Maallikot eivät ymmärrä todistelua, osa 2/3: ”Todistetta on voitu muokata!”

Jostain minulle toistaiseksi tuntemattomasta syystä teekkareiden ja teekkaritaustaisten ihmisten suosikkiargumentti on ”Vastapuoli olisi voinut muokata tätä todistetta!” -kortti.

Oikeustieteestä ja oikeudenkäynneistä puhuessa teekkarit lähes poikkeuksetta vetoavat siihen, että jokin todiste ei ole luotettava, koska vastapuoli on mahdollisesti voinut editoida tai muokata sitä tai siinä on muunlaisia epävarmuustekijöitä. Erityisen hanakasti teekkarinsukuiset elämänmuodot vetoavat tähän argumenttiin, kun kyseessä ovat tietojärjestelmien tuottamat lokitiedostot tai tulosteet.

En tiedä miten, miksi ja mistä teekkarit aina keksivät tämän argumentin. Ehkä se johtuu siitä, että he ovat älykkäitä ja matemaattis–loogisesti lahjakkaita. Periaatteessahan he nimittäin ovat oikeassa. Tietojärjestelmissä ym. on aina mahdollisuus siihen, että joku on voinut muokata dataa, tietokantaa tms. Siihen oikeassa oleminen loppuukin.

Muokkausmahdollisuus ei tuhoa todisteen luotettavuutta

Suomessa sovelletaan vapaata todistusharkintaa. Vapaan todistusharkinnan ydin on ilmaistu oikeudenkäymiskaaren (4/1734) 17 luvun 1 §:n 2 momentissa:

”Tuomioistuimen on esitettyjä todisteita ja muita asian käsittelyssä esiin tulleita seikkoja harkittuaan päätettävä, mitä asiassa on näytetty tai jäänyt näyttämättä. Tuomioistuimen on perusteellisesti ja tasapuolisesti arvioitava todisteiden ja muiden seikkojen näyttöarvo vapaalla todistusharkinnalla, jollei laissa toisin säädetä.”

Tuomioistuin siis päättää, mikä merkitys ja painoarvo milläkin todisteella on ja mitä sillä on näytetty toteen (vapaasta todistusharkinnasta ks. myös tämä kirjoitukseni). Mitään chain of custody -byrokratiaa ei tarvita, koska tuomioistuin ratkaisee, kuinka relevantti, merkittävä tai ”saastunut” kukin todiste on. Suomen tuomioistuimet siis analysoivat todisteita ja oikeustapausta kokonaisuutena. Tällä vältetään se leffoista tuttu tilanne, missä ilmeisen syyllistä, rysän päältä kiinni saatua kaveria ei saada tuomittua jonkin prosessuaalisen muotovirheen vuoksi.

Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö todisteiden luotettavuuteen otettaisi oikeusprosessissa kantaa. Tottakai vastapuolen todisteiden luotettavuutta yritetään kampittaa ja omien todisteiden luotettavuutta korostetaan viimeiseen asti käsi sydämellä.

Pelkät abstraktit väitteet todisteiden epäluotettavuudesta eivät kuitenkaan kanna kovin kauas. Itse en uraltani muista tapausta, jossa pelkkä väite todisteen epäluotettavuudesta olisi johtanut todisteen sivuuttamiseen tuomioistuimessa. Samalla linjalla oli esimieheni Herkko Hietanen, jolla on minuun verratuna noin 20–30-kertainen oikeudenkäyntikokemus.

Todisteen tehokas kyseenalaistaminen edellyttää perusteita

Lähes poikkeuksetta todisteen tehokas kyseenalaistaminen edellyttää jonkinlaista konkreettista syytä, miksi todiste olisi epäkelpo. Jos vastapuolen todisteena käyttämien asiakirjojen alkuperäisyyttä epäilee, niistä pitäisi löytyä jonkinlaista merkkiä siitä, miten tai miltä osin niitä on muokattu. Ja tämäkään ei välttämättä riitä, jos virhe ei ole relevantissa osassa. Esimerkiksi virheellinen sivunumerointi tuskin kaataa todisteen todistusvoimaa, jos sisältö on kunnossa.

”Mutta tietojärjestelmälokia voi muokata ilman että siitä jää minkäänlaista merkintää!” – tämä lienee ihan totta, mutta eivät digitaaliset tietokannat ym. ole tässä missään erityisasemassa. Myös esimerkiksi digivalokuvaa tai valvontakameran videota voidaan peukaloida. Ja vaikka niitä ei olisi peukaloitu digitaalisesti, onhan se periaatteessa mahdollista, että valvontakameran kuvaan jääneellä tyypillä olikin kuminaamari, joka nyt vaan sattui näyttämään syytetyltä. Kun foliohatun kietoo päänsä ympärille tarpeeksi tiukasti, mikään todiste ei ole totaalisen luotettava.

