Reilu viikko sitten vietettiin kansainvälistä naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista päivää. Esimerkiksi Vihreät Naiset julkaisi Instagram-sivullaan selkeäsanaisen vetoomuksen: ”Miehet: lopettakaa naisten tappaminen. Pelkästään tänä vuonna on surmattu jo 19 naista. Kaikki tiedossa olevat epäillyt ovat miehiä.” ja ”Kuinka monta surmattua naista on liikaa jotta naisiin kohdistuva väkivalta aletaan ottaa tosissaan?” sekä ”2010-luvulla Suomessa on kuollut joka vuosi noin 15 naista nykyisen tai entisen puolison surmaamana.”
Hyvä avaus! Henkirikokset ovat nimenomaan sitä rikollisuutta, missä yksikin tapaus on liikaa. Jokin tekstissä kuitenkin hankasi minua vastakarvaan. Se vaikuttaa vihjaavan, että naisiin kohdistuvat henkirikokset olisivat Suomessa erityisen tyypillisiä. Käsittääkseni asia ei ole eikä ole ollut näin. Katsotaanpa, miten asia on.
Tietoa asiasta nimittäin löytyy. 5 sekunnin googlauksella löysin Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin Henkirikoskatsauksen 2025. Sen tiedot perustuvat henkirikollisuuden seurantajärjestelmän tietoihin ja Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin eli entisen Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuksiin. Henkirikollisuuden seurantajärjestelmä taas on Poliisihallituksen ja Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin yhteisesti ylläpitämä tietokanta.
Perusongelma on tietysti se, että tutkimustieto tulee viiveellä. Henkirikoskatsaus 2025 käsitteleekin yksityiskohtaisimmin vuotta 2023, ja sen yleinen tarkastelujakso on vuodet 2013 – 2023. Katsotaan siis, miltä suomalainen henkirikollisuus näyttää. Kirjoitus perustuu vahvasti ko. Henkirikoskatsaukseen, jonka lukemista suosittelen jokaiselle, jota aihe kiinnostaa.
Kirjoitus on pitkä ja siinä on paljon tilastotietoja. Voin kuitenkin paljastaa ydinpointtini näin kärkeen: suomalainen henkirikollisuus ei ole ensisijaisesti sukupuolikysymys, vaan sosiaaliluokka- ja syrjäytymiskysymys. Sukupuolikin vaikuttaa, mutta ei läheskään niin paljoa kuin voisi kuvitella.
Miehet ovat yliedustettuina sekä tappajissa että tapetuissa
Kärkeen todettakoon yksi melko hyvin tiedostettu tosiasia: suomalaiset henkirikokset ovat miesten käsialaa. Katsauksen mukaan 87 % henkirikoksista onkin miesten tekemiä. Tätä taustaa vasten ei ole yllättävää, että vuoden 2025 naisiin kohdistuvista henkirikoksista jokaisessa tapauksessa epäilty on mies.
Lienee kuitenkin syytä huomauttaa, että miehet ovat yliedustettuina myös henkirikosten uhreissa. 70 % henkirikoksista kohdistuu mieheen (60 %-yksikköä mies-mies, 10 %-yksikköä nainen-mies); naisten välisiä henkirikoksia on vain 3 %. Mies-nainen-henkirikoksia oli siis 27 % kaikista henkirikoksista. Yksittäisenä henkirikosten ryhmänä se on toisiksi suurin, mutta kuitenkin alle puolet miesten miehiin kohdistamista henkirikoksista.
Toisin sanoen: miehet tekevät suurimman osan henkirikoksista, mutta he tappavat etupäässä miehiä. Mies valitsee uhrikseen miehen yli kaksinkertaisella todennäköisyydellä naiseen nähden. Naiset tappavat murto-osan siitä mitä miehet, mutta toisaalta hekin valitsevat uhrikseen miehen paljon naista todennäköisemmin, itse asiassa yli kolminkertaisella todennäköisyydellä naisuhriin verrattuna. Miehet siis tappavat eniten, mutta myös heitä tapetaan eniten, niin miesten kuin naistenkin toimesta.
Miehet tappavat kavereitaan, naiset puolisoitaan
Kiinnostavaa on myös, että henkirikollisuuden kuva muuttuu riippuen siitä, katsooko sitä uhrin vai tekijän näkökulmasta. Naisuhreista suuri osa kuolee nimittäin joko puolisonsa tai ex-puolisonsa kädestä, kuten Vihreät Naiset vihjasi: ”2010-luvulla Suomessa on kuollut joka vuosi noin 15 naista nykyisen tai entisen puolison surmaamana.” Tämä pitää täysin paikkansa. Naisiin kohdistuvista henkirikoksista 57 % on joko nykyisen tai entisen puolison tai seurustelukumppanin tekosia, kun miesten kohdalla vastaava luku on vajaa 9 %. Miehiin kohdistuvista henkirikoksista 37 % oli ystävän tai kaverin tekemiä, ja jos mukaan lasketaan ulkonäöltä tai nimeltä tutut, osuus nousee reiluun 47 %:iin. Toisaalta miesuhreista 12 % on tekijälle tuntemattomia.
Mutta jos katsomme asiaa tekijäpuolelta, kuva muuttuu. Miehet kyllä tappavat myös puolisoitaan ja ex-puolisoitaan, mutta näiden osuus on vain reilut 20 %. Miehet tappavatkin nimenomaan ystäviään ja kavereitaan (vähän vajaat 30 %) ja tutut mukaan laskettuna luku nousee 39 %:iin. Toisaalta miestekijöiden isoin yksittäinen ryhmä on hivenen epämääräinen ”muu suhde” (33%, mitä Henkirikoskatsauskaan ei oikeastaan avaa).
Naiset taas tappavat nimenomaan puolisoitaan ja seurustelukumppaneitaan, eksinä tai nyksinä: naistekijöiden uhreista 36 % oli nykyisiä kumppaneita ja 8 % entisiä. Naiset tappavat myös omia lapsiaan (21 % naistekijöiden uhreista), ystäviä tai kavereita naistekijöiden uhreista on vain 13 %.
On siis totta, että kun nainen tapetaan, hänet tappaa todennäköisimmin joko naisen nykyinen tai entinen kumppani. On silti harhaanjohtavaa vihjata, että miehet valikoisivat kohteikseen erityisesti puolisoitaan, sillä tyypillisesti miehet tappavat kavereitaan. Nykyisiä tai entisiä puolisoita miesten uhreista on vain 20 %. Luku ei missään nimessä ole merkityksetön, mutta ei myöskään poikkeuksellisen suuri. Sen sijaan naiset tappavat nimenomaan puolisoitaan sekä lapsiaan.
Tappajat ja uhrit, huono-osaisia kaikki
Ehkä kaikista kiinnostavin piirre niin henkirikosten tekijöissä kuin niiden uhreissakin liittyy näiden sosiaaliseen asemaan: se on huono.
Työllisyys, tai oikeastaan työttömyys, on merkittävä tekijä niin henkirikoksen tekijäksi kuin uhriksikin päätymisen suhteen. Vaikka pääosa henkirikoksen tekijöistä on työikäisiä, vain joka viides oli työelämässä. Isoin osa on työelämän ulkopuolella (61 %, joista työttömänä 46 %-yksikköä ja eläkkeellä 12 %-yksikköä). Naisissa ja miehissä ei tältä osalta ollut merkittävää eroa.
Uhrien osalta työttömänä tai varhaiseläkkeellä oli miesuhreista 45 % ja naisuhreista 37 %. Toisaalta naisuhreista työelämässä oli myös 37 %, kun miesuhreista töissä oli vain 29 %. Työelämässä henkirikosten tekijöitä oli 1 per 100 000 miestä ja uhreja 0,6 per 100 000 miestä. Työelämän ulkopuolella sama suhdeluku oli tekijöiden osalta 11 ja uhrien osalta 8. Naisten osalta tilanne oli samansuuntainen, mutta luvut ovat tietysti pienemmät (työssäkäyvillä tekijät 0,14 per 100 000 naista ja uhrit 0,41 per 100 000 naista; työelämän ulkopuolella tekijät 2,3 per 100 000 naista ja uhrit 3,5 per 100 000 naista).
Toisin sanoen työttömyys 11-kertaistaa todennäköisyyden sille, että mies päätyy henkirikoksen tekijäksi ja 13-kertaistaa todennäköisyyden sille että mies päätyy henkirikoksen uhriksi. Naisten kohdalla tekijyyden todennäköisyys yli 16-kertaistuu ja uhriksi päätymisen osalta yli 8-kertaistuu. Disclaimerina mainittakoon, että Henkirikoskatsaus toteaa että ”naisten kohdalla tilanne oli samankaltainen, joskaan ei yhtä voimakas”, mutta ainakin omien laskelmieni mukaan naisten kohdalla todennäköisyys päätyä henkirikoksen tekijäksi voimistui enemmän kuin miehillä, mutta uhriksi joutumisen todennäköisyys taas vähemmän kuin miehillä.
Joka tapauksessa näiden lukujen valossa on selvää, että työelämän ulkopuolella oleminen on merkittävä tekijä siinä, tekeekö joku henkirikoksen tai joutuuko hän sellaisen uhriksi, ihan sama mitä sukupuolta on.
Lisäkaneettina mainittakoon, että kuten Henkirikoskatsauksessakin todetaan, uhrien sosioekonomista asemaa ei aina selvitetä, koska se ei välttämättä ole tutkinnan kannalta merkittävä asia. On siis täysin mahdollista ja minusta jopa todennäköistä, että uhrien osalta työelämän ulkopuolella olevien oikea osuus on vähintään 10 – 15 %-yksikköä korkeampi kuin luvut kertovat.
Perheellisys on myös vaikuttava tekijä erityisesti miesten osalta. Sekä henkirikoksen uhriksi joutuvat miehet että niitä tekevät miehet elävät yksin (tekijät 4,6 per 100k perheetöntä miestä, perheellisillä 1,7 per 100k – uhrit 4,3 per 100k perheetöntä miestä, mutta 1,1 per 100k perheellistä miestä). Yksin eläminen siis lähes kolminkertaistaa miehen todennäköisyyden ryhtyä tappajaksi ja lähes nelinkertaistaa todennäköisyyden joutua uhriksi.
Naisten osalta tilanne oli toinen, sillä heihin perheellisyydellä tai yksin asumisella ei vaikuttanut olevan läheskään niin suurta merkitystä kuin miehillä (tekijöiden osalta 0,3 per perheelliset, 0,4 per perheettömät, kun taas uhrien osalta suhdeluku oli 0,9 niin perheellisillä kuin perheettömilläkin).
Mitä voimme päätellä tästä? Sitä, että miehille yksin oleminen on merkittävä riskitekijä niin rikokseen syyllistymiselle kuin uhriksi joutumiselle. Naisilla perheettömyys nostaa todennäköisyyttä rikoksen tekemiseen 33 %, mutta uhriksi joutumisen osalta vaikutusta ei juuri ole.
Päihteiden tiedetään yleisesti olevan tyypillinen osa suomalaista rikollisuutta, eivätkä henkirikokset tässä mielessä poikkea muusta rikollisuudesta. Päihteiden käyttö oli tavanomaista niin uhreille kuin epäillyillekin. Miespuolisista uhreista alkoholisteja oli 49 % ja huumeidenkäyttäjiä 29 %. Naisuhreista alkoholisteja oli 23 % ja huumeidenkäyttäjiä 16 %. Miespuolisista epäillyistä alkoholisteja oli 44 % ja huumeidenkäyttäjiä 35 %, naisista 50 % ja huumeidenkäyttäjiä 27 %.
Henkirikosselvitystä lainatakseni: ”naispuolisten uhrien päihteiden käyttö on ollut vähäisempää suhteessa miesuhreihin. Sen sijaan etenkin alkoholin ongelmallinen käyttö on yhtä yleistä nais- kuin miestekijöillä, naisilla jopa hieman yleisempää”. Tyypillisessä suomalaisessa henkirikoksessa päihtyneitä ovat niin epäillyt kuin uhritkin.
Aiempi rikollisuus on myös asia, joka korostuu uhreissa, mutta erityisesti tekijöissä. Uhreista taparikollisia oli 17 % miehistä ja 3,8 % naisista. Tekijäpuolella taparikollisia oli miehistä lähes 30 % ja naisistakin 10 %. Miespuolisista syyllisistä jopa 81 % oli saanut vähintään kerran aiemman rikostuomion mistä vain rikoslakirikoksesta ennen kyseistä henkirikosta, naisten kohdalla luku oli 68 %. Miehillä aiempaa väkivaltarikollisuutta oli 41 %:lla ja naisista 30 %:lla. Henkirikosselvitys toteaakin, että ”henkirikoksiin syyllistyneistä pääosalla on aikaisemman rikollisuuden tietojen perusteella väkivaltainen tausta, uhreista huomattavasti harvemmalla. Kaiken tyyppinen aiempi vakava rikollisuus näyttäisi olevan yhteydessä henkirikokseen syyllistymiseen sekä henkirikoksen uhriksi joutumiseen”.
Mitä tämä kertoo meille? Sitä, että henkirikosten uhreiksi joutuvat korostetusti ihmiset, joilla on aiempaa rikostaustaa, ja henkirikoksia tekevät ihmiset, joilla on aiempaa rikostaustaa erityisesti väkivaltarikoksista. Tämän ei pitäisi erityisesti yllättää: ihminen harvoin vain napsahtaa ja tappaa jonkun, vaan usein siitä on aiempia viitteitä. Ja jos siitä on aiempia viitteitä, niin silloin hän tuskin hengailee ihmisten kanssa, jotka elävät turvallisen keskiluokkaista tai edes rikoksetonta elämää. Toisin sanoen rikolliset hengailevat rikollisten kanssa. Tästä seuraa, että kun joku tekee henkirikoksen, sen uhriksi valikoituu helpoiten ihminen joka on jossain lähettyvillä, eli toinen rikollinen.
Henkirikokset ovat ensisijaisesti sosiaaliluokkakysymys
On jälleen kysyttävä, mitä opimme tästä. Ainakin sen, että suomalainen henkirikollisuus ei ole yksinomaan sitä, että ”miehet tappavat naisia”. Miehet tekevät kyllä suurimman osan (87 %) henkirikoksista, mutta suurin osa näiden uhreista on miehiä. Miehet ovatkin ylikorostuneita myös uhreina, sillä 70 % kaikista uhreista on miehiä. Toisin sanoen sekä miehet että naiset tappavat todennäköisemmin miehiä kuin naisia, ja mies joutuukin henkirikoksen uhriksi yli kaksi kertaa niin todennäköisesti kuin nainen. Toisaalta kun nainen joutuu henkirikoksen uhriksi, tappaja on useimmiten hänen nykyinen tai entinen puolisonsa. Siitä ei kuitenkaan ole näyttöä, että miehet erityisesti kohdistaisivat henkirikoksensa puolisoihinsa – nykyiset ja entiset kumppanit muodostivat vain 20 % miesten uhreista. Ennemmin mies tappaa kaverinsa tai ”muu”-ryhmään kuuluvan, keitä he sitten ovatkaan.
Oleellista on myös huomata, että sekä rikosten tekijöissä että uhreissa korostuu huono-osaisuus lähestulkoon jokaisella mittarilla. He ovat ihmisiä, jotka ovat työelämän ulkopuolella, joilla on päihdetaustaa alkoholista tai huumeista ja joilla on aiempia rikostuomioita, tekijöillä erityisesti väkivaltarikostuomioita. Miehillä korostuu lisäksi yksin eläminen niin uhreissa kuin tekijöissäkin.
Mitä sitten suomalainen henkirikollisuus on? Riippuu mistä kulmasta sitä katsoo. Se on selvä, että suomalainen henkirikollisuus ei tyhjene siihen, että ”miehet tappavat naisia”. Todetusti miehet korostuvat sekä tappajissa että tapetuissa. Myös naisten tappamissa, silloin harvoin kun sitä tapahtuu. Mies-nais-suhteessa henkirikoksiin kyllä kiistämättä liittyy se piirre, että jos nainen tapetaan, tappaja on useimmiten mies, erityisesti hänen nykyinen tai entinen puolisonsa. Nähdäkseni se on kuitenkin sivujuonne siinä isommassa kuvassa, että henkirikokset ovat voittopuolisesti syrjäytyneiden ja huono-osaisten rikollisuutta niin tekijä- kuin uhripuolellakin.
Tässä kohtaa lienee syytä muistuttaa siitä, että tilastot ovat tilastoja. Vaikka suuri osa henkirikollisuudesta tapahtuu erityisesti huono-osaisten miesten välillä, se ei tarkoita, etteikö poikkeuksia olisi. Uhreiksi joutuu siis myös keskiluokkaisia ihmisiä ja tietysti myös naisia. Joskus henkirikos tapahtuu kahden suoranaisen menestyjän välillä, kuten vaikkapa Janne Puhakan murha. Mitä useampia poikkeuksellisia piirteitä tapauksessa on, sitä traagisemmalta se helposti tuntuu, koska näillä ihmisillä on todennäköisesti enemmän ihmisiä, jotka heistä välittävät.
Henkirikollisuuden vähentäminen on pitkäjänteistä työtä
Mitä henkirikollisuudelle sitten pitäisi tehdä? Vastaus riippuu jälleen siitä, mistä suunnasta asiaa katsomme. Nähdäkseni asiassa erottuu kaksi selkeää kokonaisuutta. Ensimmäinen liittyy naisiin, toinen miehiin.
Jos katsomme asiaa naispuolisten uhrien suunnasta, näyttää selvältä, että resursseja pitäisi suunnata parisuhdeväkivallan ehkäisyyn. Kun kerran yli puolet naisuhreista syntyy entisen tai nykyisen puolison toimesta, on selvää, että parisuhdeväkivallan ehkäisyllä on merkitystä, kuten Henkirikoskatsauksessakin todetaan. Ja jos muistetaan, että naisten tekemät henkirikokset suuntautuvat useimmiten perheen sisälle, joko kumppaniin tai lapseen, niin parisuhdeväkivallan ehkäisytyö ehkäissee myös naisten tekemiä henkirikoksia.
Mutta ennen kaikkea minusta näyttää siltä, että resurssit pitäisi suunnata syrjäytymisen ja erityisesti miesten syrjäytymisen ehkäisyyn. Näin siksi, että niin henkirikosten tekijät kuin uhritkin ovat tyypillisimmin työelämän ulkopuolella olevia päihteidenkäyttäjiä, joilla on rikostaustaa. Siis syrjäytyneitä, yhteiskunnan huono-osaisia. Erityisesti miesten kohdalla tämä korostuu, ja tilastot puhuvat karua kieltään siitä, että miehillä huono-osaisuus moninkertaistaa näiden todennäköisyyden päätyä henkirikoksen tekijäksi tai uhriksi. Syrjäytymisen, ja erityisesti miesten syrjäytymisen ehkäisy siis vähentäisi sekä mies- että naisuhreja.
Syrjäytymisen ehkäisy on kuitenkin pitkäjänteistä työtä, eikä siitä saa raflaavia somerevittelyitä jossa miehiä käsketään lopettamaan naisten tappaminen. Miesten eittämättä pitäisi lopettaa niin naisten kuin miestenkin tappaminen, mutta minusta vähän tuntuu, että keittiöveitseen tarttunutta, syrjäytynyttä Kakea tuskin kiinnostaa mikään somessa esitetty vetoomus. Ihan kuin kyseessä olisi kompleksinen ongelma, jonka ratkaisu edellyttäisi pitkäjänteistä työtä, eikä vain siistejä sloganeja, vaikka kuinka olisikin oikealla asialla.
Leave A Reply