Osaan tappaa

Osaan tappaa. Olenhan pelannut väkivaltapelejä. Olen tappanutkin.

Golmud, Haixi, Qinghai, Kiina. Juoksen uudenkarheassa maastopuvussani mäkeä ylös. Vihollisen tarkka-ampuja yrittää ampua minut matalan rakennuksen katolta. Ryhmäni konekiväärimies ampuu suojatulta, kun sujahdan sisään rakennuksen avoimesta ovesta. Vihollinen! Painan liipaisinta. Haulikko ärjähtää ja vihollistaistelija kaatuu kuolleena maahan. Taistelun tiimellyksessä en tunne edes aseeni rekyyliä – nyt on kiire. Portaat katolle ovat vajaan kymmenen metrin päässä. Kahden askeleen jälkeen huomaan, etten ole yksin: toinen vihollinen, portaiden alapäässä, kyyryssä nurkassa. Nappaan pistoolini vyöltä ja ammun tätä. Päähän. Mies kaatuu maahan. Juoksen portaat ylös. Tarkka-ampuja ei ole huomannut minua. Hiivin hänen taakseen. Otan veitseni esiin ja viillän vihollisen kurkun auki. Tilanne hallussa, kaverit yhä elossa. Minä myös.

Tämä tarina on tosi. Ei kylläkään siinä mielessä tosi kuin mitä sillä yleensä tarkoitetaan, vaan tosi siinä mielessä, että näin kävi eilen pelatessani Battlefield 4:sta, karttana Golmud Railway.

Keskustelu väkivaltapeleistä käy taas kuumana, sillä viime viikonloppuna Messukeskuksessa pidettiin Assembly-tietokonefestarit. Poikkeukselliseksi tämän teki se, että Assemblyssä järjestetyn Counter-Strike-peliturnauksen finaalimatsit näytettiin televisiossa Yleltä suorana, asiaankuuluvalla urheiluselostuksella ryyditettynä.

Counter-Strikehän on siis peli, jossa terroristit ja erikoisjoukot ottavat yhteen. Kranaatit lentelevät, konetuliaseet laulavat ja pommit räjähtelevät. Ja miestä kaatuu. Tästä on nyt sitten pahastuttu, koska on näytetty väkivaltapelejä TV:ssä, ja tarvitseeko tällaista edes näyttää (Lapsiasiavaltuutetun statuspäivitys Facebookissa) ja sitäpaitsi sitä väkivaltaviihdettä näytetään MINUN VERORAHOILLANI (Niklas Herlinin kirjoitus Uuden Suomen blogissaan) ja vieläpä LAPSILLE!! Vauva.fi ehti toki pahastua asiasta myös, mutta koska Vauva.fi on kotiäitien /b/, jätän sen kommentoimatta. Trolleja täynnä joka tapauksessa (Mutta tässä se ketju silti huumoriarvon vuoksi).

Jostain syystä keskustelua jälleen kerran sävyttää, että kyseessä on lapsille suunnattu juttu ja että pelit tekevät lapsista väkivaltaisia tai jopa tappajia. Siitä huolimatta, että peleillä on elokuvien tapaan niiden sisältöön perustuvat ikärajat. Siitä huolimatta, että pelaaminen ei enää nykyään olekaan lasten huvia, vaan valtaosa pelaajista on aikuisia tai nuoria aikuisia. Ja siitä huolimatta, ettei pelien vaikutusta väkivaltaisuuteen ole voitu todistaa.

Mutta siihen tappamiseen. Olen tosiaan tappanut monia. Tuhansia. Satoja tuhansia, todennäköisesti miljoonia. Kaikki tapponi ovat tosin virtuaalisia; tietokoneen ruudulla ja tietoverkoissa tapahtuneita virtuaalisia murhia. Mutta osaan myös tappaa oikeasti. Minulla on siitä todistuskin. Sitä sanotaan kultaiseksi ampumamerkiksi ja sen saa Suomen Puolustusvoimilta. Osun rynnäkkökiväärillä 150 metrin päästä 10 laukauksella noin nyrkin kokoiselle alueelle. Se riittää varsin hyvin esimerkiksi ihmisen päähän osumiseen. Ilmeisesti osaan myös organisoida joukkomurhakoneistoa jonkin verran, olenhan sentään reservin luutnantti. Kysymys kuitenkin kuuluu, kuinka paljon ”murhasimulaattoripeleistä” on ollut minulle hyötyä opiskellessani armeijassa, kuinka päästää toinen ihminen hengestään.

Ei yhtään.

Ylennys ja ampumamerkki

Ampumamerkki toki jo kymmenen vuoden takaa, ylennys uudempaa perua.

Oikealla rynnäkkökiväärillä ampuminen on täysin eri asia kuin virtuaalisella ampuminen. Virtuaalirynkyllä riittää, kun osoittaa oikeaan suuntaan ja klikkaa hiirellä. Lipas tyhjä? Paina R:ää, kohta on aseessa uusi lipas. Oikea rynnäkkökivääri – tai mikään ase – ei toimi näin. Ampuma-asennon pitää olla tarpeeksi tukeva, ase painaa, joten sitä ei jaksa jatkuvasti pitää ylhäällä, tähtääminen vaatii tarkkuutta, ampuminen oikeanlaista hengitystekniikkaa, liipasinta pitää puristaa oikein… ja aseen lataaminen ei tietenkään tapahdu R:ää painamalla. Muutamia asioita mainitakseni.

Vaikka olinkin pelannut erilaisia ampumispelejä jo tarhaikäisestä lähtien, ei niistä ollut armeijaan mennessäni mitään hyötyä, varsinkaan ampumisen eli siis tappamistaidon opettelussa. Toki peleistä on jotain hyötyä ollut sikäli, että niistä oppii jonkin verran taktiikkaa: koukkaaminen on hyvästä, jonkun kannattaa varmistaa selustaa, ympäristöään tulee lukea oikein, jne. Varsinaista tappamistaitoa niistä ei ole kuitenkaan oppinut. Ja samalla pitää tietysti todeta, että jos peleissä opituilla taktiikoilla lähtisi vaikkapa Syyriaan sooloilemaan, pääsisi hengestään todennäköisesti aika nopeasti.

Eipä silti, kyllä väkivaltapelit viehättävät. Pari päivää sitten törmäsin oikean elämän kuulapyssypelejä ja virtuaalitodellisuutta yhdistelevään Tek Reconiin ja jumankekka, tuollaisilla kun saisi organisoitua kaveripiirin agenttiseikkailupelit niin huhhuh. Samoin paintball, Megazone ja kaikki muut vastaavat lajit, joissa pääsee ammuskelemaan kavereita erilaisilla pelivehkeillä, kiinnostavat. Intissäkin yksi mielekkäimpiä kokemuksia oli TASIn (TAistelu SImulaattori, nykyään korvattu paremmilla KASI-vehkeillä) avulla käyty taisteluharjoitus. Se jos mikä hämärtää pelin ja todellisuuden välistä rajaa, sillä laitteet isketään niihin intin normaalivehkeisiin kiinni ja sitten ammutaan joukkuekavereita lasersäteillä. Se oli myös erittäin mielekästä, jopa kivaa.

Näistä todellisuutta ja virtuaalitodellisuutta hämärtävistä kokemuksista huolimatta pelien ja tosimaailman välinen ero on aina ollut minulle kristallinkirkas. Virtuaalisesti on erittäin kivaa ampua kavereita haulikolla naamaan. Erilaisilla lelupyssyillä on erittäin kivaa ampua kavereita päähän. Myös TASI-vehkeillä oli muikeaa suolata kavereita pusikosta. Oikeilla patruunoilla ei taas tulisi mieleenkään ampua kavereita, saati edes osoittaa aseella kohti.

Vertailun vuoksi todettakoon, että useissa urheilulajeissa, joita televisiossa näytetään parhaaseen katseluaikaan, on huomattavasti enemmän oikeaa väkivaltaa kuin missään tietokonepelissä. Oikealla väkivallalla tarkoitan siis sitä, että läski tummuu. Kaikissa lajeissa, joissa on käsite ”puhdas taklaus”, on kyse lähtökohtaisesti väkivaltaisesta lajista – nyrkkeilystä tietysti puhumattakaan. Tietokonepeleissä ei ole olemassa ”puhtaita taklauksia”, koska kaikki väkivalta on virtuaalista. Suurimmat tietokonepelien aiheuttamat vammat ovatkin tenniskyynärpäitä ja jännetupin tulehduksia. Muille pelaajille ei kuitenkaan vammoja aiheuteta.

Osaan tappaa. Olen pelannut väkivaltapelejä ja tappanut satoja tuhansia. Näillä virkkeillä ei vain ole minkäänlaista yhteyttä toisiinsa.

Edit 5.8.2014 klo 17:55 – noniin, Assythän pidetään nykyään Messukeskuksessa eikä enää Hartwall-areenalla. Sen siitä saa kun ei käy tapahtumassa muutamaan vuoteen itse. :D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *