Torrent-lataajilta eivät tekosyyt lopu – mutta onko sillä väliä?

Suuresti diggaamani Jussi Pullinen kirjoitti Hesariin kolumnin ”Torrent-lataaja, on maksun aika”. Kolumnissaan Pullinen toteaa, että koska musiikin ja TV-sarjojen sekä elokuvien saatavuus on nykyisten nettipalvelujen tai viimeistään tulevien Netflixin ja HBO Nordicin vuoksi pudonnut murto-osaan, netistä tekijänoikeuden alaista materiaalia latailevien pitäisi alkaa kaivaa kuvetta.

Ja se on totta. Vanhat selitykset siitä, että ”materiaalia on vaikea saada” eivät enää pidä paikkansa, kun tavara on saatavilla kohtuuhintaan ja helposti. Edes suomalainen kuluttaja ei joudu odottamaan uusia sarjoja vuosi- tai edes kuukausitolkulla, vaan ne ovat saatavilla virallisesta lähteestä jo parin tunnin odottelun jälkeen.

Se, että syyt waretukselle ovat kadonneet, pitää paikkansa joidenkin osalta. ”Joidenkin osalta” onkin tässä se pointti. Kuten kolumnin tiimoilta käydyissä twitter-keskusteluissa tulikin ilmi, esimerkiksi paljon kehuttu piratismintappaja Spotify ei tarjoa juuri mitään pääasiassa alakulttuurimusiikkia kuuntelevalle ihmiselle. Ja alakulttuurilla en nyt tarkoita metallia, vaan esimerkiksi omalla kohdallani erittäin relevanttia animepoppia tai toisen keskustelijan hehkuttamaa kansanmusiikkia.

On tietysti hyvin mahdollista, ettei Spotifystä löydy kaikkia underground-metallinkaan kuumimpia nimiä. Kun ei seuraa ”skeneä”, on vaikea sanoa, mistä jää paitsi. Sen tietävät vain oikeisiin piireihin kuuluvat. Joka tapauksessa säännönmukaisuus on selvä: mitä pienempien piirien kamaa, sitä vaikeampi sitä on Spotifystä löytää.

Spotify-kaappausAnimepopin yksi kovimmista nimistä ja saatavuus nollan luokkaa.

Sama ongelma on tietysti myös visuaalisen viihteen kanssa. En usko, että HBO Nordic tai Netflix tarjoavat esimerkiksi animenkatsojalle juuri mitään. Toki tälläkin saralla on jo jonkin verran streamauspalveluita yms., mutta useat niistä eivät toimi Suomessa. Enkä usko, että tilanne on parempi muiden alakulttuuriviihteen harrastajien kohdalla.

Esteenä lienevät lisensointiongelmat, mutta nämä eivät lähtökohtaisesti kansalaista kiinnosta. Kansalaista kiinnostaa, kuinka helposti materiaali on saatavissa ja kuinka helppoa sitä on käyttää, eli kuinka nopeasti materiaalin saa ladattua ja onko siinä käyttöä rampauttaavaa DRM:ää tms. Se ratkaisee, kilahtavatko kolikot kassaan vaiko eivät.

Kansalaista ei voisi vähempää kiinnostaa, johtuuko saatavuusongelma lisensointiongelmista vai planeettojen asennosta.

Alakulttuuriharrastajaa harmittaa, sillä internet on rakenteeltaan lähtökohtaisesti kansainvälinen. Kun iskin graduni nettiin, pistin sen sinne täysin tietoisena siitä, että sen voi ladata kuka tahansa, oli tämä sitten supisuomalainen, jenkki tai japanilainen. Se, että olisin alkanut rajoittaa teoksen lataajakuntaa näiden maantieteellisen sijainnin tai kansalaisuuden perusteella, olisi vaatinut minulta ylimääräistä panosta.

Tätä vasten J-pop-harrastajista tuntuukin lähinnä halventavalta, kun iTunesista ei voi ostaa omaa suosikkimusiikkiaan, niitä kun ei vain ole Suomen iTunesissa myynnissä. Fyysisessä kaupassa tämä olisi täysin ymmärrettävää, sillä vähän myyvä alakulttuurimusiikki vie hylly- ja varastotilaa paremmin myyvältä kamalta. Netissä tätä rajoitetta ei kuitenkaan ole, vaan kaiken musiikin pitäisi lähtökohtaisesti olla kaupan kaikkialla!

Harmilliseksi asian tekee se, että rahojaan tyrkyttävä asiakaskunta olisi olemassa, mutta kun ei suostuta myymään, raha ei vaihda omistajaa. Toki muitakin kanavia on, mutta niiden merkitys tulovirtojen kannalta on vain heikompi… eli kaikki häviävät.

Voidaan tietysti esittää kysymys, onko alakulttuuriharrastajilla lopultakaan mitään konkreettista merkitystä. Nämä ovat jo määritelmällisesti pienten piirien edustajia ja täten näiden merkitys markkinoiden kannalta on pieni, ellei jopa mitätön.

Ei laiton latailu ollut 90-luvulla suuri ongelma, kun warettaa osasivat vain tosinörde-luokan bittivelhot. Isoksi ongelmaksi laiton latailu muuttui vuosituhannen vaihteessa, kun keskimääräisen kaduntallaajan ymmärrys tietoverkoista kasvoi ja kun ohjelmat muuttuivat niin helpoiksi käyttää, että laittomasta latailusta tuli koko kansan huvia.

Voidaankin miettiä, ovatko kansanmusiikkiwarettajat, animeharrastajat tai muut underground-kulttuurin kuluttajat oikeudenhaltijoiden kannalta suuri ongelmaryhmä. Valistunut arvaukseni on, etteivät ole, vaan että 99% sisältöteollisuuden ongelmista ratkeavat sillä, että isi maksaa Joni-Petterille tai Janna-Riinalle Spotifyn ja Netflixin, Pullisen Twitter-vastausta luovasti lainatakseni.

Mutta olisi se silti kivaa ostella J-poppia ilmestymispäivänä. Nyt siihen ei ole mahdollisuutta.

(Pullisen jatkokirjoitus ja nettikeskustelun satoa aiheesta Hesarissa täällä.)

11 kommenttia

  1. Lasse Kärkkäinen   •  

    Oliko 90-luvulla ongelmana myöskään se kaksipesäinen mankkari, jota jopa isoäitini osasi käyttää? Tappoiko se musiikin tuotannon, kun valtaosa käyttäjistä ei osannut kaivata C-kasettia parempaa laatua ja kyllä niitä useammankin sukupolven läpi käyneitä kopioita vielä aivan mainiosti kuunteli….

    • Jussi Kari   •     Kirjoittaja

      Lasse: kiitoksia kommentista ja tervetuloa blogiin! Huomautuksesi on aiheellinen – eihän musiikin tuotanto tietenkään siihen loppunut, ei se loppunut Napsteriin eikä se lopu Torrentteihin.

      Kyse onkin siitä, että tilanne on ongelma, jos se tuntuu ongelmalta. Pienten piirien harjoittamat lainvastaisuudet eivät yksinkertaisesti ole reagoimisen arvoinen asia – levy-yhtiöiden juristeilla on parempaakin tekemistä kuin puuttua muutaman teinipojan tekemisiin.

      Mutta siinä vaiheessa, kun isot massat kopioivat, tilanteeseen puuttuminen tarjoaa suuria etuja. Jos Oikeita Arvoja ajavalla kampanjalla saadaan muutettua parikin prosenttia miljoonasta lailliselle tielle, etu on huomattavasti suurempi kuin että 100% sadasta teinipojasta saadaan muutettua lainkuuliaisiksi kuluttajiksi.

      Kyse on siis siitä, että tietyn rajan yli mentäessä lainvastaisuuksiin puuttuminen muuttuu houkuttelevaksi ja järkeväntuntuiseksi. Jos lainvastaisuudet pysyvät pienten piirien juttuna, niihin ei välttämättä yksinkertaisesti viitsitä puuttua, koska on tärkeämpiäkin asioita tehtävänä.

      Toinen syy on, että oikeudenhaltijat tahtovat täysin perustellusti estää heille epäedullisen käytännön vakiintumisen. Jos oikeudenhaltijat nimittäin tietävät, että lainvastainen kopiointi on laajamittaista, mutta pysyttelevät silti passiivisina, tätä voidaan käyttää oikeudessa heitä vastaan: ”oikeudenhaltija on ollut tietoinen lainvastaisuuksista muttei ole tehnyt niille mitään, joten oikeudenhaltija on hyväksynyt toiminnan”.

      Laittomaan lataamiseen puuttumalla ja välillä oikeudessa pyörähtämällä oikeudenhaltijat pitävät huolen siitä, että he voivat torpata tuollaiset väitteet helposti.

