Kuulemma toissapäivänä (16.11.2017) oli kakkosella A-teemailta seksuaalisesta häirinnästä. Nyt-liiteen mukaan se ”jumittui” keskusteluun siitä, missä seksuaalisen häirinnän ja flirttailun raja kulkee.
Muutenkin internetissä kiertää tasaisin väliajoin seksuaaliseen häirintään tai ahdisteluun liittyviä kampanjoita ja lakialoitteita. Lähes poikkeuksetta niiden yhteydessä käydään seuraavanlainen keskustelu:
Mies: ”Kyllä minua vähän ahdistaa. Mistä minä voin tietää, mikä on flirttailua ja mikä ahdistelua?”
Nainen/feministimies: ”Miten voi olla erottamatta noita kahta!? Erohan on ihan päivänselvä! No jos et erota niitä, niin sitten sinun ei varmaan kannata flirttailla!”
Fair point: jos et ole varma, osaatko ajaa autoa, niin ehkäpä sinun ei kannata istahtaa kuskin paikalle.
Mutta asia ei tietenkään ole ihan näin yksinkertainen.
Mitä flirttailu ja seksuaalinen häirintä edes ovat?
Flirttailua on määritelty eri tavoin, mutta tyypillisesti flirttailu määritellään niin, että se on sosiaalisesti hyväksyttävää romanttis–seksuaalisen kiinnostuksen osoittamista. Usein flirttailu jaetaan kahtia:
- tavoitteelliseen flirttailuun, jonka tarkoituksena on päästä toisen pöksyihin, ja toisaalta
- ei-tavoitteelliseen flirttailuun, jonka tarkoituksena on lähinnä olla molemminpuolista sosiaalista peliä, josta tulee molemmille osanottajille hyvä mieli ja parantaa näiden itsetuntoa sekä uskoa omaan viehätysvoimaansa.
Itse näen flirttailun aina siinä mielessä ”viattomana”, että se ei varsinaisesti tähtää seksiin, vaikka sekin on tietyissä tilanteissa mahdollinen lopputulos. Tavoitteellinen lähestyminen on sitten jotain pokaamista, viettelyä tai miksi sitä haluaakaan kutsua.
Youtubessa pyörivä The School of Life -kanava tiivistää flirttailun nähdäkseni hyvin. Sen mukaan flirttailussa on kyse sosiaalisesta toiminnasta, joka sovittaa yhteen kolme näennäisesti toisensa poissulkevaa elementtiä. Flirttailun tarkoituksena on samanaikaisesti osoittaa toiselle henkilölle, että flirttailija:
- Olisi valmis harrastamaan seksiä tämän toisen henkilön kanssa, mutta
- Ei kuitenkaan harrasta, mutta
- Syy ei ole tässä toisessa ihmisessä, vaan se johtuu ulkoisista seikoista.
Seksuaalinen häirintä on seksuaalista ei-toivottua käytöstä, jolla tarkoituksellisesti tai tosiasiallisesti loukataan henkilön henkistä tai fyysistä koskemattomuutta erityisesti luomalla uhkaava, vihamielinen, halventava, nöyryyttävä tai ahdistava ilmapiiri. Seksuaalinen häirintä voi olla sanallista, sanatonta tai fyysistä. Seksuaalista häirintää voivat olla sukupuolisesti vihjailevat eleet tai ilmeet, härskit puheet, kaksimieliset vitsit sekä vartaloa, pukeutumista tai yksityiselämää koskevat huomautukset tai kysymykset, seksuaalisesti värittyneet aineistot, viestit tai puhelut, fyysinen koskettelu, sukupuoliyhteyttä tai muuta sukupuolista kanssakäymistä koskevat ehdotukset tai vaatimukset ja ääritapauksessa raiskaus tai sen yritys (määritelmä THL:ltä).
Nyt-liite haastatteli THL:n tasa-arvotiedon keskuksen kehittämispäällikköä Hanna Onwen-Humaa, joka kertoi, että seksuaalisessa häirinnässä avainsana on ei-toivottu: ”Jos kohde kokee sen häiritseväksi, kyse on seksuaalisesta häirinnästä. Tekijän aikomus tai tarkoitus ei ratkaise sitä, mikä on seksuaalista häirintää ja mikä ei” (Ks. Nyt: Tätä on seksuaalinen häirintä, ja tämän sille voi tehdä). Määritelmä on nähdäkseni hyvä ja vastaa sitä, miten itsekin asian ymmärrän.
Seksuaalinen ahdistelu tulee erottaa seksuaalisesta häirinnästä. Seksuaalinen ahdistelu on rikoslain 20 luvun 5 a §:ssä määritelty rikos. Seksuaalisen häirinnän ja ahdistelun raja on selkeä: seksuaalinen ahdistelu edellyttää aina koskemista, jossa erityisiä vaara-alueita ovat:
- rinnat,
- jalkovälin seutu,
- pakarat, sekä
- reidet.
Häirintä taas voi olla muutakin, kuten THL:n määritelmästä käy ilmi. Voidaan siis sanoa, että seksuaalinen ahdistelu on seksuaalisen häirinnän kriminalisoitu alalaji. Tämä ei tietenkään vähennä seksuaalisen häirinnän tuomittavuutta sosiaalisessa ja moraalisessa mielessä, oli kyseessä rikos tai ei.
Lisäksi todettakoon, että tässä kirjoituksessa puhun seksuaalisesta häirinnästä ihan vain häirintänä, koska se on nopeampi kirjoittaa.
Lyhyesti tiivistäen häirintä on lähes mitä tahansa toiseen ihmiseen vaikuttavaa seksuaalista, ei-toivottua käytöstä. Ahdistelu edellyttää kosketusta.
Nähdäkseni on täysin päivänselvää, että flirttailu ja häirintä voivat sekoittua todella helposti. Flirttailu on poikkeuksetta seksuaalissävytteistä. Ei välttämättä täysin avoimesti, mutta joka tapauksessa flirttailuun liittyy seksuaalinen taustavire. Häirintä taas on toiseen ihmiseen vaikuttavaa seksuaalista, ei-toivottua käytöstä.
Toinen on poikkeuksetta seksuaalista. Toinen on poikkeuksetta seksuaalista, mutta epätoivottua.
Häirinnän ja flirttailun ero on täysin selvä – vastaanottajapuolella
Jotkin asiat ovat paljon selvempiä vastaanottajapuolella. On paljon helpompaa sanoa, milloin joku ihminen on sinusta ärsyttävä, kuin milloin itse ärsytät jotakuta toista. On paljon helpompaa sanoa, milloin joku toinen satuttaa sinua fyysisesti, kuin milloin itse satutat jotakuta toista fyysisesti. Häirintä ja flirttailu eivät tässä mielessä ole mitenkään poikkeuksellisia ilmiöitä.
Jos ratkaisevana tekijänä on ensisijaisesti ei-toivottuus, voimme todeta, että kyse on täysin subjektiivisesta ilmiöstä. Subjektiivisuus ei sinällään ole väärin. Kun kyse on asiasta, joka ratkeaa toisen fiiliksen perusteella, ainoa oikea mittapuu on tämän toisen henkilön fiilikset. Mutta subjektiivisuus pitää tunnustaa. Emme voi edellyttää, että toinen ihminen osaisi virhettömästi ennustaa, mitä toinen ajattelee tai tuntee.
Vaikka häirinnän ja flirttailun välinen ero voi joissain tapauksissa olla hiuksenhieno, vastaanottajapuolella se on usein täysin ilmiselvä. Tekijäpuolella ero voi olla huomattavasti vaikeampi havaita.
Hehe läppä läppä :D Eikö tyttö huumoria tajua :D t. Lima-Lasse
Vaikka häirinnän ja flirttailun välinen ero voi olla hiuksenhieno, ei se läheskään aina ole sitä. Päin vastoin, usein ero on täysin päivänselvä! Löytyy kuitenkin limasäkkejä, jotka osaavat vedota tähän erehtymisen mahdollisuuteen syytöksiltä puolustautuakseen. En tiedä, kuvittelevatko he huijaavansa uhrejaan vai huijaavatko nämä tyypit itseään.
Puhun siis niistä setämiehistä, jotka vastaavat ”No hehheh se oli vitsi :D eikö tyttö huumoria tajua :D” kun näille huomauttaa, että ehkä se ”Onpas melkoset tissit tytöllä :D”-kommentti 18-vuotiaalle kesäharjoittelijalle ei muuten ollut ihan asiallinen, tai jos he saavat ”Mitä helvettiä sä just teit? Näpit nyt saatana irti!”-reaktion käpälöityään työkaverinsa takapuolta. Tai sitten ihan vaan ”oho siis enhän mä tajunnu että tää vois olla häirintää :O” lähetettyään puolitutulleen dick piccejä pyytämättä ja yllätyksenä.
