Yle uutisoi tänään, että ”Suomen laki ei vielä tunne virtuaalisia varkauksia”.
Tämä pitää paikkansa. Suomen laista ei löydy rikosnimikettä ”virtuaalinen varkaus”. Juttua varten haastateltu Pelaaja-lehden päätoimittaja Miika Huttunen toteaakin, että:
”Yhdysvalloissa ja Aasiassa lainsäädäntö on jo reagoinut tähän, siellä virtuaalinen omaisuus rinnastetaan oikeaan omaisuuteen. Suomessa ilmiö on niin tuore, ettei lainsäädäntö ole pysynyt ihan perässä.”
Huttunen on valitettavasti erehtynyt. ”Virtuaalisiin varkauksiin” puuttuminen ei nimittäin edellytä yhtäkään näistä:
- Että pitäisi erikseen määritellä virtuaalinen varkaus;
- Että virtuaalinen omaisuus rinnastettaisiin fyysiseen omaisuuteen; tai
- Että lainsäädäntöä päivitettäisiin ottamaan virtuaalinen omaisuus erikseen huomioon.
Suomessa on käsitelty jo ainakin kaksi virtuaaliseen omaisuuteen liittyvää oikeustapausta. Ensimmäinen on nk. Habbo Hotel -tapaus, joka käsiteltiin Kouvolan hovioikeudessa.
Tapauksessa oli kyse siitä, että henkilö oli urkkinut toisen Habbo Hotel -virtuaalimaailman käyttäjän salasanan tietoonsa ja sen jälkeen siirtänyt tämän oikealla rahalla ostetut virtuaalihuonekalut omalle käyttäjätililleen. ”Varastetun” omaisuuden arvo oli 465 euroa ja tekijälle vaadittiin rangaistusta näpistyksestä.
”Varasti” lainausmerkeissä, koska tapauksessa ei ollut kyse varkaudesta. Hovioikeuden kysymyksenasettelu oli täysin oikea: onko virtuaaliomaisuus rikoslain varkauspykälässä eli 28 luvun 1 §:ssä tarkoitettua irtainta omaisuutta tai voidaanko ne siihen rinnastaa.
Hovioikeuden vastaus oli kieltävä. Irtain omaisuus on Suomen laissa lähtökohtaisesti vain ja ainoastaan aineellista, siis fyysisesti koskettavissa olevaa omaisuutta. Habbo Hotelin sohvat eivät ole fyysisiä, vaan virtuaalisia sohvia. Hovioikeus totesi:
”Internetissä toimivan Habbo Hotel -palvelun niin sanottuja sähköisiä tai virtuaalisia huonekaluja ei voida pitää esitöissä tarkoitettuna irtaimena omaisuutena. Kysymys on aineettomasta omaisuudesta, jolla on taloudellinen arvo.”
Pääsemme tenttikirjatasoiseen oikeudelliseen syllogismiin:
- Varastaminen viittaa fyysiseen materiaan.
- Virtuaaliset esineet eivät ole fyysisiä.
- Niinpä virtuaalisia esineitä ei voi varastaa.
Lisäksi löytyy myös toinen tapaus, jossa henkilöltä oli ”varastettu” käyttäjätunnus, joka oikeutti hänet tiettyyn World of Warcraft -hahmoon. Hauskana yksityiskohtana uhria edusti nykyinen esimieheni Herkko Hietanen Turre Legalista ja asiantuntijatodistajana oli entinen työtoverini, virtuaaliomaisuudesta väitellyt Vili Lehdonvirta.
WoW-tapauksessa syytetty oli myynyt käyttäjätilinsä toiselle henkilölle, mutta kaappasi pelitilinsä takaisin käyttäjätunnukseen asetetun master-salasanan avulla. Tapauksessa syyte koski luvatonta käyttöä ja vahingontekoa (nykyisin kyseessä olisi RL 35:3 a §:n mukainen datavahingonteko). Asiasta ei kuitenkaan saatu tuomiota, sillä tapaus sovittiin sitä ennen.
Luvaton käyttö ja vahingonteko (nyk. datavahingonteko) ovat osuvampia rikosnimikkeitä kuin varkaus tai näpistys, mutta useimmiten virtuaaliomaisuutta koskeviin rikoksiin sopivin rikosnimike on RL 36:1 § eli petos. Siis ihan tavallinen, arkipäiväinen petos, ei mikään virtuaalipetos.
Online-pelien käyttäjät eivät yleensä varsinaisesti omista taikamiekkojaan ja lasertykkejään, vaan heillä on näihin virtuaaliesineisiin rajoitettu käyttöoikeus. Käyttöoikeuden kesto on taas useimmiten riippuvainen siitä, kuinka kauan pelifirma tarjoaa palvelua, ts. kuinka kauan pelipalvelimet ovat toiminnassa. ”Virtuaaliesineen omistaminen” on lähinnä puhekielinen tapa ilmaista olevansa oikeutettu sähköiseen palveluun, jolla on tietyt virtuaaliesineet käsittävä sisältö.
Usein tämän sisällön arvo on määritettävissä esineen tarkkuudella, jolloin voimme puhua virtuaaliesineen rahallisesta arvosta. Jos henkilöltä riistetään hänen ”omistamansa” virtuaaliesine, hän menettää osan sähköisen palvelunsa sisällöstä ja siis sen arvosta. Henkilö menettää taloudellista etua.
Käytännössä esineitä ei voi peleissä riistää toiselta väkivalloin samalla tavalla kuin vaikkapa varkaudessa tai ryöstössä, vaan se vaatii useimmiten toisen pelitilille kirjautumista. Toisen pelitilille taas pääsee kirjautumaan, kun huijaa toisen paljastamaan salasanansa. Ja kun henkilöä huijataan tai muuten johdetaan harhaan taloudellisen hyödyn saavuttamiseksi, kyseessä on petos.
Summa summarum: vaikka virtuaaliset esineet eivät ole oikeudellisessa mielessä irtainta omaisuutta, ne ovat kuitenkin sähköinen palvelu, jolla on taloudellinen arvo. Taloudellista arvoa suojataan oikeusjärjestyksessä hyvin tehokkaasti jo pelkästään petoksen kriminalisoinnilla. Toki taloudellista arvoa suojataan muutenkin, mutta aiheen kannalta oleellisin kriminalisointi on petos.
Mikä on siis tarinan opetus? Niitä on kaksi:
- Virtuaalinen omaisuus on Suomessa lähtökohtaisesti oikein hyvin suojattu; ja
- Jopa YLEn uutiset ovat joskus väärässä.
Ps. Toimittajalle vinkki: jos tarvitset asiantuntijaa kommentoimaan virtuaalirikosten laillista asemaa, yhteystietoni löytyvät täältä. Tavoitat minut myös Twitteristä!