”No niin, taas Päivi Räsänen sanoi jotain tyhmää: ’samaa sukupuolta olevien välinen avioliitto on YK:n ihmisoikeusjulistuksen vastainen’. Eikö se ämmä jo tajua erota?”

Tässä keskustelu viime päiviltä, kun Päivi Räsänen oli todennut Radio Helsingin haastattelussa (ks. tiivistelmä Radio Helsingin sivulta, podcast mukana), että samaa sukupuolta olevien välinen avioliitto olisi YK:n ihmisoikeusjulistuksen vastainen, sillä ihmisoikeusjulistuksen mukaan avioliitto on vain miehen ja naisen välinen.

Keskustelu on jälleen ollut ääripäissä. Toisten mukaan ihmisoikeusjulistus määrittelee ainoastaan, että avioliittoon ”kelvollisia” ovat täysivaltaiset miehet ja täysivaltaiset naiset, mutta ihmisoikeusjulistus ei säädä sitä, millaisia pareja avioliittoon vihitään. Toisten, kuten Räsäsen mielestä, tässä säädetään myös siitä, että avioliitot ovat miehen ja naisen välisiä, piste.

Juristimaisen selkeästi ilmaisten Räsänen on tässä sekä oikeassa että väärässä.

Oikeustieteessä tunnetaan oppi oikeuksien ydinalueista. Tämä tarkoittaa sitä, että jokaisella (perus- tai ihmis-)oikeudella on ydinalue, joka on erityisen suojattu oikeus. Mitä kauemmaksi tästä kovasta ytimestä mennään, sitä heikompaa on suoja, vaikka kyse olisikin edelleen perus-/ihmisoikeudesta.

Esimerkiksi: Suomessa on sananvapaus. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö sananvapautta voitaisi rajoittaa. Joitain sananvapauden alueita suojataan kuitenkin tehokkaammin kuin toisia. Karkeasti voidaan todeta, että kaikista suojatuinta on kansanedustajan valtiopäivillä esittämä puhe, joka nauttii erityissuojaa (Perustuslain 30 §:n 2 momentti). ”Normaalia” suojaa saavat tavalliset mielipiteenilmaukset ja puheet, tätä heikompaa suojaa kaupallinen mainonta ja vielä tätä heikompaa suojaa nauttii porno.

Kuulostaa ihan järkevältä, eikö?

Ongelma on kuitenkin siinä, että kaikenlaisia perusoikeuksien heikennyksiä voidaan perustella sillä, että ”rajoitus ei kajoa oikeuden ydinalueeseen”. Näin tehtiin mm. teletunnistetietojen tallennusta koskevaa direktiiviä implementoidessa: kun tallennetaan vain ”kuka soitti, kenelle soitti, milloin soitti ja kuinka kauan puhelu kesti” -tyyppisiä tietoja, ei kajota viestintäsalaisuuden ydinalueeseen eli itse viesteihin. Kaikki siis ok! Paitsi ettei ollutkaan, kuten saimme Perustuslakiblogista huhtikuussa lukea (hyvää lisäpohdintaa tuomion tiimoilta myös tässä Niklas Vainion postauksessa).

Oikeuksien ydinalueista ja reuna-alueista puhuminen on siis eräänlaista savolaista juridiikkaa: ”suattaahan tuo olla, vuan suattaahan tuo olla olemattakii”.

Miten tämä liittyy Päivi Räsäsen avioliittonäkemyksiin?

Siten, että Päivi Räsänen on todennäköisesti oikeassa siinä, että YK:n ihmisoikeusjulistus viittaa avioliitolla nimenomaan täysivaltaisen miehen ja täysivaltaisen naisen väliseen avioliittoon. Räsäsen sanoin:

”Eli YK:n ih­mis­oi­keuk­sien yleis­maail­mal­li­ses­sa ju­lis­tuk­ses­sa sa­no­taan näin, et­tä täy­si-ikäi­sil­lä mie­hil­lä ja nai­sil­la on oi­keus sol­mia avio­liit­to ja pe­rus­taa per­he il­man min­kään­lai­sia ro­dus­ta, kan­sa­lai­suu­des­ta tai us­kon­nos­ta joh­tu­via ra­joi­tuk­sia. – – Kyl­lä mä väi­tän et­tä tää tul­kin­ta on tar­koi­tet­tu ni­men­omaan näin. Sii­nä­hän oli­si sa­not­tu muu­ten, et­tä täy­si-ikäi­sil­lä ih­mi­sil­lä on oi­keus sol­mia avio­liit­to. Eli kyl­lä sii­nä pu­hu­taan ni­men­omaan mie­his­tä ja nai­sis­ta, joil­la on oi­keus sol­mia avio­liit­to. Mä oon täy­sin va­kuut­tu­nut, et­tä täl­lä on myös tä­tä ai­ka­naan tar­koi­tet­tu.”

Olen hyvinkin vakuuttunut Räsäsen tulkinnasta, koska vuonna 1948 samaa sukupuolta olevien välistä avioliittoa ei juuri voitu kuvitellakaan. Kaiken tiedon tyyssijan eli Wikipedian puolella samaa sukupuolta olevien avioliittojen historia alkaa vasta vuodesta 1970, jos antiikkia ei oteta huomioon ja ensimmäinen varsinainen laillistaminen tapahtui vasta vuonna 1989 Tanskassa (Ks. Timeline of same-sex marriage). Ei kukaan voi säätää tai julistaa sellaista, mitä ei osaa edes kuvitella.

Myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on Schalk ja Kopf -tuomiossaan (vuodelta 2010) lähtenyt siitä, että nimenomaan miehen ja naisen välinen avioliitto on avioliitto-oikeuden ydinaluetta, ja vaikka samaa sukupuolta olevien välinen avioliitto voidaankin katsoa avioliitto-oikeuden piiriin kuuluvaksi, se ei kuitenkaan kuulu sen ydinalueelle ja siksi sen toteuttaminen ei ole samalla tavalla ehdotonta kuin täysivaltaisen miehen ja täysivaltaisen naisen välisen avioliiton toteuttaminen (Ks. myös kommenttini edellisessä ”homoliittokirjoituksessani”).

Mutta sitten tulee se killeri:

YK:n ihmisoikeusjulistus ei säädä ihmisoikeuksien maksimitasoa, vaan minimitason.

Vaikka vuonna 1948 ei siis ehkä osattukaan kuvitella, että samaa sukupuolta olevat voisivat haluta keskenään naimisiin, vuonna 2014 se on aika useille ilmiselvää. Vaikka YK:n ihmisoikeusjulistuksessa lukisi suoraankin, että ”täysivaltaisilla miehillä ja täysivaltaisilla naisilla on oikeus solmia keskenään avioliitto”, ei sekään tarkoittaisi, etteikö tätä oikeutta voitaisi mies- tai naispareille (tai muunsukupuolisille pareille) antaa. YK:n ihmisoikeusjulistus ei siis ole minkäänlainen este samaa sukupuolta olevien väliselle avioliitolle.

Nyt meidän pitää enää päättää, haluammeko tulkita ihmisoikeuksia laajentavasti vai takertua siihen tulkintaan, mikä oli relevantti 66 vuotta sitten. Jotenkin minusta tuntuu, että ihmisoikeusjulistuksen henki toteutuisi laajentavassa tulkinnassa paremmin.

Lisäys klo 23:17: todettakoon vielä, että ihmisoikeusprofessori Martin Scheinin YLE:lle antamassaan haastattelussa toteaa, että ihmisoikeusjulistus mainitsee ”miehet ja naiset” nimenomaan siinä mielessä, että naisella on itsenäinen oikeus päättää omasta avioitumisestaan – sitä ei siis ole esimerkiksi tämän isällä, joka voisi luvata tyttärensä jollekulle vaimoksi esimerkiksi myötäjäisiä vastaan. Myöskään Scheininin mukaan ihmisoikeusjulistus ei ole este samaa sukupuolta olevien välisille avioliitoille. Olen samaa mieltä Scheinin kanssa näistä – todenäköisesti juuri tuota varten ihmisoikeusjulistuksessa on mainittu naisen oikeudesta päättää avioitumisestaan.