Suvivirressä ei ole kyse Suvivirrestä

Risti

Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen antoi viime viikon maanantaina ratkaisun koskien koulujen uskonnollista toimintaa. Ratkaisussaan Puumalainen ottaa melko selväsanaisesti kantaa siihen, että koulun johdolla järjestetyt uskonnolliset tilaisuudet ovat nou-nou.

Kuten arvata saattaa, yhteiskunnalliset konservatiivit vetäisivät kaurapuurot väärään kurkkuun: taasko kiihkoateistit yrittävät kieltää meiltä ihanan Suvivirren!? Tässä kohtaa on tosin hyvä mainita, että Puumalaisen ratkaisu koski oikeastaan aivan kaikkea muuta kuin Suvivirttä…

Mutta onnittelen konservatiiveja! Keskustelun ohjaaminen Suvivirteen oli loistava savuverho, joka sai koko keskustelun harhapolulle. Näin päästiin kätevästi ohittamaan Puumalaisen oikea pointti:

”Miten koulut turvaavat sen, että henkilö ei joudu ottamaan vastaan tunnustuksellista sisältöä ja toisaalta ei joudu samaan aikaan paljastamaan uskonnollista vakaumustaan?”

Kyse ei siis todellakaan ole vain Suvivirrestä, vaan myös koulujen päätöskirkoista, ruokarukouksista tai uskonnollisten yhdyskuntien – usein evankelis-luterilaisten – pitämistä aamunavauksista. Olennaista on, että kaikkien osalta toteutuu samaan aikaan oikeus olla ottamatta vastaan uskonnollista propagandaa ja toisaalta oikeus olla paljastamatta uskonnollista vakaumustaan.

Ei siis riitä, että henkilö voi esimerkiksi poistua luokasta keskusradiosta tulevan uskonnollisen aamunavauksen ajaksi, sillä silloin hän joutuu paljastamaan sen, ettei perusta tunnustuksellisesta sisällöstä. Toisaalta sekään ei ratkaise tilannetta, että henkilö pysyy luokassa mutta ”ei vain kuuntele” mitä radiosta tulee, sillä tällöin henkilö kuitenkin altistuu tunnustukselliselle sisällölle.

Mutta puhutaanpa nyt kuitenkin Suvivirrestä. Jotkut ovat nimittäin riemuinneet perustuslakivaliokunnan mietinnöstä vuodelta 2002 (Mietintö PeVM 10/2002 pdf-muodossa), jossa perustuslakivaliokunta toteaa, että ”yksittäisen virren laulaminen ei vielä tee tilaisuudesta uskonnollista”. Suvivirsi on siis täysin ongelmaton eikä kukaan saa siitä valittaa, hip huraa!

…paitsi että kuten apulaisoikeuskansleri nyt ratkaisussaan toteaa, vaikka yksittäinen virsi ei tee koko tilaisuudesta tunnustuksellista, ei tästä vielä voida päätellä, etteikö sama virsi voisi silti itsessään olla uskonnonvapauden näkökulmasta ongelmallinen.

Täällä Suomessa ateistit ovat usein uskonnollisempia kuin kirkkoon kuuluvat. Jumalusko onkin niin iso kokonaisuus, että ateistilla täytyy olla olemisen perimmäisestä luonteesta, hyvästä ja pahasta jne. jonkinlainen näkemys (ks. Olli-Pekka Vainion ja Aku Visalan kirjoitus ”Mitä on ateismi? Katsaus ateismin ilmenemismuotoihin”, lyhennelmä teologia.fi:ssä, varsinainen artikkeli Teologisessa aikakauskirjassa 22.11.2013). Ateistit joutuvatkin miettimään elämänkatsomuksellisia asioita huomattavasti tarkemmin kuin valtauskonnon tunnustajat, sillä ateisti ei voi vain todeta että ”pyhästä kirjastahan se vastaus löytyy”.

Ennen kuin jatkan, täytyy esittää kysymys siitä, mikä onkaan Suomen yleisin uskonto. Joku voisi luulla, että se on evankelis-luterilaisuus. Hahaa, väärin!

Suomen yleisin uskonto on evankelis-luterilainen tapakristillisyys.

Tapakristillisyys selittääkin omalta osaltaan Suvivirsi-älämölöä huomattavan hyvin. Tapakristitylle kun on täysin mahdollista tehdä uskonnollisia asioita, kuten laulaa virsiä, ja samalla kirkkain silmin väittää, että ”tämä on pelkkä kulttuuriin kuuluva asia, eikä tässä ole mitään uskonnollista, joten ei sinulla voi kirkkoon kuulumattomanakaan olla mitään sitä vastaan”.

RistiKuva Sean MacEntee@FlickrCC-BY 2.0. ”Tässä ei ole mitään uskonnollista.”

Mutta kenelle tahansa muulle kuin tapakristitylle uskonnolliset asiat näyttäytyvät uskonnollisina, oli tämä sitten ateisti tai muslimi. Tämä koskee myös virrenveisuuta ja sen takia se voi hyvinkin olla ongelmallista perusoikeuksien toteutumisen kannalta.

Jotkut ovat lähestyneet ongelmaa siltä kannalta, että ”no ei se Suvivirsi minua koulussa haitannut, vaikka en olekaan kristitty”. Valitettavasti, kuten Johannes Heikkonen Perustuslakiblogin kirjoituksessaan ”Uskonnonvapaudesta kouluissa” toteaa, yksittäisen ihmisen ajatuksilla tai käsityksillä ei ole tämän tapauksen kannalta mitään väliä. Kyse on siitä, että julkisella vallalla, kuten kouluilla, on korostettu velvollisuus olla suosimatta mitään uskontoa ja muutenkin olla korostetun uskontoneutraali, vaikka täydellistä uskontovapautta ei kouluilta edellytetäkään.

Siis vaikka ei voitaisi osoittaa yhtään konkreettista tapausta, jossa henkilö on saanut paniikkikohtauksen Suvivirren laulamisen vuoksi, ongelma olisi silti olemassa abstraktilla tasolla. Tätä voisi verrata tilanteeseen, jossa koulun säännöissä olisi maininta siitä, että oppilaita voidaan rankaista koivuniemen herralla keskellä juhlasalia. Vaikka sääntöjen kohtaa ei olisikaan sovellettu sitten 1950-luvun, pelkkä säännön olemassaolo olisi abstraktilla tasolla ongelmallinen. Siis: tapauksen konkreettisilla vaikutuksilla, saati sitten yksittäisen ihmisen näkemyksillä, ei ole mitään väliä.

Mielenkiintoista asiassa on, että ”Suvivirsi-kiellosta” pahastujien kärkikaarti Ben Zyskowicz, Kimmo Sasi ja Outi Mäkelä ovat kaikki kokoomuksesta, joka toisaalta on peräänkuuluttanut monikulttuurisuutta ja maahanmuuttoa. Nyt näiden pahastuminen on mennyt niin pitkälle, että Mäkelän aloitteesta perustuslakivaliokunta on kutsunut Puumalaisen kuultavaksi (ks. HS: Professori kuvailee Suvivirsi-kuulemista ”näytösoikeudenkäynniksi”), mikä ainakin minusta haiskahtaa pienimuotoiselta painostukselta. Onneksi se ei olekaan kuin äärimmäisen arveluttavaa vallan kolmijako-opin näkökulmasta!

Mutta niin. Jos yhteiskunnasta halutaan monikulttuurista, se voi johtaa myös siihen, että joiltain osin kristittyjen erikoisoikeuksia – kuten koulujen kristillissävytteisiä juhlia – puretaan. Ja voidaanpa muuten joutua purkamaan lisääkin, jos uskomme professori Martin Scheininiä. Perustuslaki-blogissa tämä nimittäin kertoo, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta on tullut melko kylmää kyytiä koulujen uskonnonopetukselle…

Mutta takaisin Suvivirteen. Suvivirsi-raiteelle keskustelun taisi oikeastaan viedä Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin, joka kirjoituksessaan 25.3. kysyi, ”miten toimitaan silloin, jos Suvivirren laulaminen loukkaa äänekästä vähemmistöä – mutta sen poistaminen taas loukkaa hiljaista enemmistöä?”

No minäpä kerron! Demokraattisessa yhteiskunnassa enemmistö lähtökohtaisesti voittaa. Enemmistön valtaa kuitenkin rajoittavat perus- ja ihmisoikeudet, ja koska tässä tapauksessa vähemmistöllä on ihmis- ja perusoikeudet puolellaan, enemmistö häviää. Perus- ja ihmisoikeudet voittavat.

11 kommenttia

  1. Jari Parantainen   •  

    Kaltaiseni kirkkoon kuulumaton joutui todella kiusallisiin tilanteisiin paitsi koulussa, myös armeijassa.

    Upseerit tekivät hyvin selväksi sen, että toki minua varten voidaan ryhtyä esimerkiksi sotilasvalaa koskeviin poikkeusjärjestelyihin, jos _todella_ sitä haluaisin. Mutta että olin ainoa laatuani ja esimieheni ja 80 alokastoveriani tietenkin joutuisivat tekemään ylimääräisiä kiemuroita takiani.

    Kuvaamasi tapauskovaiset eivät tiedä tuollaisista tilanteista mitään. Siksi heidän on niin helppo höpistä ”pelkästä kulttuurista”.

  2. Jussi Kari   •     Kirjoittaja

    Jari: Kiitos kommentista ja tervetuloa tämän blogin kunniakkaaseen kommentoijakerhoon!

    Armeija onkin yksi näistä instansseista, mitä apulaisoikeuskansleri päätöksessään sivusi. Vaikka armeijassa toki ollaankin täysi-ikäisiä, puolustusvoimien hierarkkinen rakenne on omiaan aiheuttamaan sitä, että uskonnollisesta valinnasta tehdään näennäinen tai suoraan painostetaan tiettyyn suuntaan.

    Juuri tämänkaltaisista ongelmista tässä on kyse – vaikka esimerkiksi armeijan osalta sotilasvala-/vakuutus -ongelma on käsittääkseni hyvin pitkälti saatu ratkaistua, vastaanvankaltaisia ongelmia kyllä löytyy niin armeijasta (esim. kaikenlaiset kenttähartaudet) kuin esimerkiksi kouluistakin.

    On todellakin helppoa sanoa, että ”eihän tässä mitään ongelmaa ole”, jos sattuu olemaan sillä puolella, jota ne ongelmat eivät lähtökohtaisesti kosketa ollenkaan.

  3. Mikko Lammi   •  

    Helppo ratkaisuhan tähän olisi, että todetaan että kouluissa laulettava Suvivirsi ei ole mikään tunnustuksellinen kappale, vaan pala suomalaista koulutradiota. Mistä päästäänkin siihen, että mikä siitä tekee (kristin)uskonnollisen kappaleen, saati sitten tunnustuksellisen? Onko Neljän Ruusun kappale Valuva taivas uskonnollinen/tunnustuksellinen kappale, kun siinä mainitaan Jumala?

    Itseäni ei Suvivirsi itsessään haitannut mitenkään – sen sijaan se vähän haittasi, että kävin kuusi vuotta peruskoulua ja lukiota, jotka kaikki olivat kivenheiton päässä Tampereen Tuomiokirkosta, mistä seurasi se, että parempien tilojen puitteissa kevät- ja joulujuhlat lähes aina ulkoistettiin kirkkoon ja kyllä niissä selkeän tunnustuksellista ohjelmaakin taisi olla. Samoin vähän haittasi se, että Tampereen kaupunki päätti, että yksi ET:n kurssi voitiinkin järjestää oman lukion sijaan toisella puolella keskustaa olevassa. Ja se, kun kirkosta eroamaan kehottanut aamunavauksemme sensuroitiin lukiossa, vaikka siellä jatkuvasti oli uskonnonopettajan pitämiä katsomuksellisia aamunavauksia…

    Totuuden nimissä pitää kyllä myöntää, että nykyinen koululaitos on jo aika paljon muuttunut meidän ajoista (saati sitten ns. suurten ikäluokkien) niin monessa muussakin asiassa, että aika paha tästä on puskista huudellen mitään kovin syvällä rintaäänellä kommentoida. Eiköhän tässäkin ”kohussa” ainoa hyötyjä ole taas iltapäivälehdet (Ulla Appelsin mainittu), jotka voivat asialla niin sanotusti jeesustella ;D

    • Jussi Kari   •     Kirjoittaja

      Mikko: Joo, toki on hyvä kysymys mikä kaikki on tunnustuksellista – mutta tuo ”tämä on vain traditiota, ei tunnustusta”-metodi on yksi, mikä nimenomaan todettiin kielletyksi tavaksi edetä. Uskonnollisen sisällön sanominen vain traditioksi ei ratkaise ongelmaa – yhtä hyvinhän voitisiin todeta, että esimerkiksi ruokarukous on vain traditio, ei tunnustuksellista…

      Väittäisin, että jos kappaleen nimi on ”–VIRSI”, niin on aika korkea mahdollisuus siihen, että se on tunnustuksellista. ;D

      Mutta olet ihan oikeassa siinä, että Suvivirsi on yksi niistä pienimmistä ongelmista – se nouseekin keskusteluun vain symboliarvonsa vuoksi. Todelliset ongelmat ovat juuri noita mitä mainitsit – tilaisuuksien pitäminen kirkoissa, ET:n opiskelijoiden elämän vaikeutuminen ja, no, tuo aamunavauksen sensurointi alkaa mennä jo melko törkeäksi.

      Nämä ovat juuri niitä asioita, joihin (tapa)kristitty ei edes törmää, koska yhteiskunta on perinnesyistä rakennettu heidän ehdoillaan.

  4. Markku Viitanen   •  

    Tapakristillisyys, tapakulttuuri, tapatapa. Kyse on oletettavasti jälleen yhdestä tapauksesta, jossa totunnaisuudesta tiettyyn asiaintilaan pahoitetaan mieltä. Lisäksi voidaan olettaa, että suurin osa niistä, joihin uskonnollisen neutraliteetin korostamisella on mitään vaikutusta, ovat ajan kultaamissa vaiheissa, eivätkä ”silloin kansakoulussa” itse tulleet ajatelleeksi sen enempää Suvivirttä kuin joululauluja uskonnollisena paasauksena, koskapa heille itselleen tämä oli osa sitä tyypillistä ilmentymää, jota heidän kulttuurinymmärryksensä ja/tai elämänkatsomuksensa edusti.

    • Jussi Kari   •     Kirjoittaja

      Markku: …tai ainakin siihen, että se tapa tulisi muuttumaan. Mutta toki – tuossa linkkaamassani Johannes Heikkosen kirjoituksessa hän hyvin toteaa:

      ”Yhtäältä jokainen pyrkimys redusoida suvivirsi vain kulttuuriksi tai uskonnoksi johtaa kokonaisuuden kannalta kestämättömään lopputulokseen. Suvivirsi on uskonnollisesti tärkeä laulu, jolla on selvästi tärkeä kulttuurinen merkitys. Se ei ole vain joko uskontoa tai kulttuuria, vaan aidosti molempia. ”

      Tämä mahdollistaa sen, että Suvivirrestä voi – sen uskonnollista sisältöä puolustaessa – vedota siihen, että se on kulttuuria. Ja toisaalta, jos siitä ei pidä, sitä todennäköisesti vastustaa juuri sillä perusteella, että se on uskontoa.

      EIT on valinnut aika kovan linjan siinä, että viranomaisilla on hyvin pieni liikkumavara siinä, miten nämä voivat tuoda uskontoja esiin. Risti seinällä on (nimenomaan kulttuurisista syistä!) ok, mutta esimerkiksi opettajan käyttämät uskonnolliset symbolit eivät. Ero on siinä, että risti seinällä on ”passiivinen symboli”, mutta opettajan käyttämä uskonnollinen tunnus (tai huomion kiinnittäminen seinällä olevaan ristiin) ”aktiivinen symboli”.

      Sen takia, jos Suvivirsi vain ”alkaisi soida”, se olisi todennäköisesti hyväksyttävä, passiivinen symboli – mutta opettajajohtoisesti laulettuna aktiivinen symboli ja kristinuskon erityisaseman korostamista, mikä on kiellettyä.

  5. Markku Viitanen   •  

    Toisaalta, PERINTEISET PERHEARVOT, UUDET PERUNAT JA SUVIVIRSI.

  6. Heikki Palmu   •  

    Prosessi suomalaisten koululaisten irroittamiseksi suomalaisen historian ja kulttuurin kristillisistä ainesosista etenee. Jo kaksi juristia, apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen ja kv. oikeuden professori Martin Schein ovat sitä mieltä, että Euroopan ihmisoikeus-tuomioistuimen (EIT:n) oikeuspäätökset merkitsevät voittoa negatiiviselle uskonnonvapaudelle, ts. tulkinnalle, joka merkitsee uskonnollisen aineksen syrjäytymistä koulusta.

    Kolme oikeustapausta lyhyesti: (Suomalainen!) Lautsi kanteli siitä, että luokkahuoneitten seinillä Italiassa oli krusifiksi. EIT käsitteli asian ja teki 2011 jaon aktiivisiin ja passiivisiin uskonnollisiin symboleihin. Krusifiksi passiivisena symbolina sai VIELÄ jäädä. Schein tulkitsee, että Suvivirsi on aktiivinen symboli ja siksi poistettava koulusta.

    Kantelupäätös Norjasta 2007. Schein:”Kaventaa valtion harkintamarginaalia sisällyttää kaikille yhteisen kulttuuriperinnön opettamisen NIMISSÄ koulun ohjelmaan VALTAUSKONNON aineksia.”

    Grenzlak, Puola 2011: Uskonnon opetukselle vaihtoehtoinen etiikan opetus ei käytännössä ollut tarjolla kaikissa kouluissa.

    Mitä näistä kolmesta tapauksesta voi sanoa. Etiikan opetus on meillä järjestetty. Kirkko tms. tilaisuuksien ajaksi on järjestetty vaihtoehtoista ohjelmaa. Kirkkoon meno on vapaaehtoista myös kirkkoon kuuluville, joten sitä on vaikea pitää syrjivänä.

    Iso kysymys on, ovatko EIT:n jollekin maalle osoitetut päätökset myös kaikkia muita sitovia? Ensimmäinen ajatus: Näin toimien kaikki uskontoon viittaava vähitellen poistetaan joka maan koulusta. Mutta hetkinen! Eikö Lautsin oikeuspäätös silloin merkitsisi, että myös kaikkiin Suomen luokkahuoneisiin olisi ripustettava krusifiksi?

    Ehkä järkeä asian hoitoon ei saada ilman eduskuntaa. On täysin järjetön ajatus, että yksi tai kaksi virtkamiestä voisi ratkaista koko maan uskontokasvatuksen linjan. Ja mahdottomuuksiin / järjettömyyksiin johtaisi jo tämän yhden apulaisoikeuskanslerin suosituksen täytäntöönpano. Kun hän kieltäisi tilaisuudet ”joissa on tietyn vakaumuksen mukaista sisältöä”, koulusta ei poistuisi ainoastaan uskonto, vaan myös historia ja yhteiskuntaoppi. Miten sellaisessa koulussa opetettaisi monikulttuurisuutta ja suvaitsevaisuutta?

    Uskontoa koulussa eivät Suomessa vastusta maahanmuuttajat tai muiden uskontojen edustajat. Sitä vastustaa ”uskonnottomien” joukko, vedoten 1.2 miljoonan suomalaisen suureen ryhmään. Valtakirjaa sen enempää Vapaa-ajattelijoilla kuin muullakaan organisaatiolla ei ole. He puhuvat suulla suuremmalla ja haluavat tukkia toisten suut. Uutta on, että Vapaa-ajattelijat ovat saaneet arvovaltaisija tukijoita. Kumpi siis olisi demokraattista: että koulujen uskontopolitiikasta päättäisi kansanedustuslaitos, vai että siitä päättäisi yksi virkamies? Jotakin kertoo, että kun virkamiehiä on useampi, he tällä hetkellä ovat asiasta keskenään eri mieltä.

    • Jussi Kari   •     Kirjoittaja

      Heikki: kiitokset kommentista! Mm. juuri noiden päätösten perusteella Puumalainen ratkaisunsa teki.

      Mitä tulee sinun tulkintoihisi, kyse on siitä, mitä on tämä ”vaihtoehtoinen ohjelma” kirkkoon menemiselle ja tämä vaihtelee kouluittain – joissain se on elämänkatsomustiedollisten asioiden käsittelyä, joskus luokan siivoamista (mikä helposti käsitetään tai ainakin voidaan käsittää rangaistusluonteiseksi – siis rangaistukseksi siitä, ettei mene kirkkoon…).

      Kyse ei ole siitä, että koulusta pitäisi kieltää ”tietyn vakaumuksen mukainen sisältö”, vaan että mikään vakaumus ei saa nousta muiden edelle. Siksi esimerkiksi Suvivirsi kevätjuhlassa on ongelmallinen: se on kristinuskoon liittyvä (ainakin osittain) tunnustuksellinen (aktiivinen) symboli, EIKÄ kevätjuhlissa yleensä ole muiden uskontojen symboleita.

      Norjan tapauksesta lainaan Scheininiä: ”Ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisun mukaan Norja ei ollut riittävästi huolehtinut siitä, että sen koulujen tunnustukseton mutta kristinuskoa painottava opetusohjelma oli objektiivinen, kriittinen ja pluralistinen.” – toisin sanoen, jos kaikkia uskontoja kohdellaan objektiivisesti ja kriittisesti, toteutuu pluralistisuuskin. Mutta kevätjuhlassa ei ole tapana arvioida sitä, onko Jumala suomassa siunaustaan armaalle ajalle, joten se ei (oman arvioni) mukaan olisi hyväksyttävissä edes silloin, jos siellä olisi muiden uskontojen symboleita läsnä.

      Uskonnollinen aines ei ole kouluista poistumassa eikä se ole tarkoituskaan – uskonnonvapauteen kuuluu myös oikeus saada uskonnon opetusta. Sen vain pitää olla ”kriittistä, objektiivista ja pluralistista”.

      Eduskunnastahan toki voimme odottaa jonkinlaista kannanottoa, mutta sen pitää huomioida myös Puumalaisen ja eritoten EIT:n kanta.

  7. Juhani Ketomäki   •  

    Jussi Kari kirjoittaa: ”Ja voidaanpa muuten joutua purkamaan lisääkin, jos uskomme professori Martin Scheininiä.”

    Kovastipa olet auktoriteettiuskoinen. Miksi uskoisimme Scheininiä? Hän esimerkiksi luulee, että virkatodistuksesta aina ilmenee henkilön uskontokunta, vaikka vuodesta 1999 lähtien kaikki elävien ihmisten virkatodistukset on saatu maistraatista eikä niissä edes saa näkyä uskontokuntaa.
    Minulla oli suuria vaikeuksia saada Scheininiä kritisoiva kommentti julkaistua Perustuslaki-blogissa. Valtiosääntöseura nähtävästi katsoo, että häntä ei saa kritisoida. Jouduin sensuroimaan itseäni.
    ’Minusta oli huolestuttavaa, että Scheinin ei tunne oman alansa lainsäädäntöä.

    • Jussi Kari   •     Kirjoittaja

      Juhani: kiitokset kommentista!

      Scheininin näkemys perustunee siihen, että vaikka uskontokuntaa ei olisi merkattu todistukseen, niin jos sen saa seurakunnasta, henkilö kuuluu ko. seurakuntaan. Ja jos maistraatista, niin sitten ei kuulu.

      Toki lain yksityiskohdat muuttuvat ja tuossa Scheinin voi hyvinkin olla väärässä. En mene ottamaan kantaa onko, koska itse olen tottunut tilailemaan lähinnä kuolleiden virkatodistuksia perunkirjoituksia yms. varten, mutta yleisesti Scheininin päättely blogikirjoituksessaan kuulostaa minusta ihan järkevältä – EIT:n kanta uskonnonharjoittamista kohtaan on hyvinkin tiukka.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.