      Kyse ei siis ole pelkästään taloudelliseksi koetusta tappiosta, vaan kyseessä on myös oikeuspoliittinen ja oikeustaktinen ongelma.

  2. Jouko   •  

    Valtakunnan virallinen it-guru (lol) totesi Twitterissä ettei pelienkään laiton lataus ole loppunut vaikka niitä on saatavilla. Onko tähän jotain mielipidettä?

    • Jouko   •  

      IT-guru siis Petteri Järvinen. Nimi jäi pois.

      • Kalle Keltomäki   •  

        Jouko: Täysin sama homma, kuin musiikissakin – kaikkia pienempiä pelejä ei ole yksinkertaisesti saatavilla ’verkkokaupasta’.

    • Jussi Kari   •     Kirjoittaja

      Jouko: kiitoksia kommentista sinullekin ja tervetuloa kommentoijaksi!

      Kysymyksesi on hyvä ja Järvinen on tuossa toki ihan oikeilla linjoilla. Pelejä lataillaan yhä, vaikka saatavuus onkin loistava. Toisaalta kannattaa kysyä myös, kuinka suuri osuus peleistä waretetaan.

      Väittäisin, että ainakin Suomessa tämä osuus on pienentynyt huimasti, kun pelit saa helposti, nopeasti ja kohtuuhintaisesti.

      Esimerkiksi Valven Gabe Newell on kertonut, että perinteisesti piratismikeitaana pidetty Venäjä on yhtiön toisiksi suurin markkina-alue Euroopassa Britannian ja Saksan jälkeen. Newellin mukaan tämä johtuu siitä, että he ovat ottaneet huomioon venäläisten luottokorttien puutteen ja myyneet etukuponkeja venäläisten suosimissa paikoissa.

      Tuskinpa venäjältäkään on laiton kopiointi loppunut. Mutta kyse onkin siitä, kuinka iso osuus tuotteista ladataan laittomasti ja kuinka moni ostetaan laillisesti. Piratismia tuskin saadaan koskaan kuriin (ei perinteisempiäkään lainvastaisuuksia tai rikoksia ole saatu!), mutta sillä on suuri merkitys, toimiiko 99,9% lainmukaisesti vai lainvastaisesti.

  3. Heba   •  

    ”En usko, että HBO Nordic tai Netflix tarjoavat esimerkiksi animenkatsojalle juuri mitään. ”

    Et siis animeharrastajana tiedä onko HBO tuottanut animea? HBO:lta tulee vain HBO tuotantoa ja jos ovat tehneet animea, niin kyllä se varmasti sieltä myös löytyy.

    ”Se, että syyt waretukselle ovat kadonneet, pitää paikkansa joidenkin osalta. ”Joidenkin osalta” onkin tässä se pointti”

    Kyllä, mutta pointti on myös että 99% torrent liikenteestä on mainstream shaibaa ja 1% alakulttuuri materiaalia. ”Joidenkin osa” on varmaan 80-99% lataajista joten siten siinä on pointtia.

    Jos spotifystä ei löydy sun suosikkiasi niin valita suoraan suosikille. Spotifyhyn saa muskiikkiaan ilmaiseksi jakoon ihan kuka tahansa ja minäkin olen biisini sinne ladannu. Sieltä löytyy ihan käsittämätön määrä alakulttuuri indie musiikkia mitä kumpikaan meistä ei edes osaa hakea. Todenäköisin syy ettei Animepoppia sieltä löydy on ettei niiden julkaisija halua laittaa sitä jakoon. Voisin myös veikata että jos eivät halua sitä Spotifyhyn niin vielä vähemmän haluavat että se ladataan torrentteina ;) Sama koskee myös iTunesia. Mun musaa voi ostaa Japanin iTunesista sekä myös Kiinan vastaavasta palvelusta. Jos musiikin tekijä/julkaisija ei sitä sinne halua niin ei se sinne menekään ;-D

    • Jussi Kari   •     Kirjoittaja

      Heba: kiitokset kommentista ja tervetuloa blogiin sinullekin!

      Pointtinani oli, että Netflix ja HBO eivät ole tunnettuja animenlevittäjinä – mitä ne eivät olekaan. Netflixistä lienee saatavissa joitain isoimpia ja yleisimpiä anime-elokuvia (joiden saatavuus täällä Suomessa on muutenkin yleensä OK!). Netflix ja HBO eivät siis poista waretusintressejä animeharrastajilta ollenkaan.

