Kummitteleeko teidänkin firmassanne juridinen urbaanilegenda?

Viestintäkonsultti Katleena Kortesuo kirjoitti blogiinsa toissapäivänä siitä, miten somekohut välttääkseen firman kannattaa yksinkertaisesti pyytää anteeksi. Katleenan (käytän etunimeä, koska olemme halausväleissä) Facebook-sivulla kuitenkin eräs kommentaattori kysyi, että entäpäs jos ei voi pyytää anteeksi?

Kuulemma ainakin kaksi isoa suomalaista asianajotoimistoa oli koulutuksissaan ohjeistanut, että missään tapauksessa ei saa asiakkaalta pyytää anteeksi, koska se tarkoittaisi virheen myöntämistä. Se taas avaisi portit suunnattomien korvaussummien maksamiselle.

Kuulostaa paskapuheelta.

USA:ssa on kyllä oikeuskäytäntöä siitä, että ”I’m sorry”-lausahduksen on tulkittu tarkoittavan henkilökohtaisen vastuun myöntämistä. Tällöin sitä voidaan käyttää henkilöä vastaan. Onhan henkilö myöntänyt oman, henkilökohtaisen vastuunsa tapahtuneesta ja siten syyllisyytensä.

Suomen laki ei kuitenkaan toimi noin. Olen valmis uskomaan, että jossain hyvin tarkasti rajatussa ja hyvin erityisessä tilanteessa anteeksipyyntö voitaisiin yhdessä kaikkien muiden tapauksen erityispiirteiden kanssa katsoa syyllisyyden myöntämiseksi. Kategorisesti anteeksipyyntö ei kuitenkaan voi aiheuttaa vastuuta.

Asiaa hahmottavat esimerkiksi Google-haut: ”Sorry guilt” tuottaa heti oikeanlaisia tuloksia: Wikipedian ”Non-apology apology”-artikkeli, Missourin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan law journalin artikkeli ”Legal Consequences of Apologizing” (Rehm & Beatty 1996), Cornellin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan law journalin artikkeli ”Does ’Sorry’ Incriminate? Evidence, Harm and the Protection of Apology” (Helmreich, 2012) ja monia muita.

”Anteeksipyyntö syyllisyys” ei tuota yhtään asiaan liittyvää tulosta. Finlexistä ei noilla hakusanoilla löydy mitään. Enkä muuten usko, että Edilexistäkään, vaikka en sinne juuri nyt pääsekään. Toisin sanoen: anteeksipyyntö voi aiheuttaa syyllisyyden Jenkeissä, mutta ei Suomessa.

Mistä legenda on sitten Suomeen päätynyt? Keksin muutaman selityksen. Tarinan asianajajan koulutus on ollut epäselvä ja maallikkokuulija on käsittänyt tarinan väärin; asianajaja on tulkinnut tapahtunutta väärin; tai asianajaja on tulkinnut jotain suomalaista erityistä yksittäistapausta ja antanut siitä todella ronskilla kädellä yleistävän neuvon ”Älkää koskaan pyytäkö anteeksi asiakkailta”. Kaikki ovat nähdäkseni mahdollisia skenaarioita. Viimeinen jopa jollain tavalla todennäköinen, sillä juristit hyvin usein käsittävät työkseen riskien minimoinnin.

Harmillisesti juristimainen riskien minimointi tuottaa seuraavankaltaisia ajatuskulkuja: ”Joissain tapauksissa, jos geenit ovat oikein epäsuosiolliset, perunalastujen syöminen 50 kg/päivä voi lisätä syövän todennäköisyyttä 0,1 %. Mutta jos sanon asiakkaalle, että perunalastuja voi syödä kohtuudella vaaratta, asiakas voi luulla että kohtuus on 50 kg/päivä. Sanonpa siis, että ei pidä katsoa perunalastuja päinkään, niin ei varmasti ota turhaa vaaraa. Eipä voi ainakaan sanoa etten varoittanut.”

Sinällään ymmärrän tätä ajatuksenkulkua, olenhan juristi itsekin. Kyllä se seuraa tiettyä logiikkaa. Asiakkaille tulee antaa selviä ja yksinkertaisia neuvoja, joita asiakkaat voivat noudattaa päivittäisessä työssään. Ongelmana on, että ylilyönnit yleistämisessä ja neuvojen selkeydessä tuottavat juridisia urbaanilegendoja.

