3 tärkeintä asiaa, jotka opin 10 juristivuoden aikana

Viime viikon torstai oli helatorstai, päivämäärältään 21. toukokuuta 2020. Muuten täysin merkityksetön päivä, paitsi että silloin tuli täyteen tasan 10 vuotta siitä, kun sain Turun yliopiston oikeustieteellisestä tiedekunnasta oikeustieteen maisterin paperit.

Toisin kuin jotkut muut tiedekunnat, oikeustieteellinen valmistaa ammattiin. Siis teoriassa, sillä kuten jotkut oikeustieteelliset akateemikot ylpeästi toteavat, yliopisto ei ole ammattikoulu.

Totuus onkin, että vaikka oikeustieteellinen valmistaa ammattiin, se ei juuri anna eväitä juristin käytännön työhön. Se pitää oppia työtä tekemällä.

Joten mitä olen kymmenen vuoden aikana oppinut?

Ankea alku? Kokeile kaikkea!

Opiskeluaikoina kerrottiin juristien työtilanteen olevan niin hyvä, että juristit viedään koulun penkiltä. Ehkä jossain, ehkä jotkut, mutta minä en ollut yksi heistä. Vaikka juristien työllisyystilanne oli ja on verrattain hyvä, ehdin valmistumisen jälkeen viettää kesän työttömänä. Sen jälkeen edessä oli useita määräaikaisia duuneja ja äitiysloman sijaisuuksia niin yksityisellä kuin julkisellakin puolella ja näiden keikkojen välissä lyhyitä työttömyysjaksoja. Vakitöissä olen ollut vuodesta 2015 alkaen.

Työllistymisen kannalta julkisen ja yksityisen puolen oleellisin ero on, että julkisella puolella rekrytointi on lähtökohtaisesti kankeampaa. Äitiysloman sijaisena voi olla lähes varma, että duunit loppuvat äitiyslomalaisen palatessa. Yksityisellä puolella sen sijaan on mahdollisuus, että sinut pidetään remmissä, jos olet duunissa tarpeeksi hyvä ja työtä riittää.

Pari lupaavaa keikkaa yksityisellä puolella loppui siihen, että uusista asiakkaista huolimatta toimeksiannot vain tyrehtyivät. Sen tietää, mitä on luvassa, jos viimeinen kuukausi on lähinnä Facebookin selailua, kun työtä ei vain ole, vaikka kyselee osakkailta. Jos firma on ottanut uuden tyypin sisään ja ajautuu sitten suvantovaiheeseen, on selvää, kuka saa lähteä.

Toisaalta tästä syystä ehdin muutaman vuoden ajan kerätä todella vaihtelevaa kokemusta, mistä on ollut hyötyä vähintään epäsuorasti. Ja kaikki kontaktit ovat hyödyllisiä – vähintään pystyt auttamaan jotakuta muuta sillä, että osaat kertoa kuka hänen ongelmassaan voisi auttaa.

Olen siis urallani työskennellyt niin virastoissa, asiamiespuolella kuin inhouse-puolellakin. Disclaimerina kerrottakoon, että en ole työskennellyt nk. Big Law’n (juristisuomeksi Espa, isojen suomalaisten asianajotoimistojen sijaintipaikan mukaan) palveluksessa. Tämä on sikäli relevanttia, että isot toimistot mahdollistavat tehokkaammat prosessit ja siten pidemmälle menevän erikoistumisen. Minulta tämä kokemus puuttuu, joten en voi sitä kommentoida. Muuten uskon havaintojeni olevan melko yleispäteviä, jopa muille kuin lakialan tekijöille.

Et ole ykkösnyrkki

Urani melkein lähti raketin lailla nousuun, kun pari päivää valmistumiseni jälkeen sain kutsun asianajotoimisto Hannes Snellmaniin työhaastatteluun. Siellä minua haastattelivat sekä firman henkilöstöpäällikkö että heidän IPR-ryhmänsä silloinen vetäjä Kaisa Fahllund. Tulimme ihan hyvin juttuun ja uskoakseni minut olisi voitu valita, mutta harmikseni IPR-ryhmään oli juuri kuukausi minua ennen rekrytoitu toinen tyyppi. No, rekrytointi on varsinkin uran alkuvaiheessa arpajaisiin osallistumista, ei voi mitään.

Olennaista kuitenkin on, että haastattelun aikana Fahllund kysyi minulta, mikä on juristin tärkein hyve. Vastasin “viisaus”, mutta Fahllund korjasi, että se on “nöyryys”.

Näin kymmenen vuotta alalla olleena voin todeta, että Fahllund oli oikeassa: et ole koskaan ykkösnyrkki. Lakipalvelut ovat kyllä expert services, mutta olennainen kohta tuossa on services, ei expert. Juristin tehtävä on lähes poikkeuksetta palvella muita.

Juridiikkaa ei harjoiteta siksi, että juristeista olisi kiva knoppailla oikeudellisilla pikkuseikoilla tai briljeerata oikeudessa mahtipontisilla puheenvuoroilla. Juridiikkaa tehdään siksi, että joku muu voi saavuttaa jotain, tai koska joku muu tarvitsee apua.

Kuten nykyisessä työssäni Tuxeran legal counselina olen usein todennut, “tätä firmaa ei pyöritetä siksi jotta minä voisin tehdä siistejä sopimuspohjia.” Juristin tehtävänä on mukautua bisnesmalliin, ei toisin päin.

Juristina tehtäväsi on tukea muita.

Juristi on opas

Toimin Hyvejohtajuus-blogin vakiokirjoittajana monta vuotta. Keskusteluissamme usein todettiin, että nöyryys ei tarkoita nöyristelyä (ks. esim. Oskari Juurikkalan kirjoitus Nöyryys ja suurisieluisuus: vihollisia vai veljeksiä?). Se pätee myös juristin ammattiin. Vaikka asiakas onkin aina oikeassa, hän on usein myös pihalla, eksyksissä tai molempia.

Tyypillisesti asiakas nimittäin tietää joko a) mitä hän haluaa tai b) mikä hänen ongelmansa on, mutta hänellä ei ole harmainta hajuakaan, miten lopputulemaan pääsisi käsiksi tai miten ongelma ratkeaisi.

Juristin tehtävänä on valistaa asiakasta siitä, mitä hänen tilanteensa oikeasti merkitsee ja mihin se vaikuttaa. Jos niikseen tulee, juristin on uskallettava kertoa asiakkaalle, että hänen harkitsemansa ratkaisu on täysin kelvoton eikä missään nimessä käyttökelpoinen. Toisaalta joskus juristin tehtävänä on kertoa, että asiakkaalla ei itse asiassa ole ongelmaa, kirje vain näyttää pelottavalta mutta onkin tosiasiassa paperitiikeri.

Ja vaikka asiakas olisi jutussa täysin yksiselitteisesti “hyvien puolella”, poliisikuulustelu ja oikeudenkäynti voivat vieraudessaan olla ahdistavia tai jopa pelottavia kokemuksia. Näin on esimerkiksi, jos asiakas on pahoinpitelyn uhrina ja siten tapauksessa asianomistajana. Parissa melko hassussa keississä roolini onkin ollut lähinnä pitää asiakasta kädestä ja toimia juontajana, joka kertoo, mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan. Ja asiakas on ollut erittäin tyytyväinen!

Juristi on siis opas, joka tietotaidollaan ja kokemuksellaan johdattaa asiakkaan karikkojen, viidakoiden ja piikkiansojen läpi asiakkaan tahtomaan paikkaan. Huomaa jälleen kerran: asiakas kertoo, minne hän haluaa, mutta juristin pitää raivata esteet asiakkaan tieltä ja kertoa asiakkaalle, mihin asiakas ei todellakaan saa astua tai mihin hän ei missään tapauksessa saa koskea. Joskus kädestä pitäen.

Juristina tehtäväsi on johdattaa muut maaliin vaarojen läpi, tarvittaessa kädestä pitäen.

Muuta teoria käytännöksi

Kuten ihan alussa totesin, vaikka oikeustieteellinen yliopistokoulutus valmistaa ammattiin, se ei juuri anna käytännön taitoja, vaan ne pitää oppia työelämässä.

