Kun kyttä onkin oikeasti natsi

Viime päivät on kohistu poliisien suljetun/salaisen Facebook-ryhmän rasistisista kommenteista. Luolassa eläneille kerrottakoon, että poliiseilla oli Facebookissa ryhmä, joka käsitti 2000 – 3000 poliisia. Kun Suomessa on noin 7000 – 8000 poliisia, FB-ryhmä kattoi 25 % – 40 % koko Suomen poliiseista. Osuus ei siis ollut merkityksetön.

Tapauksen ytimessä on poliisihallintolaissa asetettu poliisin yleinen käyttäytymisvelvoite (Laki poliisin hallinnosta (110/1992) 15 f §):

”Poliisimiehen on virassa ja yksityiselämässään käyttäydyttävä siten, ettei hänen käyttäytymisensä ole omiaan vaarantamaan luottamusta poliisille kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitoon. Arvioitaessa poliisimiehen käyttäytymistä otetaan huomioon myös hänen asemansa ja tehtävänsä poliisihallinnossa.”

Ei ole salaisuus, että poliisiin hakeutuu ihmisiä, jotka arvostavat turvallisuutta sekä ”kuria ja järjestystä”, siis konservatiiveja. Eikä se ole väärin! Yhteiskunnassa tarvitaan myös konservatiiveja. Toisaalta konservatiivisuuden ilmenemistavat ihmisissä vaihtelevat. Yhdelle konservatiivisuus on perinteisiä käytöstapoja, toiselle sukupuolirooleja, kolmannelle ”maahanmuuttokriittisyyttä”. Kuulemma 20 % poliiseista äänestää perussuomalaisia. Täysin mahdollista. Vaikka perussuomalaisten äänestäminen ei tee kenestäkään rasistia, en ihmettelisi, vaikka noissa persupoliiseissa olisi myös rasisteja. Lue koko artikkeli…

Rasismia ei voi kieltää – rasistiset järjestöt voi ja pitääkin

Tämänhetkisten tietojen valossa natsistinen Suomen Vastarintaliike aiheutti yhden ihmisen kuoleman mielenosoituksessaan noin kaksi viikkoa sitten. Julkisuudessa olleiden tietojen perusteella yksi SVL:n aktiiveista potkaisi Asema-aukiolla sivullista miestä, joka oli käynyt ilmaisemassa mielipiteensä SVL:n toiminnasta. Potkun seurauksena uhri kaatui ja löi takaraivonsa kiveykseen. Viikkoa myöhemmin mies kuoli.

Hyökkäys herätti keskustelua siitä, voisiko ja tulisiko järjestäytynyt rasismi erikseen kriminalisoida. Järjestäytynyttä rasismia vastustava Huominen ilman pelkoa -kampanja (rasismirikoslakiin.fi) sai tuulta alleen.

Asian tiimoilta julkisuudessa käydyt keskustelut ovat olleet juridisesti epätarkkoja ja käsitteellisesti harhaanjohtavia. Sekaisin ovat menneet rasismin ja rasististen järjestöjen kriminalisointi. Nähdäkseni tämä epätarkkuus vaivasi myös aiheesta tehtyä Itä-Suomen yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professorin Matti Tolvasen haastattelua.

Tämän käsitteellisen epäselvyyden vuoksi suhtauduin itsekin HIP-kampanjaan nuivasti. Mieli kuitenkin muuttui.

Lue koko artikkeli…

Natsit, pellet ja tavaramerkit

”Kansallismielisiä” (lue: rasistisia) katupartioita pyörittävä Soldiers of Odin hyväksyttiin yhdistysrekisteriin.

Blogaaja-aktivisti-juristi Saku Timosen mukaan Odinin soturit ovat uhkailleet heidän toimintaansa pilkkaavaa Loldiers of Odin -pelleryhmää oikeustoimilla, koska ”Sellaista nimeä ei saa käyttää minkä voi rinnastaa meihin, koska olemme rekistöröitynyt yhdistys. Esim. Loldiers of Odin on liian lähellä ja asianajajan mukaan voimme vetää käräjille”, kommentoi Soldiers of Odinin perustaja Mika Matias Ranta Facebookissa.

Toisaalta yksityinen henkilö on hakenut Soldiers of Odin -tavaramerkkiä (PRH:n hakemusnumero T201650387). Ideana on ilmeisesti estää Soldiers of Odinia käyttämästä tekstiä vaatteissa: jos joku omistaa kyseisen tavaramerkin, Odinin Soturit eivät voi sitä enää käyttää.

Onko näin? No ei ihan.

Lue koko artikkeli…