Esitän väitteen: samasta kulttuurista tulevia on keskimäärin helpompi ymmärtää kuin toisesta kulttuurista tulevia. Mitä enemmän kulttuurit eroavat, sitä suuremmaksi nousee todennäköisyys siitä, että henkilöt ymmärtävät toisensa väärin tai että heidän väliltään löytyy ainakin jokin yhteensovittamaton näkemysero.

Uskon, että useimmat ihmiset poliittiseen kantaan katsomatta allekirjoittavat tuon väitteen ainakin jollain tasolla, vaikka on tietysti itsestäänselvää, että erojakin ilmenee. Kärjistäen arvoliberaali vihervasemmisto uskoo eri kulttuurien saumattomaan ja kukoistavaan yhteiseloon, arvokonservatiivit ja öyhöisänmaalliset epäilevät maahanmuuton johtavan kulttuuriseen kitkaan, yhteentörmäykseen tai jopa kulttuurisotaan.

Omasta liberaaliudestani huolimatta suhtaudun tässä suomalaisiin (arvo)liberaaleihin epäillen. Miten suomalaiset liberaalit aikovat ymmärtää vieraita kulttuureja, kun he eivät ymmärrä edes suomalaisia konservatiiveja?

Liberaalille konservatiivi on joko pelkuri tai piinaaja

Pari viikkoa sitten Riku Rantala kirjoitti Helsingin Sanomiin kolumnin “Miten muiden rakkaus on sinulle uhka?” Rantalan kolumni koski tietysti samansukupuolisten avioliittoa ja konservatiiveja, jotka sitä vastustivat.

Rantalan kolumnin tausta-ajatus siitä, että konservatiivit kokevat samansukupuolisten avioliiton uhaksi, on liberaaleille tyypillinen. Liberaalithan näkevät konservatiivit tyypillisesti kahdella tavalla. Konservatiivi on joko:

1. Kaikkea uutta kammoksuva pelkuri; tai
2. Sadistinen kiusaaja, joka vastustaa kaikkea liberaalia hyvää ihan vain kiusallaan; tai
3. Nämä molemmat yhtä aikaa.

Mutta entä jos konservatiivit eivät olekaan kusipäitä ihan vain kusipäisyyden ilosta? Entä jos takana ei olekaan pelko? Entä jos… konservatiiveilla olisikin jonkinlaisia yhteiskunnallisia näkemyksiä? Jotka olisivat erilaisia kuin liberaaleilla? Voisiko se olla mahdollista?

Konservatiivit ajattelevat tavoilla, joita liberaalit eivät ymmärrä

Sosiaalipsykologi Jonathan Haidtin teorian mukaan ihmisen päätöksenteossa on kuusi akselia, joiden kautta ihminen arvioi, onko jokin ratkaisu hyvä ja oikea vai paha ja väärä. Akselit ovat huolenpito, oikeudenmukaisuus, vapaus, lojaalius, auktoriteetti ja pyhyys/puhtaus. Haidtin mukaan konservatiivit tekevät päätöksensä kaikilla kuudella akselilla, mutta liberaalit lähinnä huolenpitoon, oikeudenmukaisuuteen ja vapauteen nojautuen.

Liberaalista näkökulmasta konservatiivit sotkevat järkevään päätöksentekoon sinne kuulumattomia asioita. Ajattelutapojen ero oli avioliittolain uudistamisen aikoihin selvästi nähtävissä. Kuvittele seuraava keskustelu:

Liberaali: …ja tämän vuoksi tasa-arvoinen avioliittolaki on ei vain oikein, vaan myös välttämätön!

Konservatiivi: Hmm. Ymmärrän, että tämä on teille tärkeää. Tehtäisiinkö kompromissi? Samansukupuoliset parit voivat saada kaikki samat oikeudet kuin heteroparitkin, mutta siten, että samansukupuolisten liittoa kutsuttaisiin vaikka rekisteröidyksi parisuhteeksi ja avioliitto varattaisiin heteropareille? Näin te saisitte samansukupuolisille pareille samat oikeudet kuin avioliitossa nykyään, mutta me saamme pitää avioliiton miehen ja naisen välisenä.

Liberaali: …mitä helvettiä!? Että te olisitte valmiit muuttamaan käytäntöjä niin, että samansukupuolisten parien ja heteroparien liitoilla ei olisi mitään käytännön eroa, mutta että silti niitä pitäisi kutsua eri nimillä!? Tuohan on ihan suoraa vittuilua!

Konservatiivisesta näkökulmasta yllä esitetty kompromissi on reilu ja järkevä kädenojennus liberaaleille: liberaalithan saavat kaikki käytännön vaatimuksensa läpi, mutta avioliitto-termi olisi silti vain heteroparien käytössä. Konservatiiveille tämä on tärkeää, sillä konservatiivin kannalta avioliittoinstituutiota pitää tarkastella myös pyhyys-/puhtaus-akselin kautta. Ja avioliiton pyhyyden tai puhtauden kannalta on oleellista, että avioliitossa on mies ja nainen. Niin kuuluu olla, ja sillä tavalla avioliitto on puhdas ja pyhä.

Mutta liberaaleille tällainen pyhyys- tai puhtauselementti on täysin arvoton. Liberaalista näkökulmasta konservatiivi sotkee päätöksentekoon sinne kuulumattomia elementtejä. Mikään pyhyys tai puhtaus ei yksinkertaisesti kuulu yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Liberaalille yhteiskunnallinen päätöksenteko on ensisijassa käytännön valintoja, joita ei voi eikä pidä sitoa mihinkään häilyviin puhtauden tai pyhyyden käsitteisiin.

Kyseessä ei ole pelkkä näkemysero siitä, mikä on tärkeää. Esimerkiksi talouskeskusteluissa arvoliberaalit (usein vasemmisto) ja arvokonservatiivit (usein oikeisto) kyllä ymmärtävät toisiaan, he ovat vain eri mieltä siitä, mikä olisi oikea ratkaisu. Sen sijaan arvoliberaali ei ymmärrä lainkaan, mitä yhteiskunnallisen instituution puhtaus tai pyhyys voisi tarkoittaa. Ja nimenomaan näin: konservatiivit ymmärtävät liberaaleja huomattavasti paremmin kuin liberaalit konservatiiveja (ks. esim. tämä blogimerkintä, joka käsittelee Haidtin tutkimuksia aiheesta).

Mutta jos toinen osapuoli käyttää keskustelussa argumentteja, jotka ovat toisen osapuolen näkemyksen mukaan järjettömiä tai keskusteluun kuulumattomia, noiden argumenttien käyttäminen keskustelussa näyttäytyy lähinnä kiusantekona. Silloin se on samaa tasoa kuin kieltäytyisi auttamasta sairaskohtauksen saanutta ihmistä, koska tämän astraalivärähtelytaso on väärä tai koska auringonpilkut ovat väärässä asennossa. Erittäin selvästi tämä ilmiö näkyi yllä referoiduissa avioliittokeskusteluissa.

”Hyväksyn kaikki kulttuurit, kunhan ne muistuttavat maallistuneita länsimaita”

Kun jo suomalaisten liberaalien ja konservatiivien välillä esiintyy kuvatunlaisia, hankalia näkemyseroja, mitkähän mahtavat olla todennäköisyydet sille, ettei jotain vastaavaa ilmenisi suomalaisten ja kokonaan toisista kulttuuripiireistä tulevien ihmisten välillä?

Tässä kohtaa maailmanmatkailua harrastanut isoveljeni tyypillisesti kertoo, miten hän on syönyt sianlihaa juutalaisten kanssa ja ryypännyt muslimien kanssa ja muistuttaa, että eivät muista kulttuureista tulevat ole niin erilaisia tyyppejä kuin mitä jotkut öyhöpersut netissä selittävät.

Ja uskon isoveljeäni! Tämä kun vastaa myös omia kokemuksiani. Nyt pitää vain muistaa pari juttua:

Ensinnäkin, ne isot ja merkittävät näkemyserot tulevat vastaan aika harvoin, eikä niitä tyypillisesti käsitellä jokapäiväisessä elämässä. Useimmat ihmiset pystyvät pitämään omat, vahvat näkemyksensä sisällään päivittäisessä toiminnassaan.

Isot näkemyserot eivät siis kovin usein estä päivittäistä elämää eivätkä välttämättä johda suoraan toimintaan. Aika harva kokoomuslainen jättää verot maksamatta vain siksi, että verotus on varkautta. Ja aika harva vasemmistolainen pyörittää Westendissä murtovarasliigaa sosialisoidakseen rikkaiden varat köyhille. Sen sijaan nämä ihmiset edistävät omia tavoitteitaan esimerkiksi vaaleissa ja Twitter-keskusteluissa.

Toiseksi: siinä ei ole mitään outoa, että on sianlihaa syöviä juutalaisia ja alkoholia juovia muslimeja. Eiväthän kaikki evlut-kirkkoon kuuluvat suomalaisetkaan muista pyhittää lepopäivää ja huorintekemisen kielto unohtuu viimeistään pikkujouluissa.

Pidän kuitenkin hitusen ongelmallisena näkemystä, jossa muut kulttuurit esiintyvät lähinnä mahdollisimman maallisina ja maltillisina versioina. Tai toisin sanoen: on helppoa hyväksyä muut kulttuurit, silloin kun ne muistuttavat mahdollisimman pitkälti meidän kulttuuriamme. Entäs kun vastaan tulee asenteita, jotka ovat täysin vastoin sitä, mitä olemme tottuneet hyväksymään?

Esimerkiksi tämän HS:n uutisen mukaan muslimimaahanmuuttajat ovat Saksassa hyökänneet paikallisten seksuaalivähemmistöjen kimppuun. Olemmeko valmis hyväksymään tällaisen toiminnan? Tuskin.

Huomautan, että “oletko koskaan tavannut yhtään tuollaista juutalaista tai tuollaista muslimia, joiden mielestä asia X pitäisi kieltää koko Suomesta, koska hän ei itse sitä hyväksy?” ei ole tässä kohtaa relevantti vasta-argumentti.

Pointtini on nimittäin vain se, että voimmeko oikeasti puhua erilaisten kulttuurien hyväksymisestä, jos hyväksyntämme kohdistuu lähinnä niihin ihmisiin, jotka toimivat kuin maallistuneet länsimaalaiset ihmiset?

On tärkeää tietää, miksi ja mistä asioista on eri mieltä

Tässä kohtaa lienee syytä muistuttaa, että tämän kirjoituksen pointti ei ole se, että kaikki pitää aina hyväksyä ja että kaikki näkemykset maailmansyleilystä natsismiin ovat yhtä hyviä.

Kaikki näkemykset ja kulttuurit eivät nimittäin ole yhtä hyviä. Ainakin tietyillä mittareilla mitattuna toiset ovat parempia kuin toiset. Meillä on siitä todistusaineistoakin: Science Advances -lehdessä julkaistun vertaisarvioidun tutkimuksen mukaan (Ruck, Bentley & Lawson, 2018) kansakunnat vaurastuvat, kun uskonnollisuus vähenee ja kun naisten oikeudet paranevat, raportoi Helsingin Sanomat. Vaurastumista tukevat edelleen esimerkiksi abortin ja homouden hyväksyminen.

Tutkimustulos ei sinällään yllätä. Jo vapaan markkinatalouden lakien mukaan on selvää, että tiettyjen ihmisryhmien (esimerkiksi naiset ja homoseksuaalit) syrjäyttäminen työmarkkinoilta johtaa tehottomampiin ja siten vähemmän vaurautta luoviin työmarkkinoihin.

Mutta jos jotkut ratkaisut nyt vain ovat parempia kuin toiset, miksi väärää mieltä olevia pitäisi yrittää ymmärtää? Ymmärtäminen ei muutenkaan ole muodissa. Helsingin Sanomien mukaan tuore tutkimus kertoo, että sosiaalisessa mediassa (erityisesti Twitterissä) molempia osapuolia ymmärtäviä ihmisiä rangaistaan puolueettomuudesta.

Lakimiehen ammatti on opettanut, että on äärimmäisen tärkeä selvittää, mistä asioista erimielisyys johtuu. Vasta, kun erimielisyys on kunnolla selvillä, voidaan keskustella siitä, mitä asialle voisi tehdä. Ja kun erimielisyyksiä selvittää, voi hyvinkin käydä ilmi, että osapuolet ovat monista asioista samaa mieltä.

Toisen osapuolen näkemyksiä ei tietenkään tarvitse hyväksyä, mutta niiden ymmärtäminen on harvemmin tehnyt maailmasta pahemman paikan. Sen sijaan ymmärtämättömyys voi hyvinkin tehdä.