Nyt-liitteen Matti Koskinen kirjoitti, että Suomen pelialalla menee taloudellisesti hyvin, mutta ”Ruotsissa tehdään parempia pelejä”. Todisteena Koskisella oli se, että suomalaisista peleistä ei kirjoiteta koskaan kulttuurisivuilla, ainoastaan taloussivuilla.
Ongelmana Koskisen mukaan on, että ”- – pelit ovat muutakin kuin rahaa. Ne ovat teoksia, taidetta, tarinankerrontaa ja vaikuttavia kulttuurituotteita”.
Tässä Koskinen on oikeassa, mutta tipahtaa toiseen ansaan.
Pelaajana minusta on hienoa, että pelit ovat niin mainstreamia, että niistä tehdään uutisia. Ongelma kuitenkin on, että jos pelejä ei arvioida niiden taloudellisilla ansioilla, mitä Koskinen ansiokkaasti arvostelee, ne tuntuvat saavan huomiota lähinnä tarinallisilla ja juonenkuljetuksillisilla, ts. narratiivisilla ansioillaan. Tähän narratiiviansaan lankeaa myös Koskinen.
Tarina ei kuitenkaan ole pelille millään tavalla oleellinen. Tarina voi tehdä pelistä paremman, mutta pelkkä tarina ei tee vielä peliä, vaikka tarina olisi kuinka hyvä. Se voi olla vaikka romaani tai elokuva, mutta peli se ei ole. Sen sijaan minkäänlainen juoni ei ole hyvän pelin edellytys.
Mikä on shakin juoni? Entä gon? Pokerin? Jalkapallon? Jääkiekon? Entä tämän hetken pelatuimpien videopelien – League of Legendsin, DOTAn, Starcraftin*, Counter-Striken tai Hearthstonen juonet? Tai vaikka Angry Birdsin juoni? Suurin osa näiden pelien juonista on pelkkää kakunkoristetta.
Nämä pelit eivät olekaan suosittuja niiden juonen vuoksi, vaan siksi, että niissä ilmenevät tapahtumat, tilanteet ja pelaajien valinnat ja ratkaisut niiden suhteen luovat kihelmöivän jännittäviä tapahtumaketjuja.
Tästä ei voi päätellä, etteikö narratiivi voisi luoda pelille lisäarvoa. Monet suosikkipeleistäni ovat pelejä, jotka pyörivät suureksi osaksi narratiivin ympärillä, esimerkiksi Mass Effectit ja The Witcher -sarja. Siitä huolimatta, että niiden ensimmäiset osat olivat pelimekaniikoiltaan enintään keskinkertaisia.
Kuten Koskinen itsekin toteaa, ”Pelit ovat muutakin kuin rahaa. Ne ovat teoksia, taidetta, tarinankerrontaa ja vaikuttavia kulttuurituotteita”. Tässä Koskinen on aivan oikeassa.
Itse kuitenkin täydentäisin tätä hieman:
”Pelit ovat muutakin kuin rahaa. Ne ovat teoksia, taidetta, tarinankerrontaa ja vaikuttavia kulttuurituotteita. Ennen kaikkea pelit ovat kuitenkin pelejä, joita pitää olla mielenkiintoista kokea ja erityisesti pelata.”
Pelien mekaniikoista tai pelin aikana ilmenneistä tilanteista ja niistä selviämisestä kirjoittaminen ei vain useinkaan ole kulttuurisivuille sopivaa sisältöä.
Koskinen on oikeassa siinä, että pelit eivät ole pelkkiä taloudellisia hyödykkeitä. On kuitenkin aivan yhtä väärin arvioida pelejä pelkästään kulttuurisivujen arvostamilla, usein nimenomaisesti tarinankerronnallisilla ansioilla. Ei voi olla niin, että peleistä tulee sitä ”merkittävämpiä”, ”tärkeämpiä” tai ”kypsempiä”, mitä enemmän ne alkavat muistuttaa elokuvia.
Ensisijaisesti pelit ovatkin pelejä ja niitä tulisi arvioida pelillisillä perusteilla.
*Joo, Starcraftissa on kyllä juoni, ihan totta. Pelatuimpien pelien listalle Starcraft menee kuitenkin moninpelinsä ansiosta ja siinä juoni on täysin sivuosassa.