Internetissä kohisee. Elisa Oyj on hakenut tavaramerkkiä mm. sanoille ”Viihde”, ”Perhe” ja ”Kirja” (ks. Taloussanomien uutinen tästä) . Kun joku saa yleiskielen sanoihin yksinoikeuden, kohta näiden sanojen käytöstä joutuu puhuessaankin maksamaan lisenssimaksuja Elisalle, koko suomen kieli yksityisestään ja uhattuna on jopa itse sananvapaus! Toisin sanoen keskustelu meni heti tarhan pihalta tutulle tasolle: ”Minäpäs patentoin ilman, ja se on sitten 500 euroa per henkäys!”

Tavaramerkit eivät toimi näin.

Mikään yllä olevista paniikkireaktioista ei perustu todellisuuteen. Katsotaanpa:

1) Yhyy! Yleiskielen sanoihin ja yleisnimiin ei saa hakea tavaramerkkiä!

Juu, ei. Sen takia Patentti- ja rekisterihallituksen edessä onkin viikottain mielenosoituksia siitä, miten on niin väärin, kun mm. tunturi (pyörä), karhu (olut) ja manner (teollisuuskoneiden renkaita) ovat kaikki tavaramerkkejä. Karjalasta puhumattakaan.

Sen sijaan tavaramerkin tulee olla erottamiskykyinen. Liian yleinen sana ei kelpaa tavaramerkiksi. Erottamiskyky kuitenkin ratkeaa sen mukaan, mihin tavaraluokkaan tavaramerkki on haettu. Oluelle ”karhu” on oikein hyvä tavaramerkki., mutta jos ”karhu”-merkkiä yritettäisiin saada karhuntaljoille tai karhunlihalle, se olisi selvästi erottamiskyvytön. Samoin Apple on oikein toimiva tavaramerkki tietokoneille ja multimedialaitteille, mutta hedelmille se ei olisi.

Ei ole siis mitään ongelmaa hakea tavaramerkkiä yleiskielen sanoille, kunhan ne ovat erottamiskykyisiä omissa tavaraluokissaan.

2) Yhyy! Kohta joutuu maksamaan lisenssimaksuja Elisalle, jos sanoo ”viihde”, ”perhe” tai ”kirja”!

Tavaramerkki on yksinoikeus käyttää sanaa elinkeinotoiminnassa. Siis liike-elämässä, ei yksityiselämässä. Sen takia kuka tahansa voi käyttää tavaramerkkiä jokapäiväisessä elämässään, koska tavaramerkin yksinoikeus ei kata kuin käytön elinkeinotoiminnassa.

Kuka tahansa voi siis maalata kenkiinsä kolme raitaa (Adidaksen tavaramerkki) eikä siinä ole mitään ongelmaa, mutta jos tällaisia kenkiä alkaa myydä, mennään elinkeinotoiminnan puolelle. Tällöin Adidaksen lakimiehetkin voivat asiasta kiinnostua.

Vai tiedätkö montakin henkilöä, joka on joutunut käräjille, kun on kertonut juoneensa ”muutaman Karhun tunturilla ollessaan”, eikä ole suostunut maksamaan lisenssimaksuja?

Niin, minäkään en tällaisia henkilöitä tunne.

3) Yhyy! Koko Suomen kieli yksityistetään ja siinä menee sananvapaus!

Nyt ihan oikeesti hei.

Tämänkaltaiset tavaramerkkihakemukset eivät ole millään tavalla poikkeuksellisia: ei ole mitenkään ennenkuulumatonta, että jokin firma hakee – tai yrittää hakea – tavaramerkkiä sanalle, joka on tavaramerkkiluokassaan todella yleinen. Usein nämä tarinat päättyvät hakijan kannalta kehnosti, juuri sanan yleisyyden vuoksi.

Mutta jos hakemuksen läpimeno on epävarmaa, miksi tavaramerkkiä on edes haettu? Eikö hakijaa edustavan asianajotoimiston tehtävä ole kertoa, ettei tällaiseen peliin kannata ryhtyä? Elisan tavaramerkkihakemuksesta ensimmäisenä kirjoittanut viihdevaikuttaja Jocka Träskback toteaa näin:

”Hakijan asiamies kuitenkin tekee usein varsinaisen hakemuksen ja tarjoaa asiassa konsultointia. Tässä tapauksessa hakemuksen asiamies on Roschier Brands -asianajotoimisto, joka lukeutuu Suomen suurimpiin alan toimijoihin. Siksi onkin käsittämätöntä, että sieltä on päästetty ulos tällainen aivopieru, joka on mielestäni typerämpi kuin kaikki taannoiset hymiö-hakemukset yhteensä –”

Kun Roschier Brandsilla on hommissa eräitä Suomen parhaita tavaramerkkilakimiehiä, kyse tuskin on asiamiehen töpeksinnästä. Oikeastaan voin arvata, miten keskustelu on edennyt:

”Tuota noin, nämä tavaramerkkihakemukset ovat kyllä erittäin haasteellisia, en oikein usko että ovat menossa läpi. Varsinkin tämä Viihde on melko erottamiskyvytön.”

”No yrittäkää silti.”

”Ok, teen nyt vielä selväksi, että tämän läpimeno on epävarmaa, ja lasku tulee sitten perästä. Oletteko nyt aivan varmoja, että haluatte hakea tätä tavaramerkkiä?”

”Kyllä ollaan, pistäkää hakemusta matkaan.”

”Selvä, näin tehdään.”

Lakimiehen tehtävänä on neuvoa asiakasta ja suositella tälle asiantuntemuksensa perusteella parasta toimintatapaa. Lakimies ei kuitenkaan voi päättää päämiehensä puolesta. Jos päämies siis haluaa, että tehdään jotain, minkä onnistumistodennäköisyys on pieni, lakimiehen tehtävänä on informoida päämiestä siitä. Mutta jos päämies silti tahtoo, että edetään, sitten edetään.

Mitä Elisan tapauksessa käy? No, oma arvioni on se, että Viihde ei tule menemään läpi, sillä se on tavaraluokissaan aivan liian yleinen (samoin arvioi Taloussanomien jutussa prof. Rainer Oesch).

Sen sijaan ”kirja” voi mennä, ellei PRH kiinnitä erityistä huomiota e-kirja -sanan käyttöön. ”Perhe” on näistä kaikista todennäköisin läpimenijä, sillä ”perhe” ei ole alalla yleisesti käytössä oleva termi.

Vielä on kuitenkin turha vetää herneitä nenään, sillä kenenkään meidän yksityiselämään tämä ei varmasti vaikuta. Muutenkin tavaramerkkihakemuksista närkästyminen on aina hieman ennenaikaista, kun mitään ei ole kuitenkaan vielä tapahtunut millään tasolla.

Myönnetyistä tavaramerkeistä sitten voi ollakin syytä närkästyä, jos sattuu olemaan elinkeinonharjoittaja ja käyttää samantyyppisiä ilmaisuja bisneksissään. Meille muille ei kuitenkaan asiassa ole mitään uhkaa millään tasolla.