Kiitos Aucorin toimarin Janne Jääskeläisen, pääsin käymään Nordic Business Forum 2014:ssä. Tapahtuman pääpuhujana oli mm. kehonrakennusurastaan, näyttelijänurastaan ja kuvernöörihommistaan tuttu Arnold Schwarzenegger, joka puhui aiheesta ”My Rules For Success”.
Vaikka lähes kaikki olivat samaa mieltä siitä, että Arska oli erinomainen esiintyjä ja osasi ottaa yleisönsä, mielipiteet puheen sisällöstä jakautuvat. Joidenkin mielestä sisältö oli banaalia bullshittiä, toisten mielestä ihan hyväntasoista tavaraa.
Totta on, etteivät Arskan ”menestyksen säännöt” itsessään olleet mitään intellektuaalisia timantteja: ”tee kovasti töitä”, ”älä välitä kriitikoista” ja ”anna aina jotain takaisin” ovat bisneskirjoissa yhtä harvinaisia kuin liituraitapuku lakimiehellä.
Yleisestikin bisnesgurujen jutut ja bisneskirjojen sisällöt koostuvat toinen toistaan selvemmistä banaliteeteista: ”luota alaisiisi”, ”et ole korvaamaton”, ”ensiluokkainen tuote ei riitä, sen pitää myös näyttää siltä”.
Tässä kohtaa Tiedostava Intellektuelli tietysti nauraa ivallisesti tyhmille yrittäjille, jotka toistelevat Arskan ohjeita. Vietävissä olevia lampaitahan ne ovat, valmiina maksamaan tonneja kaikkien tietämistä itsestäänselvyyksistä!
Arnold. Kuva (CC-BY) Eirik Helland Urke / Zero Emission @ Flickr.
Mutta tällaiset sinällään tyhjät bullshit-ilmaukset saavat sisältönsä siitä, mitä niiden jälkeen kerrotaan: miten bisnesguru X tai Arnold Schwarzenegger (jolla muuten on takanaan historiaa myös melko menestyksekkäänä kiinteistösijoittajana) soveltaa näitä ohjeitaan? Mitä juuri tälle henkilölle tarkoittaa luottaminen henkilöstöön? Miten juuri tässä firmassa ymmärretään ensiluokkaisuus?
On selvää, että menestyäkseen pitää tehdä kovasti töitä. Se ei muutu miksikään, kertoi sen sitten Arnold tai naapurin 5-vuotias Eemeli. Mutta sitten Arnold kertoo käyneensä collegea, tehneensä kahta työtä samaan aikaan sekä ottanut teatteritunteja ja käyneensä puheopetuksessa samaan aikaan, punttisalia tietenkään unohtamatta. Siinä kohtaa ”work your ass off” alkaa saada jonkinlaista sisältöä, kaikki näistä kun tukivat hänen tavoitteitaan. Kuinka moni meistä oikeasti hyödyntää omaa aikaansa noin tehokkaasti omien tavoitteidensa eteen taistelemiseen? Niinpä.
Se, miksi bisnesbanaliteeteille naureskellaan, perustuu nähdäkseni siihen, että niin monessa paikassa ne jäävät nimenomaan pelkiksi banaliteeteiksi. Jopa minunkin työurani aikana olen törmännyt tilanteisiin, jossa bisnespäättäjä kertoo pontevin äänenpainoin, miten heidän organisaatiossaan tehdään rempseitä mainosvideoita, jotka menevät viraaliksi välittömästi… kunnes videon teon aika tulee ja kaikki kulmat hiotaan pois, ”jottei kukaan suuttuisi”. Se siitä rempseydestä, viraaliudesta puhumattakaan.
Tai ”meillä kyllä luotetaan henkilökuntaan ja panostetaan siihen, koska se on meidän tärkein voimavaramme”. Sitten poistetaan virkistyspäivät, keskiviikon kahvipullat ja kaikki mahdolliset henkilöstöedut. Työntekijöiltä tulevat ideat lytätään tietysti suoraan. Pysykööt plebeijit hiljaa. Tuollaisesta toiminnastahan ehdottomasti tulee työntekijöille fiilis, että ”meihin luotetaan, meitä arvostetaan ja meihin ollaan valmiita panostamaan”, tietysti.
Sanoilla pitää siis olla katetta. Muuten ne ovat kuin nuorten miesten baaritarinat loppuillasta: Venäjän läpi on juostu, Mount Everestille on kiivetty ja Mariaanien haudassa luonnollisesti sukellettu. Uho on kovaa, mutta jutut ovat onttoja. Aamulla sitten hävettää.
Hyvä bisnesguru ei siis pelkästään toistele kliseisiä latteuksia papukaijan tavoin, vaan tämän tulee myös kertoa, miten hänen taikasanansa muuttuvat konkreettisiksi teoiksi. Bisnesgurun lisäarvo on nimittäin siinä, mitä hän kertoo latteudeksi tiivistetyn opetuksensa jälkeen.
Elämänkerrassaan – jos siitä edes puolet on totta – selviää millaisella fanatismilla Arnold suhtautui menestyksen tavoitteluun. Sanat ovat halpoja, teot puhuvat puolestaan.
Paljon mieluummin muuten kuuntelen näitä amerikkalaisia innostajia kuin kotimaisia yritysguruja, joilla osalla ei ole edes koskaan ollut omaa yritystä johdettavanaan. ;)