Onneksi työ tekijäänsä opettaa; helpointa ja käytännöllisintä on tosin oppia muilta.

Mutta kyllä ne yliopiston oppitunnitkin olivat hyödyllisiä. Ne nimittäin opettavat laintulkintaa: miten jotain tiettyä termiä lakitekstissä tulkitaan? Mitä muita oikeuslähteitä lain lisäksi on? Mitä muuta minun pitää ottaa huomioon? Kaikki oikeustieteellinen tieto kun ei löydy lakikirjasta, vaan pitää osata kaivaa syvemmältä. Kuten jokainen oikeustieteilijä osaa kertoa, ensin haetaan hallituksen esitys sekä oikeuskäytäntö. Jo tämä on tietoa, jota muut kuin juristit eivät välttämättä osaa etsiä tai käyttää.

Mielenkiintoisinta kuitenkin on tehdä töitä muiden ammattilaisten kanssa. Kun tiimistä löytyy niin kauppatieteilijää, diplomi-insinööriä, kokenutta hr-johtajaa kuin muitakin osaajia, todennäköisesti ainakin joku tietää sinua paremmin, mitä lakikirja jostain tietystä asiasta sanoo. Tällöin juristina tehtäväsi ei voi olla pelkkä lakikirjan ääneen lukija.

Tuossa tilanteessa juristin tulee tuoda pöytään jotain muuta pelkän lakitekstin lisäksi. Se edellyttää lisätietoa, mitä juristi saa käyttämällä oikeudenalojen yleisiä oppeja, oikeudellisia periaatteita ja muita oikeustieteellisiä teorioita hyödykseen.

On kuitenkin tärkeä muistaa, että nuo muut ihmiset ovat todennäköisesti aivan yhtä kiireisiä kuin sinäkin ja todennäköisesti kiireisempiä, joten tieto tulee tuoda heille käyttökelpoisessa ja selkeässä muodossa, ei teoreettiseen toisaalta – toisaalta -mussutukseen kätkettynä.

Juristin tehtävä ei ole vain lukea lakikirjaa ääneen, vaan tuottaa hyödyllistä, käyttökelpoista tietoa lakikirjan sisältämän lisäksi. Se edellyttää oikeustieteellisten teorioiden, periaatteiden, yms. tuntemista.

Mitä jäi käteen?

10 vuoden kokemuksella voin todeta, että juristina olo on hyvin palkitsevaa, erityisesti silloin, kun hommat menevät putkeen. Asiakkaat ovat varsin tyytyväisiä, kun heille onnistuu hankkimaan varttimiljoonan pätäkkää, säästämään muutaman miljoonan heidän rahojaan tai pelastamaan heidät epätoivoisesta tilanteesta. Se ei ehkä yllätä.

Yllättävää sen sijaan on ollut, että useimmat ihmiset ovat sangen ymmärtäväisiä silloinkin, kun oikeudessa tulee turpiin, valitus ei mene läpi ja tuomarin nuija paukahtaa tuomion merkiksi.

Hävitty juttukin on tietysti suhteellinen käsite: jos asiakas joutuu täysin epäedullisessa jutussa maksamaan vaaditun 200 000 euron korvauksen sijaan 2000 euroa, onko hän oikeasti hävinnyt jutun? Ylivoimaista vastustajaa vastaan torjuntavoittokin voi olla voitto.

Usein myötätuntoa toki lisää asiakkaan tietoisuus siitä, että juristi on ollut hänen puolellaan ja tehnyt parhaansa hänen asiansa vuoksi.

Siihen auttaa, kun muistaa nämä kolme asiaa:

  1. Juristi ei ole ykkösnyrkki.
  2. Juristi on opas, joka johdattaa jonkun muun maaliin.
  3. Juristin tehtävä on tuottaa muille käyttökelpoista tietoa muuntamalla juridiset teoriat käytännön neuvoiksi.

Kuten huomaat, kaikissa näissä asioissa toistuu yksi teema: it’s not about you. Se kannattaa pitää mielessä.

1 kommentti

  1. FRITSCHE940   •  

    Thank you!!1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.