Maallikot eivät ymmärrä todistelua, osa 3/3: todistelu maksaa aina

On tullut todistelukirjoitussarjani kolmannen ja viimeisen osan aika.

Aiemmissa osissa kirjoitin siitä, miten todistelu ja vastatodistelu toimivat, sekä siitä, että todisteen luotettavuuden horjuttamiseksi pitää esittää muutakin kuin vain teoreettisia mahdollisuuksia. Tässä kolmannessa osassa pureudun siihen, mitä kustannuksia todistelu aiheuttaa.

Nyrkkisääntö on se, että todistelu maksaa aina.

Todistelu maksaa aikaa

Oikeudenkäymiskaaren (4/1734) 17 luvun 2 § ja 3 § säätelevät riita-asian ja rikosasian lähtökohtia. ”Riita-asiassa asianosaisen on näytettävä ne seikat, joihin hänen vaatimuksensa tai vastustamisensa perustuu.” (2 § 1 mom.) ja ”Rikosasiassa kantajan on näytettävä ne seikat, joihin hänen rangaistusvaatimuksensa perustuu.” (3 § 1 mom.).

Väitteet tulee siis perustella. Useimmiten ei olekaan riittävää, että oikeudessa vain heittelee väitteitä ilmaan ilman minkäänlaisia perusteita sille, miksi väite olisi tosi.

Oikeudellinen perustelu, oli kyseessä sitten pykälien ”todellisen tarkoituksen” selvittäminen esim. lakien esitöiden tai oikeuskirjallisuuden perusteella tai tosiasiaväitteiden esittäminen, mitä sitten perustellaan todistajilla tai todisteilla, vie aina aikaa. Ja mitä useampia väitteitä esittää, sitä useampi väite on perusteltavaksi ja todisteltavaksi. Ja mitä useamman väitteen joutuu perustelemaan ja todistamaan, sitä enemmän siihen kuluu aikaa.

Useimmiten aikaa on käytettävissä riittävästi. Toki järkeä kannattaa käyttää: tapauksen ydinväitteiden perusteluun kannattaa käyttää huomattavasti enemmän aikaa kuin pieniin yksityiskohtiin.  Oikeudenkäynnissä tuomari saattaa asettaa rajoja sille, kuinka paljon minkäkin väitteen perusteluun on aikaa käytettävissä, varsinkin jos tuomari ei ole samaa mieltä siitä, onko asia tapauksen ratkaisun kannalta oleellinen.

Enemmistö tapauksista on kuitenkin sellaisia, että aika on murheista pienin. Oleellisempaa on, että aika on rahaa.

Todistelu maksaa rahaa

Juristit laskuttavat hommistaan useimmiten tuntilaskutuksella, varsinkin oikeudessa. Siis mitä enemmän perustellaan, sitä suuremmaksi lasku kasvaa.

Laskua kasvattaa myös kaikki mahdollinen todistusaineiston hankkiminen. Jos oikeudenkäynnin tueksi hankitaan lisäksi asiantuntijalausuntoja tai pyydetään asiantuntija oikeuteen paikan päälle, nämäkin maksavat.

Oikeudenkäyntien nyrkkisääntönä on ”häviäjä maksaa”. Erityisesti epävarmoissa jutuissa kannattaa siis miettiä, kannattaako niitä kaikista epäoleellisimpia väitteitä perustella tai esittää ylipäätään. Harva juttu on niin päivänselvä, että voitosta varmana kannattaisi jokainen mahdollinen väite esittää ja todistella oikein ajan kanssa. Kun tappio- ja kuluriskit ovat siis aina olemassa, kannattaa turhaa todistelua poikkeuksetta välttää.

Mutta ok, oletetaan, että lompakkosi pullistelee seteleistä ja joudut joka päivä avaamaan uusia pankkitilejä, kun rahat eivät mahdu vanhoille. Rahasta ei siis ole pulaa. Ei muuta kuin kaikki mahdolliset väitteet ja todisteet tiskiin! Vai?

Todistelu maksaa luotettavuutta

Vaikka aikaa ja rahaa olisi käytössä loputtomiin, todistelu maksaa luotettavuutta. Ja sitä ei ole koskaan liikaa. Se onkin oikeudenkäynnissä kaikista kovinta valuuttaa. Oikeudessa ollaan vakuuttamassa tuomaria oman kannan oikeellisuudesta. Jos tässä epäonnistutaan, oikeudenkäynnin odotusarvo on negatiivinen.

Suomalaiset tuomarit ovat hyvin pitkälti ammattitaitoista väkeä, mutta hekin ovat ihmisiä. Tuomarit eivät siis ole psykologisille vaikutuksille immuuneja,

Jos lakimies on esittänyt oikeudenkäynnissä 9 epäuskottavaa väitettä, miten luulette tuomarin suhtautuvan siihen 10. väitteeseen? Vähemmästäkin tulee fiilis, että kaveri törisee turhuuksia.

Sen sijaan lakimies, jonka kaikki väitteet ovat napakoita ja varteenotettavia lasautuksia, vaikuttaa luotettavalta. Tällaisen henkilön on helpompi saavuttaa tuomarin luottamus. Mikä on vähän niinkuin se oikeudenkäynnin pointti, kuten ylempänä sanoin.

Jos siis jatkuvasti esität epäuskottavia väitteitä ja todistelet niitä turhuuksilla, älä ihmettele, miksi tulee turpaan.

Tämän takia kannattaa miettiä tarkasti, mitä väitteitä esittää ja millaisella todistelulla niitä tukee.

Mitä sitten kannattaa väittää ja mitä todistella?

Kun todistelu aiheuttaa kustannuksia, ydinkysymys tietysti on, mitä väitteitä kannattaa esittää ja mihin todistelua suunnata.

Tarkkaa vastausta on mahdotonta antaa, sillä vastaus riippuu tapauksesta, päämiehestä, vastapuolesta, päämiehen maksukyvystä, päämiehen kanssa valitusta strategiasta, oikeudenkäyntitaktiikasta ja tietysti lakimiehen taidosta ja näkemyksestä asian suhteen. Samanlaisiltakin vaikuttavissa tapauksissa voi joutua tekemään täysin erilaisia ratkaisuja, jos toisessa on tapauksen ydinkysymyksistä saatavilla useita todistajia ja toisessa samasta aiheesta lähinnä hataria, alkoholin sumentamia muistikuvia.

Oikeudenkäynnissä voi myös tulla yllätyksiä. Valmistelusta huolimatta tapaus voi ottaa oikeudessa suunnan, jota on ollut mahdotonta ennustaa etukäteen. Tuomaria voi kiinnostaa asia, joka alun perin vaikutti sivuseikalta, tai toisin päin. Siinähän sitten sovellat.

Yksi asia on kuitenkin varma: paukkuja kannattaa laittaa niihin tärkeisiin kohtiin. Siilit ovat söpöjä eläimiä, mutta oikeudenkäynnissä siilipuolustus on usein heikko taktiikka. Oikeudenkäynnit ovat taktisia ninjaiskuja, eivät mattopommituksia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *