Tietokirjailijakaverini Katleena Kortesuo blogasi Hjallis Harkimon Diilissä esittämistä väitetysti naisvihamielisistä lausunnoista – ”sähän kantelet kuin nainen” ja ”ei noi naiset pysty olemaan keskenään tappelematta” (ks. Ei oo totta: ”Enhän minä vihaa naisia, mutta…”).

Kuten Katleenakin kirjoituksessaan toteaa, nämä on luultavasti tarkoitettu vitseiksi. Ottamatta nyt kantaa siihen, ovatko Hjalliksen heitot hauskoja sutkautuksia, misogynististä vihapuhetta vai jotain siltä väliltä, on syytä kuitenkin tutustua huumoriin keskustelutaktiikkana.

Huumori on tehokas keskustelutaktiikka varsinkin jos keskustelu käydään yleisön edessä. Kuten aiemmin kirjoitin, keskustelussa on usein kaksi tavoitetta: osoittaa olevansa oikeassa tai saada tahtonsa lävitse. Nämä saattavat olla – ja usein ovatkin – toisensa poissulkevia. Tästä huolimatta kannattaa kuitenkin muistaa mainosmiehiltä tuttu lausahdus: asiat ovat sitä mitä ne näyttävät olevan. Jos siis haluatkin osoittaa olevasi oikeassa, on tärkeää, että nimenomaan yleisö uskoo sinun olevan oikeassa. Usein tähän on jopa mahdollista yhdistää tahtonsa läpisaaminen, kunhan vain osoittaa kuulijoille olevansa oikeassa. Näin on esimerkiksi useissa demokraattisissa elimissä: vastaväittäjän näkemyksellä ei juuri ole arvoa, kun 59 päättäjää 60:stä on sitä mieltä, että vastaväittäjä on väärässä.

Yleisötilanteissa huumori onkin usein hyvin tehokas tapa voittaa yleisö puolelleen ja heikentää vastustajan argumentteja. Mikäpä sen tekisi tehokkaammin kuin hyvään kohtaan heitetty naseva sutkautus, joka saa vastapuolen argumentin näyttämään täysin naurettavalta ja epärealistiselta?

Kuva Camera on autopilot @ Flickr, CC BY 2.0

Huumori on kuitenkin kaksiteräinen miekka ja melko riskialtis taktiikka. Kuten tiedetään, sopiva huumorin taso vaihtelee yleisöstä riippuen: samat vitsit, jotka ovat hauskoja jätkien olutillassa eivät ole sopivia mummon hautajaisissa. Kaskua kertoessa pitääkin siis olla tarkkana, ettei arvioi yleisölle sopivan huumorin tasoa väärin.

Huumori on lopultakin nk. sutemiwaza (Ks. Wikipedia: Sutemiwaza). Sutemiwaza on judotermi ja tarkoittaa uhrautumisheittoa. Nämä ovat heittoja, joihin kuuluu osana esimerkiksi oma kaatuminen tms. Tällaisissa liikkeissä on aina se riski, että mikäli heitto epäonnistuu, itsensä löytää maasta ja vastustajan luultavasti päältään hakemassa sidontaa. Jos siis vitsi epäonnistuu, on hyvin huonossa asemassa.

Hyvä esimerkki huumorin epäonnistumisesta on Jussi Halla-aho – hänen vitsinsä ovat sellaisia, että kaikki eivät edes tahdokaan ymmärtää niitä (ks. Antti Mustakallion kirjoitus ”Jussi Halla-ahon radikaali retoriikka” Hyvejohtajuus-blogissa), vaan sen sijaan penäävät ”mitä sinä tuolla oikein tarkoitit, tahdotko muka oikeasti panssarivaunuja Ateenan kaduille!?”. Sillä ei ole väliä, olisiko kuulija mahdollisesti ymmärtänyt vitsin jos olisi tahtonut – ratkaisevaa on, että kuulija ei nauranut. Tässä kohtaa kuulostaa aina äärimmäisen nololta selittelyltä sanoa että ”noh, vitsillähän minä vain, en minä vakavissani, ettekö te nyt läppää hei ymmärrä”. Se ei varmasti tue argumenttia.

Varovasti sen huumorin kanssa, siis.