Viime päivinä on mediassa puhuttu Tampereen rakkauslukoista.
Aamulehden mukaan ”One Love”-nimeä käyttänyt taiteilijaryhmä oli käynyt nappaamassa Tampereen silloista rakastavaisten parien rakkautensa symboliksi kiinnittämiä lukkoja ja sulattanut niistä kuution, jonka pinnassa näkyy lukkojen muotoja. Teoksen valmistusprosessi, lukkojen sulattaminen, oli videoitu ja teos on tuotu nähtäville Pirkanmaa 5. triennaali -näyttelyyn.
Triennaalin kuraattori Veikko Halmetojan mukaan teos kuvastaa rakkauden universaalisuutta. Idea teoksen takana onkin sinällään ihan hauska ja jopa oivaltava: rakkauden symbolit yhteen sulattamalla saadaan teos, joka ei kuvasta ainoastaan parien rakkautta toisiaan kohtaan, vaan myös kaikkien rakkautta kaikkia kohtaan. ”Rakastakaa toisianne” jne. Kaikkien rakkaudesta tehdään yhtä! Olemme kaikki yhtä!
Valitettavasti tällainen rakkauden assimilaatio on melko lähellä erilaisia elokuvissa nähtyjä instrumentality projecteja, joissa pahis yrittää väkisin yhdistää ihmiskunnan mielen yhdeksi, jotta ristiriidat poistuisivat. Sankarin tehtäväksi jää sen estäminen. Lopputaistelussa sankari huutaa pahikselle elokuvan keskeisen viestin: ”On totta, että riitamme johtuvat siitä, ettemme ole yhtä, mutta juuri oma identiteettimme ja erilaisuuden kirjo tekee elämästämme elämisen arvoista!”
Viesti on selvä: ihmiskuntaa ei saa yhdistää väkisin.
Ja juuri niin tamperelaistaiteilijat tässä tekivät. Luonnollisesti tamperelaiset parit raivostuivat.
Nyt voidaan kysyä, onko tapahtunut rikos? Onko lukot varastettu? Tampereen kaupunginlakimies on katsonut, että ei. Hänen mukaansa lukot ovat hylättyä tavaraa.
Oikeudellisesti hylkääminen lopettaa omistusoikeuden; omistaja luopuu esineestään sen omistusta tai hallintaa kenellekään siirtämättä ja esine siirtyy isännättömään tilaan. Hylkääminen ei sinällään vaadi erillistä tahdonilmaisua, vaan voi tapahtua konkludenttisesti jättämällä esine oman onnensa nojaan. (Länsineva, Pekka – Hiden, Mikael – Viljanen, Veli-Pekka, lausunto perustuslakivaliokunnalle koskien hallituksen esitystä HE 80/2002 vp muinaismuistolain 20 §:n muuttamisesta, s. 3) Välillä tämä on ilmaistu niin, että hylkääminen merkitsee hallintatahdosta luopumista esineen suhteen. Henkilöllä ei siis ole enää tahtoa määrätä esineestä.
Mitä laki sanoo? Löytötavaralain 1 § toteaa, ettei laki koske mm. sellaisia esineitä, jotka on ”ilmeisesti hylätty”. Toisaalta lain 3 § toteaa, että ”Vähäarvoisena pidetään löytötavaraa, jonka raha-arvo on enintään 20 euroa ja jolla ei ilmeisesti ole omistajalle erityistä käyttö-, tunne- tai muuta henkilökohtaista arvoa.” Vähäarvoisen esineen saa lipastaa omaan taskuunsa, jos tämän omistaja ei ole helposti selvitettävissä. Useat lukot ovat yli 20 euron arvoisia, mutta oletetaan nyt, että viedyt lukot olisivat alle 20 euron lukkoja.
Voitaneen joka tapauksessa perustellusti otaksua, että rakkauslukoilla on nimenomaan erityistä tunnearvoa. Toisaalta myös tunnearvoltaan arvokkaat tai rahallisestikin arvokkaat esineet voidaan hylätä – kyllähän ihmiset heittävät pois päiväkirjoja, kumppaniensa valokuvia ja jopa sormuksia.
Kuva peregrino2006 @ Flickr, CC BY 2.0. Rakkauslukkoja Kölnissä.
Kuitenkin tilanteessa, jossa esineellä voidaan olettaa olevan tunnearvoa, ei löytäjä voi nähdäkseni tehdä luotettavaa arviota siitä, että esine olisi hylätty. Varsinkin, kun kaupunki on nimenomaisesti hyväksynyt rakkauslukkojen kiinnittämisen, ei voida katsoa, että esine olisi ”hylätty”, vaan ne on nimenomaan luvallisesti jätetty tietylle paikalle, joka on tarkoitettu lukkojen sijoittamiselle ja niiden on tarkoitettu pysyvän siinä.
Helsingin yliopiston rikosoikeuden professori Dan Frände taas näkee asian niin, että lukoista on tullut kaupungin omaisuutta, kun kaupunki on toiminnallaan – tai toimimattomuudellaan – hyväksynyt niiden kiinnittämisen. Lukkojen poistaminen onkin Fränden mielestä ollut vahingonteko, jossa on tuhottu kaupungin omaisuutta.
Itse näen asian kuitenkin niin, että kun lukot on kiinnitetty siltaan täysin tietoisesti ja kun kyse on ollut nimenomaan luvallisesta kiinnittämisestä, lukkojen kiinnittäminen vertautuu enemmänkin auton jättämiseen parkkipaikalle. Toki lemmenlukko poikkeaa auton parkkeeraamisesta siten, että auto tullaan useimmiten hakemaan, kun taas lemmenlukko on tarkoitettu ”ikuiseksi”.
Toisaalta vertailu autoon ei ole merkityksetön, sillä (epäillyn) hylkäämisen paikka vaikuttaa teon arviointiin: esimerkiksi metsätielle jätetty auto voidaan katsoa hylätyksi helpommin kuin parkkipaikalle jätetty (HE 78/2008 vp, Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi ajoneuvojen siirtämisestä ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta). Toisin sanoen, kun lukko on laitettu paikalle, joka on lukoille osoitettu, pitäisi olla erittäin pidättyväinen sen arvion suhteen, että lukko olisi hylätty.
Ja toisaalta: vaikka hylkäämisarviota puoltaisi se, että lemmenlukko on tarkoitettu pysymään sillassa ikuisesti ja siten jätetty oman onnensa nojaan, näin ei kuitenkaan ole: sen kiinnittäjät todennäköisesti käyvät katsomassa sitä aina silloin tällöin. Rakkauslukossa on myös poistamisen mahdollisuus, vaikka kiinnitysrituaaliin liittyykin avaimen viskaaminen jokeen rakkauden pysyvyyden osoittamiseksi. Lukon poistaminen on vain vaikeampaa ja siihen vaaditaan rälläkkä. Mahdollisuus poistamiseen kuitenkin on!
Poistamisen mahdollisuus myös kuvastaa sitä, että pariskunnalla on yhä lemmenlukkoon em. hallintatahto. Pari voisi poistaa lukon niin tahtoessaan, mutta ei ole tehnyt niin, koska haluaa lukon pysyvän paikalla, jolle se on laitettu. Viimeistään parien suuttuminen poistamisen jälkeen on merkki siitä, että hallintatahtoa on loukattu. Jos hallintatahtoa ei olisi, poistaminen olisi ollut yhdentekevää. ”Taiteilijat” ovatkin enemmänkin varkaita.
Toisaalta ei ole ensimmäinen kerta, että taiteilijat viittaavat muiden oikeuksille kintaalla ja alistavat ne omien visioidensa palvelijoiksi. Vastahan käräjillä oli tapaus, jossa taiteilija Jani Leinonen varasti Ronald McDonald -patsaan käyttääkseen sitä taideinstallaatiossaan. Toisaalta Teemu Mäen Sex and Death -teos (tunnettu myös arkinimellä ”Kissantappovideo”) osoittaa, että myös eläinten tappaminen on taiteilijoiden mielestä ihan ok, ”noin niinkuin taiteen nimessä”.
Nyt One Love -taiteilijaryhmä on sitten ylittänyt uuden rajan. Itse kukin voi miettiä, millä nimellä kutsutaan väkisinotettua rakkautta.