Kansalaisaloite, tuo demokratian pelastaja. Lähiaikojen ehkä kiintoisimmat lainsäädäntöavaukset ovat tulleet kansalaisaloitteiden kautta: ensin aloite turkistarhauksen kieltämisestä ja sitten aloite tasa-arvoisesta avioliitosta. Reaktiot vallanpitäjien taholta ovat kuitenkin olleet nihkeitä.

Ensin eduskunnan pääsihteeri Seppo Tiitinen (sd) totesi turkistarhausaloitteeseen liittyen, että ”lainsäädäntöaloite on edelleen hallituksella, eikä kansalaisaloite muuta normaalia käytäntöä”. Tiitinen jatkoi: ”kun aloitteenteko kohdentuu joko marginaalisiin tai muutoin riidanalaisiin asioihin, se ei voi olla se tie, jolla kansalaisten valitseman eduskunnan enemmistön tahto alkaa syrjäytyä.” (Linkki HS.fi:hin tässä)

Tiitisen jälkeen suunsa avasi Anne Holmlund (kok), jotka itki Aamulehdessä, ”onko tarkoitus luoda jokin lainsäädännön ohituskaista”. Voi itku ja parku!

Uusimpana aivopierujaan töräytteli Peter Östman (kd), jonka mukaan kansalaisaloite ”saattaa alentaa äänestysaktiivisuutta vaaleissa”.

Sehän on kamalaa, että kansalla on eri mielipide kuin valtaapitävillä, tai että nämä nostavat keskusteluun asioita, joita ei ole hallitusohjelmassa.

On kuitenkin fakta, että järjestelmämme on nimenomaan edustuksellinen demokratia, kuten Östmankin sanoo. Valtaa siis pitää hallussaan ja käyttää vaaleilla valittu edustajisto, joilla on suvereeni valta 4 vuoden jaksoissa. Tänä aikana he eivät ole vastuussa päätöksistään kenellekään, vaan vastuu toteutuu seuraavissa vaaleissa. Jos päätökset eivät miellytä, kansalaiset voivat vaihtaa edustajaa.

Suora demokratia kuitenkin vesittää tätä kuviota: jos kansa kävelee edustajiston yli, miten näiden poliittinen vastuu vaaleissa toteutuu? Eihän kukaan voi olla vastuussa sellaisesta päätöksestä, johon ei ole voinut vaikuttaa.

Tässä on kuitenkin se looginen virhe, että kansalaisaloite ei ole suoraa demokratiaa.

Kansalaisaloitteen jälkeenkin valta on edelleen eduskunnalla. Vaikka vaaditut 50000 ääntä saataisiinkin kokoon, ei aloite etene, ellei eduskunnasta löydy aloitetta tukevaa enemmistöä. Edustuksellinen demokratia toimisi siis edelleenkin niin täydellisesti kuin se vain voi toimia. Tai oikeastaan paremminkin, sillä kansalaisaloitteella kansa pystyy pakottamaan vallanpitäjät ottamaan kantaa asiaan, jota nämä eivät ehkä muuten kommentoisi.

Paitsi että nyt kansalaisaloitteen merkitys päätettiin vesittää, kun löydettiin tapa haudata ne valiokuntiin. Ensin siis luvattiin kuu taivaalta, mutta kun kuuta oltiin jo kiskomassa lähemmäs, menikin pupu pöksyyn.

En suostu uskomaan, että syyt kansalaisaloitteen halveksuntaan ja kampitusyrityksiin olisivat lähelläkään niitä syitä, mitä vallanpitäjät ovat nyt julkisuudessa esittäneet. Ei, minä väitän, että syy vallanpitäjien nihkeyteen löytyy enemmänkin valtaprivilegin menettämisen pelosta sekä siitä, että kansalaisaloitteissa on aina pieni vallanpitäjien näpäyttämisen maku: ”ette hoida hommianne kunnolla, joten me kerromme teille, mistä asiasta teidän pitäisi olla jotain mieltä”.

Edustuksellisen demokratian ongelmasta tai ”lainsäädännön ohituskaistasta” ei ole kysymys. Ainakin minä aion ensi vaaleissa katsoa hyvin tarkasti, miten kansanedustajaehdokas on suhtautunut kansalaisaloitteisiin. Periaatteellinen nihkeily sitä kohtaan merkitsee periaatteellista nihkeilyä edustuksellista demokratiaa kohtaan. Jos kansanedustaja halveksii edustuksellista demokratiaa, jossain on jotain pahasti vialla.