      Kuten toteat ja kuten itsekin kirjoitukseni loppupuolella sanon, tällä ei kuitenkaan ole välttämättä mitään merkitystä. Kyse on nimenomaan alakulttuurista, joka on harvojen huvia. Oikeudenhaltijoiden kannalta on tietysti tärkeämpää hoitaa 99%:n ongelmat kuntoon, koska heiltä saa eniten fyffeä.

      Suosikille valittaminen Spotifyn tapauksessa on vähän hankalaa, koska bisnes-japanini on hieman ruosteessa. Japanilaiset eivät myöskään ymmärrä internetistä lähtökohtaisesti mitään, eivätkä ole kiinnostuneita laittamaan materiaalia verkkoon ennakkoluulojen takia ja toisaalta siksi, että heille tärkeintä on Japanin markkinat; ulkomaat ovat pelkkiä hippusia.

      Sitten voidaan tietysti miettiä, kuinka rationaalista on itkeä siitä, että omaa tuotantoa waretetaan, kun sitä ei ole tarjonnut laillisesti ylipäätään.

  4. dysto   •  

    Murehtimiseni warettamisen eettisyydestä lakkasi tajuttuani millaiseen maailmaan sen on mahdollista johtaa. Esimerkkinä peliteollisuus. Jos kukaan ei osta pelejä, alkavat pelifirmat saamaan rahansa jo etukäteen kickstarter-tyylisten palvelujen kautta. Asiakkaat valitsevat tekemisen arvoiset pelit ja pelifirmat eivät joudu olemaan huolissaan myynnistään, kun heille maksetaan jo ennen kuin he tekevät mitään. Win-Win.

  5. Juha Kiili   •  

    Sekä alkuperäisessä kirjoituksessa, että muutamissa kommenteissa tehdään (yleinen) virheoletus, että pienet alakulttuurit ovat markkinoiden kannalta merkityksettömän pieni osa. Tämä ei kuitenkaan numeroiden valossa pidä paikkaansa ja totuus on, että toisin kuin fyysisten tuotteiden ja kauppapaikkojen kohdalla, markkinat eivät ole erityisen hittivetoisia.

    Yksi tapa tutustua dataan on Wired lehdessä jo vuonna 2004 kirjoitettu artikkeli The Long Tail.

    Yhtenä esimerkkinä artikkelista lainaus: Yet more than half of Amazon’s book sales come from outside its top 130,000 titles. Consider the implication: If the Amazon statistics are any guide, the market for books that are not even sold in the average bookstore is larger than the market for those that are

    Tässä puhutaan tietysti kirjoista, jotka ovat fyysinen tuote. Kokonaan digitaalisten tuotteiden kohdalla ilmiö tuskin on ainakaan vaisumpi. Uskallan väittää, että torrenttien maailmassa valtaosa liikenteestä on aivan muuta kuin ns. hittikamaa.

  6. Jussi Kari   •     Kirjoittaja

    Tervetuloa keskustelemaan, Juha, ja kiitoksia erittäin hyvästä huomiosta!

    Long tail on tosiaan varteenotettava seikka ja on hyvinkin mahdollista, että suurin osa torrent-liikenteestä tosiaan ON jotain muuta kuin mainstream-kamaa. Mikä tarkoittaa sitä, että sieltä olisi saatavissa kottikärryittäin fyffeä.

    Tämä tekee yhä käsittämättömämmäksi sen, ettei näitä ei-mainstream-juttuja ole saatavissa netitse.

    Kuten itsekin sanoit, fyysiset tuotteet ovat eri juttu – koska ne vievät varasto- tai hyllytilaa. Netissä tällaista rajoitetta ei käytännössä ole, mikä puoltaisi tosiaankin sitä, että KAIKEN pitäisi olla saatavilla. Näin ei kuitenkaan ole, joten syytä siihen voidaan miettiä.

    Ainoa keksimäni selitys on se, että oikeudenhaltijat eivät suostu päästämään teoksia (tai välittäjänä toimiva kauppapaikka tms. ei suostu ottamaan teoksia) nettilevitykseen. Kaikki häviävät ja piratismi rehottaa.

    Olet tosiaan oikeassa, mikä tekee oikeudenhaltijoiden toimista entistä käsittämättömämpiä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *