Pilkkaa ja kunnioittavaa keskustelua homojen keskellä

Tahdon-aloite meni sitten läpi äänin 105 – 92 ja nyt näyttää kovasti siltä, että Suomeenkin saadaan sukupuolineutraali avioliittolaki. Ja hyvä niin.

Lakialoitteeseen ja sen ympärillä käytyyn keskusteluun liittyen pyörittelin kuitenkin päässäni ajatuksia siitä, miten erityisesti julkiseen keskusteluun voi vaikuttaa vaatimalla ”rehellistä ja kunnioittavaa keskustelua” tai vaihtoehtoisesti tekemällä keskustelunavaukset naurunalaisiksi. Samalla nämä keinot myös kertovat käyttäjänsä omasta asemasta keskustelun suhteen.

Ei ole salaisuus, että henkilö, jolla on valtaa, puhuu ja pystyy puhumaan eri tavalla kuin sellainen, jolla valtaa ei ole.

Tämä tuli ajankohtaiseksi, kun Facebookissa huutelin homostelulain läpimenon jälkeen heinäsirkkaparvista, tulesta ja tulikivestä sekä Sodoman ja Gomorran suolapatsaista, mihin kaverini Sebastian Koskinen laittoi alla olevan kommentin:

Sebastianin kommentti

Sebastianilla oli toki sanomisilleen järkevät perusteet, kuten tavallista, mutta voidaan myös perustellusti esittää kysymys, tarvitseeko vastapuolta ja tämän näkemyksiä aina kunnioittaa ja käydä ”järkevää ja kunnioittavaa keskustelua”?

On nimittäin niin, että ”kunnioittavaa keskustelua” vaativat usein ne, jotka ovat häviöllä. Usein tämän vaatimuksen taustalla on joko pyrkimys on muuttaa suuntaa, minne ollaan menossa, pyrkimys vesittää tavoite middle ground -virhepäätelmää hyväksikäyttäen tai ihan vain pelata aikaa. Tätä taktiikkaahan yritti mm. arkkipiispa Kari Mäkinen vuonna 2010 sukupuolineutraaliin avioliittolakiin liittyen, mihin Esko Valtaoja totesi hyvin:

”Se [keskustelun] aika oli ja meni jo kauan aikaa sitten. En kehtaisi enää katsoa homo- ja lesboystäviäni silmiin, jos todella alkaisin ’käydä keskustelua’ homoseksuaalisuudesta Päivi Räsäsen kaltaisia ihmisiä ’kunnioittaen ja kuunnellen’.”

Ennen kuin kukaan ehtii sanomaan, että ”ei noin voi sanoa, kaiken pitää olla kyseenalaistettavissa ja kaikista asioista pitää pystyä käymään järkevää debattia”, esitän seuraavan kysymyksen: kuinka moni ihan oikeasti on sitä mieltä, että meidän pitäisi Suomessa ”käydä järkevää debattia” siitä, pitäisikö naisillakin olla äänioikeus tai kuuluvatko ihmisoikeudet myös tummaihoisille? Ja vieläpä ottaa vakavasti kunnioittaa sellaisia näkökantoja, joiden mukaan näin ei ole?

"Oispa kaljaa eikä homoja"-Räsänen

Esimerkki kannanotosta, joka ei välttämättä kunnioita vastapuolta

Ongelma on siinä, että tällaisen ”järkevän debatin” käyminen merkitsee jo itsessään sitä, että asia ei ole selvä. Niinpä keskusteluun antautuminen merkitsee aina asian kyseenalaistusta. Se tarkoittaa, että asia ei tosiaan olekaan selvä ja että se on altis kritiikille.

Naurunalaiseksi tekemisen funktio on tietysti päinvastainen. Sen koko tarkoitus on osoittaa, että Järkevää Keskustelua vaativa on pelle, jonka näkemykset ovat täysiä vitsejä. Niitä ei tulekaan ottaa vakavasti, vaan yksinkertaisesti nauraa pihalle. Jos keskustelunavauksesi on vitsi, siihen myös reagoidaan kuten vitseihin reagoidaan: nauramalla.

Naurunalaiseksi tekeminen siis ikäänkuin suojaa kritiikin kohteen: kritiikkiä ei yksinkertaisesti oteta vastaan, vaan se tuhotaan, ennen kuin se ehtii edes osua maaliinsa.

Mitä mieltä tästä kaikesta sitten pitäisi olla? Jaa-a, en ole ihan vielä ratkaissut tätä kysymystä omaltakaan osaltani. Teoriassa allekirjoitan kaikki em. näkökannat: järkevää keskustelua kyllä pitää pystyä käymään, mutta toisaalta olen myös hyvin tietoinen siitä, että ”järkevän keskustelun” vaatiminen on välillä pelkkä savuverho, joka on tarkoitettu vääjäämättömän hidastamiseen. Toisaalta olen myös sitä mieltä, että kaikkia näkemyksiä ei kuitenkaan tarvitse kunnioittaa. En esimerkiksi ala käymään ”järkevää keskustelua” vaikkapa ihmisoikeuksien yleismaailmallisuudesta.

Toisaalta on myös totta, että keskustelusta kieltäytymistä ja naurunalaiseksi tekemistä voidaan käyttää keskustelun sulkemiseen ennenaikaisesti, nimenomaan siksi, jottei joutuisi kyseenalaistamaan omia kantojaan. Omien kantojen kyseenalaistaminen taas olisi välillä ihan hyvä, koska järkevää keskustelua pitää pystyä käymään asiasta kuin asiasta. Kehä on valmis.

Todettakoon kuitenkin, että jokaisen on syytä vähintäänkin tiedostaa nämä funktiot, joita keskustelun vaatimisella ja naurunalaiseksi tekemisellä on. Niistä voi myös tehdä johtopäätöksiä siitä, kuka on missäkin asemassa ja hyödyntää tätä tietoa omassa asemoinnissaan keskustelun suhteen – millä puolella keskustelua sitten onkaan.

1 kommentti

  1. Lauri Kosonen   •  

    Tässä tullut muutaman päivän sisään ulos parikin tekstiä joilla tätä pohdintaa voisi vielä hyvinkin syventää. Tässä erään hollantiin muuttaneen suomalaisen maahanmuuttajan (o
    ”Same-sex marriages are so natural here that apparently the latest relevant poll measuring public opinion in the Netherlands was carried out in 2006! In the poll, almost ten years ago, 82 percent of the population were in favor of equal marriage legislation.”
    http://naarhetzuiden.wordpress.com/2014/11/29/what-happens-if-gay-people-can-get-married/
    Että kun jotain asiaa aletaan pitää itsestäänselvyytenä, siitä ei välttämättä enää tehdä kyselyjä. Pitäisikö alkoholi kieltää? Pitäisikö kuolemantuomiot palauttaa? Tulisiko vammaisilta poistaa oikeus lisääntyä? Koska näistä ei paljoa kyselyjä tehdä, niin näitä asioita voi pitää aika itsestäänselvyytenä. Voisiko ehkä jopa sanoa että kyselyjen teettäminen jo itsessään on viestintää asian puolesta/vastaan ”järkevän debatin” lailla.

    Ja toinen oli NYT:in Pitääkö suvaitsemattomuutta suvaita? Filosofi vastaa -kirjoitus (http://nyt.fi/a1305903382131), jossa vastaus on selkeä: plurium interrogationum. Tai jos nyt ei latina ole tuoreessa muistissa, niin yksinkertaista joko-tai-vastaustahan tähän kysymykseen ei voi antaa, ja todellisuudessa joudumme aina vähän tasapainoilemaan sen suhteen että mitä voimme hyväksyä ja mitä emme: ”Jos emme ole valmiita puolustamaan suvaitsevaista yhteiskuntaa suvaitsemattomilta, suvaitsevaiset tulevat tuhoutumaan ja heidän mukaan suvaitsevaisuus itse, Popper kirjoitti.”

    Jos tämä kommenttini pitäisi vielä jotenkin summata kolmella pointilla, niin tiettyjä asioita (arvoja) on hyvä pitää itsestäänselvyytenä, tietyille ihmisille (tai ennemminkin heidän edustamilleen arvoille) on hyväksyttävää nauraa jos ne pyrkivät nostamaan/säilyttämään omat oikeutensa muiden yläpuolelle, ja tässä vielä hauska meemikuva kun en muutakaan keksinyt: https://dl.dropboxusercontent.com/u/3430624/dolantahdon.png

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *