Pilkkaa ja kunnioittavaa keskustelua homojen keskellä

Tahdon-aloite meni sitten läpi äänin 105 – 92 ja nyt näyttää kovasti siltä, että Suomeenkin saadaan sukupuolineutraali avioliittolaki. Ja hyvä niin.

Lakialoitteeseen ja sen ympärillä käytyyn keskusteluun liittyen pyörittelin kuitenkin päässäni ajatuksia siitä, miten erityisesti julkiseen keskusteluun voi vaikuttaa vaatimalla ”rehellistä ja kunnioittavaa keskustelua” tai vaihtoehtoisesti tekemällä keskustelunavaukset naurunalaisiksi. Samalla nämä keinot myös kertovat käyttäjänsä omasta asemasta keskustelun suhteen.

Lue koko artikkeli…

Tasa-arvoa vai homoliittoja?

Eduskunnan lakivaliokunta päätti äänin 10 – 6 olla kannattamatta kansalaisaloitetta ”tasa-arvoisesta avioliittolaista” (HS: Aloite tasa-arvoisesta avioliittolaista hylättiin lakivalio­kunnassa). Koska kyse oli kaikkien aikojen menestyksekkäimmästä kansalaisaloitteesta, hylkäävä päätös aiheutti melkoisen mielipiteiden myrskyn. Hylkäys kun tuli vielä nimenomaan Pride-viikolla!

Näin juristin näkökulmasta keskustelu avioliittolain muutosehdotuksesta on ollut kuitenkin melko kummallista: hirveän paljon keskustellaan asioista, joilla ei ole oikeastaan mitään väliä itse asian kannalta. Kahvia ja tupakkaa kuluu, kun väännetään käsitteistä, jotka eivät vaikuta lopputulokseen oikeastaan millään tavalla. Mustaa väitetään valkoiseksi ja valkoista mustaksi. Lue koko artikkeli…

Pelisäännöissä ei ole kyse pelisäännöistä

”Nythän ongelmana on se, että yhteisiä pelisääntöjä ei ole noudatettu”.

Kuinka usein olet kuullut jonkun päättäjän julkisuudessa manaavan, että pelisääntöjä ei ole noudatettu, minkä takia täytyy nyt sitten antaa jonkinlaista kurinpalautusta? Ja kuinka usein olet kuullut samankaltaisten päättäjien manaavan, että sääntöjä ei ole noudatettu?

Lähes poikkeuksetta, kun joku puhuu pelisäännöistä, on kyse tilanteesta, jossa ei todellakaan ole kyse pelisäännöistä vaan säännöistä. Lue koko artikkeli…

Keskustelutaktiikka: No vitsillähän minä

Tietokirjailijakaverini Katleena Kortesuo blogasi Hjallis Harkimon Diilissä esittämistä väitetysti naisvihamielisistä lausunnoista – ”sähän kantelet kuin nainen” ja ”ei noi naiset pysty olemaan keskenään tappelematta” (ks. Ei oo totta: ”Enhän minä vihaa naisia, mutta…”).

Kuten Katleenakin kirjoituksessaan toteaa, nämä on luultavasti tarkoitettu vitseiksi. Ottamatta nyt kantaa siihen, ovatko Hjalliksen heitot hauskoja sutkautuksia, misogynististä vihapuhetta vai jotain siltä väliltä, on syytä kuitenkin tutustua huumoriin keskustelutaktiikkana.

Huumori on tehokas keskustelutaktiikka varsinkin jos keskustelu käydään yleisön edessä. Kuten aiemmin kirjoitin, keskustelussa on usein kaksi tavoitetta: osoittaa olevansa oikeassa tai saada tahtonsa lävitse. Nämä saattavat olla – ja usein ovatkin – toisensa poissulkevia. Tästä huolimatta kannattaa kuitenkin muistaa mainosmiehiltä tuttu lausahdus: asiat ovat sitä mitä ne näyttävät olevan. Jos siis haluatkin osoittaa olevasi oikeassa, on tärkeää, että nimenomaan yleisö uskoo sinun olevan oikeassa. Usein tähän on jopa mahdollista yhdistää tahtonsa läpisaaminen, kunhan vain osoittaa kuulijoille olevansa oikeassa. Näin on esimerkiksi useissa demokraattisissa elimissä: vastaväittäjän näkemyksellä ei juuri ole arvoa, kun 59 päättäjää 60:stä on sitä mieltä, että vastaväittäjä on väärässä.

Yleisötilanteissa huumori onkin usein hyvin tehokas tapa voittaa yleisö puolelleen ja heikentää vastustajan argumentteja. Mikäpä sen tekisi tehokkaammin kuin hyvään kohtaan heitetty naseva sutkautus, joka saa vastapuolen argumentin näyttämään täysin naurettavalta ja epärealistiselta?

Stand-up -komiikkaaKuva Camera on autopilot @ Flickr, CC BY 2.0

Huumori on kuitenkin kaksiteräinen miekka ja melko riskialtis taktiikka. Kuten tiedetään, sopiva huumorin taso vaihtelee yleisöstä riippuen: samat vitsit, jotka ovat hauskoja jätkien olutillassa eivät ole sopivia mummon hautajaisissa. Kaskua kertoessa pitääkin siis olla tarkkana, ettei arvioi yleisölle sopivan huumorin tasoa väärin.

Huumori on lopultakin nk. sutemiwaza (Ks. Wikipedia: Sutemiwaza). Sutemiwaza on judotermi ja tarkoittaa uhrautumisheittoa. Nämä ovat heittoja, joihin kuuluu osana esimerkiksi oma kaatuminen tms. Tällaisissa liikkeissä on aina se riski, että mikäli heitto epäonnistuu, itsensä löytää maasta ja vastustajan luultavasti päältään hakemassa sidontaa. Jos siis vitsi epäonnistuu, on hyvin huonossa asemassa.

Hyvä esimerkki huumorin epäonnistumisesta on Jussi Halla-aho – hänen vitsinsä ovat sellaisia, että kaikki eivät edes tahdokaan ymmärtää niitä (ks. Antti Mustakallion kirjoitus ”Jussi Halla-ahon radikaali retoriikka” Hyvejohtajuus-blogissa), vaan sen sijaan penäävät ”mitä sinä tuolla oikein tarkoitit, tahdotko muka oikeasti panssarivaunuja Ateenan kaduille!?”. Sillä ei ole väliä, olisiko kuulija mahdollisesti ymmärtänyt vitsin jos olisi tahtonut – ratkaisevaa on, että kuulija ei nauranut. Tässä kohtaa kuulostaa aina äärimmäisen nololta selittelyltä sanoa että ”noh, vitsillähän minä vain, en minä vakavissani, ettekö te nyt läppää hei ymmärrä”. Se ei varmasti tue argumenttia.

Varovasti sen huumorin kanssa, siis.

Keskustelutaktiikka: ”Kuin raivo härkä”

Eräs käsittämättömimmistä keskustelutaktiikoista, joihin toistuvasti törmään, on taktiikka nimeltä ”Kuin raivo härkä” (tunnetaan myös nimellä ”Hai haistaa veren”). Tästä esimerkki alla:

Anton (huolestuneena): ”Minusta naiset ovat yhteiskunnassa erittäin huonossa asemassa. Naisten aseman parantamiseksi täytyy tehdä jotain!”

Bertta (närkästyneenä) ”Ai jaa!? Mitä sinulla on naisia vastaan!?”

Anton (provosoivasti) ”No naisethan nyt ovat kaikki huoria, ihan oikein niille! Eihän niistä ole muuhun kuin synnyttämiseen ja ruoanlaittoon!”

Kyseessä on siis tilanne, jossa ensimmäinen keskustelija esittää näkemyksen, jonka kuulija ymmärtää väärin ja närkästyy nimenomaan väärinymmärryksensä vuoksi – esimerkiksi tässä Anton on ollut huolissaan naisten asemasta, mutta Bertta on ymmärtänyt Antonin tahtovan solvata naisia. Mutta sen sijaan, että Anton korjaisi Bertan näkemyksen (”Anteeksi, käsitit nyt vähän väärin – tarkoitin, että naiset ovat oikeasti huonossa asemassa ja heitä pitäisi jotenkin auttaa, en vain tiedä miten”), tämä heittääkin bensaa liekkeihin ja pyrkii provosoimaan Berttaa kaikin voimin.

Raivo härkä

Kuva Vicente Alfonso @ Flickr, CC BY-NC 2.0

En yksinkertaisesti ymmärrä tätä taktiikkaa, mutta jotenkin tämän taktiikan täytyy olla houkutteleva, koska olen oikeasti nähnyt tätä käytettävän. En vain ymmärrä miksi – mitä tällainen henkilö kuvittelee saavuttavansa? Siinä ei saavuta mitään, koska vastapuoli ei ole edes ymmärtänyt alkuperäistä väitettä ja toisaalta ärsytetyksi tultuaan vastapuoli tuskin on ainakaan kovin halukas antamaan tulitukea jossain tulevassa keskustelutilanteessa, koska tämä kokee tulleensa tahallisesti provosoiduksi.

Tässä kohtaa täytyy mainita, että ”kuin raivo härkä” on tyystin eri asia kuin tarkoituksellinen provosointi tai keskustelutaktiikka argumentum ad absurdum, vaikka aloitteleva keskustelija saattaa joskus sekoittaa nämä keskenään (niistä enemmän myöhemmissä postauksissa). Raivohärässä oleellista on, että keskustelija A:lla on ollut tietty tarkoitus, jonka B on ymmärtänyt väärin, ja sen sijaan, että A korjaisi tämän väärinymmärryksen, A lähteekin vain ruokkimaan B:n väärinymmärrystä.

Älä käytä tätä taktiikkaa. Koskaan. On olemassa ärsytystaktiikoita, joilla voi saavuttaa etuja, jos niitä käyttää oikeassa paikassa. Tämä ei ole yksi niistä. ”Kuin raivo härkä” on sukua lähinnä Aku Ankasta tutulle Plopovin itsemurhasiirrolle: se on liike, jolla saat vain ja ainoastaan huononnettua omia asemiasi, etkä saavuta sillä yhtään mitään.