Tekijänoikeuskirje markkinaoikeudessa – oikeudenhaltijat hävisivät

Merirosvo

Vajaa kuukausi sitten markkinaoikeus antoi tekijänoikeuskirjetapauksessa ratkaisun MAO:299/19. Vastakkain olivat liittymänhaltija (vastaaja) ja Crystalis-yhtiö (kantaja). Markkinaoikeus ei löytänyt näyttöä siitä, että vastaaja olisi jakanut Black Sails -sarjan jaksoja vertaisverkossa ja vapautti vastaajan. Oikeudenhaltijoiden maksettavaksi tuli vastaajan vajaan 20000 euron oikeudenkäyntikulut.

Miten markkinaoikeus päätyi ratkaisuun?

Ihan normaali tekijänoikeuskirjejuttu

Ensivilkaisulta nyt ratkaistu tapaus oli kuin mikä tahansa tekijänoikeuskirjejuttu. Crystaliksen käyttämä Hedman Partners -asianajotoimisto oli vuoden 2016 loppupuolella lähestynyt vastaajaa tekijänoikeuskirjeellä. Kirjeessä oikeudenhaltijan edustaja kertoi, että sen havaintojen mukaan kirjeensaajan liittymästä oli lainvastaisesti jaettu vertaisverkoissa Black Sails -sarjan jaksoja ja vaati hyvitystä.

Kirjeensaaja kieltäytyi ja otti oikeudenhaltijaan yhteyttä sähköpostitse. Lyhyen sähköpostivaihdon jälkeen kirjeensaaja oli todennut, ettei aio maksaa koska ei ole tekoja tehnyt.

Parin vuoden päästä kirjeensaaja sai haastekirjeen markkinaoikeudesta.

Kirjeensaajan kannalta tilanne ei ollut hyvä. Vaikka hänellä oli langaton verkko, se oli ollut tekoaikaan salattu.

Vastaaja työskenteli IT-alalla, mikä kantajan mukaan viittasi siihen, että hänellä oli valmius käyttää useita eri käyttöjärjestelmiä ja siten eri versioita vertaisverkko-ohjelmista. Sarjan jaksoja olikin jaettu useammalla ohjelmalla: uTorrentilla, sen Mac-versiolla että Deluge-ohjelmalla.

TV-sarjan jaksoja oli jaettu myös vastaajan työpaikan IP-osoitteesta.

Lisäksi vastaaja oli sosiaalisessa mediassa julkaissut piraattimyönteisiä kannanottoja.

Kantajan näkökulmasta juttu oli selvä: vastaaja on niin syyllinen kuin voi olla.

Ihan epänormaali tekijänoikeuskirjejuttu

Vaikka kantaja olikin tehnyt pohjatyönsä hyvin, jutussa oli piirteitä, jotka tekivät siitä hyvin epänormaalin ja lopulta käänsivät markkinaoikeuden kannan vastaajan eduksi.

Vaikka vastaajan WLAN oli salattu, sitä olivat käyttäneet hänen tekoaikaan 12- ja 14-vuotiaat lapsensa sekä hänen puolisonsa. Lisäksi WLAN oli jo monen vuoden ajan ollut jaettu naapuriperheen kanssa. Heillä oli siis vapaa pääsy WLANiin.

Vastaajalla oli ollut Netflix, HBO ja muita kanavapaketteja. Tarvetta vertaisverkkokäytölle ei siis ollut.

Lisäksi vastaajalla oli VPN-yhteys työpaikalleen. VPN-yhteyden päällä ollessa kaikki vastaajan kotiverkon kautta kulkeva tietoliikenne kulki vastaajan työpaikan verkon kautta.

Miten MAO arvioi tekoja?

Asiassa oli sinänsä riidatonta, että jaot oli tehty vastaajan IP-osoitteesta. Tämä ei ole poikkeuksellista. Kantaja selvittää usein hyvin tarkkaan, mistä IP-osoitteesta jaot on tehty ja kenen hallussa kyseinen osoite on tekoaikaan ollut. Vastaajalla ei yleensä ole teknisiä mahdollisuuksia riitauttaa tätä selvitystä tai todisteita ei ajan kulumisen vuoksi ole enää saatavilla.

Tämän vuoksi käsittely tyypillisesti keskittyy siihen, kuka jaot on tehnyt – vastaaja vai joku muu.

Miltä tietokoneelta tai tietokoneilta jaot on tehty?

Tiedostoja oli siis jaettu sekä uTorrent-, uTorrent for Mac- että Deluge-ohjelmilla. Näistä uTorrent toimii vain Windowsissa ja uTorrent for Mac nimensä mukaisesti Macilla. Deluge toimii sekä Windowsissa, Macilla että Linuxilla. Oli siis periaatteessa mahdollista, että jakoja oli tehty kolmelta eri koneelta.

Toisaalta, koska yhteen tietokoneeseen on mahdollista asentaa useampia käyttöjärjestelmiä, oli teknisesti täysin mahdollista, että jaot oli tehty samalta tietokoneelta. Oli myös mahdollista, että sama henkilö olisi käyttänyt useaa tietokonetta.

Markkinaoikeus kuuli vastaajaa, tämän puolisoa että naapuria tietokoneista. Kuulemisessa kävi ilmi, että mahdollisia tietokoneita, joilta jaot olisi periaatteessa voitu tehdä, oli useita:

  • Vastaajalla oli Mac-tietokone, jossa MacOS-käyttöjärjestelmä.
  • Vastaajan perheenjäsenillä oli käytössä vastaajan vanha Mac-tietokone.
  • Vastaajan pojalla oli ollut omassa huoneessaan Windows-pöytäkone.
  • Vastaajan perheellä oli myös Playstation.
  • Naapurin perheellä oli kolme tai neljä tietokonetta, joista kolme on ollut Mac-kannettavia.

Jakoja olisi siis voitu tehdä vähintään kuudelta tietokoneelta: vastaajan perheen kahdelta Macilta + Windows-koneelta, tai naapurin perheen kolmelta Macilta.

Pelkästään tämä toi tapaukseen epävarmuutta.

Jakojen kesto ja jaot itsessään puhuvat omaa kieltään

Tuomioistuimet säännönmukaisesti kiinnittävät tekijänoikeuskirjetapauksissa huomiota siihen, mitä materiaalia vertaisverkko-ohjelmilla on ladattu/jaettu ja miten.

Esimerkiksi pitkään jatkunut lataaminen, joka keskittyy saman TV-sarjan peräkkäisiin jaksoihin, tyypillisesti tulkitaan saman ihmisen tekosiksi.

Usein tärkeässä asemassa on myös käyttäjäprofiili, mikä tässä siis tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, millaista materiaalia liittymällä on jaettu. Tätä oikeudenhaltijat tyypillisesti vertaavat vastaajan sosiaalisen median aktiivisuuteen. Jos osoitteesta on vaikkapa ladattu metallimusiikkialbumeita ja kommentoitu samoja albumeita sosiaalisessa mediassa, tämä vahvistaa linkkiä sen välillä, että kyseessä on sama tyyppi ja että tämä osaa ja tosiasiallisesti käyttää vertaisverkko-ohjelmia.

Tapauksessa jaot olivat tapahtuneet parin kuukauden sisällä, mikä viittasi siihen, että kyseessä oli henkilö, jolla oli vakituinen pääsy liittymään eikä kyse ollut esimerkiksi vierailijasta. Tuon kahden kuukauden aikana liittymästä oli ladattu Black Sailsin peräkkäisiä jaksoja peräkkäisiltä kausilta, mikä viittasi siihen, että latausten tekijä oli sama.

Toisaalta kyseisestä liittymästä oli myös ladattu aasialaisia merkkejä sisältäviä tiedostoja sekä hollannin- ja espanjankielistä sisältöä. Liittymästä oli ladattu myös Nissan-merkkisen auton tehdashuoltokirja. Vastaajaa kuultaessa hän kertoi, ettei osaa kuin suomea ja auttavasti englantia eikä ole kiinnostunut aasialaisista kielistä tai kulttuureista. Nissania hänellä ei ollut koskaan ollut.

Tältäkään osalta todistelu ei siis ollut kantajille erityisen edullista.

Erikoinen, mutta mahdollinen VPN-järjestely

Teknisesti mielenkiintoisin yksityiskohta tapauksessa oli vastaajan VPN-järjestely. VPN eli Virtual Private Network on järjestely, jossa kaksi tietoverkkoa yhdistetään toisiinsa teknisesti siten, että ne toimivat kuin ne olisivat yksi tietoverkko. Samoin voidaan myös yhdistää yksittäinen laite erilliseen tietoverkkoon. Useat firmat käyttävät VPN:ää etätyöskentelyn mahdollistamiseksi, jotta työntekijät voivat päästä käsiksi esim. yhtiön sisäverkkoon.

Erikoisen VPN-järjestelystä teki se, että se oli nk. site-to-site -ratkaisu, jossa vastaajan koko kotiverkon liikenne oli ohjattu vastaajan työpaikan verkkoon. Tämä olisi voinut mahdollistaa esim. vastaajan naapuriperheen pääsyn vastaajan työnantajan verkkoon. Kantajan asiantuntija kritisoikin tätä ratkaisua ja piti sitä erikoisena.

Vastaaja kertoi, että hän on itse asentanut VPN-ratkaisun. Hän ei ole saanut työnantajaltaan erityistä ohjeistusta siihen, miten hänen olisi tullut VPN asentaa. Tämä johtui siitä, että hänen työnantajansa oli hänen ja hänen veljensä omistama firma, eli hän on ollut ”oma työnantajansa”. Tiedot olivat kulkeneet työpaikan verkon kautta vain silloin, kun hän on erityisesti laittanut ominaisuuden päälle töiden tekemistä varten. Kotiverkko oli ollut salattu, joten kovin laaja käyttäjäpiiri ei olisi työpaikan verkkoon päässyt käsiksi.

Todistajana kuultu vastaajan työtoveri kertoi, että VPN-järjestely oli tosiaan ollut käytössä eikä siitä ollut annettu erityisiä ohjeita.

Tämän perusteella tuomioistuin totesi, että oli teknisesti täysin mahdollista, että vastaajan kodin ja työpaikan välillä olisi ollut hänen kuvaamansa kaltainen VPN-järjestely. Vaikka VPN-järjestely olikin sinänsä hieman erikoinen eikä tietoturvan kannalta paras mahdollinen, piti kuitenkin huomioida, ettei verkkoon olisi päässyt kuin hyvin harvalukuinen määrä ihmisiä WLAN-salauksen vuoksi. Firmakaan ei ollut iso. Tämän perusteella tuomioistuin päätyi pitämään vastaajan kertoman mukaista VPN-järjestelyä täysin mahdollisena.

Kuinka ammattilainen on ammattilainen?

Tuomioistuin käsitteli myös vastaajan asemaa IT-ammattilaisena. Vastaajan osaamisen analysointi on tyypillinen osa melkein mitä tahansa juttua: olisiko asianosainen voinut osata asian X? Onko todennäköistä, että asianosainen olisi pystynyt tekemään asian Y? Oliko asia Z asianosaiselle tosiasiallisesti mahdotonta? Analyysi voi heilauttaa juttua mihin suuntaan vain.

Tapauksessa vastaajan IT-ammattilaisuus vaikutti ainakin kolmeen asiaan: olisiko hän osannut käyttää erilaisia tietokoneita tai asentaa useampia käyttöjärjestelmiä, olisiko hänen pitänyt tietää mikä on Bittorrent ja olisiko hän osannut asentaa VPN-järjestelyn.

Edellä kuvatuin tavoin tuomioistuin totesi, että VPN-järjestely oli sinänsä mahdollinen.

Vastaajan IT-taitoja selvitellessään kävi ilmi, että vastaaja oli kyllä ladannut mm. Linux-käyttöjärjestelmän versioita vertaisverkoista töitään varten. Hän oli myös toiminut yrittäjänä tietoliikennealan yrityksessä, kuten todettua. Oli siis todennäköistä, että hän olisi osannut käyttää useampaa käyttöjärjestelmää, minkä hän itsekin myönsi. Tästä ei kuitenkaan vielä voinut tehdä johtopäätöstä, että vastaaja olisi tosiasiallisesti niitä tapauksessa käyttänyt.

Tuomioistuin käsitteli myös vastaajan ja oikeudenhaltijan edustajan välistä viestinvaihtoa. Viesteissään vastaaja oli mm. kysynyt ”mikä on pitorrent verkko?” Oikeudenhaltijan mukaan tämä osoitti, että vastaaja oli yrittänyt johtaa oikeudenhaltijan edustajaa harhaan, mikä oikeudenhaltijan mielestä ilmeisesti osoitti vastaajan syyllisyyttä. Tähän vastaaja oli kertonut, että hän oli aluksi vastaillut oikeudenhaltijan edustajalle välttelevästi, koska ei ollut varma, oliko kyseessä jonkinlainen huijaus. Kirjoitusasun ja väärinymmärryksen taas selitti vastaajan lukivaikeus.

Piraattimielinen sosiaalisessa mediassa?

Lopulta tuomioistuin käsitteli vielä vastaajan sosiaalisen median julkaisuja. Vastaaja oli siis sosiaalisessa mediassa tehnyt julkaisuja, jotka oli tulkittavissa piraattimyönteisiksi. Vastaaja oli mm. jakanut linkkejä ”Järkeä tekijänoikeuslakiin”-kansalaisaloitteeseen sekä Piratebay-(piraatti-)vertaisverkkopalvelua koskeviin uutisiin.

Kantajan mukaan nämä osoittivat vastaajan piraattimyönteiseksi ihmiseksi, mikä heidän mielestään tietysti osoitti vastaajan syyllisyyttä.

Vastaajan mukaan tästä ei voinut tehdä mitään päätelmiä. Vaikka julkaisut olivatkin hänen tekemiään, ne eivät osoittaneet varsinaista piraattimyönteisyyttä. Hän oli jakanut uutisia jos niitä oli tullut hänen uutisvirrassaan vastaan, koska tiesi, että hänen kaveripiirissään ja poliittisessa äänestäjäkunnassaan oli näistä asioista kiinnostuneita ihmisiä.

Lisäksi julkaisuja oli vuoden ajalta vain noin kuusi kappaletta.

Tuomioistuin totesi, ettei vastaajan julkaisutahtia voinut pitää erityisen aktiivisena, eikä päivityksistä voinut yksiselitteisesti tehdä sitä johtopäätöstä, että vastaaja olisi suhtautunut piratismiin jotenkin erityisen myönteisesti.

Mikä oli lopputulos?

Lopputulos ei ehkä yllätä, kun kerroin sen jo alussa. Oikeudenhaltijat hävisivät, vastaaja voitti. Mutta miksi?

Lähtökohdaksi voidaan ottaa se riidaton seikka, että jaot oli tosiaan tehty vastaajan nettiyhteyden kautta. Mutta se, kuka jaot oli tehnyt, oli auki.

Ensin markkinaoikeus analysoi sitä, olisiko jaot voinut tehdä sama henkilö. Ensin tuomioistuin totesi, että useilla ihmisillä oli mahdollisuus käyttää verkkoa. Siten oli selvää, että kyse ei ollut tilanteesta, jossa vain yhdellä ihmisellä olisi ollut pääsy verkkoon. Jakoja oli tehty kolmella ohjelmalla, joista ainakin kaksi edellytti eri käyttöjärjestelmää. Oli kuitenkin mahdollista, että kaikkia ohjelmia on käytetty samalta tietokoneelta.

Vaikka useampi pääteohjelma tyypillisesti viittaisi useampaan käyttäjään, tässä tapauksessa liittymästä oli ladattu peräkkäisiä tiedostoja, minkä vuoksi se skenaario, että tekijä oli kaikissa sama, oli kuitenkin hieman todennäköisempi kuin se, että kyseessä olisi ollut monta eri tekijää.

Toiseksi MAO analysoi sitä, olisiko juuri vastaaja ollut tekojen takana. Jakoja oli havaittu vastaajan työpaikan IP-osoitteesta, mikä olisi voinut viitata siihen, että nimenomaan vastaaja oli tekojen takana. Kun hänellä kuitenkin oli site-to-site-VPN, ei firman liittymän kautta tehdyistä jaoista voitu suoraan päätellä, että kyseessä olisi ollut vastaaja.

Vastaaja oli kertonut, että hänellä oli vain Mac-tietokone jossa MacOS. Tästä huolimatta jakoihin oli käytetty myös Windows-pohjaista uTorrentia. Olisiko vastaajalla kuitenkin voinut olla Windows asennettuna koneeseensa? MAO totesi, että vaikka vastaajalla periaatteessa oli tähän tekniset valmiudet, tämän pohtiminen oli turhaa: kun vastaajan pojan koneessa oli Windows, ei poissuljentaa voitu tätä kautta tehdä.

Lisäksi vastaaja ja hänen puolisonsa olivat kertoneet, etteivät he tunne Black Sailsia. TV-sarjoja oli katsottu Netflixin ym. kautta. Osittain samoja sarjoja oli kuitenkin ladattu vertaisverkoista, mikä oli erikoista.

