Jarno Limnéll kuulutti elokuun alussa Iltalehden blogissaan enemmän turvallisuuspoliittista keskustelua, erityisesti virallisen spektrin ulkopuolelta. Nyt, kun turvallisuuspolitiikka on muutenkin julkisuudessa Puolustusvoimien ex-komentaja Gustav Hägglundin tuoreen kirjan ansiosta (Ukrainaa unohtamatta), voisin todeta pari sanaa aiheesta.
Käytännössä kaikki turvallisuuspoliittiset keskustelijat, niin ”viralliset keskustelijat” kuin epävirallisetkin, ovat hellyyttävän yksimielisiä siitä, että Suomella tulee olla uskottava puolustus. Siihen yhteisymmärrys loppuukin. Mitä uskottava puolustus pitää sisällään ja miten siihen päästään, ovat hyvinkin kiistanalaisia asioita.
Tältä kannalta Suomen puolustuspolitiikan yhteinen pyhä lehmä ja antikristus on asevelvollisuus. Joko se on ”loistava ratkaisu Suomen erityisiin oloihin” tai ”syrjivä ja tehoton järjestelmä, joka ei suorituisi nykyaikaisesta sodankäynnistä mitenkään”, riippuen siitä keneltä kysyy.
Usein Suomen asevelvollisuusinstituutiossa nähdään kaksi ongelmaa, joihin voin itsekin periaatteessa yhtyä:
- Se perustuu pakkoon, ja on tästä syystä epäilyttävä järjestelmä; ja toisaalta
- Vain miehiä koskevana se asettaa sukupuolet räikeästi eri asemaan ja on siis syrjivä.
Useimmat keskustelijat ovat yhtä mieltä ainakin siitä, että nykytilanne ei ehkä ole täysin tasa-arvoinen, mutta se mitä asialle pitäisi tehdä, jakaa mielipiteitä.
Ensimmäisen leirin mielestä asevelvollisuus pitäisi säätää myös naisille tasapuolisuuden vuoksi: tasaisesti kurjuutta kaikille. Toinen leiri taas on sitä mieltä, että vääryys ei poistu lisäämällä sen määrää: koska asevelvollisuus on pakkojärjestelmänä jo periaatteellisesti väärin, ongelma ei poistu sillä, että tämä vääryys kohdistetaan myös naisiin. Se vain tuplaisi vääryyttä kokevien ihmisten määrän. Tämä leiri puoltaakin useimmiten ammattiarmeijaa. Ensimmäinen leiri taas karsastaa ajatusta ammattiarmeijasta, pitäen sitä liian pienenä, kalliina tai pitäen asevelvollisuudesta kiinni yksinkertaisesti periaatesyistä.
Mikään ei siis muutu.
Mutta minullapa onkin ratkaisu, joka a) tekee järjestelmästä tasa-arvoisemman ja b) ei lisää pakkojärjestelmästä kärsivien määrää. Näin ollen sen pitäisi olla molempien leirien kannalta hyväksyttävä järjestelmä. Kun se vielä c) tuottaa parempia sotilaita, myöskään Puolustusvoimien henkilökunnalla ei pitäisi olla mitään sitä vastaan, kuuluivat he kumpaan leiriin vain.
Tämä ratkaisu on osittain valikoiva asevelvollisuus.
Sotilaita. Kuva (CC BY 2.0) Vestman @ Flickr.
Ennen kuin paljastan tämän sotilaallisen loistoajatukseni yksityiskohdat, mainittakoon vielä, että Puolustusvoimatkin on mitä ilmeisimmin kääntynyt sille kannalle, että reservi tulee pienenemään: tulevaisuuden ”teknoarmeija” käyttää vähemmän lihaa ja verta ja enemmän tekniikkaa. Oman ehdotukseni kannalta tämä on kuitenkin merkityksetöntä, sillä osittain valikoivalla asevelvollisuudella voidaan tuottaa niin isompi tai pienempi armeija, riippuen ihan vain siitä, kuinka iso osa ikäluokasta tahdotaan kouluttaa.