Olosuhteet ovat yleensä juridisille urbaanilegendoille otollisia. Juristit ovat alansa kovia asiantuntijoita, joiden maailma ulkoapäin katsottuna vaikuttaa usein mystiseltä. Kaikki myös tietävät, että juristien neuvot voivat helposti säästää firmalta miljoonia. Kaikki tuntevat tarinoita, joissa varoitustekstin puuttumisesta on tullut yhtiölle mojova lasku vahingonkorvauksista. Lisäksi kaikki tietävät, että juridinen logiikka on vähän samankaltaista kuin arkilogiikka, mutta aina pienellä twistillä, joka voi muuttaa tulokset täysin arkijärjen vastaisiksi. Eli pienet, merkityksettömiltä ja jopa järjettömiltä vaikuttavat muutokset voivat olla todella merkityksellisiä.

Niinpä on suorastaan oletettavaa, että jotkin juristien tarinat muuttuvat juridisiksi urbaanilegendoiksi. Onhan sinällään järkeiltävissä, että anteeksipyyntö voisi tarkoittaa syyllisyyden myöntämistä ja sitä kautta avata portit vahingonkorvausvaatimuksille. Ja kyllähän sellaisia tapauksia Jenkeistäkin löytyy. Ja onhan hyvin kuviteltavissa, että sellaista voisi tapahtua Suomessakin. Eikä siltä juristilta uskalla kysyäkään että onko oikeasti näin Suomessakin, lähettää varmaan kahden tonnin laskun tuosta hyvästä. Sitten onkin kiva kertoa kaverille, että ”juu yksi sellainen asianajaja sanoi, että ei saa koskaan pyytää asiakkaalta anteeksi, muuten voi joutua vastuuseen”. Ja urbaanilegenda on valmis.

En uskalla edes arvata, kuinka monta juridista urbaanilegendaa tässä maassa liikkuu. Niille on nimittäin ominaista, etteivät ne tule helposti julkisuuteen. Eihän kukaan täyspäinen toimitus- tai viestintäjohtaja sano julkisuuteen, että ”kyllä minä hei haluaisin niinku pyytää anteeksi, mutta meidän firman lakimiehet sanoi ettei saa koska sitten me niinku myönnettäis olevamme asiasta vastuussa niinku”. Näin väärä tieto jää elämään omaa elämäänsä eikä korjaannu.

Yksi vinkki kuitenkin: somekohuissa ihan oikeasti kannattaa pyytää anteeksi. Anteeksipyyntö ei Suomessa lähtökohtaisesti tarkoita virheen myöntämistä juridisessa mielessä. Sen sijaan anteeksipyyntö on helpoin ja halvin tapa saada joku tyytyväiseksi ja tyytyväiset ihmiset eivät haasta toisia oikeuteen. Anteeksipyynnöllä voit siis välttää oikeudenkäyntiin joutumisen ylipäänsä.

PS. Jos joku tietää Suomesta oikeustapauksia – siis ihan oikeita oikeustapauksia, diaarinumeron tai vähintään osapuolten tasolla – joissa anteeksipyyntö on katsottu syyllisyyden osoitukseksi, linkkejä saa antaa. Olen erittäin kiinnostunut. ”Kuulin että kaverin kaverille oli käynyt näin ja yksi tuttu juristi firman koulutuksessa sanoi kerran” ei kelpaa.

2 kommenttia

  1. Jura   •  

    Mielenkiintoinen lähestymistapa tähän kysymykseen (juu, se olin minä joka aiheesta kommentoi) . Alkuperäinen kysymyshän ei varsinaisesti lähestynyt asiaa näin vaan kysymys oli siitä, miten *asiakas* ottaa anteeksipyynnön vastaa. Eli ei niinkään juridisen tuomion pelko van julkisuudessa tuomitsemisen pelko on suurin este anteeksipyyntöön. (vrt. someraivo ja kaikki muut raivot jotka nykyään ovat niin muodikkaita)
    Ihmiset muuten ottavat niin helposti nokkiinsa juuri tämän tyyppisissä tianteissa, että siinä tehdään itselle hallaa, kun ei saada ihan oikeaa tietoa ”mokaamisen pelossa”

    • Jussi Kari   •     Kirjoittaja

      Jura: Kiitoksia kommentista! Uskon, ettet kuitenkaan ollut sinä – en siis kommentoinnilla viitannut Katleenan blogipostauksen kommentteihin, vaan nimenomaan Facebook-kommentteihin, joissa asiaa lähestyttiin nimeenomaan siltä kannalta, että ”mitä jos asiakkaan legal-puoli kieltää anteeksipyytämisen”.

      Uskon sinun kyllä olevan oikeassa; usein ei haluta pyytää anteeksi siksi, että sehän saattaisi ilmentää jonkinlaista moraalista vastuunkantoa tai implisiittistä lupausta siitä, että pyritään parantamaan tilannetta jatkossa.

      Useimmiten anteeksipyyntö kuitenkin rauhoittaa tilanteen kuin tilanteen, varsinkin jos sen esittää hyvin nopeasti ongelman ilmenemisen jälkeen (ja vielä tarjoaa jotain ekstraa).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *