Somemarkkinoinnin uusin trendi buzzword on työntekijälähettilyys. Yksinkertaistettuna tämä tarkoittaa, että yhtiön rivityöntekijät markkinoivat ja mainostavat yhtiötä sosiaalisessa mediassa. Tämä on hienoa, koska tavisten sana on autenttisempi kuin yhtiön markkinaosaston tuuttaamien juttujen.

Ja 99 % suomalaisyrityksistä tulee sössimään työntekijälähettilyysprojektinsa. Ai miksikö? Siihen on viisi syytä.

Näin työntekijälähettilyyden tuomiokellot soivat:

1) Suomalaisyritykset eivät luota työntekijöihinsä. Työntekijöilläsi on ihan oikeitakin töitä tehtävänään. Useimpia näistä ei ole rekrytoitu markkinointitehtäviin eikä näillä välttämättä ole markkinointiosaamista. ”Mutta eihän työntekijälähettilyydessä tarvitsekaan, kunhan on oma itsensä!” Toki, mutta oletko ihan varma, että haluat työntekijöidesi laittavan someen kuvia afterworkeilta? Entä after-afterworkeilta? Se olisi sitä kaivattua autenttisuutta, mutta harvassa firmassa sellaista katsellaan hyvällä.

Autenttisuuden perään kyllä huudellaan, mutta se todellinen autenttisuus on rosoista, epätäydellistä ja epäkorrektia. Se ei kelpaa yhtiöille, jotka haluavat vain kiillotettua ja puhtoista pseudoautenttisuutta.

2) Yhtiö ei ole työntekijän puolella. Näin #someraivon ja #somekohun aikakaudella pitää olla aika tarkkana, mitä someen huutelee. Varsinkin silloin, jos sen tekee firman X edustajana. On vielä suurin piirtein hyväksyttävää twiitata, että ”lapset on ahdistavia ja ällöttäviä kun ne huutaa ja aargh rasittaa”. Mutta entäpä jos firman ala on lastenvaatteet? Täältä tullaan #someraivo!

Harvassa ovat ne firmat, jotka puolustaisivat epäkorrektia linjaansa tai tällaista linjaa ylläpitävää työntekijälähettilästä. Päin vastoin, useat firmat taipuvat #somekohun paineen edessä ja pistävät työntekijän pihalle. Kiitoksia työntekijälähettilyydestä, tässä irtisanomisilmoituksemme!

Uskaltaisitko itse ryhtyä työntekijälähettilääksi tällaisessa ilmapiirissä?

3) Onnistumiset ovat pieniä, mahdolliset epäonnistumiset valtavia. On tunnettu seikka, että ihmiset pelkäävät epäonnistumista suhteessa enemmän kuin samansuuruisen onnistumisen laiminlyöntiä. Toisin sanoen, 50 – 50 -tilanteessa onnistumisen pitää olla tuntuvampi kuin epäonnistumisen, jotta riskinotto olisi useimmille houkuttelevaa. Mutta työntekijälähettilyys on tämän peilikuva. Onnistumiset ovat muutamia retweettejä ja suosikkimerkintöjä, epäonnistuminen pahimmassa tapauksessa kostautuu irtisanomisena (ks. kohdat 1 ja 2).

Jos jostain syystä joku työntekijä onnistuisikin tekemään massiivisen somepläjäyksen, jonka ansiosta firma nettoaa puoli miljoonaa, mitä työntekijä saa siitä? Lämmintä kättä? Kuulostaa hei todella motivoivalta! Palkatonta työtä firmalle, jossa onnistumisesta saa hädintuskin kiitokset, mutta epäonnistumisesta saa kenkää. Loistodiili!

4) Yhtiösi ei oikeasti tee mitään mielenkiintoista. Suurin osa yhtiöistä ei ole kovin kiinnostavia tai jos ovatkin, ne eivät kerro sitä muille. Tämä ei tarkoita, etteivätkö ne olisi toimivia firmoja, sillä suuri osa tylsänharmaistakin firmoista tekee mukavasti rahaa (esim. kaikki Esplanadin asianajotoimistot, terkkuja kavereille!), eli jotain nämä firmat tekevät oikein.

Mutta ei se silti tarkoita sitä, että firmassasi olisi mitään erityisen jännittävää. Suurimmassa osassa firmoja suurin osa työstä on perusrutiinia. Edelleenkään se ei ole väärin, mutta siinä ei ole mitään kertomisen arvoista. Ja jos firmasi ei eroa mitenkään kilpailijoistasi, niin eipä siinäkään ole mitään kerrottavaa.

Eron pitää olla vieläpä sellaisella tasolla, että se näkyy asiakkaille ja erityisesti asiakasehdokkaille. Joo, tosi kiva että firmassanne on siirrytty pilvipohjaiseen augmentääriseen matriisipienryhmätyöskentelyyn, mutta jos tulokset ovat ihan samoja kuin ennenkin ja lopputulos samaa kuin muilla firmoilla, miksi se kiinnostaisi ketään?

5) Yhtiölläsi on väärä asenne. Liittyy erityisesti kohtiin 1, 2 ja 4. Jos koko yhtiö perustuu sille, että tehdään ”luotettavaa, laadukasta ja asiakaslähtöistä” ja yhtiön viestinnänkin pitää olla sitä, niin eipä juuri edes kiinnosta tehdä palkatonta työtä yrityksen hyväksi. Luotettava, laadukas ja asiakaslähtöinen kun useimmiten tarkoittaa harmaata, hajutonta ja mautonta, eli juuri sitä, mitä ihmiset eivät halua someen laittaa. Tai jos laittavat, niin eipä se ketään kiinnosta (katso kohta 4).

Ihmisiä kiinnostavat jännät, hauskat ja yllättävät jutut. Mutta usein juuri nämä ovat niitä juttuja, mitä yhtiöt eivät uskalla someen laittaa, koska joku voisi suuttua (ks. kohdat 1 ja 2). Ne kun ovat usein myös poliittisesti vähän epäkorrekteja.

Tiivistäen:

Useimmat firmat eivät ole valmiita ryhtymään minkäänlaiseen työntekijälähettilyysprojektiin. En minä ainakaan tekisi palkatonta työtä tylsänharmaan yrityksen eteen, jos en saa kertoa siitä muuta kuin turvallisen tylsänharmaan mitäänsanomattomia juttuja. Varsinkaan tilanteessa, jossa epäonnistumisista rankaistaan ankarasti, mutta jossa onnistumisista ei saa juuri mitään.

Ei työntekijälähettilyys sinänsä ole mikään mahdottomuus. Kyllä ihmiset ovat valmiita tekemään myös palkatonta työtä, jos

1. he sitä tehdessään saavat toteuttaa itseään ja toimia mielensä mukaan,
2. jos he saavat sillä tavalla edistää asioita, jotka ovat heille itselleen tärkeitä,
3. jos he tuntevat yhtiön olevan heidän puolellaan ja
4. jos he uskovat yritykseen ja sen agendaan.

Tämä kuitenkin edellyttää, että firmat sietävät markkinoinnin kontrollin menetystä, henkilökohtaisuutta ja kiusallisuutta, rosoisuutta ja epätäydellisyyttä sekä autenttisuutta ilman markkinointiosaston silotteluja. Pelottaako jo?

Ps. työntekijälähettilyys on aivan hirveä ilmaus. Onneksi parissa vuodessa työntekijälähettilyys on jo unohdettu ja olemme siirtyneet uuteen buzzwordiin. Huh!