Äänestysselfiet ja vaalisalaisuus

Eduskuntavaalit ovat taas täällä. Kolmen päivän päästä ratkeaa, mihin suuntaan Suomi kulkee seuraavat neljä vuotta.

Näin älypuhelinaikana keskustelua ovat herättäneet nk. vaaliselfiet, jossa suoraselkäinen demokratian sankari kuvaa itsensä äänestämässä, jopa täytetyn äänestyslipukkeen kanssa. Tämä on aiheuttanut pahennusta, koska se uhkaa vaalisalaisuutta. Näin ainakin, jos uskomme oikeusministeriön vaalijohtaja Arto Jääskeläistä (Yle: Selfien ottaminen vaalikopissa on luvatonta).

Olen itsekin törmännyt mm. twitterissä siihen, että jotkut äänestyslipuistaan kuvia ottaneet ovat saaneet kritiikkiä vaalisalaisuuden loukkaamisesta. Itse kuitenkin näen, että tällainen toiminta ei loukkaa vaalisalaisuutta. Ai miten niin ei loukkaa?

Vaalisalaisuus tarkoittaa, että ääntä ei voi yhdistää äänestäjään. Tällä varmistetaan se, että ketään ei esimerkiksi voi painostaa äänestämään tietyllä tavalla. Toisaalta vaalisalaisuus myös ehkäisee äänten myymistä, kun… no kun ääntä ei voi yhdistää äänestäjään. Vaikka henkilö sanoisi äänestäneensä jotakuta tiettyä ehdokasta, tätä ei voi jälkikäteen varmistaa, koska – ylläri – ääntä ei voi yhdistää äänestäjään.

Jos lipustaan ottaa kuvan, tämä salaisuus murtuu: nythän on todisteita siitä, että henkilö äänesti jotakuta tiettyä henkilöä.

Mutta ei se näin mene. Vaikka vaalisalaisuus turvaakin myös itse vaalia, vaalisalaisuus on henkilölle kuuluva oikeus. Jos omaa ehdokasta ei tahdo paljastaa, sitä ei tarvitse paljastaa. Mutta jos lipustaan haluaa ottaa kuvan, niin voi aivan hyvin tehdä. Toki sitä voi periaatteellisesti pitää vaalisalaisuuden vastaisena toimintana, mutta mikään ei tätä toimintaa estä. Jos oman lippunsa kuvaaminen olisi oikeasti kiellettyä, se olisi kriminalisoitu rikoslain 14 luvussa (”Rikoksista poliittisia oikeuksia vastaan”).

Vaalisalaisuutta voisi tältä osin verrata viestintäsalaisuuteen. Viestintäsalaisuushan vaikuttaa viestinnän osapuolten välillä. Jos siis minä soitan vaimolleni, kukaan ei saa tulla salakuuntelemaan puheluamme esimerkiksi teknisin järjestelyin tai hakkeroimaan puhelinyhteyksiä. Sen sijaan jos minä päätän kirjoittaa vaimoni kertomista asioista twitteriin tai tähän blogiin, minulla on siihen täysi oikeus, koska viestintäsalaisuus suojaa viestinnän osapuolia ulkopuolisilta henkilöiltä, ei toisiltaan.

Samoin vaalisalaisuus on olemassa äänestäjän turvaksi ulkopuolisia vastaan.

Noh, eipä silti. Vaalisalaisuus säilyy, vaikka kuinka ottaisit äänestyslipukkeestasi kuvan. Kuten Jääskeläinenkin sanoo, kuvan ottamisen jälkeen voit esimerkiksi repiä äänestyslipukkeen ja pyytää uuden, eikä kukaan saa tietää. Kukaan ei voi yhdistää sinuun ääntä, jonka lopulta annat. Ainoa tapa todistaa äänestäneensä tietyllä tavalla olisi videoida koko ruljanssi. Siihen taas vaalivirkailijat puuttuisivat.

Eli mikä tässä nyt on ongelmana? Ei oikeastaan mikään. Systeemi on sen verran ovelasti suunniteltu, että edes kuvan ottaminen täytetystä äänestyslipukkeesta ei voi kertoa yhtään mitään, koska lipun voi repiä ja pyytää uuden.

Jos siis haluat ottaa vaaliselfien täytetyn äänestyslipukkeen kanssa, go ahead. Paheksuntaa voit sillä ehkä saavuttaa, mutta vaalin salaisuutta et sillä voi loukata, vaikka haluaisitkin.

PS. Minua ei valitettavasti voi äänestää näissä vaaleissa, mutta muista silti äänestää. Ensi sunnuntaina. Krapula ei ole kelvollinen selitys.

2 kommenttia

  1. Jorma Laajamäki   •  

    Olet yksiselitteisesti väärässä. Vaalisalaisuus ei ole *vain* yksilön oikeus, vaan koko järjestelmän vaatimus demokraattisen vaalin toteutumiseksi. Näin ollen vaalisalaisuus ei ole vain yksilön oikeus, vaan myös velvollisuus. Sen rikkominen on tietysti mahdollista, eikä tätä pystytä kovin hyvin estämään, mutta varmasti se kuuluu niihin asioihin, jotka estävät vaalilain mukaisen vaalisalaisuuden ylläpitämisen. Näin ollen se rinnastuu rikoslain 14 luvun 4 pykälän muihin vaalitoimitusta koskevien tuloksen vääristelyyn liittyviin toimiin.

    Edustuksellinen demokratia ei perustu pelkkiin negatiivisiin oikeuksiin, vaan myös positiivisiin, vaikka osa teistä juristeista näyttääkin katselleen liikaa televisiota.

  2. Jussi Kari   •     Kirjoittaja

    Jorma Laajamäki: Kiitos kommentista!

    Olet aivan oikeassa siinä, että salaisuudella on myös muuta merkitystä kuin vain yksilön henkilökohtaisena oikeutena – kuten sanoit, sillä on merkitystä myös vaalien kokonaisuuden kannalta. Facebookin puolella jotkut kommentoivatkin, että mikäli ”vaaliselfiet” tai äänestyslapun kuvaamiset lisääntyvät, tämä voi olla rakenteellinen heikkous joka tekee painostamisen / vaalilahjonnan todennäköisemmäksi tai helpommaksi kuin tilanne, jossa äänestyslipukkeita ei säännönmukaisesti kuvata. Olemme kuitenkin vielä melko kaukana tästä tilanteesta. Ja äänestyslipun voi aina repiä sen kuvaamisen jälkeen…

    Missään tapauksessa vaalisalaisuus ei kuitenkaan ainakaan tällä hetkellä ole juridisessa mielessä velvollisuus. Jos olisi, oman äänensä kertominen (vaikka sitä ei voisikaan todistaa) olisi helposti voitu kriminalisoida. Näin ei kuitenkaan ole tehty. Vaalituloksen vääristämisestäkään ei voi olla kyse, koska tuossa tilanteessa henkilön merkitsemä ääni ei muutu tai häviä millään tavalla.

    On tietysti mahdollista katsoa, että äänestyssalaisuuden säilyttäminen on niin tärkeää, että se pitäisi kriminalisoida tai että siihen pitää säätää jotain muita rajoitteita. Näin ei kuitenkaan ainakaan vielä ole tehty.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *