Syrjivä asevelvollisuus tappaa nuoria miehiä

Viime torstaina 27.10.2017 kolme varusmiestä kuoli ja neljä loukkaantui, kun varusmiehiä sotaharjoituksessa kuljettanut rekka kolaroi vartioimattomassa tasoristeyksessä junan kanssa.

Tapauksen tutkinta on ilmeisesti vielä kesken. Uutisoinnissa on käsitelty sitä, oliko puolustusvoimien ohjesääntöjä ja turvallisuusmääräyksiä noudatettu ja oliko kuljettaja saanut nukkua ohjesäännön edellyttämän määrän. Juridiselta kannalta, erityisesti mahdollisen rikosoikeudellisen vastuun kannalta, nämä ovat mielenkiintoisia kysymyksiä. Ne eivät kuitenkaan ole mielenkiintoisia kysymyksiä siinä mielessä, että kuolonuhrien perimmäinen syy on täysin selvä:

Syrjivä asevelvollisuus tappaa nuoria miehiä ja jokainen armeijassa kuollut varusmies on epätasa-arvon uhri.

Lue koko artikkeli…

Kun kyttä onkin oikeasti natsi

Viime päivät on kohistu poliisien suljetun/salaisen Facebook-ryhmän rasistisista kommenteista. Luolassa eläneille kerrottakoon, että poliiseilla oli Facebookissa ryhmä, joka käsitti 2000 – 3000 poliisia. Kun Suomessa on noin 7000 – 8000 poliisia, FB-ryhmä kattoi 25 % – 40 % koko Suomen poliiseista. Osuus ei siis ollut merkityksetön.

Tapauksen ytimessä on poliisihallintolaissa asetettu poliisin yleinen käyttäytymisvelvoite (Laki poliisin hallinnosta (110/1992) 15 f §):

”Poliisimiehen on virassa ja yksityiselämässään käyttäydyttävä siten, ettei hänen käyttäytymisensä ole omiaan vaarantamaan luottamusta poliisille kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitoon. Arvioitaessa poliisimiehen käyttäytymistä otetaan huomioon myös hänen asemansa ja tehtävänsä poliisihallinnossa.”

Ei ole salaisuus, että poliisiin hakeutuu ihmisiä, jotka arvostavat turvallisuutta sekä ”kuria ja järjestystä”, siis konservatiiveja. Eikä se ole väärin! Yhteiskunnassa tarvitaan myös konservatiiveja. Toisaalta konservatiivisuuden ilmenemistavat ihmisissä vaihtelevat. Yhdelle konservatiivisuus on perinteisiä käytöstapoja, toiselle sukupuolirooleja, kolmannelle ”maahanmuuttokriittisyyttä”. Kuulemma 20 % poliiseista äänestää perussuomalaisia. Täysin mahdollista. Vaikka perussuomalaisten äänestäminen ei tee kenestäkään rasistia, en ihmettelisi, vaikka noissa persupoliiseissa olisi myös rasisteja. Lue koko artikkeli…

Nahkahomomuumien immateriaalioikeuksista

Viime viikon lopulla kohistiin muumihahmojen tekijänoikeuksista ja muista oikeuksista.. Kohun takana on uusin Image-lehti, jonka kannessa Sami Saramäen piirtämät lihaksikkaat muumihahmot poseeraavat Tom of Finland -tyylisesti nahkavaatteissa. Kantta myös koristaa teksti ”Moomin of Finland”.

Helsingin Sanomien mukaan Moomin Characters Oy Ltd ja/tai Tove Janssonin perikunta on lähestynyt Image-lehteä korvausvaatimuksella. Moomin Characters Oy Ltd:n toimitusjohtajan Roleff Kråkströmin mukaan ”hahmojen luvaton käyttö rikkoo liikemiesetiikkaa”.

Miten on – onko Imagen toiminta laillista vai rikotaanko asiassa lakia?

Lue koko artikkeli…

Tasa-arvo on turhaa paskaa

Tasa-arvo on turhaa paskaa.

Rasahtiko jo rusinat? Eihän nyt tasa-arvoa saa haukkua! Sehän on kaikkea, mikä on hyvää, kaunista ja oikein! Ja juuri siinä piilee tasa-arvon heikkous.

Lue koko artikkeli…

#hesegate ja Twitter-potkut

Viime viikolla eräs Hesburgerin työntekijä twiittasi, että: ”20min ennen sulkemisaikaa sisälle astuu jäbä Make America Great Again -lippalakki päässä. Ois tehny mieli sylkästä sen purilaiseen”. Nk. #hesegate roihahti, kun persunuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen jakoi twiittaajan nimen ja kuvan Facebook-seinällään. Ilmeisesti myös Ylilauta oli juonessa mukana.

Mitä #hesegate’sta pitäisi ajatella? Ja miten asia lain mukaan menee?

Lue koko artikkeli…