Pitääkö sukankutojamummot pistää vankilaan?

Tänään Facebookissa ihmisiä on aktivoinut YLE Satakunnan uutinen siitä, että käsityön antaminen lahjaksi voi olla rikos. Asiantuntijana YLE oli haastatellut Patentti- ja rekisterihallituksesta apulaisjohtaja Tapio Priiaa, joka kertoi näin:

”Mallisuoja estää kaupallisen ja ammattimaisen hyväksikäytön, mutta omaan käyttöön tuotetta voi yhden kappaleen valmistaa. Suojan rajanveto on kuitenkin kuin veteen piirretty viiva. Pitää harkita, että mitä enemmän tekee, niin sitä enemmän raja lähestyy. Ei se oikeastaan ole enää omaan käyttöön valmistettua jos sitä tekee lahjaksi laajalle piirille.”

Tämä perustuu siihen, että jos kyseessä on ns. mallisuojattu tuote, mallisuojauksen loukkaaminen on vähän niinkuin lailla kielletty, kuten mallioikeuslaista 1971/221 käy ilmi. Malli itsessään on juristikieltä ja lain mukaan tarkoittaa ”tuotteen tai sen osan ulkomuotoa, joka ilmenee tuotteen tai sen koristelun piirteistä kuten linjoista, ääriviivoista, väreistä, muodosta, pintarakenteesta tai materiaalista”.

Ihmiskielellä kyse on siis esimerkiksi kankaan kuosista tai vaatteen leikkauksesta. Mallioikeudella suojattu malli on esimerkiksi malli nro. 20060179 eli Puolustusvoimien nykyisin käyttämä maastokuvio eli tuttavallisemmin pikselipaidan kuosi.

Mallioikeus on immateriaalioikeuksille tyypillisesti kielto-oikeus, eli oikeus kieltää muita käyttämästä mallia. Kuten mallioikeuslaki 5 a § sanoo:

”Mallioikeus sisältää jäljempänä säädetyin poikkeuksin sen, ettei muu kuin mallioikeuden haltija ilman tämän lupaa saa käyttää hyväkseen mallia. Mallin hyväksikäyttämistä on muun muassa mallin mukaisen tai sen sisältävän tuotteen valmistaminen, tarjoaminen, markkinoille saattaminen, käyttäminen – -”

Siis vain mallioikeuden haltija tai tämän lisenssinsaaja saa valmistaa mallisuojattuja tuotteita. Eli nytkö pistetään mummot telkien taa, jos nämä menevät kutomaan sukkia, joiden kuosi on mallisuojattu? No ei. Kuten jo 5 a § sanoo, mallioikeuteen sisältyy rajoituksia. Ensimmäinen rajoitus löytyykin seuraavasta pykälästä, eli  5 b §:stä:

”Mallioikeus ei käsitä mallin yksityistä käyttöä, jolla ei ole kaupallista tarkoitusta.”

Perinteisesti yksityisellä käytöllä on tarkoitettu käyttöä, joka tapahtuu kaveri- tai perhepiirissä. Osviittaa voidaan hakea tekijänoikeuspuolelta, missä yksityisenä käyttönä on lähtökohtaisesti pidetty alle 20 kappaleen valmistamista, kunhan se tapahtuu perhepiirissä tai kavereille, eikä esim. yritys- tai yhdistystoiminnassa. Myös 20 – 50 kappaleen valmistamista on voitu pitää yksityisenä, jos muut olosuhteet ovat sitä puoltaneet. En näe syytä, miksei tätä samaa määrällistä rajausta voitaisi soveltaa myös mallioikeuksiin.

Uutisessa ei myöskään puhuta kaupallisesta tarkoituksesta mitään. Kaupallinen tarkoitus on toki sekin juristikielinen termi. Tavallisten ihmisten kielellä se tarkoittaa sitä, että sukkien vastikkeena raha vaihtaa omistajaa toiseen suuntaan kuin kudotut sukat. Joululahjojen kohdalla näin harvemmin kuitenkaan on. Päinvastoin, yleensä ne rahatkin siirtyvät mummolta lapsenlapsille eikä toisinpäin.

Eli mitä voimme uutisesta päätellä? Sitä, että Priia on nyt erehtynyt, tai että YLE on käsittänyt Priian sanat väärin.

Kun joululahjatarkoitus vielä katsotaan mitä luultavimmin arvostelua lieventäväksi asianhaaraksi, voitaneen todeta, että mummot voivat jatkossakin kutoa sukkia lahjaksi hyvällä omallatunnolla, ainakin, mikäli niitä kudotaan alle 50 paria ja kunhan niitä ei myydä.

Toisin sanoen: MYTH BUSTED.

Keskustelutaktiikka: No vitsillähän minä

Tietokirjailijakaverini Katleena Kortesuo blogasi Hjallis Harkimon Diilissä esittämistä väitetysti naisvihamielisistä lausunnoista – ”sähän kantelet kuin nainen” ja ”ei noi naiset pysty olemaan keskenään tappelematta” (ks. Ei oo totta: ”Enhän minä vihaa naisia, mutta…”).

Kuten Katleenakin kirjoituksessaan toteaa, nämä on luultavasti tarkoitettu vitseiksi. Ottamatta nyt kantaa siihen, ovatko Hjalliksen heitot hauskoja sutkautuksia, misogynististä vihapuhetta vai jotain siltä väliltä, on syytä kuitenkin tutustua huumoriin keskustelutaktiikkana.

Huumori on tehokas keskustelutaktiikka varsinkin jos keskustelu käydään yleisön edessä. Kuten aiemmin kirjoitin, keskustelussa on usein kaksi tavoitetta: osoittaa olevansa oikeassa tai saada tahtonsa lävitse. Nämä saattavat olla – ja usein ovatkin – toisensa poissulkevia. Tästä huolimatta kannattaa kuitenkin muistaa mainosmiehiltä tuttu lausahdus: asiat ovat sitä mitä ne näyttävät olevan. Jos siis haluatkin osoittaa olevasi oikeassa, on tärkeää, että nimenomaan yleisö uskoo sinun olevan oikeassa. Usein tähän on jopa mahdollista yhdistää tahtonsa läpisaaminen, kunhan vain osoittaa kuulijoille olevansa oikeassa. Näin on esimerkiksi useissa demokraattisissa elimissä: vastaväittäjän näkemyksellä ei juuri ole arvoa, kun 59 päättäjää 60:stä on sitä mieltä, että vastaväittäjä on väärässä.

Yleisötilanteissa huumori onkin usein hyvin tehokas tapa voittaa yleisö puolelleen ja heikentää vastustajan argumentteja. Mikäpä sen tekisi tehokkaammin kuin hyvään kohtaan heitetty naseva sutkautus, joka saa vastapuolen argumentin näyttämään täysin naurettavalta ja epärealistiselta?

Stand-up -komiikkaaKuva Camera on autopilot @ Flickr, CC BY 2.0

Huumori on kuitenkin kaksiteräinen miekka ja melko riskialtis taktiikka. Kuten tiedetään, sopiva huumorin taso vaihtelee yleisöstä riippuen: samat vitsit, jotka ovat hauskoja jätkien olutillassa eivät ole sopivia mummon hautajaisissa. Kaskua kertoessa pitääkin siis olla tarkkana, ettei arvioi yleisölle sopivan huumorin tasoa väärin.

Huumori on lopultakin nk. sutemiwaza (Ks. Wikipedia: Sutemiwaza). Sutemiwaza on judotermi ja tarkoittaa uhrautumisheittoa. Nämä ovat heittoja, joihin kuuluu osana esimerkiksi oma kaatuminen tms. Tällaisissa liikkeissä on aina se riski, että mikäli heitto epäonnistuu, itsensä löytää maasta ja vastustajan luultavasti päältään hakemassa sidontaa. Jos siis vitsi epäonnistuu, on hyvin huonossa asemassa.

