Toimittajat ja kunnianloukkaukset

Kävin YLE:n ”Viimeinen sana”-ohjelmassa keskustelemassa Journalisti-lehden päätoimittaja Maria Petterssonin kanssa Heikki Valkaman johdolla oikeustapauksesta, josta varsinkin Suomen lehdistö on ollut varsin huolestunut. Kyseessä oli siis kunnianloukkaustapaus, jossa oululainen kaupunginvaltuutettu ja poliittinen aktivisti Junes Lokka väitti, että toimittaja Johanna Vehkoo oli loukannut hänen kunniaansa kutsumalla häntä Facebook-statuspäivityksessään ”natsipelleksi”.

Itse ohjelman voit katsoa Yle Areenasta.

Ennen kuin menen asiaan, lienee vielä tarpeen linkata oma kirjoitukseni rasistinatseista ja kunnianloukkauksesta vuodelta 2019 samaan kokonaisuuteen liittyen. Tuon kirjoituksen laatimisen aikaan oikeudenkäynti oli vasta meneillään. Vehkoo tuomittiin kunnianloukkauksesta 12.4.2019. Sen jälkeen tapaus meni hovioikeuteen, joka antoi tuomionsa 30.9.2020. Vehkoo on valittanut hovioikeuden tuomiosta ja korkein oikeus antoi asiassa valitusluvan reilut kaksi viikkoa sitten. KKO:n päätöstä jouduttaneen odottamaan vähintään tämän vuoden loppupuolelle tai ensi vuoteen.

Hovioikeuden tuomio juristin näkökulmasta hyvä tuomio

Minulla on tapana tyypitellä oikeusjuttuja nelikentällä, jonka akselit ovat ”helpot / vaikeat tosiasiakysymykset” ja toinen ”helpot / vaikeat juridiset kysymykset”.

Esimerkiksi pahoinpitely on usein juridisesti melko helppo nakki, mutta tosiasiapuoli voi vaihdella helposta pirullisen vaikeaan, sen mukaan onko käytettävissä useita todistajia ja valvontakameran tallenteita, vaiko sana sanaa vastaan, naamioitunut tekijä ja uhrin päihteiden vuoksi hatarat muistikuvat.

Lokka – Vehkoo -keissi on siinä mielessä mielenkiintoinen, että sen tosiasiapuoli on sangen helppo. Kyseessä on yksi Vehkoon kirjoittama Facebook-päivitys, jonka sisältö on riidaton. Mutta asian tulkintaan vaikuttavia tekijöitä on lukuisia, niin puolesta kuin vastaankiin. Kumman puolesta ja kumpaa vastaan? Vastaus on kyllä.

Hovioikeuden tuomio on mielestäni hyvä, nimenomaan juristin silmin katsottuna. Juristille hyvä tuomio tarkoittaa vähän eri asiaa kuin maallikolle. Se tarkoittaa, että oikeus on ottanut esiin ja lausunut kaikista asiaan vaikuttavista seikoista. Mihin johtopäätöksiin oikeus on asiaan liittyen päätynyt, on toinen juttu. Jotkin asiat oikeuskäsittelyissä ovat sellaisia, että ”voihan asian noinkin nähdä”. Toki se harmittaa, jos oikeus katsoo asiaa oman asiakkaan kannalta epäedullisesti . Se ei tarkoita sitä, että oikeus olisi varsinaisesti väärässä, oikeus on vain katsonut asiaa eri kuvakulmasta kuin mikä itselle olisi edullista. Lokka – Vehkoo -tapauksessa on tällaisia seikkoja epätavallisen paljon. Oikeastaan mitään muuta siinä ei olekaan.

Puolesta ja vastaan

Ohessa lyhyt lista tekijöistä, joita oikeus Lokka – Vehkoo -tapauksessa harkitsi. Kaikki niistä perustuvat joko Suomen rikoslakiin ja kunnianloukkauksen tunnusmerkistöön (ks. aiempi kirjoitukseni ”Rasistinatseista ja kunnianloukkauksesta”) tai sitten Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) ratkaisuihin. Katsotaanpa:

  • Toimittajilla on tavallista kansaa laajempi sananvapaus, koska toimittajat ovat vallan vahtikoiria.
  • Toimittajien sananvapauteen puuttuminen on tämän vuoksi helpommin sananvapauden loukkaus kuin muiden sananvapauden loukkaus.
  • Natsismi ja rasismi ovat EIT:n näkökannan mukaan vihapuhetta (kuten EIT sen määrittelee), eivätkä siksi nauti sananvapauden suojaa.
  • Erityisesti toimittajilla on perusteltua syytä tuoda esiin poliitikkojen natsi- ja rasismikytkökset, koska EIT katsoo niiden olevan ristiriidassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen kanssa.
  • Julkisuuden henkilöiden, erityisesti poliitikkojen, pitää sietää taviksia enemmän itseensä kohdistuvaa arvostelua.
  • Jos käyttää itse ”värikästä kieltä”, tulee sietää enemmän itseensä kohdistuvaa arvostelua kuin muiden.
  • Toisaalta EIT on todennut, että edes politiikan äärilaidalla oleminen ei tarkoita, että henkilö olisi lainsuojaton – esimerkiksi natseja suojaavat samat lait kuin muitakin.
  • Natsiksi kutsuminen voi EIT:n mukaan olla loukkaavaa, mutta se ei automaattisesti tarkoita, että kyseessä olisi kunnianloukkaus.
  • Vaikka poliitikon täytyy sietää kärjekkäämpää arvostelua kuin taviksen, arvostelun tulee kohdistua poliitikon toimintaan eikä henkilöön itsensä, ja toisaalta ”poliittisen kielenkäytön vapaus” koskee henkilöä vain tämän poliittisessa roolissa.

Nämä ovat jotakuinkin niitä argumentteja, mitä hovioikeus tuomiossaan tarkasteli. Päältäpäin tilanne vaikuttaisi Vehkoon kannalta hyvältä ja Lokan kannalta huonolta: Vehkoo on toimittaja, joka arvostelee poliitikkoa, joka itse käyttää sangen värikästä kieltä ja on kutsunut itseään ainakin rasistiksi. Ilmeisesti Lokka on joissain yhteyksissä kutsunut itseään myös natsiksi, mutta henkilökohtaisesti en ole nähnyt tästä todisteita – tätä asiaa on ilmeisesti puitu oikeudessa, mutta se ei tuomiosta käy ilmi. Joka tapauksessa Vehkoo vaikuttaisi olevan vahvoilla. Mutta kuinka kävikään?

Kontekstointi toimi Vehkoon turmioksi

Tuomioistuin siis käsitteli edellisessä kappaleessa esittelemäni argumentit. Ne kuulostavat suureksi osaksi Vehkoon kannalta hyviltä, mutta hänen kohtalokseen koitui se missä asiayhteydessä Vehkoo oli viestinsä kirjoittanut ja miten hovioikeus sitä tulkitsi, siis. nk. kontekstointi.

Vehkoo oli kirjoittanut Facebook-kirjoituksensa yksityisenä päivityksenä niin, että se näkyi vain hänen parillesadalle kavereilleen. Toiseksi, kirjoitus koski Vehkoon kirjan esittelytilaisuutta, jonka mahdollista häiriköintiä Lokka oli Vehkoon mukaan pohtinut. Hovioikeuden mukaan riidatonta oli, että Lokka oli suunnitellut tulevansa tilaisuuteen paikalle ainakin ”esittämään kysymyksiä”.

Hovioikeus totesi, että vaikka Lokka oli tapahtuma-aikaan vasta ehdolla kaupunginvaltuustoon, häntä voitiin pitää julkisuuden henkilönä ja poliitikkona, jonka tuli sietää kovempaa itseään koskevaa arvostelua kuin taviksen. Tämä puhui Vehkoon puolesta Lokkaa vastaan.

Mutta sitten meininki muuttuu. Ensinnäkin Lokka oli oikeudessa kertonut, että hän ei ole kutsunut itseään natsiksi tai rasistiksi. Itselleni on jäänyt epäselväksi, oliko Lokan ”valtakunnanrasistiksi” tunnustautuminen tapahtunut syytteeseen johtaneiden tapahtumien jälkeen. Sama koskee väitettyä natsiksi tunnustautumista. Hovioikeus kuitenkin toteaa, että Lokka on kertonut poliittisista näkökannoistaan oikeudessa. Hovioikeus on myös käynyt myös läpi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tapauksia, jotka ovat liittyneet äärioikeiston edustajiin, rasisteihin sekä ”värikästä kieltä” käyttäneiden henkilöiden ilmaisuihin. Tästä itse päättelisin, että ilmeisesti HO oli punninnut Lokan toimia myös näistä näkökannoista käsin.

Vehkoon kannalta ongelmallisinta kuitenkin oli viestin kirjoitusyhteys. Mainitusti Vehkoon viesti näkyi vain hänen kavereilleen Facebookissa. Se ei siis ollut lehtikirjoitus. Vehkoo oli oikeudessa todennut, että hän oli halunnut kirjoituksellaan tuoda esiin äärioikeiston toimittajiin kohdistamaa häirintää. Hovioikeus kuitenkin katsoi, että tämä ei käynyt viestistä ilmi. Vehkoon viesti liittyi hänen kirjansa esittelytilaisuuteen, mutta kirjakaan ei koskenut äärioikeiston toimittajiin kohdistamaa häirintää. Vehkoon Facebook-viestistä ei käynyt myöskään ilmi, että hänen viittauksensa natsipelleihin tai rasisteihin koskisivat Lokan mahdollisesti harjoittamaa toimittajien häirintää. Sen sijaan HO katsoi, että ne koskevat Lokan henkilöä.

Näillä perusteilla hovioikeus siis katsoi, että 1) koska Vehkoo on kirjoittanut viestinsä yksityishenkilönä, häneen ei voida soveltaa toimittajien laajempaa sananvapautta, ja toisaalta 2) vaikka Lokka olikin poliitikko, Vehkoon arvostelu ei kohdistunut Lokan poliittiseen tai yhteiskunnalliseen toimintaan, vaan hänen henkilöönsä. Ja lisäksi, koska 3) kyseessä ei ollut tiedotusvälineessä julkaistu kirjoitus vaan yksityinen kirjoitus, Lokalla ei ollut mahdollisuutta antaa Vehkoon kirjoitukseen vastinettaan (mikä osaltaan olisi puoltanut toimittajien laajempaa sananvapautta).

Näistä syistä hovioikeus päätteli, että vaikka Lokan poliittiset näkemykset olisivatkin edustaneet politiikan äärilaitaa, kyse ei ollut toimittajan arvostelusta poliitikkoa tai tämän poliittista toimintaa kohtaan, vaan yksityishenkilön arvostelusta poliitikon henkilöä kohtaan. Tämän vuoksi Vehkoon Lokasta käyttämät ilmaisut olivat asiattomia ja loukkaavia ja hovioikeus katsoi kunnianloukkauksen tunnusmerkistön täyttyneen.

Onko hovioikeuden päätös absoluuttinen totuus?

Kuten sanoin, hovioikeuden tuomio on minusta juristinäkökulmasta hyvä tuomio. Se tuo esiin kaikki asiaan vaikuttavat seikat ja HO:n päättely etenee esitettyjen faktojen ja oikeustapausten valossa loogisesti.

Tuomio ei kuitenkaan ole absoluuttinen totuus. Hovioikeuden päätelmät siitä, mikä on tapauksen tarkastelun kannalta ”oikea konteksti” on nimenomaan sitä aluetta, missä tuomioistuimella on paljon harkintavaltaa. Vaikka hovioikeuden tuomio ei olekaan absoluuttisen väärä, se ei myöskään ole ainoa mahdollinen totuus.

Henkilökohtaisesti uskon, että tuomio tulee muuttumaan korkeimmassa oikeudessa. Korkin päätökseen kuitenkin olennaisesti vaikuttanee se, kuinka selkeästi Vehkoo saa Lokan esitettyä äärioikeistolaisena, rasistina ja toimittajien häiriköitsijänä. Mutta jos näyttöä ei ole, Vehkoo on heikoilla. Miksi uskon näin?

Siksi, että edellä mainitulla tavalla EIT:n näkökulmasta esimerkiksi rasismi tai varsinkaan natsismi eivät ole ole ”mitä tahansa aatteita”. Vehkoon kannalta edullisinta siis on, jos hän saa asian esitettyä niin, että Lokan toiminta on äärioikeistolaisista ja rasistisista arvoista kumpuavaa toimittajien vainoamista. Vehkoon tulee siis saada asia esitettyä laajemmassa kontekstissa. Tällöin Vehkoo näyttäytyy nimenomaan vallan vahtikoirana, joka on tuonut tärkeän yhteiskunnallisen asian esiin. Lokan kannalta edullista on tietysti esittää asia juuri yksittäisen viestin kannalta, kuten hän on tähän saakka menestyksekkäästi tehnytkin.

Väärinkäytetäänkö systeemiä?

Viimeisessä sanassa Pettersson totesi, että Lokka väärinkäyttää systeemiä, että kyseessä on Lokan toimittajiin kohdistama häiriköinti. Petterssonin mukaan Lokka ei oikeasti ole loukkaantunut, eikä hänen mielestään kunnianloukkauksen pitäisi olla rikosasia lainkaan. Kyseessä on siis puhdas kiusanteko, millä hän pyrkii kuormittamaan toimittajia ja aiheuttamaan näille ylimääräistä vaivaa.

Pettersson ei suinkaan ole ainoa, joka tällaisen väitteen on esittänyt. Juristikielellä kyse on shikaanikiellon rikkomisesta. Shikaanikieltoa pidetään kuitenkin yksityisoikeudellisena periaatteena ja sen perusteella annettavat tuomiot ovat harvinaisia. Selvennykseksi todettakoon, että rikosasiat, kuten kunnianloukkaukset, eivät ole yksityisoikeudellisia vaan julkisoikeudellisia asioita. Niinpä shikaanikiellon soveltaminen niihin on… haastavaa. Tai siis mahdotonta.

Kuten Pettersson ohjelmassa sanoi, ilkivaltaiset rikosilmoitukset eivät ole tuntematon ilmiö ja tämä pitää paikkansa. Tyypillisesti tällaisia ilmoituksia tehtaillaan esimerkiksi huoltajuusoikeudenkäynteihin liittyen. Toimittajiin kohdistuvat ilkivaltaiset rikosilmoitukset ovat Suomessa loistaneet poissaolollaan ja tässä mielessä ne ovat uusi ilmiö.

Ilkivaltaisissa rikosilmoituksissa on kuitenkin se haaste, että vaikka ulkoa päin voi olla helppo todeta tai ainakin väittää rikosilmoitusta ilkivaltaiseksi, järjestelmän sisältä samanlaisen päätelmän tekeminen voi olla huomattavasti vaikeampaa. Saa olla aika teräsluonteinen poliisi tai syyttäjä, jotta voi todeta, että ”tässä tapauksessa ei ole oikeussuojan tarvetta”. Ja vaikka henkilö olisi yleisesti sitä mieltä, että kunnianloukkauksen ei pitäisi olla rikosasia, se ei tarkoita, etteikö hän voisi turvautua kunnianloukkausta koskevaan rikosilmoitukseen niin kauan kuin kunnianloukkaus rikoslaista löytyy.

