Mitä on keskustelutaktiikka?

Usein sanotaan, että suomalaiset eivät osaa keskustella. Milloin suomalaiset eivät osaa smalltalkia, milloin väittelyitä, milloin mitäkin. Ja tämä voi hyvinkin pitää paikkansa: en ole kuullut yhdestäkään Suomen koulusta, jossa olisi väittelyn opetusta sen yhden äidinkielen valinnaisen kurssin lisäksi (ja sillä kurssillakin se on vain osa kurssia). Yliopistoissa tilanne ei ole paljoa parempi. Edes oikeustieteellisessä – jossa väittelyiden luulisi kuuluvan peruskursseihin – ei väittelyn jaloa taitoa opeteta, paitsi ehkä hyvässä lykyssä valinnaisena. Toisin on rapakon takana, missä väittelykilpailut (debate contest) ovat keskeinen osa yliopistokulttuuria ja ”debate contest champion” arvostettu titteli.

Joten ihmekös tuo, että suomalaiset tekevät keskustellessaan aivan typeriä virheitä. Tietysti voi väittää, että keskustelutilanteet ovat niin suhteellisia, ettei voi sanoa, milloin kyseessä on ”virhe”. Tämä ei pidä paikkaansa. Keskustelut ovat toki kontekstiriippuvaisia, mutta on havaittavissa tiettyjä tyyppitilanteita, joissa tiettyjen asioiden sanominen ääneen on vain yksinkertaisesti moka ja yksiselitteisesti heikentää omaa argumentaatiota. Erityisesti Desuconia väsätessäni on vastaani tullut ties kuinka monta tällaista tilannetta. Keskusteluvirheitä ovat kaikki sellaiset mokat, joilla henkilö kaivaa maata erityisesti oman argumenttinsa alta. Miltä kuulostaa esimerkiksi seuraava:

Puolueettomasti tarkasteltuna tämä ratkaisu on selkeästi kaikkien kannalta paras. Tietysti minun urakkaani tämä helpottaa eniten ja Peten, Minnan ja Raakelin – jotka kilpailevat kanssani samoista resursseista – tavoitteet projektissa murskaantuvat. Tehän tiedätte, etten pidä Petestä ja Minnasta. Raakel taas on uhrattavissa.

Fiksuimmat ehkä huomaavat, että yllä olevan kommentin puhuja ei selvästikään ole puolueeton, vaikka niin väittääkin. Ihmiset kuitenkin tekevät jatkuvasti lähes tämäntasoisia mokia, joilla he tuntuvat ainoastaan kampittavan omia tarkoitusperiään. Jos esimerkin ratkaisu nimittäin edes vaikuttaisi parhaalta ratkaisulta, ei puhujan missään tapauksessa kannattaisi tietenkään ilmaista, että hänellä on oma lehmä ojassa!

Keskustelutaktiikka on yhdistelmä retoriikkaa, sosiaalisten suhteiden hallintaa ja yleistä pelisilmää. Tiivistettynä keskustelutaktiikassa on kyse siitä, mitä kannattaa sanoa ja missä järjestyksessä, jotta omat argumentit saavat maksimaalisen painoarvon. Sen luulisi olevan opettelemisen arvoista jokaiselle, joka joutuu joskus neuvottelemaan tai väittelemään – tai yleensäkään keskustelemaan muiden kanssa.

Odotettavissa: tiukkaa sisältöä

Olen jo pidemmän aikaa pitänyt animeblogi Bubukuutia avovaimoni Johannan kanssa. Yhden aiheen blogeissa on vain se haittapuoli, että ne ovat vähemmän yllättäen yhden asian blogeja. Vaikka jonkin verran omassa blogissaan voikin aiheesta liukua, ei liika rönsyily koskaan ole hyvästä.

Toisaalta minut Facebookin puolelta tietävät, että tykkään kommentoida päivän tapahtumia Hesarin uutislinkkejä postaillen, jopa niin, että parissakin juhlissa olen saanut kommenttia, että ihmiset ovat lopettaneet uutisten lukemisen kokonaan – helpompaa kun on katsoa minun Facebook-seinältäni referaatti ja valmis mielipide asiaan…

Toisaalta myöskään Facebook-seinä ei ole paras mahdollinen kommentointiväylä, sillä vaikka keskustelua syntyykin, se on enemmänkin nopeiden kommenttien heittelyä puolin ja toisin eikä juuri rohkaise pohjatyöhön. En myöskään kirjoittele Facebookiin mitään syvällisempiä juttuja, joista minulla joskus olisikin sanottavaa.

Siksi tämä blogi.