Viestintäsalaisuus ja Kauppalehden toimittajan tötöilyt

Kauppalehden Kaija Ahtela tötöili kokoomuksen puheenjohtajakisaa sivuavassa kirjoituksessaan jättämällä Elina Lepomäen kokonaan mainitsematta. Jos et tiedä mistä itse asiassa on kyse, lue vaikka Katleena Kortesuon tai Timo Katajan kirjoitukset asiasta.

Näin lakimiesnäkökulmasta mielenkiintoista on kuitenkin Ahtelan tölväisy siitä, että Lepomäki olisi rikkonut lakia jakaessaan twitter-tilillään kuvan Ahtelan sähköpostista, joka paljasti Ahtelan puhuneen hivenen… vaillinnaista totuutta.

Ahtela on yksiselitteisesti väärässä.

Ensinnäkin Ahtela on väärässä siinä, että hän vetoaa sähköisen viestinnän tietosuojalakiin. Se nimittäin kumottiin pari vuotta sitten. 1.1.2015 alkaen on sen sijaan sovellettu tietoyhteiskuntakaarta (917/2014).

Toiseksi Ahtela on väärässä siinä, miten hän tulkitsee viestintäsalaisuutta.

Viestintäsalaisuus on perustuslaissa (731/1999) turvattu perusoikeus. Perustuslain 10 § 2 momentin mukaan ”Kirjeen, puhelun ja muun luottamuksellisen viestin salaisuus on loukkaamaton.” Lisäksi rikoslain (39/1889) 38 luvun 3 §:ssä säädetään viestintäsalaisuuden loukkaus -nimisestä rikoksesta (törkeä tekomuoto 4 §:ssä). Viestintäsalaisuuden loukkaus on kyseessä, mikäli joku

”- – oikeudettomasti

1) avaa toiselle osoitetun kirjeen tai muun suljetun viestin taikka suojauksen murtaen hankkii tiedon sähköisesti tai muulla vastaavalla teknisellä keinolla tallennetusta, ulkopuoliselta suojatusta viestistä taikka

2) hankkii tiedon televerkossa tai tietojärjestelmässä välitettävänä olevan puhelun, sähkeen, tekstin-, kuvan- tai datasiirron taikka muun vastaavan televiestin sisällöstä taikka tällaisen viestin lähettämisestä tai vastaanottamisesta”

Oleellinen sana tuossa on ”oikeudettomasti”. Toiselle osoitetun kirjeen saa avata, jos siihen saa kirjeen saajalta luvan. Näinhän monet menettelevät esimerkiksi puolisonsa kanssa.

Viestintäsalaisuus suojaa vain viestinnän osapuolien välillä. Jos Artturi ja Bertta keskustelevat keskenään, he ovat viestinnän osapuolia ja heillä on luonnollisesti oikeus saada viestejä toisiltaan. Ulkopuolinen Cecilia ei kuitenkaan saa mennä urkkimaan Artturin ja Bertan viestinnän sisältöä ilman lupaa. Oleellista on huomata, että tämän luvan voi antaa joko Artturi tai Bertta yksin! Viestin saatuaan Artturi tai Bertta voi sen oikeutetusti Cecilialle kertoa, sillä lähtökohtaisesti jokainen saa kertoa saamistaan viesteistä ulkopuolisille. Tietysti jos vaikka Bertta kertoo Cecilialle, mitä Artturi on hänelle kertonut, Artturi voi pitää Berttaa kakkapyllynä ja tyhmänaamana, mutta viestintäsalaisuus ei kertomista estä.

Entä tietoyhteiskuntakaari?

Totta on, että tietoyhteiskuntakaaren 17 luvun 136 § näyttää asettavan kiellon käsitellä toisen henkilön sähköpostia. Mutta mitäs 4 momentissa lukeekaan:

”Se, joka on ottanut vastaan tai muutoin saanut tiedon sähköisestä viestistä, radioviestinnästä tai välitystiedosta, jota ei ole hänelle tarkoitettu, ei saa ilman viestinnän osapuolen suostumusta ilmaista tai käyttää hyväksi viestin sisältöä, välitystietoa tai tietoa viestin olemassaolosta, ellei laissa toisin säädetä.”

”Jota ei ole hänelle tarkoitettu”. Tämä siis tarkoittaa tilannetta, jossa Artturi lähettää sähköpostin Bertalle, mutta kömpelönä kaverina valitseekin vastaanottajaksi Cecilian. Jo otsikosta ”Hei rakas Berttaliini-höpönassukka-tassukka-pussukka-pössykkä-mössykkäni” Cecilia huomaa, että viestiä ei ole tarkoitettu hänelle. Cecilia ei saa ilman Artturin tai Bertan lupaa kertoa sähköpostista kenellekään, ei käyttää hyväkseen sen sisältämiä tietoja tai edes tietoa koko sähköpostiviestin olemassaolosta. Eikä välitystietojakaan.

Mutta jos Artturi lähettää em. viestin Bertalle ja Bertta näyttää tai lähettää sen forward-toiminnolla Cecilialle, tai jakaa kirjeen Twitterissä, Artturi ei voi kuin purra hammasta ja vihjata Bertan löyhästä moraalista Facebookissa. Tosin siinäkin Artturin kannattaa säästää sanojaan, ettei mene kunnianloukkauksen puolelle.

Pointti on siinä, että tietoyhteiskuntakaari ei estä oikeutetusti saatujen viestien repostelua internetissä jopa viestin lähettäjän tahdon vastaisesti. Tietysti tästä voi olla muita seurauksia, kuten esimerkiksi se, että viestin lähettäjä pitää sinua nk. mulkvistinä. Se ei kuitenkaan ole lakiin liittyvä ongelma!

Lopuksi vielä muistutus. Vaikka viestintäsalaisuus ei estäisi viestin julkaisua, julkaisulle voi olla joku muu laista johtuva este. Esimerkiksi puolison seksielämää koskevien viestien julkaiseminen voi olla yksityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä; sammuneesta ja päälleen oksentaneesta kaverista otetun kuvan julkaiseminen taas voi olla kunnianloukkaus. Lisäksi viestin julkaisun esteenä voi olla jonkinlainen salassapitoperuste, esim. laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 621/1999 24 § tai jokin ammattinormi, joita löytyy esim. pappeja ja juristeja koskien.

Jos erityistä kieltoperustetta ei ole, jokainen voi siis lähtökohtaisesti julkaista saamansa sähköpostiviestit, iMessaget, WhatsApp- ja Line-viestit ja kaikki muut vastaavat vaikka Helsingin Sanomien etusivulla. Viestintäsalaisuutta se ei loukkaa, joskin se voi (välillä ihan perustellusta syystä) alentaa muiden käsitystä luotettavuudestasi.

Summa summarum: Lepomäki toimi täysin laillisesti ja Ahtela on väärässä. Toki Ahtelan ärsyyntymisen ymmärtää, kun Lepomäen julkaisema viesti ikävästi osoitti Ahtelan puhuvan vaillinnaista totuutta. Kyllä minuakin Ahtelan asemassa nakertaisi jäädä noin nolosta toiminnasta kiinni. Silloin kannattaa vaikka vedota jo kumottuihin lakeihin ja vieläpä soveltaa niitä väärin. :-)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *