NATO-optio on ontto kuin koulun kumiperuna

Ukrainan kriisin oheistoimintana on meillä Suomessakin alettu keskustella ihan tosissaan siitä, pitäisiköhän siihen pelottavaan NATOon liittyä vai ei. Tai että jos, niin miten ja milloin. Ja koska Ukrainan kriisin myötä jokainen kansalainen on pätevöitynyt kansainvälisen politiikan ja sotilasstrategian erityisasiantuntijaksi, heitän minäkin lusikkahaarukkani hernesoppaan.

Jo vuosia Suomen turvallisuuspolitiikkaan on kuulunut ”NATO-optio”, minkä ainakin minä olen käsittänyt niin, että ”juuri nyt ei aiota NATOon liittyä, mutta jos kansainvälispoliittinen tilanne muuttuu, jäsenyyttä voidaan hakea”.

Nyt kun Venäjä on miehitystoimillaan (Georgia v. 2008 ja Ukraina nyt 2014) osoittanut, että sitä ei juuri valtiosuvereniteetti kiinnosta, voitaneen todeta, että Venäjä kunnioittaa yksistään voimaa. EU:n määrätietoiset lausumat tai muut ponnekkaat kannanotot eivät sitä tunnu hetkauttavan.

Suomen rajanaapurina on siis valtio, joka on osoittanut, että se on valmis miehittämään osia rajanaapureistaan, ihan vain siksi, että se pystyy.

Itse näkisin asian niin, että Suomen hakemus NATOn jäsenyydestä olisi singahtanut Anders Fogh Rasmussenille noin sekunti sen jälkeen, kun Venäjän panssarivaunut vyöryivät Ukrainaan, mutta ei. Päinvastoin, nyt ollaankin sitä mieltä, että ”NATO-ovi kolahti kiinni”, kuten Jyrki Kasvi blogissaan kirjoittaa. Venäjää ei pidä ärsyttää ja sitäpaitsi sehän on hyvä kauppakumppani…

Tämähän kuulostaa tutulta! Selvänä se on ihan mukava mies, väkivaltainen vain viinaa juotuaan.

Mutta jos nyt ei ole aika hakea NATOn jäsenyyttä, niin milloin sitten? Mikä olisi ollut se muutos kansainvälisessä turvallisuustilanteessa, joka olisi laukaissut NATO-option lunastuksen? Se, että Ruotsi esittää Suomelle vaatimuksen lihapullatuotannosta luopumisesta? Viro lähettää nootin, että Maamme-laulun sävelmää pitää vaihtaa tai muuten? Vai mikä?

Tietysti on selvää, että Suomen tilanne on erilainen kuin Ukrainan tai Georgian. Suomi ei ole ollut Neuvostoliiton osa ja on sentään EU:n jäsen. Ja Venäjä tuskin on hyökkäämässä Suomeen ihan lähipäivinä.

Toisaalta toiveajattelukaan ei ole järkevää. Vaikka kuinka hokisi torjuntavoittoa, Tali-Ihantalaa ja Mannerheimin nimeä, eivät ”historialliset suoritukset” (lainauksesta kiitos Gustav Hägglundille) lopultakaan kanna pitkälle. Maata ei puolusteta historiallisilla suorituksilla, vaan senhetkisellä sotilaallisella suorituskyvyllä.

Sotilaallisen suorituskyvyn yksi erityispiirre on se, että kyky pitää olla olemassa jo hyvissä ajoin ennen kuin rähinä alkaa. Jos sotilaita alkaa kouluttaa sodan vasta alettua, ollaan auttamattomasti myöhässä. Tässä suhteessa NATOn jäsenyys on kuin mikä tahansa muukin puolustusratkaisu, eli jäsenkortin tulee olla taskussa jo ennen kuin vainolainen puskee rajan yli. Siinä vaiheessa on turha hakea jäsenyyttä. Vähemmästäkin epäillään vapaamatkustajaksi.

OK, toki voi olla sitä mieltä, että NATOn jäsenyyttä ei pidä missään nimessä hankkia. Minusta NATOn ulkopuolelle jättäytyminen (Edit: 10.6.2014) ei ole uskottava tapa järjestää Suomen puolustusta, mutta ainakin tällaisen henkilön kanta NATOn jäsenyydestä on selvä.

Mieleen tulee vain lehteen haastateltu nuorimies, joka totesi, että ”Kyllä Yhdysvallat ja NATO tulee apuun, jos Venäjä tänne hyökkäisi. Se olisi heidänkin etunsa. NATOon liittymistä en kuitenkaan kannata.” Niin – tällä hetkellä Suomen puolustus nojaakin lähinnä toiveajatteluun. Itse olen täysin varma, ettei kukaan lähde sotimaan Venäjää vastaan ihan vain huvin vuoksi. USA:ta tai NATOlta olisi siis turha odottaa apua. Näin siis niin kauan, kuin Suomi ei ole NATOn jäsen.

Mutta jos jäsenyyttä ei haeta nyt, niin milloin sitä sitten pitäisi hakea? Itse näen, että kansainvälisen politiikan tilanne on Venäjän toimien seurauksena muuttunut juuri sellaisella tavalla, jonka tulisi tarkoittaa NATOn jäsenyyden hankkimista pikimmiten. Ja jos ei ole, niin mikä sitten olisi ollut sellainen muutos, jolloin NATOn jäsenyyttä olisi lähdetty hakemaan?

Oli NATOn jäsenyydestä mitä mieltä tahansa, nyt tarvitaan päättäjiltä selviä kantoja NATOn suhteen: pitäisikö NATOon liittyä vai ei. ”NATO-optiosta” puhuminen sen sijaan voidaan lopettaa, koska sillä ei ole sisältöä. Ihan kuin koulun kumiperunoilla, jotka nekin olivat sisältä onttoja.

Edit: selvennetty sanamuotoa yksiselitteisemmäksi.

3 kommenttia

  1. Joni Pelkonen   •  

    Kysymys on varsin yksinkertainen. Suomella ei ole riittävästi voimaa oikeasti puolustautua oikeaa hyökkäystä vastaan. Naton avulla olisi. Ei tarvita suurta päättelykykyä ymmärtämään mikä olisi oikea ratkaisu.

    • Jussi Kari   •     Kirjoittaja

      Joni: kiitos kommentista! Kyllähän tuo vähän brutaali tapa ilmaista asia on, mutta joo – ei se kyllä minusta erityisen väärä ajatus ole. :D

  2. Kimmo hellström   •  

    Mun käsitys Natosta on se että se on lähinnä jenkkien käsikassara, sotaÖljyteollisuuskompeksin rahantuotto masiina. Paras ois jos pysyttäis puolueettomina, raja täyteen miinoja ja kunnon sissiarmeija koulutus, niin että tänne ei kukaan haluais tulla idästä taikka lännesstä. Jenkit haluu meiät Natoon et pääsis hyökkää vaikka pietariin: http://yle.fi/uutiset/wikileaks_yhdysvaltojen_lahetysto_paimentanut_suomalaispoliitikkoja_natoon/5321043

    Krimillä venäjällä oli laivasto tukikohta, jonka halusivat pitää, Suomessa ei sellaist ole. Ja yli 80% krimiläisistä pitää venäjän toimia ihan hyväksyttävinä ja tyytyväisempiä niihin ku Kievin vastaaviin roistoihin: http://www.bbg.gov/wp-content/media/2014/06/Ukraine-slide-deck.pdf

    J

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.