Pelistreamaus, raha ja laki

Streamaus

Nykymuotoinen internet on mahdollistanut ansaintamalleja, joita ei vielä kymmenen vuotta sitten osattu kuvitellakaan. Kickstarter, Twitch, IndieGoGo, Patreon, Ko-Fi, kotimainen Mesenaatti.me ja monet muut palvelut ovat mahdollistaneet rahoituksen projekteille, joita ei muuten olisi olemassakaan.

Eikä kyse välttämättä ole varsinaisesta projektista. Ihmiset tuottavat internetiin sisältöä ilmaiseksi ja rahaa vastaan. Yksi suosittu sisällön tyyppi on nk. pelistreamaus. Pelistreamauksessa lähetyksen “juontaja” eli streamaaja pelaa peliä ja heittää läppää. Pelistreamaus on kasvava viihteen muoto ja alansa suosituimmat voivat tienata jopa miljoonia euroja.

Yksi tuntuva tulonlähde streamaajille on katsojilta saadut lahjoitukset. Lahjoituksia voi ajatella tippinä eli juomarahana: katsojat haluavat kiittää henkilöä, joka on heitä viihdyttänyt.

Mutta kuten useimmat tietävät, Suomessa ei ole ihan yksinkertaista antaa toiselle rahaa niin, että se menisi täysin lain kirjaimen mukaan.

Lue koko artikkeli…

#tissivakogate paljastaa liberaalin ja konservatiivisen pukeutujan erot

#tissivakogate

Alma Talent julkaisee Juristikirjettä, joka on lakialan toimijoille suunnattu kevyehkö uutismedia. Juristikirjeessä on lakialalta uutisia, haastatteluja ja muunlaista lakialan sisältöä. Männäviikolla Juristikirje julkaisi Ulla Raskin kirjoituksen, joka koski juristinaisten pikkujoulupukeutumista.

Aiheutui suhteellisen pienten piirien internetkiehuntaa, kun kirjoituksessa luki:

”Helman on syytä ulottua ainakin polveen asti, eikä ylävartalon ihoa tule näyttää ylenpalttisesti. Etenkään rintavaon vilautteluun ei ole perustetta, ellei halua seuraavassa palaverissa arvuutella, välkkyykö vastapuolella pöytää mielessä pikkujoulujen antava décolleté vai käsillä oleva asiakysymys.”

Lue koko artikkeli…

Pelastin ihmishengen, vaikka ensin ajattelin jättää tytön kuolemaan

Sankarin toimintaympäristö Otaniemessä

Päädyin pari päivää sitten pelastamaan ihmishengen palatessani töistä kotiin.

Julkisilla kulkiessani teen bussi – metro -vaihdoksen Otaniemessä. Normaalisti vaihto on jopa tylsä toimenpide. Nyt ei ollut. Otaniemen metroasemalta (anteeksi, Aalto-yliopiston metroasemalta) on noin 100 metrin matka bussipysäkille. Jalkakäytävä rajoittuu pieneen pusikkoon (kuvassa). Sen ohi kulkiessani huomasin, että pusikossa makaa joku.

Vaikka muut vain kävelivät ohi, minä juoksin katsomaan, mikä on tilanne. Oliko joku saanut sairaskohtauksen? Kyllä oli: nokkospuskaan oli tuupertunut parikymppinen neitokainen, jonka kannoin nokkosten keskeltä ja herättelin. Soitin hänelle ambulanssin, koska hän ei selvästikään ollut ihan täysin tajuissaan, vaikka kykenikin vastaamaan kysymyksiin. Loppu hyvin, kaikki hyvin!

Tässä tarinassa on vain yksi huono puoli.

Se ei ole täysin totta.

Lue koko artikkeli…

Terveisiä toksisesta maskuliinisuudesta

Miehen tunteet

Terve kaikki, minä olen Jussi ja majailen täällä myrkyllisessä miehuudessa. Siis siellä, missä tunteet piilotetaan, missä niistä ei puhuta ja itkeminen on lailla kielletty.

Nykyään ei tunnu menevän viikkoakaan ilman, että Hesarin sivulla joku tunnetaitovalmentaja tai päivystävä rosameriläinen kertoo, miten on vahingoittavaa, kun miehet eivät puhu tunteistaan.

Nämä ihmiset varmasti tarkoittavat hyvää. Epäilen kuitenkin, että heillä on tietty ajatus siitä, mistä tunteista miesten pitäisi puhua ja millä tavalla. Tarkemmin sanoen: minulla on fiilis, että he haluaisivat miesten julkisesti kertovan, miten pahalta ja heikolta ja voimattomalta ja epävarmalta tuntuu.

Siis että miehet näyttäisivät heikkoutta avoimesti, sen sijaan että piilottaisivat sen. Ja kun miehet eivät näytä heikkoutta julkisesti, niin se sitten kuulemma aiheuttaa milloin mitäkin ongelmia.

Omista tunteistaan on hyvä olla tietoinen. En myöskään kiistä sitä, etteikö miesten puhumattomuus olisi aikojen saatossa aiheuttanut väkivaltaa ja itsemurhia. Kuten poliisi-isäni joskus totesi: ”kun sanat loppuvat kesken, sitten puhuvat nyrkit”. Lienee syytä tähdentää, ettei se ollut uhkaus, vaan opetus siitä, että yleensä väkivaltaan turvautuvat ne ihmiset, jotka eivät osaa puhua ongelmistaan.

Silti minua vaivaa julkinen diskurssi, jossa tunteiden vatvominen ja erityisesti itkeminen tunnutaan asettavan jotenkin ylivertaiseen asemaan. Ikäänkuin se olisi ihmelääke kaikkiin miesten ongelmiin, rikollisuuteen ja nuorena kuolemiseen.

Lue koko artikkeli…