Oikeudenkäyntien joukkorahoitus ontuu pahasti

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla Uber-kuskin sakkoihin luvattoman taksiliikenteen harjoittamisesta (YLE, Uusi Suomi, Ilkka/STT, Ilta-Sanomat).

Ajatuspaja Liberan toiminnanjohtaja Heikki Pursiainen väläytti Twitterissä joukkorahoituskampanjaa tuomitun kuskin oikeudenkäyntikuluihin ja sakkoihin:

Totesin, että tuollaisen keräyksen toteuttaminen voi hyvinkin olla rahankeräyslain (255/2006) vuoksi kielletty (samasta aiheesta kirjoitti myös Piraattipuolueen Janne Paalijärvi helmikuussa) . No ei se ihan suoraan kiellettyä ole, mutta voisi melkein olla. Sen verran vaikeaksi se on tehty.

Kuten Paalijärvi kirjoituksessaan toteaa, rahankeräyslupaa ei voi myöntää yksityishenkilölle. Tämä on täysin totta. Rahankeräyslain 7 §:n mukaan lupa voidaan antaa vain yleishyödylliselle yhteisölle tai säätiölle, lain vuoksi rekisteröimättömälle yhteisölle, kansallisgallerialle, evankelis-luterilaisen kirkon ja Suomen ortodoksisen kirkon hiippakunnalle tai tietyille, yliopistolaissa listatuille yliopistoille.

Tämä ei kuitenkaan ole nähdäkseni mahdoton este. Voidaanhan lupa lain 6 §:n 2 momentin mukaan myöntää yleishyödyllisyyden vaatimuksesta poiketen ”taloudellisissa vaikeuksissa olevan yksittäisen henkilön tai perheen auttamiseksi”.

Voisi siis periaatteessa olla mahdollista perustaa esimerkiksi ”Oikeuden soturit ry”, jonka tarkoitus olisi oikeudenkäyntien rahoittaminen. Ohitan tässä härskisti mahdolliset yhdistyslain ongelmat, mutta en pidä niitä mitenkään ylitsepääsemättöminä.

Vaikka Oikeuden soturit ry saataisiinkin pystyyn, ei mahdollisuus ”yksittäisen henkilön tai perheen auttamiseksi” kuitenkaan tarkoita, että rahankeruu olisi vapaata. Päin vastoin, tällaista syytä varten annettavaa rahankeräyslupaa on rajoitettu monin tavoin.

Ensinnäkin maksimitoimeenpanoaikatällaiselle keräykselle on vain 6 kuukautta normaalin 5 vuoden maksimin sijasta (8 §). Toisaalta, oikeudenkäyntikeräykset pitäisi todennäköisesti toteuttaa melko nopeasti, joten siinä mielessä 6 kk olisi jo käytännön syistä aikaraja, johon tulisi pyrkiä.

Vähän suurempi ongelma on, että lain 14 §:n mukaan yksittäisen henkilön tai perheen avustamiseksi varoja kerättäessä ei saa käyttää erillistä toimeenpanijaa (14 §). Toimeenpanijat ovat kaupallista toimintaa harjoittavia yrityksiä, jotka voivat tuoda keräykselle lisätehoa. Nykyteknologialla toki kuka vain voisi pistää rahankeräyksen pystyyn, tosin lain tai sen esitöiden perusteella ei ainakaan ole itselleni ihan selvää, lasketaanko joukkorahoituspalvelut nimenomaan tällaisiksi toimeenpanijoiksi. Mahdollisuutta ei kuitenkaan voi sulkea pois, mikä siis tarkoittaa, että joukkorahoituspalveluita ei tällaisen keräyksen toteuttamiseen voisi käyttää.

Lopullinen naula arkkuun on kuitenkin lain 16 § 2 momentti, jonka mukaan:

”Yksittäisen henkilön tai perheen auttamiseksi toimeenpantavaa rahankeräystä koskevaan lupaan on aina liitettävä ehto, jonka mukaan keräys saadaan toimeenpanna ainoastaan yhden poliisilaitoksen toimialueella.”

Kun poliisilaitosten toimialueet ovat jotakuinkin läänimittakaavaa, voidaan todeta, että… niin. Ei kai siinä ole hirveästi todettavaa. Nähdäkseni 16 §:stä voi hyvinkin seurata se, että vaikka joukkorahoituspalveluita saisikin käyttää keräyksen toteuttamiseen (mikä ei siis ole läheskään varmaa), tulisi keräys jotenkin rajata maantieteellisesti. Ja mikäli tämä ei onnistuisi, niin… arvaatte varmaankin.

Periaatteessa voisi kuitenkin olla mahdollista järjestää joukkorahoituskampanja oikeudenkäyntikulujen kompensoimiseksi, mutta sen käytännön järjestäminen voisi pahimmassa tapauksessa rajoittua jalkapartiointiin ja raha-astioiden kilistelyyn markettien pihalla yhden läänin alueella.

Kokonaan eri keskustelu tietysti on, milloin tällainen ”oikeudenkäyntiavustus” katsottaisiin perustelluksi ylipäänsä. Veikkaan, että esimerkiksi Sarjaraiskaajien ystävät ry:n myöntämät avustukset eivät nauttisi kansan keskuudessa suurta suosiota ja oletettavaa on, että taksikuskit suhtautuisivat Uber-kuskien avustamiseen jotakuinkin samalla tavalla.

Toisaalta jos avustuksia kerättäisiin aina tiettyyn tarkoitukseen, ei ylläoleva lienisi ongelma: ihmiset voisivat lompakollaan äänestää, missä ongelmissa auttamisen he kokevat mielekkääksi. Näinhän nykyiset, lainmukaisetkin rahankeräykset toimivat. Jos sotaveteraaneja haluaa tukea rahallisesti, niin sitten tukee. Jos ei halua, sitten ei tue. Jos Uber-kuskin tukeminen kiinnostaisi, sitten tukisi tätä. Yksinkertaista.

Tosiasia kuitenkin on, että teknologia mahdollistaisi yksityisten auttamiseksi tehokkaammatkin keräystavat. Nyt keräyksiä rampautetaan keinotekoisesti. Kohtuullisen nuoresta iästään huolimatta rahankeräyslaki kaipaa päivittämistä tälle vuosikymmenelle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.