Oikeustieteellisiä kirjoituksia mukaillen: jos et tiennyt, niin ehkä olisi kuitenkin pitänyt tietää.
Nämä ovat tyyppejä, jotka käyttävät erehdystä lähinnä fasadiperusteluna oikeuttaakseen omat perseilynsä joko itselleen tai uhreilleen. Kyse ei siis ole siitä, että nämä tyypit olisivat oikeasti erehtyneet. He vain vetoavat erehdykseen, jottei heidän täytyisi tunnustaa omia perseilyjään. Sehän voisi vaikka hävettää.
Sinällään tällaisten ihmisten olemassaolo ei ole yllätys. Onhan meillä nykyään kaksikin puoluetta, joiden argumentaatio perustuu ”Ähäkutti :D se oli vaan läppä :D”-tasoisiin kainalopieruargumentteihin. Mitenkään näiden puolueiden äänestäjiä osoittelematta tai syyttämättä.
Voisiko olla, että häirintä ja flirttailu on oikeasti vaikea erottaa?
Olen tässä osoittanut, että 1) häirintä ja flirttailu saattavat olla lähellä toisiaan, koska molemmat ovat seksuaalissävytteistä vuorovaikutusta joiden ero on toivottavuus/ei-toivottavuus, 2) ne ovat kuitenkin helppoja erottaa vastaanottajapuolella, 3) jotkut oman elämänsä lima-lasset käyttävät erehdyksen mahdollisuutta hyväkseen täysin tietoisesti.
Mutta voisiko olla, että jotkut miehet ihan oikeasti kokevat tämän eron vaikeaksi?
Meinaan vaan, että kun näitä samoja ”kyllä minua ahdistaa, kun en enää tiedä, mikä on flirttailua ja mikä häirintää”-kommentteja lukee, eikö kenellekään muulle tule mieleen, että useat miehet saattavat ihan oikeasti kokea sen flirttailun ja häirinnän välisen rajanvedon hankalaksi? Varsinkin, kun täysin samat teot voivat olla joko flirttailua tai häirintää, riippuen vain ja ainoastaan siitä, ovatko teot toivottuja vai epätoivottuja. Kyse ei ole saivartelusta, vaan juridis–objektiivisesta faktasta.
Näen kaksi tulkintaa:
- Jokainen ”minun on oikeasti vaikea tietää, missä flirttailun ja häirinnän raja menee”-argumentin esittävä mies valehtelee, tai
- Vähintään joku ”minun on oikeasti vaikea tietää, missä flirttailun ja häirinnän raja menee”-argumentin esittävä mies puhuu totta.
Yleensä on järkevää olettaa, että toiset ihmiset ovat keskustelussa puhtain motiivein. Tältä kannalta pidän selvänä, että vähintään osa yllä mainituista miehistä puhuu totta, eli heidän on oikeasti vaikea ymmärtää, missä häirinnän ja ahdistelun raja menee. Näiden ihmisten kohdalla kyse voi olla heikoista sosiaalisista taidoista, mutta tuskin pahantahtoisuudesta.
Pidän aika erikoisena, että osa ihmisistä kokee oikeutetuksi nauraa ihmisille, jotka:
- tunnistavat sosiaalisten taitojensa riittämättömyyden ja
- tuntevat siitä huonoa omaatuntoa tai ahdistusta.
Oikeastaan pidän sitä aika ilkeänä.
Flirttailu on helppoa, kunhan sen osaa
Juttuhan on tietysti niin, että flirttailu on helppoa, ihan kuten taitoluisteluhypyt ja ydinfysiikka. Helppoja juttuja, kunhan ne osaa. Kaikki näistä tosin edellyttävät harjoittelua ja lahjakkuus tuskin on pahaksi. Ehkä meillä on yhteiskunnassa jokin synnynnäisten mestariflirttailijoiden ryhmä, mutta meidän muiden pitää harjoitella.
Jotkut ovat joskus kehuneet sosiaalisia taitojani ja voi olla, että olen joskus flirttaillutkin. Nykyään – uskoisin – olen siinä jopa ihan hyvä ja osaan lukea ihmisiä sen verran hyvin, ettei ylilyöntejä tule tai ne ovat parhaimmillaankin vain sosiaalisesti kiusallisia, jolloin ymmärrän painaa jarrua. Näin ei toki aina valitettavasti ole ollut. Opetteluun kun valitettavasti kuuluvat myös mokat.
