SA-INT: huippujohtajia vai koulukiusaajia?

RUK risti

Tommi Hermunen kirjoitti 22.8. Helsingin Sanomien kolumnissaan ”Näin armeija tekee pojista johtajia” puolustusvoimien varumiesjohtajista, joiden tavallinen toimintatapa on huutaa naama punaisena ja pelotella 18-vuotiaita poikasia. Mukaan vedetään vielä kuuluisa Stanfordin vankilakoe – siis se, joka jouduttiin keskeyttämään ennen aikojaan, koska meininki meni liian väkivaltaiseksi.

RUK risti

Kuva MPorciusCato@Wikimedia CommonsCC-BY-SA 2.5. RUK:n risti. Tällainen on minullakin!

Intin johtajakoulutusta arvostellaan välillä ihan aiheesta. Ei ole myöskään salaisuus, että intissä tapahtuu myös esimiesaseman väärinkäytöksiä. Sen sijaan se, että ”tarralappu hihassa tekisi johtajan”, ei ihan pidä paikkaansa.

Kukaan ei intissä pääse johtajaksi, ellei tämä saa hyväksyttäviä pisteitä psykologisista testeistä, joista toinen mittaa abstraktia päättelykykyä ja toinen sitä, onko henkilö luonteeltaan sopiva johtajaksi. Molemmat näistä karsivat johtajakoulutuksesta pois suuren joukon sellaisia, jotka sinne muutoin haluaisivat.

Lisäksi johtajakoulutukseen pääsemiseen vaikuttavat henkilökunnan tekemät haastattelut ja oman aselajin osaaminen, noin pari asiaa mainitakseni.

Johtajakoulutus kestää aliupseerikoulussa 7+9 viikkoa ja reserviupseerikoulussa 7+14 viikkoa. Näissä opetetaan mm. johtamista ja pedagogiikkaa. Johtamisopetuksen määrässä mitattuna kumpikaan ei hirveästi häviä kaupallisesti saatavalle johtajakoulutukselle, vaikka Jari Sarasvuo ei koulutusta olekaan antamassa. Lisäksi ainakin RUK:ssa meininki on sellainen, että jos kokeista tulee kaksi hylättyä (vai riittiköhän jo yksi), lentää kurssilta. Kurssi katkeaa myös siihen, jos on yhteensä kuusi päivää pois koulutuksesta esimerkiksi sairastumisten takia.

Henkilön pitää siis olla johtajaksi soveltuva, olla opetuksessa paikalla ja kokeet läpäistäkseen olla vielä asiasta tarpeeksi kiinnostunut. Jos yksikin näistä puuttuu, henkilö ei pääse johtamistehtäviin. Lisäksi johtamista myös harjoitellaan käytännössä.

On siis ehkä hivenen kärjistävää sanoa, että johtajaksi pääsee vain sillä, että on tarramerkki hihassa. Mutta otetaan se kärjistyksenä, mitä se tietysti onkin.

Hermunen ottaa esiin myös sen, että nämä suuret sotalordit ovat vain 19-vuotiaita. 26-vuotiaana, 7 vuotta omaa yritystä pyörittäneenä ja useita esimiehiä johdettuaan hänen 19-vuotiaat sotilasesimiehensä ovat tilanteessa, jossa hän oli kymmenen vuotta sitten: asuntolaina ja veroehdotuksen täyttäminen ovat heille tulevaisuutta. Elämänkokemusta puuttuu.

Varmasti näin onkin. Varusmiesjohtajia arvostellaankin usein siitä, että he ovat ”18 – 20 -vuotiaita kloppeja, jotka ovat ensimmäistä kertaa elämässään esimiesasemassa”.

Tämäkin pitää varmasti paikkansa, useimmat kun tosiaan suorittavat intin sen ikäisinä ja niin nuorille ei useinkaan ole esimieskokemusta karttunut, ehkä joitain harrastusseuroja lukuunottamatta. En vain ymmärrä, miksi tämä olisi jokin äärimmäisen suuri rikos: jos joku henkilö on ensimmäistä kertaa esimiehenä, sitten hän on. Jonkun eka kerta on aina tämän eka kerta, niin myös esimiestehtävissä.

On täysin selvää, että henkilö, joka on ensimmäistä kertaa elämässään esimiesasemassa tuskin on mikään huippujohtaja. Useat tuntuvat kuitenkin ajattelevan, että intin varusmiesjohtajien pitäisi jotenkin automaattisesti olla ammattijohtajia, eivätkä ymmärrä, että nämäkin ovat siellä oppimassa, ihan samoin kuin miehistötehtävissä palvelevat.

Ja hokkuspokkus: useista varusmiesjohtajista tuleekin inttiaikanaan parempia johtajia! Puoli vuotta täysipäiväistä johtamistoimintaa kummasti aiheuttaa sellaista. Alokasajan pelottelukeinoista siirrytään oikeasti asiaratkaisuihin ja järkevään johtamiseen, kun huomataan, ettei naama punaisena huutamisesta ole mitään hyötyä eikä se ole millään tavalla järkevää. Ei se huutaminen parin kuukauden jälkeen enää edes tehoaisikaan. Puhumattakaan siitä, että johtajakoulutuksessa muistutetaan, että takaa tuleva luoti tappaa ihan yhtä tehokkaasti kuin edestä tuleva, ellei jopa tehokkaammin.

Täytyy kuitenkin myöntää, etteivät kaikki johtajat ole ihan sitä, mitä pitäisi. Helposti käy niin, että johtaja pistää omien alokasaikojensa huonot kokemukset kiertämään joko tarkoituksellisesti tai vahingossa.

Ja tietysti seulan läpi pääsee myös niitä, jotka eivät välttämättä johtajiksi kuuluisi alun alkaenkaan. Jotkut ovat laiskoja, jotkut eivät osaa tehdä päätöksiä, jotkut kompensoivat puutteellista asiaosaamistaan turhalla pomottamisella, jotkut ovat muuten vain paskamaisia. Ja vaikka olisikin muuten ihan ok, johtajakin voi tehdä virhearvioita (sori Mäkinen & urhoolliset soturini siitä yöllisestä hälytyksestä – se oli monen väärinkäsityksen summa. Emmä tahallani!).

Mutta hei, intin johtajakoulutus, onhan se paskaa:

Oikeassa työelämässä kenelläkään ei ole koskaan ollut huonoa esimiestä, vaan kaikki esimiesasemassa olevat ovat aina käyneet johtamiskouluja vuosia.

Oikeassa työelämässä kukaan ei voi päästä esimiesasemaan vain firman perustamalla tai pomon tuntemalla ja sitten henkilökuntaa palkkaamalla.

Oikeassa työelämässä esimies ei koskaan kiusaa, sitä tapahtuu vain intissä. Koska oikeassa työelämässä narsisti ei voi päästä pomoksi.

(Disclaimer: olen itse suorittanut reserviupseerikurssin 223 ja palkkani maksaa tällä hetkellä puolustusvoimat, vaikka siviilitehtävissä toiminkin :-) Näkemykset ovat omiani jne.)

1 kommentti

  1. toni   •  

    hyvä kirjoitus, johtajalta…toiselle :-)

    RUK on piikki monen lihassa sen takia että sinne et pääse suhteilla, kouluttajat arvioivat ja myös päättävät kuka sinne lähtee ja kuka jää rannalle…aikoinaan kun itse intin kävin pari tyyppiä yritti suhteilla sisään ja jouti pettymään aikas karvaasti :D

    Todellisuudessa kuten kirjoittajankin sen totesi…ei intissä katsella kovin pitkään sellaista varusmiesjohtajaa joka ei saa hänelle luotettuja tehtäviä suoritettua, tai hän joutuu johtamistaidoiltaan kovin montaa kertaa esimiestensä arvostelluksi….

    Intissä RUK:n käyneen toimintaa tarkkaillaan koko ajan herkeämättä kouluttajien osalta…Onko hänestä suorittamaan niitä tehtäviä joita henelle on luotettu? lopullisena mittana kysytään ainakin jalkaväkilinjalla lopussa omilta jääkäreiltä (niilta vanhoilta)

    ”luotatteko joukkueen johtajaanne sodan aikana, jolloin oma nirri on hänen päätöksensä takana…”

    Tuossa on se mitta jolloin omat johdettavat arvioivat oman johtajansa kyvykkyyden, jos kokelas ei ole miestensä edessä luottamuksen arvoinen….niin siirto tehtävissä on edessä…homma on oikeasti: ”joko, tai” tuossa ei paskapuheet tai suhteet auta pätkääkään…ja näin tulee ollakin, kyse on oikeasti siitä toimiiko homma vai ei, kun kuulat lentävät kohti.

    Moniko tämä päivän ”johtaja tai päällikkö” oikeasti edes koskaan joutuu moisen tilanteen eteen??? eivät ne uskalla….tullut nähtyä useammassa firmassa…tai siten ”luimistelevat” kuin pahaa tehneet koirat, kun pitää oikeasti kohdata johdettavat…niin omatunto ei anna rauhaa, kun tietää että oikeasti homma ei käytä, tai siten on tullut valehdeltua päin naamaa…selkä suorana ei voida eikä uskalleta kohdata alaisiaan….tässä on se ero johtajan ja päälikön välillä!!

    päälikkö haluaisi olla johtaja…hän ei koskaan sitä tule ole olemaan koska oikeat ominaisuudet puuttuvat…muutenhan hänethän olisi jo valittu ajat sitten :-)

    lopuksi tämän päivä ”päällikkyydestä” jota joka paikassa hoilotetaan:

    suomi on kunnostautunut päälliköisen osalta, johtajuus on hukassa…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *