Yhdestä twiitistä vankilaan?

Ah, internet, tämä demokraattinen ihme, missä kuka tahansa voi sosiaalisen median ansiosta nousta maailmankuuluksi yhdessä yössä! Koko maailma on käden ulottuvilla, eikä massiivista, kansainvälistä markkinointiverkostoa tarvitse, koska internetin ansiosta koko maailma on yleisösi! Helposti unohtuu, että samalla sosiaalinen media ja internet mahdollistavat myös käänteisen lottovoiton, ja sitten saatkin koko internetin vihat niskaasi.

Molemmat tuntuvat olevan aika pitkälti tuurista kiinni.

Tämän sai tuntea Justine Sacco, joka 20. joulukuuta 2013 twiittasi “Going to Africa. Hope I don’t get AIDS. Just kidding. I’m white!” Vitsi ei ehkä ollut poliittisesti kovin korrekti, mutta kun Sacolla oli vain 170 seuraajaa, joista kaikki todennäköisesti tunsivat hänet, riski ei ollut kovin suuri. Paitsi että twiitti meni viraaliksi, retweettejä tuli kymmeniä tuhansia ja kun Saccon 11 tunnin lento Afrikkaan oli laskeutunut, Sacco sai kuulla saaneensa potkut. Pidemmän ja huomattavasti paremman kuvauksen saa tästä New York Timesin artikkelista, joten en kuvaa tapahtunutta tarkemmin.

Kuten Saccon tarina osoittaa, internet mahdollistaa myös kollektiivisen… niin, miksikä sitä sanoisi? Joku voisi kutsua sitä kiusaamiseksi, mutta joidenkin mielestä tällaisissa tapauksissa on kyse jonkinlaisesta oikeudenmukaisuuden puolustamisesta: jokaisen tulee tehdä oma pieni osansa siinä, että tyhmiä juttuja kertovat paljastuvat koko maailmalle ja he saavat ansionsa mukaan. Pienintä, mitä voi tehdä, on retweetata toisen tyhmyys sekä laittaa tälle twiitti ”oletpas ääliö”.

Huomaamatta jää, että vastaanottajan kannalta tilanne voi olla hyvinkin ahdistava, kun kymmenien tuhansien ihmisten kasvoton, vihainen massa vyöryy netistä päälle hyökyaallon tavoin.

Onko laki tässä ajan tasalla?

Periaatteessa lait pyritään laatimaan teknologianeutraaleiksi. Ja yhtä periaatteessa näin tapahtuu. Siis periaatteessa. Käytännössä näin ei tietenkään ole, vaan lait heijastavat sitä maailmaa, missä ihmiset elävät. Pari esimerkkiä:

  1. Moottoriajoneuvon kuljettaminen huumausaineen vaikutuksen alaisena säädettiin rikoslailla rangaistavaksi vasta vuonna 2002. Tätä ennen oli sallittua ajaa autoa huumausaineen vaikutuksen alaisena, jos se ei vaarantanut liikennettä. Hallituksen esityksen 90/2002 mukaan muutos johtui huumausaineiden käytön yleistymisestä. Toisin sanoen sääntelyä ei koettu tältä osin tarpeelliseksi, ennen kuin huumausaineet yleistyivät tarpeeksi. (Se, onko tällainen kriminalisointi järkevää, on sitten toisen kirjoituksen aihe.) Ja tuskinpa huumausaineita oli millään tavalla kriminalisoitu ennen kuin huumausaineiden olemassaolo ymmärrettiin.
  2. Instituutiona sakkorangaistus edellyttää, ja toisaalta olettaa, että yhteiskunnassa on toimiva rahajärjestelmä ja että rahalla koetaan olevan jonkinlaista yleistä arvoa. Tällä tavalla sakko myös ylläpitää rahan symbolista arvoa: jos rahan ottaminen pois on rangaistus, se tarkoittaa samalla tietysti myös sitä,  että raha on arvokasta. Muutenhan sen pois ottaminen ei olisi rangaistus. Eli vaikka sakko on periaatteessa neutraali, sen taustalla on tiettyjä yhteiskunnallisia arvovalintoja.

Oikeudellisessa sääntelyssä on siis taustalla aina tiettyjä oletuksia yhteiskunnasta ja sen toiminnasta. Koska lait eivät päivity automaattisesti, vaan heijastavat poliittista tahtoa, kestää aikansa, ennen kuin se saadaan päivitettyä muuttunutta yhteiskuntaa vastaavaksi. Laissa on siis viivettä, alalla puhutaan cultural lagista. Nykyään erityisesti teknologia muuttuu niin nopeasti, että se muuttaa sitä maailmaa, missä me elämme. Eikä laki pysy perässä.

Lain kannalta on oleellista, että teknologinen kehitys muuttaa – tai ainakin se voi muuttaa – sitä, mitä pidämme hyvänä ja pahana. Erityisesti internet mahdollistaa sen, että teko hajaantuu niin monen tekijän harteille, että yksikään ei tee merkittävää osaa teossa, mutta lopputulos voi olla merkittävämpi kuin mikään perinteisin keinoin aiheutettu. Joukkoistamalla voidaan kaataa pankkeja tai aiheuttaa jollekulle potkut, kuten Saccolle kävi. Eikä Sacco tietenkään ole ainoa.

Tämä huomioiden en ihmettelisi, jos jossain vaiheessa jonkinlainen ”internet-kiusaaminen” kriminalisoitaisiin tai sitä vähintään ehdotettaisiin kriminalisoitavaksi. Siis siten, että kiusaajien hyökyaaltoon osallistuminen jo yhdellä tweetillä tai retweetillä olisi rangaistavaa. Tämä voitaisiin katsoa perustelluksi, sillä oikeudessa tulee tietysti katsoa kokonaisuuksia. Eihän voi olla niin, että vain hajauttamalla iso teko valtavan ihmismassan tehtäväksi jokainen vapautuu vastuusta. Jos henkilöä tökkäisee neulalla, se on ikävä juttu. Mutta entä jos tökkijöitä on miljoona?

Sananvapauden kannalta tällainen olisi tietysti äärimmäisen ongelmallista ja tarkoittaisi sananvapauden rangaistavuusriman laskemista äärimmäisen alas. Niin alas, että sen jälkeen sananvapaus olisi muisto vain. Mistä edes tietää, onko kyseessä kiusaajien hyökyaalto? Ei välttämättä mistään, varsinkin jos se hyökyaalto alkaa vasta sinun retweetistäsi.

Toisaalta tähän voisi sanoa, että perus- ja ihmisoikeusajattelu ovat syntyneet maailmassa, jossa internetiä ja sosiaalista mediaa ei käytännössä ole ollut. Siitä syystä myöskään niiden vaikutuksia ja niiden mahdollistamia toimintamalleja ei ole voitu ottaa huomioon oikeusjärjestelmän suunnittelussa.

Näillä perusteilla en ihmettelisi lainkaan, jos lähitulevaisuudessa tällaiseen ”internet-kiusaamiseen” osallistumista vaadittaisiin kriminalisoitavaksi. Silloin kannattaa muistaa, mitä se tarkoittaa sananvapauden kannalta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *