Vajaat kaksi kuukautta sitten kirjoitin siitä, miten Nato-option lunastamisen aika on tullut. Mielestäni Venäjän sotilaallinen varautuminen antoi olettaa, että kohta ei hyvä heilu. Useat suomalaiset tuntuivat kuitenkin ajattelevan, että Venäjä vain pelottelee.
Se, että Venäjä olisi öykkäröinyt ja vain pelotellut lihaksiaan pullistelemalla, ei toki olisi ollut mitään uutta. Valitettavasti kyse ei ollut pelkästä uhkailusta ja Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24.2.
Tämä herätti nekin, jotka olivat – sinänsä täysin ymmärrettävästi – uskoneet ja toivoneet että kyse olisi jälleen vain yhdestä Putinin bluffeista. Ei ollut.
Enemmistö suomalaisista kannattaa Natoon liittymistä
Ylen tilaaman ja Taloustutkimuksen toteuttaman tutkimuksen perusteella Yle uutisoi tänään, että suomalaisten enemmistö kannattaa Natoon liittymistä. Kannattajia oli 53 %, vastustajia 28 % ja epävarmoja 19 %.
Kyselyn tuloksia tulkitessa on hyvä pitää mielessä, että tutkimus aloitettiin päivää ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. On siis hyvin todennäköistä, että nyt vielä useampi suomalainen kannattaisi Nato-jäsenyyttä. Ja miksi ei kannattaisi? Itseäni lainatakseni:
Naapurissamme on valtio, joka ihan oikeasti harjoittaa voimapolitiikkaa ja von Clausewitzin sanojen mukaisesti tuntuu ajattelevan, että ”sodankäynti on politiikan jatkamista toisin keinoin”.
Täytyy myöntää, että Naton vastustamiselle on ollut järkeviäkin perusteita, käytännöllisimpinä ehkä kauppasuhteiden vaaliminen ja halu olla ärsyttämättä Venäjää turhaan. Eikä Venäjä ole Suomelle uhka juuri nyt.
Mutta vaikka Venäjä ei olisikaan uhka Suomelle juuri tällä hetkellä, niin jokaiselle on käynyt selväksi, että siihen ei myöskään voi luottaa, ainakaan niin kauan kuin Putin ja hänen kaverinsa ovat vallassa. Luottamus taas on kaupanteon perusedellytys. Jos luottamusta ei ole, kauppaa ei voi käydä. Tällä hetkellä kaupanteolla on tietysti myös se lisäeste, että talouspakotteet ovat tehneet siitä mahdotonta tai vähintäänkin vaikeaa. Venäjän-suhteet ovatkin jotakuinkin nollissa.
Syyt olla liittymättä Natoon ovat siis vähentyneet, samalla kun syyt liittymiseen ovat lisäntyneet räjähdysmäisesti – kirjaimellisesti.
Nato ei ole enää puoluepolitiikkaa
Ylen selvityksessä erityisen mielenkiintoinen tutkimustulos oli se, että Nato ei enää juurikaan ole puoluepoliittinen kysymys. Toki puoluekanta vaikuttaa: ketään tuskin yllättää, että vankimmin Naton puolella on kokoomus, kun taas vasemmistoliitosta liittymistä kannattaa vain 25 %. Ottaen kuitenkin huomioon, että muutama vuosi sitten vasemmiston Nato-kannatus olisi ollut jotakuinkin nollan luokkaa, muutos on huima.
Olen viikon sisällä käynyt useita positiivisella tavalla hämmentäviä keskusteluja, joissa Natoon liittymistä tarpeellisena ovat pitäneet niin kokoomuslaiset, vihreät, demarit, vasemmistolaiset kuin perussuomalaisetkin. Vain muutamia mainitakseni.
Mutta sinällään tämäkään ei yllätä. Voimme kiistellä loputtomiin siitä, mikä on verotuksen oikea taso, kuinka paljon julkisiin palveluihin pitää satsata tai mikä satsaus tasa-arvoon on tarpeeksi suuri. Kaikille on kuitenkin selvää, että nämä keskustelut ovat alisteisia aivan toiselle kysymykselle: sille, onko Suomi itsenäinen valtio.
Kuten Facebookiin kirjoitin, Venäjä toimii kuin väkivaltainen ex-puoliso. Lähisuhdevallalle on nimittäin tyypillistä, että se on prosessi, jolla tekijä pyrkii alistamaan uhrinsa. Olennainen osa tätä prosessia on eristäminen, jolla uhri saadaan eristettyä ystävistään ja muista, jotka häntä voisivat auttaa. Kun uhri on eristetty, väkivalta vain lisääntyy. Jotta väkivaltakierteestä pääsee pois, on äärimmäisen tärkeää pitää kontakteja yllä ja liittoutua tekijää vastaan.
Allekirjoita kansalaisaloite Natoon liittymisestä nyt
Ukraina käy tällä hetkellä puolustustaistelua Venäjää vastaan. Konflikti on kuitenkin paljon laajempi kuin pelkkä Ukraina vastaan Venäjä. Oikeasti Ukraina puolustaa koko Eurooppaa ja erityisesti Suomea. Jokainen ukrainalaisten tuhoama tankki on tankki, jolla Venäjä ei voi uhata Suomea. Ainakaan itse en voi olla ajattelematta myös, että hyökkäys Ukrainaan oli Venäjältä myös tapa testata Eurooppaa – antavatko eurooppalaiset valtiot Venäjän käydä hyökkäyssotaa sitä juurikaan häiritsemättä? Mitä ilmeisimmin eurooppalaiset valtiot reagoivat paljon kovemmin kuin mitä Putin arveli.
Aseavusta huolimatta Ukraina käy sotaa yksin. Tämä on valottanut jokaiselle sitä tosiasiaa, että maansa puolustaminen Venäjää vastaan on paljon kurjempaa kuin sen puolustaminen Venäjää vastaan muiden kanssa. Tässä Suomen ja Ukrainan intressit ovat yhteneväiset. Mitä paremmin Suomi on suojassa Venäjältä, sitä paremmin voimme auttaa Ukrainaa myöhemmin, Venäjän vastareaktioita pelkäämättä.
Venäjä ei ole uskaltanut hyökätä yhteenkään Nato-maahan. Vaikka Suomen liittyminen Natoon varmasti poikii Venäjältä jonkinlaisen vastareaktion, liittyminen kannattaa hoitaa juuri nyt. Miksi? Siksi, että juuri tällä hetkellä Venäjän asevoimat ovat Ukrainassa, kun Ukraina puolustaa koko Eurooppaa Venäjältä. Jos joku syyttää minua tässä opportunismista, myönnän sen. Mutta uskoisin, että tämän siirron puolella ovat myös ne ukrainalaiset, jotka ovat antaneet henkensä autoritäärisen roistovaltion hyökkäykseltä suojautuakseen.
Allekirjoita kansalaisaloite Natoon liittymisen puolesta tästä. Vaikka välillä voi muulta tuntua, kansalaisaloitteilla on väliä ja valtionjohtokin seuraa niitä. Juuri eilen illalla pääministeri Sanna Marin totesi, että valtionjohto ”on tietoinen” Nato-kansalaisaloitteesta ja että aiheesta tullaan varmasti käymään keskustelua.
Option merkintäaika alkaa, oletko valmis?
Vaikka Ukraina taisteleekin ”yksin” Venäjää vastaan, niin käytännössähän sinne lähetetään suuria määriä materiaalista tukea – aseita myöten – muista maista koko ajan. Miten tämä konkreettisesti eroaisi Suomen tilanteesta Naton jäsenenä, kun ulkopoliittisen instituutin johtajankin mukaan ”Lähtökohtaisesti oli Suomi Natossa tai ei, niin puolustustaakka on suomalaisten harteilla.”?
(Lähde: https://www.hs.fi/politiikka/art-2000008653768.html)
Toki Naton jäsenten kimppuun on hyökätty harvoin (esim. Falklandin saarten sota, ja siinäkin taisi jäädä virallinen sodanjulistus tekemättä), joten siinä mielessä jäsenyydellä voisi olla ennaltaehkäisevä vaikutus mahdollisiin ulkovaltojen suunnitelmiin, mutta minusta tuntuu että moni kuvittelee ”Naton armeijan” rientävän Suomen avuksi automaatisesti jos olisimme jäseniä.
Esimerkiksi Turun Sanomien mielipidepalstalla lukija kertoo, että Naton 5. artikla ei velvoita jäsenmaita konkreettisen avun antamiseen, se on vain lupaus avusta.
”Naton 5. artikla on tuolta osin yhtä sitova kuin Ruotsin nyt antama ”apulupaus”: ”Aseellinen hyökkäys yhtä jäsenvaltiota vastaan Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa tulkitaan hyökkäykseksi kaikkia jäsenvaltioita vastaan.
Jokainen jäsen tulee avustamaan hyökkäyksen kohdetta, erikseen ja yhdessä muiden osapuolten kanssa tarpeelliseksi katsomallaan tavalla, mukaan lukien aseellinen voima, turvallisuuden ja palauttamiseksi ja ylläpitämiseksi Pohjois-Atlantin alueella.”
5. artikla on siis täyttynyt, jos jäsenmaa katsoo esimerkiksi ”voimakkaan protestin” riittäväksi etujensa ajamiseksi. Mihinkään se ei velvoita, vaan ainoastaan mahdollistaa. Ja varmaa on, että jos aseellinen apu on jäsenmaan etujen mukaista, sitä annetaan, oli hyökkäyksen kohde jäsen tai ei.”
(Lähde: https://www.ts.fi/lukijoilta/4625333)
Mika: Kiitos kommentista! Erittäin perusteltu kysymys.
Olet aivan oikeassa – Nato ei ole mikään taika-armeija, joka ilmestyy jostain pelastamaan suomalaiset. Päinvastoin, käytännössä Nato edellyttää valtiolta kykyä puolustaa itseään ja että se panostaa puolustukseen. Vaikka Suomi liittyisikin Natoon – ja toivottavasti liittyy – Suomen pitäisi silti säilyttää puolustuskykynsä.
Mitä apua sitten Nato voisi antaa? No, kuten sanoit, tällä hetkellä Ukrainaan virtaa aseita sekä joitain vapaaehtoisia. Mutta mitä sinne ei virtaa? Sinne ei virtaa toimintakykyisiä sotilasyksiköitä, sinne ei virtaa panssarivaunuja eikä liittolaisten lentokoneita, jotka ampuisivat venäläisten lentokoneita ja muita lentovehkeitä alas, tai jotka tuhoaisivat venäläisten raketinheittimiä jotka murhaavat siviileitä ja siviilikohteita.
Suomella on myös se pieni lisähaaste, että Suomella ei ole maarajoja länteen tai etelään. Sodan syttyessä suuri osa materiaalisesta avusta tulisi kuitenkin todennäköisesti meritse. Merikuljetusten turvaamiseen taas olisi hyvä olla enemmänkin merivoimia – tai liittolaisia joilla on sota-aluksia.
Käytännössä suurin osa Suomen maapuolustuksesta pitäisi edelleenkin hoitaa Suomen puolustusvoimien voimin. Se on kuitenkin paljon helpompaa, jos tukena on liittolaisten ilmavoimia, jotka voivat tuhota vihollisen tykistöä (raketinheittimet mukaanluettuna), panssarivaunuja, lentokoneita ja muita lentovehkeitä. Liittolaisten sota-alukset suojaavat merikuljetuksia, joilla Suomeen tuodaan aseapua. Ja ehkä tänne jonkin verran tulisi myös toimintakykyisiä sotilasyksiköitä.
Itse näkisin ehkä juuri tuon ilmatuen ja sota-alusten tuoman tuen oleellisimpana (sekä tietysti jo Naton tuoma pidäkevaikutus).
Mitä taas tulee siihen, että Naton 5. artikla ei ole velvoittava – noh, periaatteessa näin. Toisaalta noinhan sopimukset toimivat. Ne ovat lupauksia siitä, mitä tehdään jos tietyt ehdot täyttyvät. Jos oikein kyyniseksi rupeaa, niin mitään velvoittavia sopimuksia ei ole, koska aina voi kieltäytyä toteuttamasta niitä asioita. Kansainvälisten sopimusten tapauksessa ei oikein ole edes pakkotäytäntöönpanomekanismeja.
Pitää kuitenkin muistaa, että jos Naton jäsenvaltiot lipsuisivat 5. artiklan velvoittavuudesta, se käytännössä tekisi Natosta pelkän paperitiikerin. Tämä tarkoittaa, että Virolla, Latvialla, Liettualla, Puolalla jne. on erittäin suuri intressi varmistaa, että niin ei käy. Ja käytännössä, niin on myös USA:lla. Muuten ne valtiot, jotka ovat Naton kautta sen liittolaisia, olisivat Venäjälle huomattavasti helpompi saalis kuin ilman sitä. Ja sitä USA ei halua, ihan jo kaupallisten intressiensä vuoksi.
(Lisäksi kannattaa tutustua Heynon muuhun tuotantoon. Hän vaikuttaa melko… kiintoisalta kaverilta.)