Tuomioita nettiin? Kyllä kiitos

Asianajaja Ari Horsti linkkasi Twitterissä eilen mielenkiintoisen uutisen vuodelta 2012, joka oli ainakin minulta jäänyt huomaamatta: Turun Sanomien mukaan käräjäoikeuksien tuomioita aiotaan laittaa nettiin Aineistopankki-järjestelmään noin vuodesta 2016 alkaen.

Itse pidän tätä vain ja ainoastaan positiivisena. Vaikka oikeudenkäyntien julkisuus (jota tuomioiden julkisuus tukee) on vahva perus- ja ihmisoikeus, ainakaan tuomioiden käytännön julkisuus ei Suomessa kunnolla toteudu käräjäoikeustasolla. Voidaan siis katsoa, että toteutuessaan Aineistopankki parantaisikin perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista Suomessa.

Periaatteessa tuomiot ovat nykyäänkin viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 6 §:n 1 mom. 7 kohdan mukaisia viranomaisen laatimia asiakirjoja, jotka ovat julkisia.

Saman lain 16 §:n mukaan jokaisella on oikeus saada viranomaisen ratkaisuista automaattisen tietojenkäsittelyn avulla ylläpidetyn rekisterin julkisista tiedoista kopio joko teknisenä tallenteena tai muutoin sähköisessä muodossa, jollei erityisistä syistä muuta johdu.

Edelleen saman lain 34 §:n 1 mom. 3- ja 4-kohtien mukaan asiakirjan lähettämisestä ei pyydetä maksua, kun julkinen sähköisesti talletettu asiakirja lähetetään tiedon pyytäjälle sähköpostitse tai kun sähköisesti talletettu asiakirja lähetetään asianosaiselle sähköpostitse.

Kuten useat käräjäoikeuden asiakirjoja sähköisesti pyytäneet kuitenkin tietävät, useat käräjäoikeudet pyytävät tuomioiden sähköpostittamisesta maksun. 60 senttiä per sivu, kuitenkin vähintään 8 euroa. Toiminta vaikuttaa lain valossa mielestäni erikoiselta.

Olenkin asiamiehenä tapauksessa, jossa päämieheni on vaatinut käräjäoikeuden tuomiota sähköisesti maksutta, mutta sitä ei ole luovutettu. Käräjäoikeus on perustellut kieltäytymistään sillä, että vaikka käräjäoikeudella onkin tuomiot myös tuomioistuinten sähköisessä tuomiojärjestelmässä, käräjäoikeuden arkistointi perustuu paperisiin asiakirjoihin, ja mikäli joku haluaa asiakirjan sähköisesti, käräjäoikeus:

  1. Tulostaa paperisen asiakirjan;
  2. Skannaa tuon tulostetun asiakirjan; ja
  3. Lähettää sen sitä pyytäneelle.

Tulostus-skannausrumba taas aiheuttaa lisätyötä, josta käräjäoikeus sinällään lain mukaisesti voi laskuttaa. Menettely vaikuttaa kuitenkin tarpeettoman monimutkaiselta, koska tietääkseni käräjäoikeuden tuomiojärjestelmästä saa suoraan tulostettua pdf-tiedostoja eli sähköisiä asiakirjoja. Tuomioistuin voisi lähettää nämä pdf-tuomiot suoraan tietoja pyytäneelle maksutta. Ne eivät vain tee niin.

Eihän 8 euron maksu iso ole ja varsinkin lakitoimiston arjessa käräjäoikeuden tuomion pyytämisestä johtuva parin kympin maksu on lähestulkoon merkityksettömän pieni muodollisuus. Mutta kun lain mukaan asiakirja pitäisi saada maksutta, se pitäisi saada maksutta.

Epäilen, että oikeasti käräjäoikeudet veloittavat tuomioiden antamisesta syystä, joka uutisessakin mainitaan:

”Tietohallintojohtaja Max Hambergin mukaan ministeriö ei halua, että päätösten siirtäminen verkkoon lisäisi urkintaa. Jos nykyään haluaa tutustua tuomioon, on mentävä käräjäoikeuteen ja pyydettävä ratkaisu.

– Ei ole tarkoitus, että jatkossa naapurit voisivat käydä klikkaamalla katsomassa naapurinsa tuomiot. On totta, että ratkaisut ovat julkisia, mutta nykyään niihin tutustuminen vaatii sen vaivan, että käy oikeustalolta hakemassa tiedot, Hamberg selvittää.”

Veloituksen oikea syy onkin ”urkkimisen” estäminen eikä niinkään työmäärän kompensointi.

Tilanne on mielestäni perverssi: meillä on siis asiakirjoja, jotka periaatteessa ovat julkisia, mutta jotka on käytännön toimin suljettu maksumuurin taakse, jotta ihmiset eivät pyytäisi julkisia asiakirjoja maksuttomasti.

Luonnollisesti yksityisyydensuojakin tulee huomioida, mutta jos lähtökohta on se, että tuomioistuimen istunnot ovat julkisia ja tuomiot ovat julkisia, niiden pitäisi ihan oikeasti olla saatavilla, eikä vain periaatteessa saatavilla.

Jos tuomioita halutaan salaisemmiksi, se pitäisi vain integroida lainsäädäntöön. Paitsi että äh, kun perus- ja ihmisoikeudet.

Olemme siis perverssissä tilanteessa: oikeudenkäyntien ja tuomioiden julkisuus on perus- ja ihmisoikeus ja periaatteessa viranomaisilla on järjestelmät, joilla ihmiset saisivat tuomioita maksutta. Mutta jos onkin vaara, että ihmiset ihan oikeasti aikovat käyttää oikeuksiaan, aletaan keksiä tekosyitä sille, miksi näitä oikeuksia ei saa käyttää.

On helppo luvata kuu taivaalta, jos ei ole vaaraa, että joku hakee sen. Jos lupaus pätee kuitenkin vain siihen asti, että joku ihan oikeasti lähtee hakemaan kuuta, lupaus kumisee onttouttaan.

Aineistopankkia odotellessa.

2 kommenttia

  1. Ossi Saresoja   •  

    Periaatteessa voisi olla sitä mieltä, että ihmisten urkkimishalua täytyy hiukan hillitä, mutta kuitenkin sallia tietojen näkeminen, jos he sitä oikeasti haluavat, ikään kuin kompromissiratkaisuna. Tällaiseen sopisi ratkaisuksi ihan hyvin vähäisehkö maksu tai ylimääräinen vaiva tietojen saamiseksi. Tietenkin tällainen hiukan ”tekopyhä” ratkaisu ei oikein sovi ylevään lakitekstiin. (En nyt ota kantaa siihen, mikä olisi oikea avoimmuuden määrä.)

    • Jussi Kari   •     Kirjoittaja

      Ossi Saresoja: Kiitos kommentista! Niin, siis tavoite on sinällään ihan ymmärrettävä. Toimintatapa kuitenkaan ei voi olla tuollainen ”no teoriassa on, mutta ei kyl oikeestaan oo tai ainakin me yritetään kampittaa teitä matkalla”.

      Siinähän se ongelma onkin, että periaatteessa kaiken pitäisi olla helposti saatavilla. Eihän tätäkään kirjoitusta muuten olisi. ;)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *