Rangaistusfetisismi ei välttämättä ole oikea ratkaisu

Vankila

”Raiskaaja sai 2,5 vuotta ehdollista vankeutta”, lehdessä luki. ”Vain kaksi ja puoli vuotta!? Ja eihän ehdollinen vankeus edes ole mikään rangaistus!” mies manasi.

Melko tyypillinen reaktio, jos somea lukee. Kaikkihan tietävät, että rikosoikeudellisten rangaistusten tulee olla kovia. Muuten homma ei toimi. Sehän on selvä: rangaistus on pelote. Jos rangaistus on kova, ihmiset tekevät vähemmän rikoksia.

Mutta entä jos kovat rangaistukset itse asiassa lisäävät rikoksia?

Lue koko artikkeli…

Moniavioinen Suomi tulee

Mietin tässä yksi päivä avioliittoinstituution tilannetta ja totesin, että moniavioisuus tulee Suomeen. Ei välttämättä 10 vuoden sisällä, mutta ehkä jo 50 vuoden päästä.

Ai miksikö?

Asiahan on niin, että tietyt yhteiskunnalliset kehityssuunnat edellyttävät taustalleen tiettyjä arvoasetelmia ja ajattelutapoja. Toisaalta nuo kehityssuunnat vahvistavat niiden taustalla olevia arvoasetelmia ja ajattelutapoja, synnyttäen lumipalloefektin. Tällä hetkellä nuo kehityssuunnat ovat juuri sellaisessa asennossa, joka on moniavioisuudelle otollinen ja yksinkertaisesti johtaa sen hyväksymiseen ennen pitkää.

Lue koko artikkeli…

Yhdestä twiitistä vankilaan?

Ah, internet, tämä demokraattinen ihme, missä kuka tahansa voi sosiaalisen median ansiosta nousta maailmankuuluksi yhdessä yössä! Koko maailma on käden ulottuvilla, eikä massiivista, kansainvälistä markkinointiverkostoa tarvitse, koska internetin ansiosta koko maailma on yleisösi! Helposti unohtuu, että samalla sosiaalinen media ja internet mahdollistavat myös käänteisen lottovoiton, ja sitten saatkin koko internetin vihat niskaasi.

Molemmat tuntuvat olevan aika pitkälti tuurista kiinni.

Lue koko artikkeli…

Väkisinotettu rakkauslukko

Viime päivinä on mediassa puhuttu Tampereen rakkauslukoista.

Aamulehden mukaan ”One Love”-nimeä käyttänyt taiteilijaryhmä oli käynyt nappaamassa Tampereen silloista rakastavaisten parien rakkautensa symboliksi kiinnittämiä lukkoja ja sulattanut niistä kuution, jonka pinnassa näkyy lukkojen muotoja. Teoksen valmistusprosessi, lukkojen sulattaminen, oli videoitu ja teos on tuotu nähtäville Pirkanmaa 5. triennaali -näyttelyyn.

Triennaalin kuraattori Veikko Halmetojan mukaan teos kuvastaa rakkauden universaalisuutta. Idea teoksen takana onkin sinällään ihan hauska ja jopa oivaltava: rakkauden symbolit yhteen sulattamalla saadaan teos, joka ei kuvasta ainoastaan parien rakkautta toisiaan kohtaan, vaan myös kaikkien rakkautta kaikkia kohtaan. ”Rakastakaa toisianne” jne. Kaikkien rakkaudesta tehdään yhtä! Olemme kaikki yhtä!

Valitettavasti tällainen rakkauden assimilaatio on melko lähellä erilaisia elokuvissa nähtyjä instrumentality projecteja, joissa pahis yrittää väkisin yhdistää ihmiskunnan mielen yhdeksi, jotta ristiriidat poistuisivat. Sankarin tehtäväksi jää sen estäminen. Lopputaistelussa sankari huutaa pahikselle elokuvan keskeisen viestin: ”On totta, että riitamme johtuvat siitä, ettemme ole yhtä, mutta juuri oma identiteettimme ja erilaisuuden kirjo tekee elämästämme elämisen arvoista!”

Viesti on selvä: ihmiskuntaa ei saa yhdistää väkisin.

Ja juuri niin tamperelaistaiteilijat tässä tekivät. Luonnollisesti tamperelaiset parit raivostuivat.

Nyt voidaan kysyä, onko tapahtunut rikos? Onko lukot varastettu? Tampereen kaupunginlakimies on katsonut, että ei. Hänen mukaansa lukot ovat hylättyä tavaraa.

Oikeudellisesti hylkääminen lopettaa omistusoikeuden; omistaja luopuu esineestään sen omistusta tai hallintaa kenellekään siirtämättä ja esine siirtyy isännättömään tilaan. Hylkääminen ei sinällään vaadi erillistä tahdonilmaisua, vaan voi tapahtua konkludenttisesti jättämällä esine oman onnensa nojaan. (Länsineva, Pekka – Hiden, Mikael – Viljanen, Veli-Pekka, lausunto perustuslakivaliokunnalle koskien hallituksen esitystä HE 80/2002 vp muinaismuistolain 20 §:n muuttamisesta, s. 3) Välillä tämä on ilmaistu niin, että hylkääminen merkitsee hallintatahdosta luopumista esineen suhteen. Henkilöllä ei siis ole enää tahtoa määrätä esineestä.

Mitä laki sanoo? Löytötavaralain 1 § toteaa, ettei laki koske mm. sellaisia esineitä, jotka on ”ilmeisesti hylätty”. Toisaalta lain 3 § toteaa, että ”Vähäarvoisena pidetään löytötavaraa, jonka raha-arvo on enintään 20 euroa ja jolla ei ilmeisesti ole omistajalle erityistä käyttö-, tunne- tai muuta henkilökohtaista arvoa.” Vähäarvoisen esineen saa lipastaa omaan taskuunsa, jos tämän omistaja ei ole helposti selvitettävissä. Useat lukot ovat yli 20 euron arvoisia, mutta oletetaan nyt, että viedyt lukot olisivat alle 20 euron lukkoja.

Voitaneen joka tapauksessa perustellusti otaksua, että rakkauslukoilla on nimenomaan erityistä tunnearvoa. Toisaalta myös tunnearvoltaan arvokkaat tai rahallisestikin arvokkaat esineet voidaan hylätä – kyllähän ihmiset heittävät pois päiväkirjoja, kumppaniensa valokuvia ja jopa sormuksia.

RakkauslukkojaKuva peregrino2006 @ FlickrCC BY 2.0. Rakkauslukkoja Kölnissä.

Kuitenkin tilanteessa, jossa esineellä voidaan olettaa olevan tunnearvoa, ei löytäjä voi nähdäkseni tehdä luotettavaa arviota siitä, että esine olisi hylätty. Varsinkin, kun kaupunki on nimenomaisesti hyväksynyt rakkauslukkojen kiinnittämisen, ei voida katsoa, että esine olisi ”hylätty”, vaan ne on nimenomaan luvallisesti jätetty tietylle paikalle, joka on tarkoitettu lukkojen sijoittamiselle ja niiden on tarkoitettu pysyvän siinä.

Helsingin yliopiston rikosoikeuden professori Dan Frände taas näkee asian niin, että lukoista on tullut kaupungin omaisuutta, kun kaupunki on toiminnallaan – tai toimimattomuudellaan – hyväksynyt niiden kiinnittämisen. Lukkojen poistaminen onkin Fränden mielestä ollut vahingonteko, jossa on tuhottu kaupungin omaisuutta.

Itse näen asian kuitenkin niin, että kun lukot on kiinnitetty siltaan täysin tietoisesti ja kun kyse on ollut nimenomaan luvallisesta kiinnittämisestä, lukkojen kiinnittäminen vertautuu enemmänkin auton jättämiseen parkkipaikalle. Toki lemmenlukko poikkeaa auton parkkeeraamisesta siten, että auto tullaan useimmiten hakemaan, kun taas lemmenlukko on tarkoitettu ”ikuiseksi”.

Toisaalta vertailu autoon ei ole merkityksetön, sillä (epäillyn) hylkäämisen paikka vaikuttaa teon arviointiin: esimerkiksi metsätielle jätetty auto voidaan katsoa hylätyksi helpommin kuin parkkipaikalle jätetty (HE 78/2008 vp, Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi ajoneuvojen siirtämisestä ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta). Toisin sanoen, kun lukko on laitettu paikalle, joka on lukoille osoitettu, pitäisi olla erittäin pidättyväinen sen arvion suhteen, että lukko olisi hylätty.

Ja toisaalta: vaikka hylkäämisarviota puoltaisi se, että lemmenlukko on tarkoitettu pysymään sillassa ikuisesti ja siten jätetty oman onnensa nojaan, näin ei kuitenkaan ole: sen kiinnittäjät todennäköisesti käyvät katsomassa sitä aina silloin tällöin. Rakkauslukossa on myös poistamisen mahdollisuus, vaikka kiinnitysrituaaliin liittyykin avaimen viskaaminen jokeen rakkauden pysyvyyden osoittamiseksi. Lukon poistaminen on vain vaikeampaa ja siihen vaaditaan rälläkkä. Mahdollisuus poistamiseen kuitenkin on!

Poistamisen mahdollisuus myös kuvastaa sitä, että pariskunnalla on yhä lemmenlukkoon em. hallintatahto. Pari voisi poistaa lukon niin tahtoessaan, mutta ei ole tehnyt niin, koska haluaa lukon pysyvän paikalla, jolle se on laitettu.  Viimeistään parien suuttuminen poistamisen jälkeen on merkki siitä, että hallintatahtoa on loukattu. Jos hallintatahtoa ei olisi, poistaminen olisi ollut yhdentekevää. ”Taiteilijat” ovatkin enemmänkin varkaita.

Toisaalta ei ole ensimmäinen kerta, että taiteilijat viittaavat muiden oikeuksille kintaalla ja alistavat ne omien visioidensa palvelijoiksi. Vastahan käräjillä oli tapaus, jossa taiteilija Jani Leinonen varasti Ronald McDonald -patsaan käyttääkseen sitä taideinstallaatiossaan. Toisaalta Teemu Mäen Sex and Death -teos (tunnettu myös arkinimellä ”Kissantappovideo”) osoittaa, että myös eläinten tappaminen on taiteilijoiden mielestä ihan ok, ”noin niinkuin taiteen nimessä”.

Nyt One Love -taiteilijaryhmä on sitten ylittänyt uuden rajan. Itse kukin voi miettiä, millä nimellä kutsutaan väkisinotettua rakkautta.

Pitääkö sukankutojamummot pistää vankilaan?

Tänään Facebookissa ihmisiä on aktivoinut YLE Satakunnan uutinen siitä, että käsityön antaminen lahjaksi voi olla rikos. Asiantuntijana YLE oli haastatellut Patentti- ja rekisterihallituksesta apulaisjohtaja Tapio Priiaa, joka kertoi näin:

”Mallisuoja estää kaupallisen ja ammattimaisen hyväksikäytön, mutta omaan käyttöön tuotetta voi yhden kappaleen valmistaa. Suojan rajanveto on kuitenkin kuin veteen piirretty viiva. Pitää harkita, että mitä enemmän tekee, niin sitä enemmän raja lähestyy. Ei se oikeastaan ole enää omaan käyttöön valmistettua jos sitä tekee lahjaksi laajalle piirille.”

Tämä perustuu siihen, että jos kyseessä on ns. mallisuojattu tuote, mallisuojauksen loukkaaminen on vähän niinkuin lailla kielletty, kuten mallioikeuslaista 1971/221 käy ilmi. Malli itsessään on juristikieltä ja lain mukaan tarkoittaa ”tuotteen tai sen osan ulkomuotoa, joka ilmenee tuotteen tai sen koristelun piirteistä kuten linjoista, ääriviivoista, väreistä, muodosta, pintarakenteesta tai materiaalista”.

Ihmiskielellä kyse on siis esimerkiksi kankaan kuosista tai vaatteen leikkauksesta. Mallioikeudella suojattu malli on esimerkiksi malli nro. 20060179 eli Puolustusvoimien nykyisin käyttämä maastokuvio eli tuttavallisemmin pikselipaidan kuosi.

Mallioikeus on immateriaalioikeuksille tyypillisesti kielto-oikeus, eli oikeus kieltää muita käyttämästä mallia. Kuten mallioikeuslaki 5 a § sanoo:

”Mallioikeus sisältää jäljempänä säädetyin poikkeuksin sen, ettei muu kuin mallioikeuden haltija ilman tämän lupaa saa käyttää hyväkseen mallia. Mallin hyväksikäyttämistä on muun muassa mallin mukaisen tai sen sisältävän tuotteen valmistaminen, tarjoaminen, markkinoille saattaminen, käyttäminen – -”

Siis vain mallioikeuden haltija tai tämän lisenssinsaaja saa valmistaa mallisuojattuja tuotteita. Eli nytkö pistetään mummot telkien taa, jos nämä menevät kutomaan sukkia, joiden kuosi on mallisuojattu? No ei. Kuten jo 5 a § sanoo, mallioikeuteen sisältyy rajoituksia. Ensimmäinen rajoitus löytyykin seuraavasta pykälästä, eli  5 b §:stä:

Mallioikeus ei käsitä mallin yksityistä käyttöä, jolla ei ole kaupallista tarkoitusta.”

Perinteisesti yksityisellä käytöllä on tarkoitettu käyttöä, joka tapahtuu kaveri- tai perhepiirissä. Osviittaa voidaan hakea tekijänoikeuspuolelta, missä yksityisenä käyttönä on lähtökohtaisesti pidetty alle 20 kappaleen valmistamista, kunhan se tapahtuu perhepiirissä tai kavereille, eikä esim. yritys- tai yhdistystoiminnassa. Myös 20 – 50 kappaleen valmistamista on voitu pitää yksityisenä, jos muut olosuhteet ovat sitä puoltaneet. En näe syytä, miksei tätä samaa määrällistä rajausta voitaisi soveltaa myös mallioikeuksiin.

Uutisessa ei myöskään puhuta kaupallisesta tarkoituksesta mitään. Kaupallinen tarkoitus on toki sekin juristikielinen termi. Tavallisten ihmisten kielellä se tarkoittaa sitä, että sukkien vastikkeena raha vaihtaa omistajaa toiseen suuntaan kuin kudotut sukat. Joululahjojen kohdalla näin harvemmin kuitenkaan on. Päinvastoin, yleensä ne rahatkin siirtyvät mummolta lapsenlapsille eikä toisinpäin.

Eli mitä voimme uutisesta päätellä? Sitä, että Priia on nyt erehtynyt, tai että YLE on käsittänyt Priian sanat väärin.

Kun joululahjatarkoitus vielä katsotaan mitä luultavimmin arvostelua lieventäväksi asianhaaraksi, voitaneen todeta, että mummot voivat jatkossakin kutoa sukkia lahjaksi hyvällä omallatunnolla, ainakin, mikäli niitä kudotaan alle 50 paria ja kunhan niitä ei myydä.

Toisin sanoen: MYTH BUSTED.