En sano, etteikö häirinnälle ja ahdistelulle voida tehdä mitään. Tietysti voidaan. Nähdäkseni se rakentava lähtökohta on se, että opetetaan (erityisesti) poikia lukemaan sosiaalisia signaaleja. Oleellistahan on hoitaa sosiaalinen lähestyminen niin, että silloinkin kun menee överiksi, toinen on enimmillään kiusaantunut. Tällöin tietää joko a) etenevänsä liian nopeasti, b) ettei toinen diggaa ko. aihepiirin jutuista tai että c) toinen ei diggaa ko. aihepiirin jutuista, kun ne tulevat sinulta.
Ja toisin kuin urbaanilegenda kertoo, mieskin voi opetella ymmärtämään naisia! Kehonkielen ja sosiaalisten signaalien lukeminen ei ole mitään salatiedettä. Se edellyttää kuitenkin sitä, että miehellä on sekä tahtoa että halua ymmärtää.
TL;DR heteromiehille, jotka eivät jaksa lukea:
Pelkäätkö, että flirttailusi lipsahtaakin vahingossa seksuaalisen ahdistelun tai häirinnän puolelle? Tässä hyvät ohjeet:
- Opettele lukemaan sosiaalisia signaaleja ja kehonkieltä.
- Jos nainen vaikuttaa ahdistuneelta tai vaivautuneelta, olet todennäköisesti mennyt liian pitkälle. Todennäköinen merkki tästä on, että nainen yrittää vaihtaa puheenaihetta tai ottaa sinuun fyysistä etäisyyttä. Tällöin alkaa olla todennäköistä, että olet seksuaalisen häirinnän puolella. Se ei ole rikos, mutta sosiaalisesti epäkorrektia kylläkin. Muista, että anteeksipyyntö ei maksa mitään. Tässä esimerkki: ”Oho, mä taisin mennä äsken vähän liian pitkälle tolla jutulla. Anteeksi.”
- Jos et osaa lukea sosiaalisia signaaleja ja kehonkieltä, älä koske. Älä koske varsinkaan a) rintoihin, b) jalkoväliin, c) pakaroihin, d) reisiin ilman lupaa.
Näissä ohjeissa on se hyvä puoli, että näitä noudattamalla (varsinkin kolmoskohtaa noudattamalla) pysyt helposti rikosoikeudellisen rajan oikealla puolella. Ja jos sinulla on halu oppia, huomaat kyllä naisten reaktioista, milloin olet lähestymässä sitä rajaa, jolloin menet liian pitkälle. Onnea matkaan.
Jussi Kari. reaktiosi on aika viaton, miltein naivi. Olet näkojöön ottanut ihan tosissasi kaikki miesten tekosyyt joita he vuodattavat kun jäävät kiinni seksuaaalisesta ahdisitelusta. Seksuaallinen ahdsitelu on paljon monimutkaisempi asia kuin luulet. On näet monen lajin seksuaalista ahdsitelua. Useimmat tapaukset eivät ole sekaannuksia. Ahdistelija on ihan oma ihmislajinsa ja hän kyllä tietää mitä tekee. Hänen tarkoituksensa on nimenomaan nöyryyttää ja vahingoittaa . Hän nautii siitä. Hän ei haluakaan suostumusta, eikä hän varsinkaan halua pyytää suostumusta. Hän on herra ja hidalgo. Hän haluaa alistaa. Se on valtapeliä.
Sen vuoksi suurin osa näistä deittiohjeista menee täysin hukkaan. He vain teeskentelevät kuuntelevansa ja sitten antavat mennä koko jutun toisesta korvasta sisään toisesta ulos. Jos he todella olisivat kiinnostuneita naisesta tai deittailusta, he kuuntelisivat. Mutta eivät he ole. He ovat kiinnostuneita niistä kickseistä joita he saavat kun nainen pelkää ja ahdistuu ja he saavat tehdä mitä tahtovat. Samasta syystä minuun ei enää mene todesta tuo olen kiltti miesrukka jota kukaan ei huoli-ruikutus. Siihen on syy miksei kukaan huoli. Kiltti miesrukka paljastuu liian usein huomioonottamattomaksi ja sadistiseksi kusipääksi.