Mikä tämä kuningasajatukseni sitten on? No se, että:
- Ulotetaan asevelvollisuus myös naisiin; mutta
- Säilytetään saapumiserän koko; ja
- Valitaan armeijaan vain parhaat.
Nykyinen vain miehiä koskeva asevelvollisuushan perustuu siihen ajatukseen, että mies soveltuu paremmin sotilaaksi, sillä mies on isompi ja vahvempi. Väestötasolla näin voi ollakin, mutta kuten usein sanotaan, yksilökohtaiset erot ovat suurempia kuin ryhmien väliset erot.
Punttisalilla näkeekin aika usein naisia, jotka ovat huomattavasti paremmassa kunnossa kuin keskimääräinen 18 – 28 -vuotias mies. Aivan taatusti nämä naiset ovat paremmassa kunnossa kuin huonokuntoisimmat asevelvollisuusikäiset miehet! En näe syytä, miksi nämä naiset olisivat huonompia sotilaita kuin sohvan pohjalta kasarmille puoliväkisin kannettu ”ES-jonne”. Fyysisestä suorituskyvystä ei ainakaan jää näillä naisilla kiinni.
Toki ”parhaat” on suhteellinen käsite, mutta sen tarkemman määrittelyn jätän Puolustusvoimien harteille: heidän tehtävänsä on ratkaista, millainen on ihanteellinen suomalainen sotilas. Enkä usko, että tähän määritelmään kuuluvat sotilaan pissavehkeet.
Kun saapumiserän koko pidetään samana, ei asevelvollisuuden pakkopeikko kohdistu yhtään useampaan ihmiseen, naisten prosentuaalinen osuus saapumiserässä vain kasvaa jonkin verran.
Jos väestötasolla tosiaan on niin, että keskimääräinen mies sopii sotilaaksi paremmin kuin keskimääräinen nainen, tämä johtaa siihen, että intissä edelleen on enemmän miehiä kuin naisia. Mutta miksei olisi? Armeijan kannalta tärkeämpää lienee sotilaiden taistelukyky kuin sukupuolielimet. Minulla ei ole mitään hajua, mikä tämä prosentuaalinen jako olisi, mutta mitä todennäköisimmin se olisi tasa-arvoisempi kuin nykyinen.
Joka tapauksessa ehdottamallani mallilla päästäisiin siihen tilanteeseen, että:
- Epäoikeudenmukaisuutta (jos asevelvollisuutta sellaisena pitää) ei uloteta määrällisesti yhtään useampaan ihmiseen, koska saapumiserä pidetään samankokoisena; mutta
- Järjestelmästä tulee kokonaisuutena tasa-arvoisempi, koska siellä on prosentuaalisesti enemmän naisia kuin nyt; ja
- Koska naisten parhaimmisto on taatusti parempaa sotilasmateriaalia kuin miesten huonoimmat, saadaan keskiarvoisesti parempia sotilaita.
Mutta höhö, eiköhän joku tästäkin kaiva jonkun ongelman. Raivokkaimmat tasa-arvotaistelijat eivät ole tyytyväisiä ennen kuin armeijassa on pakotettuna 50 – 50 -suhdeluku, toiset ovat sitä mieltä, ettei vääryyttä saa ulottaa uusiin ihmisryhmiin, vaikka ”uhrimäärä” pysyisikin samana ja kolmas on sitä mieltä, että kyllähän tappaminen kuuluu ÄIJJILLE ja naiset hoitakoon hellaa.
Koska siis, kyllähän maanpuolustusta tulee kehittää – mutta vain sillä tavalla, joka vastaa täysin minun näkemystäni. Muut ovat pelkkää vääryyttä!
PS. Koska näissä keskusteluissa on aina tärkeää kertoa oma taustansa, kerrottakoon, että olen reservin luutnantti; sen lisäksi olen myös työskennellyt Pääesikunnassa sotilaslakimiehenä. Jos sillä on jotain väliä jollekulle.
Naisille voisi määrätä pordelli palvelus pakon jossa palvellaan 8kk ja samalla saisi korjattua syrjäytymisen
Eräs Koira: jepjep. Jos nyt kuitenkin jätettäisiin tuollaiset kommentit sinne Laasasen blogin puolelle :-).
Terve Jussi!
Loistavasti kitetetty! Olen lähes samaa mieltä. Haluasitko tehdä tästä vieraskynän blogilleni, jos vaikka tunnet halua editoida vähän kohti versiota 2.0?
//James Mashiri
James: Kiitos kommentista ja tervetuloa kommentaattoreiden joukkoon! Kyllähän vieraskynäkin toki onnistuu – lisäksi minulla oli vielä pari pointtia, joita en tähän viitsinyt mahduttaa koska teksti olisi pidentynyt liiaksi. Ne voisi uuteen versioon laittaa ja karsia tästä muita juttuja, noin esimerkiksi. Mutta miten haluat :)
Muuten ihan toimivaa pohdintaa ja valitsemastasi näkökulmasta tässä ei juuri olekkaan ongelmia.
Mutta ongelmaksi lopulta muodostuu tosiaan tämä parhaiden valimitseminen (henkiset ja fyysiset puolet) ja se, että yleensä ne parhaat eivät välttämättä halua armeijaan. Miten voidaan estää se, ettei nämä fyysiset valioyksilöt voi tahalteen pelleillä testeissä?
Tämän lisäksi kansanterveydellisestä näkökulmasta on ehkä tärkeämpää saada useampi huonokuntoinen ja ehkä syrjäytymisvaarassa oleva henkilö tähän valtion tarjoamaan KUNTOKOULUUN, kuin se että pakotetaan vain ja ainoastaan valmiiksi hyvässä kunnossa olevia ihmisiä. Tällä näkökulmalla tosin ei ole väliä, jos halutaan yksiselitteisesti vain miettiä minkälainen armeija olisi Suomelle hyvä ja unohdetaan muut näkökulmat.
Renne: Kiitoksia kommentista!
Olet ihan oikeassa, että tässä mallissa on kiusallinen insentiivivaikutus, joka kohdistuu nimenomaan parhaassa iässä oleviin – siis sen ikäisiin, jolloin olisi kätevintä luoda hyvä pohja omalle fyysiselle terveydelle.
En kuitenkaan tiedä, olisiko insentiivivaikutus lopulta niin suuri kuin voisi olettaa. Esimerkiksi tälläkin hetkellä kutsunnat perustuvat (epävirallisesti) motivaatiolle: vapautuksen saa lääkäriltä lähestulkoon pyytämällä. Tai kertomalla, että intti ahdistaa kun on niin paljon auktoriteettiongelmia.
Tämähän oli aika helposti luettavissa rivien välistä kun (muistaakseni vajaa vuosi sitten?) maavoimien koulutuspäällikköä haastateltiin TV:ssä keskeyttäjien suuresta määrästä – ”lääkärit toimivat oman valansa pohjalta ja jos joku kertoo että ei tunne oloaan terveeksi armeijaa varten, niin ei meidän kannaltamme ole edullista että lääkäri käy arvelemaan että valehteleeko tämä kaveri vai ei”. Myönnettäköön kuitenkin että muistikuvani saattavat pettää, mutta toisaalta kavereilta ja tutuilta kuullut jutut kyllä vahvistavat tätä mielikuvaa.
Joka tapauksessa: motivaatio vaikuttaa jo nyt ja suhteellisen hyväkuntoista kaveria intissä on ollut (mitä nyt väestönlaajuinen sohvaperunaisuus alentaa tuloksia vuosi vuodelta). Motivaatio on kuitenkin yksi tärkeimmistä tekijöistä ja tällä mallilla palvelukseen saataisiin enemmän motivoituneita henkilöitä, kun heitä saataisiin naisistakin (eikä tarvitsisi ottaa miehistä niitä vähiten motivoituneita).
Olet varmasti oikeassa myös siinä, että ”kuntokouluna” intti on verraton – henkilökohtaisesti täytyy myös sanoa, että omalta osaltani armeija oli ensimmäisiä kertoja kun kuntoilu oli kivaa, kiitos tasoryhmien. Tämä ei kuitenkaan voi olla intin tärkein tehtävä tai edes sellainen prioriteetti, että sen perusteella tehtäisiin päätöksiä. Ainakin minun nähdäkseni Puolustusvoimien ensisijaisena ja määräävänä tehtävänä on Suomen puolustaminen – kaikki muut hyödyt tulevat sen jälkeen.
Vaikka tässä mallissa sukupuolia kohdeltaisiin tasa-arvoisesti, kohtelisi ehdotus silti kansalaisia epätasa-arvoisesti muilla kriteereillä. Eli palvelukseen joidenkin ominaisuuksiensa perusteella pakotetut olisivat edelleen huonommassa asemassa kuin palveluksesta vapautetut. Kansalaisten syrjiminen sukupuolen sijasta joillain muilla perusteilla ei tee syrjimisestä sen hyväksyttävämpää.
En myöskään ymmärrä miksi pakottamista pitäisi ylipäätään jatkaa. Tarvittava määrä varusmiehiä voidaan houkutella palvelukseen myös nostamalla päivärahoja. Taloustieteilijöiden mukaan ”Sama puolustuskyky saadaan tuotettua pienemmin yhteiskunnallisin kustannuksin, kun armeijaan menevät ne, joiden vaihtoehtoiskustannukset ovat pienimmät tai jotka sattuvat sotilaselämästä eniten pitämään.” ( http://blog.hse-econ.fi/?p=5647 )
Jos vapaaehtoismallissa sama puolustuskyky saadaan edullisemmin, niin armeijaan pakottamisessa ei ole mitään järkeä. Kysymys on verrattavissa siihen että kannattaisiko sama televisio ostaa kalliimmalla vai halvemmalla hinnalla.
Roope: Terve Roope ja kiitoksia kommentista!
Näin on, olet aivan oikeassa. Kansalaiset joutuisivat erilaiseen asemaan. Kun tällä mallilla pakko koostuisi kuitenkin motivoituneimpiin miehiin ja naisiin, epäkohta on pienempi, kuin jos se kohdistuu 1) vain miehiin, ja jolloin se myös 2) kohdistuu myös kaikista vähiten motivoituneisiin miehiin.
Ehdottomallani mallilla – koska motivaatio mitä todennäköisimmin vaikuttaisi siihen, ketä otetaan palvelukseen ja ketä ei – palvelukseen päätyisi keskimäärin motivoituneempaa porukkaa (ks. myös vastaukseni Rennelle tuossa ylempänä), joten oikeudenloukkaus on pienempi: enemmän motivoituneemman pakottaminen on pienempi paha kuin vähemmän motivoituneen.
Olen samaa mieltä kanssasi myös siitä, että oikeudenmukaisin ratkaisu olisi vapaaehtoisuuteen pohjaava armeija. Miksi sitten puhun ehdottomani mallin – joka lopultakin perustuu pakkoon – puolesta? Siksi, että vaikka kokonaan vapaaehtoisuuteen perustuva malli olisi optimaalinen, en pidä sitä tällä hetkellä poliittisesti realistisena mallina. Ehdottamaani malliin siirtyminen sen sijaan olisi huomattavasti helpompaa ja samalla se myös ratkaisi joitain tämänhetkisen mallin (jota itse pidän jotakuinkin kaikista epäreiluimpana mahdollisena) ongelmista. Ei kaikkia, mutta joitain.
Mitä jos on hyväkuntoinen, mutta motivaatio nolla mennä armeijaan? Saisko silloin vapautuksen?
Jos ei, niin on kai pakko vetää ES, sipseja ja hampurilaisia, ettei vaan kunto olisi keskiarvoa parempi?
Aku Ankka: Kiitos kommentista! Tuo on ihan hyvä pointti kyllä, eikä sitä voi sulkea poiskaan. Mutta en usko, olisiko sen vaikutus kuitenkaan ratkaiseva (ks. vastaukseni Rennelle tuossa ylempänä). Teoriassa mahdollisuus toki on.