Jos ei ole asunut viimeistä kymmentä vuotta tynnyrissä, lienee tietoinen siitä, miten asenteet ovat viime vuosina kärjistyneet. Lisäksi lähestyvät eduskuntavaalit ovat kuumentaneet niin poliitikkoja ja politiikonalkuja kuin tavallisia kansalaisiakin.

Niin vaalit kuin yhteiskunnallinen kärjistyminen ovat myös innoittaneet joitain henkilöitä poliittisesti motivoituneeseen väkivaltaan vääränmielisiä kohtaan.

Tätä taustaa vasten ei ole yllättävää, että poliittiset puolueet ovat huolestuneet nk. vihapuheesta. Kuten tästä YLE:n uutisesta käy ilmi, lähes kaikkien puolueiden ehdokkaista valtaosa kannattaa vihapuheen kriminalisointia.

Tämä on naurettavaa pelleilyä. Seuraavaksi kerron miksi.

Mitä on vihapuhe?

Vihapuhetta ei ole määritelty Suomen laissa. Vihapuheelle ei muutenkaan ole yleisesti hyväksyttyä määritelmää. Lähimmäksi tulee Euroopan neuvoston ministerikomitean määritelmä, joka kuuluu seuraavasti:

Vihapuhetta ovat kaikki ilmaisumuodot, jotka levittävät, lietsovat, edistävät tai oikeuttavat etnistä vihaa, ulkomaalaisvastaisuutta, antisemitismiä tai muuta vihaa, joka pohjaa suvaitsemattomuuteen. Tämä koskee niin aggressiivista suvaitsematonta kansalaismielisyyttä kuin vähemmistöjen, siirtolaisten, ja siirtolaistaustaisten ihmisten syrjintää ja vihamielisyyttä heitä kohtaan.

Euroopan neuvoston määritelmä lienee ”virallisin”, mutta usein vihapuhe-termiä käytetään jonkinlaisena epäselvänä kattoterminä. Termi on kuitenkin yllättävän käyttökelpoinen epäselvyydestään huolimatta ja usein ei jää epäselvyyttä, onko kyse ”vihapuheesta”. Esimerkiksi teot, jotka toteuttavat kansanryhmää vastaan kiihottamisen tunnusmerkistön, ovat aivan varmasti vihapuhetta. Kuten olen kirjoittanut, vihapuhetta voivat olla esimerkiksi laittomat uhkaukset, kunnianloukkaukset, uskonrauhan rikkominen, julkinen kehottaminen rikokseen, jne.

Mutta usein vihapuheella tarkoitetaan myös sellaista vihaista puhetta, joka ei ole kriminalisoitua, mutta jonka ainakin puhujan mielestä pitäisi olla.

Vihapuhe on oikea ongelma

Edellä sanotusta huolimatta täytyy todeta, että epämääräisyydestään huolimatta vihapuhe on kyllä ihan oikea ongelma.

Kuten jo kolme vuotta sitten sanoin, ja kuten Soinin ja Ahmedin tapaukset todistavat, vihainen puhe johtaa helposti vihapuheeseen, vihapuhe lainvastaiseen puheeseen ja lainvastainen puhe muihin rikoksiin.

Lisäksi vihapuhe näkyy esimerkiksi toimittajien, tutkijoiden ja poliitikkojen uhkailuna, mikä kaventaa näiden sananvapautta. Jos nämä ryhmät eivät uskalla puhua julkisesti uhkailun pelossa, se on paljon suurempi menetys kuin jos Esson baarin viisaiden kerhon Make ei uskalla puhua julkisesti.

Vihapuhe on siis demokraattisen yhteiskunnan kannalta ihan oikea ongelma, eikä minua ihmetytä, että poliitikkoja kiinnostaa sen kriminalisointi.

Onko kriminalisointi ratkaisu?

Herää kuitenkin kysymys, onko vihapuheen kriminalisointi oikea ratkaisu tähän sinällään relevanttiin ongelmaan.

Minun nähdäkseni ei.

Kuten totesin, meillä on jo useita rikosnimikkeitä, jotka sisältävät valtaosan ”vihapuheeksi” nimitettävän toiminnan sisällöstä. Vaikka on varmasti myös vihapuhetta, joka ei sisälly nykyään jo lainvastaiseen toimintaan, hihavakiolla väitän, että jo voimassa olevat rikospykälät kattavat vähintään 90 % vihapuheeksi laskettavasta toiminnasta.

Ongelma on vain se, jonka jo Lokka vs. Vehkoo -keissin kommentaarissani toin ilmi: viranomaisten kiinnostus suhteellisen selviinkin kunnianloukkauksiin, laittomiin uhkauksiin yms. tunnutaan heittävän nopalla. On ihan arpaonnesta kiinni, ottaako poliisi jutun tutkittavaksi vai heittääkö sen mappi Ö:hön, sama syyttäjien kanssa.

Pääsääntö tuntuu olevan, että viranomaisia ei kiinnosta. Mainitsemani eskalaatioefektin vuoksi olemmekin jo siinä pisteessä, että vihapuhe kohdistuu toimittajien, tutkijoiden ja poliitikkojen lisäksi poliiseihin, syyttäjiin ja tuomareihin, kuten käy ilmi näistä uutisista.

Jos vihapuhetta kohdistuu nykyään jo laillisuusvalvontaviranomaisiinkin, se on surullista, huolestuttavaa ja ongelmallista. Mutta herää kysymys: kenen syy?

Kyllä meillä pykäliä on vihapuheeseen puuttumiseen. Sieltä vain valitsemaan, onko kyseessä kunnianloukkaus, laiton uhkaus, kansanryhmää vastaan kiihottaminen vai mikä. Ongelma on siinä, että viranomaiset eivät käytä näitä keinoja tai käyttävät niitä laiskasti. Syitä voi kysellä poliisilta ja syyttäjiltä.

Jos haluamme puuttua vihapuheeseen tehokkaammin, ei sitä varten tarvita vihapuhepykälän lisäämistä rikoslakiin. Sen sijaan tarvitsemme viranomaisille resursseja ja intoa puuttua niihin tekoihin, jotka ovat jo nyt kriminalisoituja.

Ei nimittäin ole mitään järkeä lisätä rikoslakiin uutta vihapuheeseen liittyvää pykälää, jonka poliisit ja syyttäjät voivat jälleen jättää huomiotta ja todeta, ettei ole syytä epäillä rikoksen tapahtuneen.