Jälleen yksi keski-ikäinen setämies jäi kiinni seksiviestittelystä. Tällä kertaa narahti ex-kristillisdemokraatti, nykyään perussuomalaisten listoille kuuluva Toimi Kankaanniemi, joka Keskisuomalaisen mukaan oli lähetellyt naisille seksuaalisia ehdotuksia Facebookissa. Luonnollisesti paheksunta- ja pilkkakuoro on ehtinyt laulamaan jo muutamat laulut ja encoren, mutta useilta kuoron jäseniltä tuntuu jäävän avoimeksi, mitä tässä tarkalleen ottaen paheksutaan.
Ei ole ihan samantekevää, mihin paheksuntansa kohdistaa. Sinällään ei toki ihmetytä, että nimenomaan ex-kristillisdemokraatin töpeksintää paheksutaan. Kuten Hyvejohtajuus-blogin nykyinen päätoimittaja* Sebastian Koskinen minulle Kankaanniemen tapauksesta totesi:
”Ihmiset tykkäävät aina mehustella, kun sakraali ja profaani kohtaavat ei-hyväksyttävällä tavalla. Siinä on sellaista ’Noni, mähän sanoin, että noi uskovaiset on ihan yhtä pervoja ja oikeasti vain esittää siveellistä!’-faktoria”.
Tämä ei kuitenkaan vielä riitä paheksunta-analyysiin. Joten mitä sitten pitää huomioida?