Rikosilmoituksen tekeminen turhana pidetystä asiasta voi myös olla reductio ad absurdum -argumentointia. Tekemällä rikosilmoituksen turhana pitämästään rikoksesta henkilö voi pyrkiä osoittamaan, että ”jos tätä pidetään rikoksena, niin katso nyt mihin se johtaa”.

Ilmeisesti Lokka on jollain videollaan todennut, että hän ”ei ole loukkaantunut” ja että hän on tehnyt rikosilmoituksen vain ”näpäyttämistarkoituksessa”. En tiedä, onko tätä asiaa käsitelty hovioikeudessa. Tuomiosta se ei käy ilmi. Toisaalta hovioikeudessa käsittely on koskenut nimenomaan sitä, onko Vehkoon teko ollut omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä Lokalle taikka tähän kohdistuvaa halveksuntaa. Kuten aiemmassa kirjoituksessani totesin, ”on omiaan” on abstraktin vaarantamisrikoksen merkki. Se tarkoittaa, ettei ole oleellista, onko rikoksen tunnusmerkistössä kuvattu seuraus juuri kyseisessä tapauksessa toteutunut, kunhan se on teon tyypillinen seuraus. Ei siis ole välttämättä merkityksellistä, onko Lokka loukkaantunut, kunhan Vehkoon tapauksessa harjoittama toiminta voisi tyypillisesti johtaa siihen.

Eli väärinkäytetäänkö systeemiä? Mahdollisesti, mutta vaikka väärinkäytettäisiinkin, sen toteaminen tai estäminen varsinkin systeemin sisältä on hyvin, hyvin vaikeaa. Ja pitää muistaa, että myös epämiellyttäviksi koetuilla tai politiikan äärilaidoilla olevilla ihmisillä on oikeuksia, he eivät ole lainsuojattomia. Sekin kannattaa pitää mielessä, että poliittisten voimasuhteiden muuttuessa ”äärilaidan” määritelmä voi myös muuttua hyvin nopeasti.

Case Parkkonen

Viimeisessä sanassa käsiteltiin myös ohimennen Iltalehden toimittaja Tommi Parkkosen Lokkaan kohdistamaa arvostelua. Lokka oli tehnyt Parkkosesta rikosilmoituksen ja Parkkonen on saanut asiassa syytteen. Kommentoin tapausta pintapuolisesti.

Parkkosen tapaus on Parkkoselle huomattavasti vaikeampi kuin Vehkoon tapaus Vehkoolle. Parkkonen oli twiitissään kutsunut Lokkaa mm. ihmissaastaksi ja loppusijoitusjätteeksi.

Miten Vehkoon ja Parkkosen tapaukset eroavat? Merkittävästi. Vehkoolla on sentään taustallaan konteksti, jossa hän arvostelee Lokan yhteiskunnallista ja poliittista toimintaa, vaikka hovioikeus ei tätä kontekstia hyväksynytkään. Vehkoolla on nähdäkseni kuitenkin vielä ihan hyvät mahdollisuudet korkeimmassa oikeudessa vakuuttaa oikeuslaitos siitä, että hänen kirjoitustaan tulee tulkita tässä laajemmassa, yhteiskunnallisessa kontekstissa.

Parkkosen kirjoituksessa taas vaikuttaa olevan kysymys lähinnä turhautumisen purkamisesta ja loukkaamistarkoituksesta, mikä on kaukana mistään toimittajaroolista tai poliitikon toiminnan arvostelusta. Turhautuminen on ymmärrettävää, mutta se ei tee siitä oikeudellisesti hyväksyttävää.

Tiivistäen: Vehkoolla on hyviä perusteita väittää, että hänellä on ollut arvostelussaan yhteiskunnallisia tarkoitusperiä ja että hän esittänyt kommenttinsa toimittajana. Parkkosella ei juurikaan.

Kunnianloukkaukset ovat yhdenvertaisuutta loukkaavaa arpapeliä

Lopulta koko kunnianloukkausasiaa voisi tarkastella laajemmassa kontekstissa. Kuten Viimeisessä sanassa kysyttiin: onko laki kaikille sama?

No, ainakaan sitä ei sovelleta samoin. Erityisesti kunnianloukkausten käsittely oikeuslaitoksessa tuntuu menevän kuin noppaa heittämällä. Oikeuslaitos tulee tässä ymmärtää laajassa kontekstissa, sillä ongelmana tuntuu olevan poliisi ja erityisesti syyttäjälaitos. Kuten ohjelmassa sanoin, jos kunnianloukkausjuttu menee tuomioistuimeen, silloin tuomio tulee melko varmasti ja jopa melko vähäisillä loukkauksilla.

Esimerkkinä suomalaisen mieslaulajan #metoo-käräjät, jossa syytettynä oli neljä naista, jotka olivat arvostelleet laulaajaa Facebook-ryhmässä. Eräs syytetty oli sanonut ”toi oksennus on raiskannut naisia”. Käräjäoikeus totesi, että raiskausväite ei pitänyt paikkaansa eikä siitä ollut mitään näyttöä. Mielenkiintoisempi oli kuitenkin oikeuden huomio siitä, että vaikka oksennukseksi kutsuminen ei ollut tosiasiaväite vaan kunnianloukkauksen tunnusmerkistöön kuuluva ”muu halventaminen”, ilmaisua voitiin jo sinänsä pitää halventavana.

Siis jonkun kutsuminen ”oksennukseksi” on kunnianloukkaus! Juu, ei oksennukseksi kutsuminen mikään kehu ole, mutta kyllä se minusta loukkauksena on lähinnä sitä tasoa mitä voisi tarhan pihalla kuulla.

Toinen esimerkki: Ujuni Ahmedia nimiteltiin Instagram-kommentissa neekeriksi. Tulos: syyttämättäjättämispäätös vähäisyysperusteella. Toinen tapaus Helsingin hovioikeudesta (HelHO:2020:5): alokas A oli kutsunut alikersantti C:tä ”vitun neekeriksi”. Tuomio: kunnianloukkaus. Tapauksessa kyseessä oli myös palvelusrikos, mutta se toteutui samalla kielenkäytöllä. Ainakaan itse en näe Ahmedin ja Helsingin hovioikeuden tapauksissa suurta eroa, paitsi että toisessa tuli tuomio, toista ei edes käsitelty oikeudessa.

Tällaiset tapaukset tuntuvat olevan varsinkin naisille ja erilaisiin etnisiin vähemmistöihin kuuluville arkipäivää. Joku huorittelee, neekerittelee tai muulla tavoin halventaa netissä, ja rikosilmoituksen lopputulos on nopanheitosta riippuen joko tuomio tai syyttämättäjättämispäätös.

Ei, en syytä poliisia tai syyttäjälaitosta naisvihasta tai rasismista (joskin Helsingin Sanomien selvityksen mukaan naisia koskevista kunnianloukkauksista suurempi osa jää syyttäjän pöydälle ja harvempi jatkaa oikeuteen). Ymmärrän kyllä, että poliisi ja syyttäjät joutuvat tekemään priorisointipäätöksiä. Poliisin ja syyttäjien resurssit ovat tiukalla. Ja olen samaa mieltä siitä, että kunnianloukkaukset lienevät sieltä lievemmästä päästä rikoksia, joten jos jostain on pakko säästää, niin varmaan sieltä. Mielummin kunnianloukkaukset kuin seksuaali-, väkivalta- tai henkirikokset.

Mutta oikeusvarmuuden ja yhdenvertaisuuden kannalta on nähdäkseni kestämätöntä, että selvästi lainvastaisista teoista saattaa seurata tuomio tai sitten ei, riippuen siitä, millainen noppatuuri on. Jokaiselle juristille ja poliisille pitäisi olla päivänselvää, että rikostorjunnassa oleellista ei niinkään ole tuomion ankaruus, vaan seuraamuksen varmuus, vaikka seuraamus olisi vain vapaamuotoinen huomautus.

Sen sijaan, jos asiaan ei puututa, ihmisille voi hyvinkin syntyä kuva, että lain rikkominen on sallittua, tai ainakin siedettyä. Tästä mainitsin jo vuonna 2016 kirjoituksessani ”Vihaisesta puheesta vihapuheeseen vihayhteisöjen kautta”. Tämäkin korostaa tasapuolista puuttumista kunnianloukkauksiin.

Tasapuolisempaa kohtelua vai dekriminalisointia?

Tilanne on siis hyvinkin epätasapuolinen eikä ainakaan minusta täytä oikeusvaltiolle asetettuja vaatimuksia oikeusvarmuudesta. Ratkaisutapoja on ainakin kaksi.

Yksi olisi ihan vain tasapuolisempi kohtelu. Siitä pitäisi päästä eroon, että täysin samankaltaisia juttuja kohdellaan ihan eri tavalla tuurista riippuen. Vähintään syyttäjien pitäisi harmonisoida sitä, mitkä loukkaukset jätetään käsittelemättä ja mitkä viedään eteenpäin. Ei voi olla niin, että vaikkapa huorittelu saattaa olla tai suattaapi olla olematta rikos. Oikeuslaitos ei voi toimia näin edes Savossa.

Toinen on dekriminalisointi. Tätä lienee syytä avata.

Tälläkin hetkellä Suomen laki antaa mahdollisuuden siihen, että yksityishenkilö voi nostaa syytteen rikosasiassa. Tämä mahdollisuus on kuitenkin käytettävissä vain silloin, jos syyttäjä on päättänyt olla syyttämättä tapauksessa. Esimerkiksi siis Ujuni Ahmed voisi itse menestyksekkäästi nostaa syytteen häntä loukannutta henkilöä vastaan ja voittaa.

Kiva juttu paperilla, käytäntöön liittyy kuitenkin ongelmia. Tätä mahdollisuutta käytetään hyvin harvoin, enkä ihmettele miksi. Jos asiaan perehtynyt viranomainen on tutkinut asiaa ja todennut, ettei jutun vähäisyyden perusteella ole syytä nostaa syytettä, maallikolla menee helposti sormi suuhun. Ja vaikka käytettävissä olisikin oikeudellinen avustaja, tämä nostaa tapauksen kuluriskiä helposti vähintään parilla tuhannella eurolla. Harvalla on tuhansia euroja ylimääräistä rahaa.

Lisäksi syyttämättäjättämispäätös toimii myös argumenttina. Jos joku nostaisi minun asiakastani vastaan syytteen sen jälkeen kun syyttäjä on tehnyt syyttämättäjättämispäätöksen, alottaisin puheenvuoroni oikeudessa näin: ”Arvoisa puheenjohtaja, kyllä minua ihmetyttää miksi me olemme täällä tänään. Syyttäjä Ville Virkamies on jo tehnyt asiakkaastani Sissi Saletistisyyttömästä syyttämättäjättämispäätöksen…” Ei tapaus tietenkään tuolla yksittäisellä huomiolla ratkea, mutta se helpottaa jutun kontekstointia.

Mutta dekriminalisointi. On oleellista huomata, että dekriminalisointi ei tarkoita laillistamista. Laillistamisessa on kyse siitä, että teko on lain silmissä sallittu. Dekriminalisoinnissa on kyse siitä, että tekoa ei määritellä rikokseksi.

Esimerkiksi jos on lainannut rahaa eikä maksa sitä takaisin, kyse ei automaattisesti ole rikoksesta. Kyseessä voi olla rikos, jos rahat on esimerkiksi saatu johtamalla rahan lainaajaa harhaan. Mutta jos laina on ollut tarkoitus maksaa takaisin, mutta rahat ovatkin sitten tarkasta taloudenpidosta huolimatta loppuneet, niin ei kyseessä ole rikos. Lainaaja voi kyllä viedä jutun oikeuteen ja vaatia oikeutta tekemään asiassa päätöksen, mutta kyseessä on tyypillisesti velvoittamis- tai vahvistamistuomio: tuomioistuin joko määrää vastaajan maksamaan lainaajalle takaisin tai vähintäänkin vahvistaa, että velkasuhde on olemassa.

Kunnianloukkauksen osalta tämä voisi tarkoittaa sitä, että kukaan ei saisi avukseen valtion virkakoneistoa, vaan jokaisen tulisi itsenäisesti harkita sitä, kannattaako juttu viedä oikeuteen siviilikanteena. Jos tuomioistuin sitten antaisi tuomion, seuraamuksena olisi korvausten ja oikeudenkäyntikulujen maksaminen, ei sakkojen. Olisiko tässä järkeä? Ehkä. Minusta olisi ihan järkevää todeta, että ainakaan lievimpien kunnianloukkausten käsittely ei ole viranomaisten tehtävä. Tämä estäisi myös (ilmaisten) kunnianloukkausrikosilmoitusten tekemisen ja pakottaisi ihmiset miettimään, onko juttu oikeasti niin arvokas, että se kannattaa käsittellä oikeudessa. Toisaalta tämä voisi myös vaikeuttaa kunnianloukkausjuttujen käsittelyä vähävaraisimpien osalta, joten asiassa on puolensa ja puolensa.

Lopuksi

Viimeisessä sanassa sanoin, että jos Vehkoon tuomio pysyy korkeimmassa oikeudessa, niin se voi olla lehdistönvapauden kannalta ongelmallista. Minulta on kysytty miksi.

No, minun nähdäkseni on oleellista, että toimittajien pitää saada tuoda esiin äärioikeistolaisia arvoja ajavien ihmisten äärioikeistokytkökset. Tämä on myös EIT:n kanta. Kuten ylempänä sanoin, veikkaan, että Lokka – Vehkoo -tapauksen tuomio muuttuu korkeimmassa oikeudessa. Voin tietysti olla myös väärässä, korkein oikeus tekee omat päätöksensä.

Joka tapauksessa tämä on sellainen tapaus, joka on Suomen kunnianloukkauslainsäädännön kannalta erittäin merkittävä, joten odotan päätöstä mielenkiinnolla, oli se millainen oli.

Mitä kunnianloukkauksiin yleisillä tasoilla tulee, tilanne on murheellinen. Oikeuden saamisen ei pitäisi olla nopanheitosta kiinni. Nyt se tuntuu olevan.

4 kommenttia

  1. TimoK   •  

    Kiitos hyvästä ja laajasta kirjoituksesta!

  2. Risto Jääskeläinen   •  

    Lautamiesjärjellä ajateltuna natsipelleksi-nimittelyä on vaikea kääntää yhteiskunnalliseksi kannanotoksi ilman solvaustarkoitusta. Olen yllättnyt, jos korkein oikeus ei tuomitsisi kunnianloukkausta kunnianloukkaukseksi. Vehkoon puolustus on perustunut minun nähdäkseni etupäässä J. Lokan sanomisten paheksuntaan ja rinnastukseen. Niillähän ei ole käsittääkseni mitään merkitystä, kun arvioidaan toimittajan tekemää kunnianloukkausta, joka kohdistui Lokkaan.

  3. Kari Jarsi   •  

    Junes Lokka on toimittaja.

  4. Kari Jarsi   •  

    Saavatko toimittajat tuoda esiin äärivasemmistolaisia arvoja ajavien ihmisten äärivasemmistokytkökset?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.