Hesari tiesi kertoa tuhansien suomalaisnuorten lukevan niin surkeasti, etteivät he selviä arjen tilanteista. Koska nuoriso on pilalla, jopa tekstareiden lähettäminen on katoavaa kansanperinnettä, joka on korvautunut video- ja ääniviestien lähettämisellä. Niin poikien kuin tyttöjenkin luku- ja kirjoitustaito heikkenevät koko ajan.

Se ei ole ihme: lukemis- ja kirjoitustaito ovat ihmiselle äärimmäisen epäluonnollisia tapoja viestiä.

Mutta jos kirjallinen viestintä on niin epäluonnollista, miksi se on niin yleistä? Katleena Kortesuon lanseeraamaa viestinnän imitaatioteoriaa mukaillakseni näen tähän kolme syytä.

1. Kirjallinen viesti on pysyvämpi kuin suullinen. Yhteisöjen kasvaessa ja monimutkaistuessa on ollut oleellista tallettaa tietoa pysyvästi: lait ja taloudenpito edellyttävät, että tieto säilyy.
2. Kirjallisen viestin voi kuljettaa pitkiä matkoja. Suullinen viestintä kantaa parhaimmillaankin vain joitain kilometrejä, useimmiten rajoittuen muutamiin kymmeniin metreihin. Naapurivaltojen kuninkaiden ja naapurikaupungin kauppiaiden kanssa on kuitenkin ollut pakko viestiä.
3. Kirjallinen viestintä on ollut taloudellisesti järkevää ja mahdollista. Vaikka kirjallinen viestintä oli pitkään vain rikkaiden juttu, painokoneen keksimisen jälkeen sen hinta aleni ja kirjat tulivat myös keskiluokan saataville.

Vuosisatojen ajan kirjallinen viestintä oli ainoa, joka täytti kaikki nämä kolme elementtiä. Mutta nykyään, kun lähes jokaisella on älypuhelin, video- ja ääniviestit ovat kaikkien saatavilla. Katleenan tavoin minäkin ennustan, että kirjallisen viestinnän merkitys tulee romahtamaan sen epäluonnollisuuden vuoksi.

Kirja ei ole itseisarvo – kirja on väline

Pointtini ei ole se, etteikö kirjoilla tai kirjallisella viestinnällä olisi merkitystä. Tottakai niillä on. Ihminen on kirjoittanut asioita ylös viimeiset 6000 – 8000 vuotta, joten selvästi luku- ja kirjoitustaidolle on ollut kysyntää. Puhumattakaan siitä, että kirjat sisältävät uskomattoman määrän tietoa noilta menneiltä vuosituhansilta ja ihmiskunnan tuottaman kaunokirjallisuuden kulttuurinen arvo on mittaamaton.

Mutta minäpä väitän, että kirjojen arvo ei suinkaan ole siinä, että ne ovat kirjoja, vaan niiden sisältämässä tarinassa tai tietosisällössä. Suurelle osalle ihmisistä on ihan sama, missä muodossa he tiedon saavat, kunhan he tuon tiedon saavat. Ja koska kirja on epäluonnollinen ja melko vaivalloinen tapa siirtää tietoa, kirjojen ja kirjoitetun tekstin merkitys tulee romahtamaan.

Tässä kohdassa bibliofiili älähtää, että ”ei varmasti romahda, sillä mikään ei voita sitä tunnetta kun saa käpertyä sohvalle viltin alle hyvän kirjan kanssa ja sitäpaitsi kirjat ovat kulttuurin ydintä ja vain todellinen moukka aliarvioi kirjoja ja mikään ei voita kirjaa ja kirjan tuoksua ja kyllä se kirja on paras nimenomaan siksi kun se on kirja”.

Ihan tosi kiva hei, mutta tämä argumentti on kuultu ennenkin. Musiikkinettikauppojen tehdessä tuloaan vanhan liiton miehet kovasti väittivät, ettei netistä ladattava musiikki koskaan voi syrjäyttää CD:itä tai muuta fyysistä jakelua. Peruste oli, ettei pelkkä musiikki voi luoda kaikkea sitä tunnelmaa, minkä levyn kansikuva ja kansivihkonen saavat aikaan yhdessä musiikin kanssa. Ja kuinkas kävikään? Musiikissa ihmisiä kiinnosti musikaalinen sisältö; kirjoissa kiinnostaa tiedollinen tai tarinallinen sisältö.

Sisältö ratkaisee, content is king, hästäg pöhinä, paitsi että tässä se on totta. Kirja on pelkkä työkalu tarinoiden ja tiedon välittämiseen, ei itseisarvo.

Onko ihme, että äänikirjojen suosio on noussut merkittävästi (ks. YLE: ”Puhelimen kirjasovelluksista kirjojen Spotify?”)? Kuten jutussakin sanotaan, äänikirjoilla on se etu, että niitä voi kuluttaa muun toiminnan ohessa, toisin kuin perinteistä kirjallisuutta. Ja äänikirjoista voivat kiinnostua nekin, jotka eivät jaksa lukea perinteisiä kirjoja. Jos tällaiset henkilöt löytävät äänikirjat, he eivät myöskään opi paremmiksi lukijoiksi.

Näyttää aika heikolta perinteisten kirjojen kannalta.

Kirjallinen viestintä supistuu erikoistilanteiden viestinnäksi

Ei kirjallinen viestintä tietenkään kokonaan kuole. Kirjallisella viestinnällä on etuja, joita mikään älypuhelimen avustuksella toimiva video- tai ääniviestikulttuuri ei voi poistaa: kirjallisen viestin laatiminen on äänetöntä, mikä mahdollistaa niiden lähettämisen yksityisyyttä vaativissa tilanteissa. Arkaluontoisen ääniviestin voi kyllä kuunnella ihmisjoukossa, mutta sellaisen tuottaminen on huomattavasti hankalampaa.

Kirjalliset viestit ovat myös suhteellisen kätevä tapa siirtää suuria tietomääriä vastaanottajalle. Kymmenen sivua tekstiä mahtuu puoleen megatavuun ja on tekstilajista riippuen luettavissa 10 minuutissa. Sen sijaan sama data videona vie 30 megatavua ja sen katsominen vie 30 minuuttia. Ihminen voi säädellä ja kehittää lukunopeuttaan, mutta ei videoidenkatsomisnopeuttaan. Vai voiko? Jo nyt Applen Podcasts-appi tarjoaa mahdollisuuden kuuntelunopeuden nostoon. Sama ominaisuus on myös joissain muissa podcast-appeissa. Ja vaikka tällä hetkellä ajatus video- tai ääniviestin nopeuttamisesta tuntuisi erikoiselta, tilanne voi muuttua hyvin nopeaseti.

On myös täysin mahdollista, että jotkin asiat pysyvät aina kirjallisina. Onhan meillä nykyäänkin asioita, jotka teoriassa voitaisiin hoitaa toisella tavalla, mutta joissa silti edellytetään kirjallista muotoa. Omalta alaltani ensin tulee mieleen kiinteistökaupat. Otaksun kuitenkin, että kirjallisen muodon merkitys vähenee kauttaaltaan: siitä tulee erityistilanteiden viestintää, joka jo itsessään ilmentää tilanteen erityislaatuisuutta.

Bibliofiilejä lohduttaakseni voin vielä todeta, että varmasti joku edelleen tekee fyysisiä, paperisia kirjoja. Voi kuitenkin olla, että niistä tulee pienten alakulttuurien ja spesialistien juttu.