Usein sanotaan, että suomalaiset eivät osaa keskustella. Milloin suomalaiset eivät osaa smalltalkia, milloin väittelyitä, milloin mitäkin. Ja tämä voi hyvinkin pitää paikkansa: en ole kuullut yhdestäkään Suomen koulusta, jossa olisi väittelyn opetusta sen yhden äidinkielen valinnaisen kurssin lisäksi (ja sillä kurssillakin se on vain osa kurssia). Yliopistoissa tilanne ei ole paljoa parempi. Edes oikeustieteellisessä – jossa väittelyiden luulisi kuuluvan peruskursseihin – ei väittelyn jaloa taitoa opeteta, paitsi ehkä hyvässä lykyssä valinnaisena. Toisin on rapakon takana, missä väittelykilpailut (debate contest) ovat keskeinen osa yliopistokulttuuria ja ”debate contest champion” arvostettu titteli.
Joten ihmekös tuo, että suomalaiset tekevät keskustellessaan aivan typeriä virheitä. Tietysti voi väittää, että keskustelutilanteet ovat niin suhteellisia, ettei voi sanoa, milloin kyseessä on ”virhe”. Tämä ei pidä paikkaansa. Keskustelut ovat toki kontekstiriippuvaisia, mutta on havaittavissa tiettyjä tyyppitilanteita, joissa tiettyjen asioiden sanominen ääneen on vain yksinkertaisesti moka ja yksiselitteisesti heikentää omaa argumentaatiota. Erityisesti Desuconia väsätessäni on vastaani tullut ties kuinka monta tällaista tilannetta. Keskusteluvirheitä ovat kaikki sellaiset mokat, joilla henkilö kaivaa maata erityisesti oman argumenttinsa alta. Miltä kuulostaa esimerkiksi seuraava:
Puolueettomasti tarkasteltuna tämä ratkaisu on selkeästi kaikkien kannalta paras. Tietysti minun urakkaani tämä helpottaa eniten ja Peten, Minnan ja Raakelin – jotka kilpailevat kanssani samoista resursseista – tavoitteet projektissa murskaantuvat. Tehän tiedätte, etten pidä Petestä ja Minnasta. Raakel taas on uhrattavissa.
Fiksuimmat ehkä huomaavat, että yllä olevan kommentin puhuja ei selvästikään ole puolueeton, vaikka niin väittääkin. Ihmiset kuitenkin tekevät jatkuvasti lähes tämäntasoisia mokia, joilla he tuntuvat ainoastaan kampittavan omia tarkoitusperiään. Jos esimerkin ratkaisu nimittäin edes vaikuttaisi parhaalta ratkaisulta, ei puhujan missään tapauksessa kannattaisi tietenkään ilmaista, että hänellä on oma lehmä ojassa!
Keskustelutaktiikka on yhdistelmä retoriikkaa, sosiaalisten suhteiden hallintaa ja yleistä pelisilmää. Tiivistettynä keskustelutaktiikassa on kyse siitä, mitä kannattaa sanoa ja missä järjestyksessä, jotta omat argumentit saavat maksimaalisen painoarvon. Sen luulisi olevan opettelemisen arvoista jokaiselle, joka joutuu joskus neuvottelemaan tai väittelemään – tai yleensäkään keskustelemaan muiden kanssa.