Valitse taistelusi

Pitää muistaa, että kaikenlainen vääntäminen, kääntäminen ja väittely oikeudessa maksaa. Vaikka oikeudenkäynti näyttäisi ennakkoon varmalta nakilta, ei sellaista oikeasti ole olemassakaan. Siksi kannattaa valita tarkkaan, mitä todisteita oikeudessa kyseenalaistaa.

Jos tuomioistuin on useissa eri oikeudenkäynneissä katsonut jonkin todisteen tai todistetyypin luotettavaksi, sen perusteettomalla kyseenalaistamisella ei todennäköisesti saavuta muuta kuin ajan- ja rahanhukkaa, joka pahimmassa tapauksessa napsahtaa oman päämiehen maksettavaksi.

Lopuksi vielä todettakoon, että oikeustieteessä on tapana erotella aineellinen totuus ja prosessuaalinen totuus. Aineellinen totuus tarkoittaa sitä ”absoluuttista totuutta”, joka oikeasti tapahtui. Prosessuaalinen totuus taas on se totuus, mikä on oikeudenkäynnin valossa näytetty todeksi. Toki tuomioistuimen tehtävänä on saada prosessuaalinen totuus vastaamaan aineellista totuutta mahdollisimman pitkälti. Näin on varsinkin rikosprosessissa. Totuus (heh) kuitenkin on, ettei sellaista tuomioistuinta olekaan, joka aina ja erehtymättömästi löytäisi aineellisen, absoluuttisen totuuden prosessissa kuin prosessissa.

Kuten todistelublogaussarjani edellisessä osassa totesin, oikeudenkäyntiin harvoin joudutaan, jos molemmat osapuolet ovat tapahtumista ja niiden tulkinnoista samaa mieltä. Kun näin harvoin on, tuomioistuimen tehtäväksi jää määrittää, mikä kulloisessakin oikeustapauksessa on totta, ts. mikä on prosessuaalinen totuus. Absoluuttisesta totuudesta taas professori Mikko Vuorenpään sanoin todettakoon, että ”absoluuttisen totuuden etsiminen on parasta jättää filosofeille ja Bolivian salaiselle poliisille”.

10 kommenttia

  1. Teekkari   •  

    Ilmeisesti olet käsittänyt, että ”tietokonelokeja voi muokata” on mainitsemasi ”teekkariargumentin” _lähtökohta_, josta seuraa suoraan, ettei lokeihin voi luottaa, ja että niitä ei täten pidä ottaa huomioon lainkaan. Näin ei ole.

    Argumentti on yksinkertaisesti se, että tietokonelokeja voi muokata. Ei mitään sen kummempaa. Sinä toki tiedät jo, että tietokonelokeja voi muokata. Sinulle on täysi itsestäänselvyys, että tietokonelokeja voi muokata. Tästä syystä hyppäät kokonaan tuon lauseen maailmojajärisyttävän sisällön yli, ja alat etsiä jotain muuta implikaatiota, joka selittäisi miksi koko asia piti yleensäkin mainita.

    Suuri osa ihmisistä ei ymmärrä tietotekniikasta yhtään mitään. Suuri osa näistä ihmisistä pitää tietokoneita taikalaatikoina, joiden toimintaan tavallinen ihminen ei kykene mitenkään vaikuttamaan. Niille ihmisille tietokonelokien muokkaaminen on verrattavissa Jumalan petkuttamiseen. Niille ihmisille tuo argumentti on suunnattu.

    Argumentin esittäjät tietävät totta kai, että oikeus harkitsee todisteiden luotettavuutta. Juuri siksi he pelkäävätkin, ettei oikeudella ole tähän harkintaan riittävää tietoteknistä ymmärrystä! He pelkäävät, että oikeus suhtautuu tietokoneelta tulostettuihin papereihin kuin autoilija, joka seuraa navigaattoria järveen, koskaan kyseenalaistamatta teknisen laitteen erehtymättömyyttä!

    Tarkoitus ei siis ole asettaa tietokonelokien uskottavuudeksi 0%. Tarkoitus on asettaa niiden uskottavuudeksi jotain muuta kuin 100%.

    Voi tietenkin olla, että kaikki poliisin ja oikeuslaitoksen edustajat ovat riittävän perillä tietotekniikasta, eikä tällainen korjaus ole tarpeellinen. Mutta: tyypillisen tietotekniikkaharrastajan käsitys kyseisten tahojen tietotekniikkaosaamisesta perustuu mm. yrityksiin sensuroida digitaalisia asiakirjoja piirtämällä salassapidettävän osan päälle laatikko, jonka tiedoston lataaja voi triviaalisti poistaa. Näin on oman muistini mukaan käynyt Suomessakin vähintään kahdesti.

    Kyse ei siis ole siitä, voiko oikeus harkita todisteiden luotettavuutta vai ei. Kyse on siitä, onko sillä riittävästi pätevyyttä oikeaan lopputulokseen pääsemiseen.

    Toisaalta, tietokonelokien luotettavuuden kyseenalaistaminen tarjoaisi myös oikeuslaitokselle tekosyyn olla tuomitsematta ihmisiä tekijänoikeusrikoksista. Argumentin voi nähdä myös yrityksenä yllyttää oikeuslaitosta tällaiseen aktivistiseen laintulkintaan.

    • Jussi Kari   •     Kirjoittaja

      Teekkari: Kiitos kommentista! Kiva saada jonkinlaista näkemystä siihen, mistä tämä harhakäsitys johtuu. Tuota taustaa vasten ”todistetta olisi voitu editoida” on huomattavasti järkevämpi.

      Se on tietysti ongelma, jos uskoo oikeuslaitoksen olevan ihan pihalla ja silloin on tietysti syytä tuoda tällainen asia esiin. Tuolta kannalta mainitsemasi ”tarkoituksena ei ole asettaa todisteen luotettavuuksi 0 %, vaan asettaa sen luotettavuudeksi jotain muuta kuin 100 %” onkin ihan järkevä argumentti.

      Voi kun kaikki ymmärtäisivätkin tämän – mutta eivät valitettavasti ymmärrä. Välillä olen saanut vastaani ihan tosissaan esitettyjä argumentteja, jotka kuuluvat niin, että ”koska todistetta olisi periaatteessa voitu muokata, ketään ei voida sen perusteella tuomita” (tai vähän saman sukuinen ”koska avoin WLAN, täyttä varmuutta tekijästä ei voi olla, joten tuomiota ei voi mitenkään tulla” – ikäänkuin oikeustiede olisi matematiikkaa, jossa vain 100 % aukoton todistus riittäisi tuomioon).

      Itse en oikein usko tuohon tekosyy-selitykseen. Tuomioistuimet kyllä tuomitsevat tasan niin kuin oikeaksi näkevät. Mutta toki – kyllähän näillä ”olisi voitu muokata”-kommenteilla kovasti pyritään yllyttämään aktivisista laintulkintaa, kuten sanoit. Mistä taas päästään siihen, että nk. oikeuspoliittiset argumentit ovat ehkä niitä kaikista huonoimpia argumentteja oikeudessa, mutta se onkin sitten jo toinen juttu… :D

  2. Anonyymi   •  

    Tuota argumenttia toistellaan koska taas toiselta puolelta ihmiset jotka ovat maallikoita tietoteknisissä asioissa eivät tunnut ymmärtävän kuinka helppoa tuo muokkaaminen on. Ihmiselle joka puhuu tietokonetta mikä hyvänsä tietokoneella generoitu logi on suunnilleen samanarvoinen kuin ruutupaperi johon on kuulakärkikynällä kirjoitettu ”näin kun tyyppi X teki sen aikaan Y.” Eli se on täsmälleen yhtä luotettava kuin henkilö joka kyseisen todisteen esittää. Jos esittäjänä on taho jolla alunperinkin on oma lehmä ojassa (ts. on jutussa syyttävänä osapuolena), ei tuollaisen todisteen pitäisi tuoda mitään lisäarvoa.

    Rinnastaisin tietokonelogin enemmän silminnäkijätodistukseen kuin mihinkään sen painavampaan. Sillä toki voi olla käyttöä jos silminnäkijä ei ole asiassa esteellinen ja toisin kuin silminnäkijätodistukset, tietokonelogit eivät muutu itsestään tai unohdu kuten ihmisen muistilla on tapana käydä.

    Kun oikeuslaitoksessa työskentelevä ihminen saa eteensä tietokonelogin ja arvioi sen luotettavuutta, hyvä kysymys olisi: ”uskoisinko jos tietokonelogin tuottanut ihminen kertoisi minulle saman sisällön suullisesti?”

    • Jussi Kari   •     Kirjoittaja

      Anonyymi: Kiitos kommentista! Tuota samaa asiaa taisikin osaltaan tuoda nimimerkki Teekkari ylempänä.

      Otit hyvän pointin esiin, että ”sama asia olisi voitu kirjoittaa ruutupaperille”. Todisteiden synnyttäminen ts. asioiden dokumentti on nimittäin yksi kikka kakkonen. Meinaan, jos toisella puolella on jokin asiakirja, joka on tuotettu heti tapahtumien jälkeen, se on lähtökohtaisesti luotettavampi kuin vuosi tapahtumien jälkeen esiin tuotu todistaja (tietysti ottaen huomioon vapaan todistusteorian). Kannattaa siis pitää päiväkirjaa ;)

      Samoin lokitiedostojen ym. luotettavuutta voidaan pyrkiä varmistamaan useasta eri lähteestä. Tässä on tietysti järkeä vain, jos kyseisestä logista ON useampia versiota; esimerkiksi vaikka kahden eri IRC-keskustelijan lokitiedostojen vertaaminen. Tällöin saadaan näyttöä siitä, onko toinen osapuoli esimerkiksi poistanut keskustelusta kommentteja tai lisäillyt niihin jotain.

      Loppupeleissä on kuitenkin niin, että tuota muokkaamista tapahtuu todella vähän (tai sitten se on niin taidokasta, että sitä ei prosessissa kukaan huomaa). Muokkaamisesta syyttäminen on sekin jo aika kova syytös, joten sellaisia ei ihan hirveän helpolla esitetä ellei siihen ole todella hyvää syytä. Toki jos siltä näyttää, että niin on käynyt, sitten asia todellakin otetaan esiin ja huudetaan mahdollisimman isoon ääneen. Todisteiden peukalointi ei koskaan ole pikkujuttu.

  3. Teekkari   •  

    Mikä koulutus tai koulutuspohja olisi pitänyt olla, että olisit tajunnut Kapteeni Flintin tapauksessa selvittää kantajan lisenssioikeudet ennen kuin hävisit tapauksen?

    • Jussi Kari   •     Kirjoittaja

      Teekkari: Tervehdys toinen Teekkari ja kiitoksia kysymyksestä! Olet tainnut hieman erehtyä: 1) En ollut tapauksessa asiamiehenä ja 2) asiamies ei ole prosessin osapuoli, eikä siten voi hävitä tapausta.

  4. Tietosuojavastaava   •  

    Sinällään tähän asiaan on todella helppoja ratkaisuja, joita tosin ilmeisesti harvemmin käytetään (syystä tai toisesta). Pelkästään jo PDF-tiedostossa on mahdollisuus digitaaliselle allekirjoitukselle, jonka tarkoitus on taata saajalle, että se tiedosto on tehty siellä missä sen sanotaan olevan tehty. Se nostaa jo paljon tiedoston uskottavuutta, että kun avaa PDF-tiedoston ja katsoo sen metadataa ja sieltä löytyy ”Author:” kohdasta jonkun luonnollisen henkilön nimi ja luonti- ja muokkauspäivämäärät täsmäävät. Jos kyseiset tiedot on joko jätetty kirjoittamatta (suurinosa ohjelmista kirjoittaa ne automaattisesti) tai ne on pyyhitty, niin se ei kyllä kauheasti herätä uskoa, että tiedosto olisi tullut sieltä mistä sen sanotaan tulevan.

    Kokonaan omana osana olisi tuoda tiedostot muodossa, jossa niitä ei ole kukaan voinut muokata tai siitä olisi jäänyt todella näkyvä jälki. Jos sanotaan esimerkiksi, että ohjelma tallentaa lokit medialle, jota ei jälkeenpäin pysty kukaan muokkaamaan, niin toimittaa oikeudelle sen median ja pisteet kolahtaa suoraan tilille, sitä varmemmaksi ei voi paljoa mennä. Ongelma vain usein vaikuttaa olevan, että toimitettu tiedosto sisältää dataa, joka on kopioitu toisesta tiedostomuodosta toiselle ja jossain välissä joku on jopa mennyt tekemään sinne todistetusti muutoksiakin (pelkästään jo taulukon otsikoiden kääntäminen toiselle kielelle on muutos datassa). Pahimmillaan toimitettava data on vielä tulostettukin, jotta kaikki mahdollinen tiedoston alkuperään viittaava metadata on tuhottu.

    Hyvin pienillä toimilla (jopa automaattisilla) saadaan toimitettavan datan oikeellisuutta todistettua jo pitkälle. Mutta tiedostojen metadatan tarkastukseen tarvitaan sitä tietoteknistä osaamista (vaikka kuka tahansa nyt osaa avata PDF-tiedoston Adobe Readerissä ja painaa ”File”-valikosta ”Properties…”-kohtaa ja saada ruudulleen tärkeimmät tiedot PDF-tiedoston taustoista tai jo pelkästään monien tiedostojen kohdalla riittää kun tarkistaa Windowsissa tiedoston yksityiskohtaisemmat tiedot), mutta niiden luomiseen ei oikeastaan tarvita edes taitoa ja sitä tavaraa syntyy jopa ihan vahingossa (kuten esimerkiksi sellainen tieto, että Markkinaoikeus käyttää ihan mukavaa Canonin monitoimikonetta tiedostojen skannaamiseen suoraan PDF:ksi).

    Tekstiä sisältävät tiedostot ovat siinä mielessä erityisen tarkkoja metadatan puolesta, koska niitä voi kuka tahansa muokata ilman, että itse sisällöstä tätä muokkausta huomaa. Kuvan ja videon muokkaamisesta jää lähes aina selviä merkkejä (eri resoluutio lisätyssä materiaalissa, sumuisuutta jne.), joiden estämiseksi tarvitaan todella erityistä taitoa. Tottakai tekstissäkin voi olla sisällöllisiä merkkejä muokkauksesta, mutta nämä ovat todella hankalia huomata ja uskoakseni monessa todisteessa jopa mahdotonta, koska itse tekstissä ei ole mitään sellaista, josta voisi päätellä kirjoittajaa (ns. ei ole kirjoitustyyliä). Metadata tietty saattaa pyyhkiytyä jossain välissä poiskin, joten sen perusteella todisteen luotettavuuden nollaaminen ei ole järkevää, mutta omasta mielestäni tiedosto, jossa metadata osoittaa oikeisiin toimijoihin ja on muutenkin kunnossa, on huomattavasti parempi todisteena kuin tiedosto, jonka metadata on joko poistettu tai osoittaa johonkin täysin muualle kuin sisällön tuottajaan.

    Tottakai tämä on sitä teknistä diipadaapaa, jolla lopulta on asialle vihkiytymättömälle hyvin vähän merkitystä ja oikeudessa varmaan vain sivuhuomatusta. Mutta jos on asiantuntija, niin luulisi siinä kohtaa kun tuodaan eteen PDF-tiedosto, jonka sisällön on luonut kolmas osapuoli päämiehelle ja PDF-tiedoston tekijänä komeilee päämiestä edustava asianajaja, niin jotain epäilystä heräävän. Tietenkään se ei ole mikään kiveen hakattu merkki mistään, mutta se olisi ainakin itselleni tilanne, jossa kysyisin selvennystä ilmiölle. Hieman samanlainen asia kuin paperin allekirjoituksena oleva suttu näyttäisi erehdyttävästi samalle sutulle kuin toisen paperin vastaavassa kohdassa oleva suttu, jonka pitäisi olla täysin eri henkilön suttu. Asialle tietty voi olla täysin looginen selitys, mutta kyllä siitä varmaan kysymys tai kaksi heltiäisi.

    Mitä taas oikeuden asiantuntijoiden luottamukseen tulee, niin itselleni ainakin tulee tittelistä mieleen ihan yleinen valtion asiantuntija, joita ihan varmasti on ollut arvioimassa ohjelmistohankintojen kilpailutuksia ja kerta toisensa perään hyväksyneet tilauksen Tiedolle…

  5. Huvittunut   •  

    Hei Jussi,
    Mitenkäs siinä tapauksessa pitäisi edetä jos NARS lokeissa on todistettavasti eroavaisuuksia ja hyvin todennäköisiä virheitä hakemusten välillä?

  6. Trukkikuski   •  

    Voi Jussi hyvä,
    Olet ymmärtänyt koko asian väärin. Ei ole väitetty muokkauksen olevan mahdollista syynä miksi todistetta ei pitäisi ottaa huomioon. On tuotu muokkauksen mahdollisuus esiin syynä miksi todisteen alkuperä pitäisi selvittää, ja todeta se joko aidoksi tai väärennökseksi.
    Lakia opiskelleena sinun pitäisi myös tietää todisteiden olevan sitä mitä väitetään. Jos vastapuoli ei niitä kyseenalaista, ne ovat totta. Oikeus ei sitä tee puolestasi, eikä vastapuoleen saa ikinä luottaa. Luulisi sinun sen jo oppineen vaikka seurasitkin Flintin tapausta vain sivullisena.
    Ja sitten vielä ystävällinen neuvo: Kannattaa miettiä onko asenteessa ja uravalinnassa jotain vikaa jos kommentoi edustamansa asiakkaan hävinneen mutta itse selvinneensä asiassa ”ei hävinneenä”.

  7. Sporakuski   •  

    Ehkä se meneekin niin, että hävitessä asiakas häviää, mutta voittaessa asianajaja on se voittaja?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.