Pitääkö sukankutojamummot pistää vankilaan?

Tänään Facebookissa ihmisiä on aktivoinut YLE Satakunnan uutinen siitä, että käsityön antaminen lahjaksi voi olla rikos. Asiantuntijana YLE oli haastatellut Patentti- ja rekisterihallituksesta apulaisjohtaja Tapio Priiaa, joka kertoi näin:

”Mallisuoja estää kaupallisen ja ammattimaisen hyväksikäytön, mutta omaan käyttöön tuotetta voi yhden kappaleen valmistaa. Suojan rajanveto on kuitenkin kuin veteen piirretty viiva. Pitää harkita, että mitä enemmän tekee, niin sitä enemmän raja lähestyy. Ei se oikeastaan ole enää omaan käyttöön valmistettua jos sitä tekee lahjaksi laajalle piirille.”

Tämä perustuu siihen, että jos kyseessä on ns. mallisuojattu tuote, mallisuojauksen loukkaaminen on vähän niinkuin lailla kielletty, kuten mallioikeuslaista 1971/221 käy ilmi. Malli itsessään on juristikieltä ja lain mukaan tarkoittaa ”tuotteen tai sen osan ulkomuotoa, joka ilmenee tuotteen tai sen koristelun piirteistä kuten linjoista, ääriviivoista, väreistä, muodosta, pintarakenteesta tai materiaalista”.

Ihmiskielellä kyse on siis esimerkiksi kankaan kuosista tai vaatteen leikkauksesta. Mallioikeudella suojattu malli on esimerkiksi malli nro. 20060179 eli Puolustusvoimien nykyisin käyttämä maastokuvio eli tuttavallisemmin pikselipaidan kuosi.

Mallioikeus on immateriaalioikeuksille tyypillisesti kielto-oikeus, eli oikeus kieltää muita käyttämästä mallia. Kuten mallioikeuslaki 5 a § sanoo:

”Mallioikeus sisältää jäljempänä säädetyin poikkeuksin sen, ettei muu kuin mallioikeuden haltija ilman tämän lupaa saa käyttää hyväkseen mallia. Mallin hyväksikäyttämistä on muun muassa mallin mukaisen tai sen sisältävän tuotteen valmistaminen, tarjoaminen, markkinoille saattaminen, käyttäminen – -”

Siis vain mallioikeuden haltija tai tämän lisenssinsaaja saa valmistaa mallisuojattuja tuotteita. Eli nytkö pistetään mummot telkien taa, jos nämä menevät kutomaan sukkia, joiden kuosi on mallisuojattu? No ei. Kuten jo 5 a § sanoo, mallioikeuteen sisältyy rajoituksia. Ensimmäinen rajoitus löytyykin seuraavasta pykälästä, eli  5 b §:stä:

Mallioikeus ei käsitä mallin yksityistä käyttöä, jolla ei ole kaupallista tarkoitusta.”

Perinteisesti yksityisellä käytöllä on tarkoitettu käyttöä, joka tapahtuu kaveri- tai perhepiirissä. Osviittaa voidaan hakea tekijänoikeuspuolelta, missä yksityisenä käyttönä on lähtökohtaisesti pidetty alle 20 kappaleen valmistamista, kunhan se tapahtuu perhepiirissä tai kavereille, eikä esim. yritys- tai yhdistystoiminnassa. Myös 20 – 50 kappaleen valmistamista on voitu pitää yksityisenä, jos muut olosuhteet ovat sitä puoltaneet. En näe syytä, miksei tätä samaa määrällistä rajausta voitaisi soveltaa myös mallioikeuksiin.

Uutisessa ei myöskään puhuta kaupallisesta tarkoituksesta mitään. Kaupallinen tarkoitus on toki sekin juristikielinen termi. Tavallisten ihmisten kielellä se tarkoittaa sitä, että sukkien vastikkeena raha vaihtaa omistajaa toiseen suuntaan kuin kudotut sukat. Joululahjojen kohdalla näin harvemmin kuitenkaan on. Päinvastoin, yleensä ne rahatkin siirtyvät mummolta lapsenlapsille eikä toisinpäin.

Eli mitä voimme uutisesta päätellä? Sitä, että Priia on nyt erehtynyt, tai että YLE on käsittänyt Priian sanat väärin.

Kun joululahjatarkoitus vielä katsotaan mitä luultavimmin arvostelua lieventäväksi asianhaaraksi, voitaneen todeta, että mummot voivat jatkossakin kutoa sukkia lahjaksi hyvällä omallatunnolla, ainakin, mikäli niitä kudotaan alle 50 paria ja kunhan niitä ei myydä.

Toisin sanoen: MYTH BUSTED.

3 kommenttia

  1. Otto Aanmaa   •  

    Paljastit jutun ongelmat ja kerroit niihin oikeammat ratkaisut. Mutta miksi alkuperäinen YLEn juttu on kirjoitettu? Ketä sen julkaiseminen hyödyttää?

  2. Petteri Uusitalo   •  

    Kyllähän se aina toimittajan itsetuntoa hivelee, jos saa tehtyä paljastavan jutun siitä miten lainsäädäntö on taas kerran ristiriidassa maalaisjärjen kanssa. Se vaan että tällä kertaa tuli vissiin vähän hutilaukaus.

  3. Jussi Kari   •     Kirjoittaja

    Otto, kiitos kysymyksestä! Epäilen, että taustalla on juuri tuo Petterin esiintuoma asia: halutaan näyttää, että laista löytyy tällainen käänteinen porsaanreikä.

    Nyt tosin täytyy vähän selventää. Priiahan on nimittäin sinällään lakiteknisesti kyllä oikeassa. Jotta mallisuojattujen sukkien kutominen olisi laillista, sen täytyy ensinnäkin tapahtua yksityisesti ja tähän lisäedellytyksenä se ei myöskään saa olla kaupallista. Esimerkiksi siis yksityinen kaupallinen valmistaminen on kiellettyä. Sitä olisi varmaan se, että maksaisin mummolleni siitä, että tämä kutoisi minulle mallioikeutta loukkaavat sukat.

    Toisaalta, jos kyse on nimenomaan lahjoista, määräävä tekijä on nimenomaan yksityisen käytön raja. Mutta se vaatii tosiaan helposti yli 20 paria (itse väittäisin rajaksi 50 paria). Kyseessä pitää olla siis aikamoinen turbomummo, että tällä asialla olisi muuta kuin akateemista mielenkiintoa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.