Hyvä esimerkki huumorin epäonnistumisesta on Jussi Halla-aho – hänen vitsinsä ovat sellaisia, että kaikki eivät edes tahdokaan ymmärtää niitä (ks. Antti Mustakallion kirjoitus ”Jussi Halla-ahon radikaali retoriikka” Hyvejohtajuus-blogissa), vaan sen sijaan penäävät ”mitä sinä tuolla oikein tarkoitit, tahdotko muka oikeasti panssarivaunuja Ateenan kaduille!?”. Sillä ei ole väliä, olisiko kuulija mahdollisesti ymmärtänyt vitsin jos olisi tahtonut – ratkaisevaa on, että kuulija ei nauranut. Tässä kohtaa kuulostaa aina äärimmäisen nololta selittelyltä sanoa että ”noh, vitsillähän minä vain, en minä vakavissani, ettekö te nyt läppää hei ymmärrä”. Se ei varmasti tue argumenttia.

Varovasti sen huumorin kanssa, siis.

Keskustelutaktiikka: ”Kuin raivo härkä”

Eräs käsittämättömimmistä keskustelutaktiikoista, joihin toistuvasti törmään, on taktiikka nimeltä ”Kuin raivo härkä” (tunnetaan myös nimellä ”Hai haistaa veren”). Tästä esimerkki alla:

Anton (huolestuneena): ”Minusta naiset ovat yhteiskunnassa erittäin huonossa asemassa. Naisten aseman parantamiseksi täytyy tehdä jotain!”

Bertta (närkästyneenä) ”Ai jaa!? Mitä sinulla on naisia vastaan!?”

Anton (provosoivasti) ”No naisethan nyt ovat kaikki huoria, ihan oikein niille! Eihän niistä ole muuhun kuin synnyttämiseen ja ruoanlaittoon!”

Kyseessä on siis tilanne, jossa ensimmäinen keskustelija esittää näkemyksen, jonka kuulija ymmärtää väärin ja närkästyy nimenomaan väärinymmärryksensä vuoksi – esimerkiksi tässä Anton on ollut huolissaan naisten asemasta, mutta Bertta on ymmärtänyt Antonin tahtovan solvata naisia. Mutta sen sijaan, että Anton korjaisi Bertan näkemyksen (”Anteeksi, käsitit nyt vähän väärin – tarkoitin, että naiset ovat oikeasti huonossa asemassa ja heitä pitäisi jotenkin auttaa, en vain tiedä miten”), tämä heittääkin bensaa liekkeihin ja pyrkii provosoimaan Berttaa kaikin voimin.

Raivo härkä

Kuva Vicente Alfonso @ Flickr, CC BY-NC 2.0

En yksinkertaisesti ymmärrä tätä taktiikkaa, mutta jotenkin tämän taktiikan täytyy olla houkutteleva, koska olen oikeasti nähnyt tätä käytettävän. En vain ymmärrä miksi – mitä tällainen henkilö kuvittelee saavuttavansa? Siinä ei saavuta mitään, koska vastapuoli ei ole edes ymmärtänyt alkuperäistä väitettä ja toisaalta ärsytetyksi tultuaan vastapuoli tuskin on ainakaan kovin halukas antamaan tulitukea jossain tulevassa keskustelutilanteessa, koska tämä kokee tulleensa tahallisesti provosoiduksi.

Tässä kohtaa täytyy mainita, että ”kuin raivo härkä” on tyystin eri asia kuin tarkoituksellinen provosointi tai keskustelutaktiikka argumentum ad absurdum, vaikka aloitteleva keskustelija saattaa joskus sekoittaa nämä keskenään (niistä enemmän myöhemmissä postauksissa). Raivohärässä oleellista on, että keskustelija A:lla on ollut tietty tarkoitus, jonka B on ymmärtänyt väärin, ja sen sijaan, että A korjaisi tämän väärinymmärryksen, A lähteekin vain ruokkimaan B:n väärinymmärrystä.

Älä käytä tätä taktiikkaa. Koskaan. On olemassa ärsytystaktiikoita, joilla voi saavuttaa etuja, jos niitä käyttää oikeassa paikassa. Tämä ei ole yksi niistä. ”Kuin raivo härkä” on sukua lähinnä Aku Ankasta tutulle Plopovin itsemurhasiirrolle: se on liike, jolla saat vain ja ainoastaan huononnettua omia asemiasi, etkä saavuta sillä yhtään mitään.

Keskustelutaktiikka: Sotilasparaati

Luontodokumentteja katsoessa yksi hauskimmista jutuista on yleensä se, millaisia pullistelukeinoja kunkin eläinlajin urokset käyttävät välienselvittelyynsä: yksi paisuttaa itseään vetämällä ilmaa sisään, toinen levittää helttansa valtavaksi, kolmannella on valtavat valesilmät. Kaikkien näiden temppujen tarkoituksena on saada käyttäjänsä näyttämään isommalta ja dominoivammalta ja pelotella kilpailija perääntymään.

Sotilasparaateilla on käytännössä sama funktio; Suomessa tämä tapahtuu vuosittain Puolustusvoimain lippujuhlan päivänä 4. kesäkuuta. Tarkoitus on sama kuin kaikilla muillakin sotilasparaateilla: esitellä tuhokoneiston lihaksia ja kertoa muille, että ”tämä sinulla on vastassasi, jos yrität tulla tänne”. Sotilasparaatin funktio on siis näyttää voimaa ja pelotella mahdollisia vastustajia.

Keskustelutaktiikasta puhuttaessa sotilasparaatiargumentti kuuluu kuitenkin näin:

Minä olen muuten tämän projektin kannalta niin tärkeä ihminen, että jos minä en ole mukana, projekti kaatuu.

SotilasparaatiKuva stevea@Flickr, CC BY-NC-ND 2.0

Sotilasparaatiargumentti on äärettömän huono veto ja toimii lähes poikkeuksetta täysin päinvastoin kuin miten sen käyttäjä toivoisi sen toimivan. Vaikka taktiikan ideana on saada muut pitämään henkilö mukana projektissa ja nostaa tämän arvostusta, useimmiten ainoa tulos sotilasparaatista on se, että muut alkavat vihata henkilöä entistä enemmän ja luultavasti tämä heitetään ulos projektista sillä sekunnilla.

Mitä tuo oikein luulee itsestään? Olevansa korvaamaton? Onpa jätkällä otsaa! Jumalauta, minäpä annan sille kenkää opetukseksi.

Sotilasparaati kääntyy lähes poikkeuksetta itseään vastaan. Erityisen huono se on ryhmäkeskustelussa esitettynä, sillä tällöin henkilö saa kaikkien vihat päälleen, koska tämä käytännössä kyseenalaistaa kaikkien muiden osallisten suorituskyvyn. Ja varsinkin, jos argumentin kuulee myös esimies, tämä on selvä haaste: sotilasparaati kyseenalaistaa esimiehen projektinjohtotaidot ja jopa auktoriteetin: ”et uskalla tehdä minulle mitään, ja sitäpaitsi et kykene löytämään minua korvaavaa henkilöä”.

Ja vaikka sotilasparaatibluffi jostain syystä menisikin läpi, paskan jätkän maine on taattu. Yhtä varmaa on se, että henkilöä ei varmasti siirretä ainakaan vastuullisempaan asemaan.

Loppujen lopuksi sotilasparaatin taustalla on yksi ihmisten perussynti: oman merkityksellisyytensä ja korvaamattomuutensa yliarviointi. Ja mikä olisikaan herkullisempaa kuin päästä näpäyttämään tällaista henkilöä?

Niinpä. Jos olet oikeasti korvaamaton, anna muiden huomata se, kun nämä karauttavat karille. Kyllä he tulevat anelemaan sinua takaisin, jos olet oikeasti korvaamaton – ja siinä on myös hyvä sauma neuvotella vähän paremmista työsuhde-eduista. Sotilasparaatit kannattaa kuitenkin suosiolla jättää armeijoille.

Ihmissusien metsästäminen parantaa keskustelutaktiikkaa

Keskustelutaktiikan kannalta on tärkeää huomioida kaksi keskustelun tavoitetta. Näitä ovat

  1. Osoittaa keskustelun muille osapuolille sekä yleisölle olevansa oikeassa; tai
  2. Saada tahtonsa lävitse.

Lähes poikkeuksetta nämä kaksi tavoitetta ovat toisensa poissulkevia. Kakkonen on kuitenkin tärkeämpi: on tärkeämpää saada tahtonsa lävitse kuin osoittaa muille olevansa oikeassa.

Kaverini Mika Valtonen kertoi pelanneensa Lupus in Tabula -peliä. Pelaajat ovat kyläläisiä, joita vainoaa kyläläisiä syövä ihmissusi. Vuoron lopussa kyläläiset äänestävät, kuka kyläläisistä lynkataan ihmissutena. Jos nämä arvaavat oikein ja ihmissusi tulee lynkatuksi, kyläläiset voittavat. Jos ihmissusi onnistuu syömään kaikki kyläläiset, ihmissusi voittaa.

Ihmissusi

Kuva muadiv@Flickr, CC BY-NC-ND

Koko peli perustuu päättelyyn ja argumentointiin. Fiksuna kaverina Mika oli ehtinyt päätellä, kuka pelaajista on ihmissusi ja julisti päättelyketjunsa voitonriemuisena muille. Mikan yllätys olikin melkoinen, kun kanssapelaaja ilmoitti: ”kyllä sä varmaan oot ihan oikeessa, mut aion äänestää sua vastaan, koska sun argumentaatiotapas on niin ärsyttävä”.

Väärä kaveri lynkattiin ja ihmissusi söi kyläläiset. Pelin loputtua kävi ilmi, että Mika oli kuin olikin päätellyt ihmissuden oikein. Jos muut olisivat äänestäneet Mikan ehdotuksen mukaan, kyläläiset olisivat voittaneet. Mika oli oikeassa. Sillä ei kuitenkaan ollut väliä, sillä virhe oli jo tehty: koska kanssapelaaja piti Mikaa ärsyttävänä, tätä ei kiinnostanut kuunnella tämän ehdotuksen sisältöä, vaan puuttui esitystapaan ja toimi sen mukaan. Tulos oli, että Mika hävisi pelin.

Kun ihmiset ovat jo valmiiksi sinua vastaan, näitä ei kiinnosta varsinainen asiasi. He eivät edes yritä ymmärtää tarkoitustasi, vaan tarttuvat esityksesi muotoon. He tekevät kaikkensa sabotoidakseen sinua.

Mitä jos kyseessä olisi ollut bisnesneuvottelu? ”Kyllä tämä teidän tuote on selkeästi tehokkaampi ja laadukkaampi ja tämä on 15% halvempi kuin teidän kilpailijan tuote. Mutta teidän esitystapa on niin ärsyttävä, ettei me haluta tilata teiltä.”

Mieti, haluatko näyttää muille, että olet oikeassa – vai saada tahtosi lävitse? Jos valitset väärin, voit joutua ihmissuden syömäksi.

Ps. asiaan liittyen tismalleen samasta ilmiöstä on kyse tämänviikkoisessa Jussi Halla-Ahon sotilasjunttakommentissa (ks. Hesari). Henri Heikkisen analyysi Halla-ahon virheestä tässä.