Esimerkiksi ahdistelijan kieroudesta ja häikäilemättömyydestä yksi tuntemani ahdistelutapaus : mies oli juuri eronnut, ( kas kummaa – ties miksi!) hän itki suruaan erosta ja lapsista erottamisesta naisellle joka oli häntä huomattavasti nuorempi, killtti ja myötätuntoinen. Kyyneleet killisivät miehen silmissä. Nainen halasi häntä. Yhtäkkiä nainen tunsi käden menevä sisään pukunsa kaula-aukosta. Hän jähmettyi, sillä hän ei ollut sitä lainkaan odottanut. Hän oli vain säälinyt miestä. Lohduttanut. Tämä ei siis ollut minä. Minä en olisi halannut eronnutta miestä. Tiedän että iso osa (ei kaikki) niistä on lieroja jotka valehtelevat suut silmät täyteen ja ovat itse se suurin syyllinen. Todennäköisesti en siis olisi edes jaksanut myötätuntoisesti kuunnella koko kyynelehtivää vuodatusta. Olisin todennäköisesti sanonut jotain terävää ja kyseenalaistavaa. Kauheaa sanoa näin, mutta niin se vain on. Tuo kyyninen totuus estää minua joutumasta ahdistelluksi kuten se nuori killtti tyttö joka meni ihan shokkiin. Vika ei ollut hänen. Vika oli miehen joka käytti hänen kiltteyttään ja myötätuntoaan häikäilemättä hyväksi. Näin kiero on ahdistelija ja näin hyvin se teeskentelee.
En siis sano että kaikki miehet ovat tuollaisia. Mutta ahdistelijatyyppi on.
Jos ihan rehellisiä ollaan niin on todella paljon naisia, jotka eivät ymmärrä flirttailun ja ahdistelun välistä eroa. Nyt kun aiheen tunnusmerkistöä on alettu erittelemään niin ehkä monet miehet avaavat vihdoin suunsa. Tähän saakka asia on ollut tabu. Miehet eivät vain ole saaneet puhua siitä kun arvellaan heidän olevan vahvoja ja nynnyjä kun ahdistuvat monien naisten dominoivista seksuaalisista pyrkimyksistä ja huomautuksista. Miehet eivät puhu kun kuvittelevat etteivät täytä heille asetettuja kuvitteellisia miehekkyyden mittoja.
Itse tunnen kaksikin miestä jotka ovat usein päätyneet lähinnä sosiaalista kömpelyyttään hämmentäviin tilanteisiin, myös vastakkaisen sukupuolen edustajien kanssa. Kuitenkin ahdistelijoista tällaiset ”vahingossa ahdistelijat” ovat vähemmistö.
Väärinkäsityksiä sattuu ja myös osa uhreista on yliherkkiä reagoimaan ja saattavat tehdä kärpäsestä härkäsen. Mutta mielestäni tekstissä aliarvioitiin naisten kykyä tunnistaa miesten vaikuttimia. Väittäisin norminaisella olevan suhteellisen hyvät resurssit tunnistaa ja erottaa toisistaan sosiaalisesti kömpelön ja/tai kokemattoman miehen kömpelö lähestyminen ja tarkoituksellinen ahdistelu.
Eivät naisetkaan (muutamia poikkeuksia lukuunottamatta) aivan vähästä järkyty, varsinkin kun kaikenlaiset huutelut yms. lienevät tuttuja itse kullekin. Metoo-kampanjassa on kyse jostain vakavammasta, hyvin hyvin harvoin mistään kömpelön miehen viattomasta lähestymisestä.
Olen itse ollut se nainen, joka vaivaantuu, kieltää ja lopulta välttelee ”flirttailevaa” miestä – eikä viesti mene milloinkaan perille. On se kumma, jos ”flirttaileva” mies ei osaa lopettaa edes voimakkaat ahdistuksen ja stressin merkit nähdessään: nainen kulkee seiniä pitkin, kyyristelee. Ei koskaan käännä selkäänsä miehelle, vaan pysyttelee vähintään kylki miehen suuntaan oli tilanne mikä tahansa. On alkanut änkyttää miehen seurassa. Puhe on katkonaista ja käheää tai kimeää. Stressihiki alkaa haista, jos kohtaaminen kestää liian pitkään. Nainen välttelee katsekontaktia. Silmäluomi alkaa nykiä, jos vuorovaikutus kestää yli 20 min. Voimakkaan surullinen/vihainen ilme aina kyseisen miehen läsnäollessa. Ilmeen ja elekielen vapautuminen heti, kun nainen oivaltaa että pääsee heti tai kohta pois.
Olo on kuin hiirellä, joka on saanut kimppuunsa kuristajakäärmeen. Mikään määrä negatiivisia viestejä ei häädä miestä pois kimpustani. Sen sijaan ihan tavanomaiset, arkisetkin eleet mukamas provosoivat miestä – paidan nykäiseminen, hymyily!!!!!!! – häiritsemään ja ahdistelemaan minua. Nykäisen paidanhelmaa alaspäin aina, kun nousen seisomaan pitkän istuskelun jälkeen. Nykyään en jaksa edes hymyillä kovin usein, mutta sekin kuulemma provosoi. Tätä on jatkunut jo vuosia ja tulee ilmeisesti jatkumaan niin pitkään, että jään eläkkeelle tai löydän uuden työpaikan.
Onko tämä mukamas jotain muuta kuin rikollista toimintaa?!
vinkkinä miehille:
1. jos ajattelet naisen leikkivän vaikeasti tavoiteltavaa, niin lopeta välittömästi. Parempi teille molemmille.
2. jos sosiaalisen tapaamisen setting alkaa aina vain jäykemmissä merkeissä, lopeta. Jos luonteva keskusteluetäisyys on aiemmin ollut 40-50 cm, mutta nainen ei tule enää 1 m lähemmäs, olet jo vaara-alueella. Sinun halullasi tulla 40cm lähemmäs ei ole mitään merkitystä.
3. tilannetta ei yhtään paranna se, että kurot itse esim. etäisyyttä umpeen. Jos sinusta tuntuu, että ”teen kaiken työn itse” tai ”nainen leikkii vaikeasti saatavaa” tai olet jahdannut naista useamman kuukauden/vuoden hyvin vähäisten mukamas-flirttaavien eleiden perusteella, eli edes rule-of-four-tyyppinen nyrkkisääntö ei toimi, niin jumankauta lopeta.
4. Jos et omaa sosiaalisia taitoja, niin noudata oppikirja-esimerkkejä treffeillä käymisestä, kukkien viemisestä jne.
Sosiaalisesti kyvyttömille pitäisi opettaa keinoja, joilla he saavat varmistuksen molemminpuolisesta kiinnostuksesta. Nyrkkisääntönä esim. se, että ketään ei saa koskettaa jos ei ole käynyt treffeillä. Tai että kahden lahja-vastalahja vaihdon jälkeen on ok kertoa olevansa kiinnostunut. Nykyisellään kaikenmaailman aspergerit opettelevat pokaamistaitoja ja nielevät ties minkä värisiä pillereitä opetellakseen jonkin yksioikoisen käyttäytymispelin, jonka tasopelimäisen maailman voittopokaalina on oma nainen. Nämä tyypit ovat aivan väärä ryhmä selaamaan pelimiesoppaita ja pokaamisfoorumeita. Niille pitäisi kehittää hyvin konkreettinen malli, jossa ”ulkopuolisia” kohdellaan aina asiallisesti ja kaikenlainen flirtti on ehdottomasti nou-nou. ”Sisäpiiriläisiä” sen sijaan lähestyttäisiin hyvin konkreettisesti esimerkiksi kirjoittamalla tekstiviestejä tai kirjeitä ja antamalla/saamalla lahjoja. Sillä tavalla tämänkin postauksen kohderyhmä voisi varmistua molemminpuolisesta kiinnostuksesta itselleen luontevalla tavalla. Hyväksyttävän toiminnan perusedellytys on vastavuoroisuus.
Miehillä on täysi kyky edetä ihan ilman vastakaikua jopa kielisuudelma-asteelle ihan vilpittömin mielin, edes olematta pahantahtoisia. Sen tiedän ja sen olen myös kokenut (”rakas” muisto eräästä vanhasta työpaikastani). Pieneksi kutistuminen, luimistelu, välttely ja lamaantuminen ovat joidenkin miesten mielestä ok käyttäytymistä naisten puolelta(!!!!) joka oikeuttaa oman toiminnan jatkamisen(!!!!). Minua on loukannut ja loukkaa edelleen syvästi se, että miehet kuvittelevat saavansa jatkaa etenemistään niin kauan kuin en nimenomaisesti huuda, räyhää, pure ja potki.