Lisäksi vertaisverkoista oli myös ladattu materiaalia, mikä ei mitenkään liittynyt vastaajan kiinnostuksen kohteisiin, kuten aiemmin totesin.

MAO:n kokonaisarvio

Kokonaisarviointina markkinaoikeus lopulta totesi seuraavaa:

  • Oli todennäköisempää, että Black Sailsin jakojen takana oli vain yksi henkilö kuin että tekijöitä olisi useampia.
  • Oli todennäköisempää, että teot on tehnyt joku vastaajan perheessä kuin naapurin perheessä.
  • Edelleen oli todennäköisempää, että jaot/lataukset olisi tehnyt vastaaja kuin joku muu hänen perheestään.

Näistä todennäköisyyksistä huolimatta markkinaoikeus totesi, että ”eri vaihtoehtoisten tapahtumainkulkujen osalta jää melko paljon epävarmuustekijöitä”. Tästä syystä oli jäänyt epävarmaksi, oliko nimenomaan vastaaja tekojen takana. Kantaja ei siis ollut esittänyt riittävän uskottavaa näyttöä siitä, että vastaaja olisi itse henkilökohtaisesti tehnyt nyt kyseessä olevat jaot.

MAO hylkäsi kanteen ja määräsi kantajan maksamaan vastaajan oikeudenkäyntikulut, vajaat 20 000 euroa.

Satunnaisia havaintoja

”No kaatuihan se juttu kun tuotiin oikeat todistajat”

Uuden tuomion siivittävänä netissä on keskusteltu paljon tekijänoikeuskirjetapauksista. Jotkut kommentoijat ovat kyselleet, miksi perheenjäseniä, naapureita tai muita verkonkäyttäjiä ei ole aiemmissa tapauksissa tuotu todistajiksi, koska se kaataisi jutun helposti. Tähän on useita syitä.

Ensimmäinen selitys on, ettei tällaisia muita verkonkäyttäjiä yksinkertaisesti ole. Jos henkilö asuu yksin, ei tällaista ”muuta henkilöä” löydy välttämättä lainkaan. Pitää muistaa, että kantajan pointti perustuu pitkäaikaisen lataamisen seurantaan. Pariin kertaan vastaajan luona vieraillut kaveri ei siis välttämättä riitä.

Toinen syy on pelko. Jos toinen henkilö löytyykin, ei tällä välttämättä ole mitään halua tulla kertomaan, että hän ne jaksot latasi. Toki todistajan saa pakotettua oikeuteen, mutta itse kukin voi miettiä, mitä tällainen tekee ihmissuhteille.

Kolmas syy on se, että tekijänoikeuskirjetapaukset eivät sikiä mistään limbosta tai jonkinlaisesta platonisesta ideamaailmasta, vaan ne ovat oikean maailman tapahtumia oikean maailman yksityiskohtineen ja erityispiirteineen ja kantaja valitsee oikeuteen vietävät jutut. Mitäpä luulette, viekö kantaja oikeuteen tapauksia, jotka a) ovat sille huonoja vai b) jotka ovat sille mahdollisimman edullisia? Niinpä.

Mitä tahansa sanomaasi voidaan käyttää ja käytetään sinua vastaan

Kaikissa kirjetapauksissa kannattaa muistaa, että mitä tahansa kirjeensaaja sanookaan kantajan asiamiehelle, sitä tullaan käyttämään häntä vastaan. Toisaalta myös sanomattomuutta, kuten huomaamme.

Jos vastaajan ja kantajan asiamiehen välille tulee mitään erimielisyyttä asioista, asiamies toteaa, että vastaaja on yrittänyt johtaa häntä harhaan mikä osoittaa syyllisyyttä.

Jos vastaaja on hiljaa, kantaja sanoo, että vastaaja pyrkii välttelemään yhteydenottoja, mikä osoittaa syyllisyyttä.

Ihan mitä tahansa vastaaja tekeekään tai ei tee, kantajan asiamiehen mielestä se osoittaa vastaajan syyllisyyttä.

Nähdäkseni järkevin toimintatapa tällaisessa tilanteessa on olla ottamatta yhteyttä lainkaan. Mitä vähemmän todisteita kantajalle antaa, sitä parempi.

Sama koskee myös sosiaalisen median julkaisuja. Mitä enemmän julkaiset sosiaalisessa mediassa, sitä enemmän kantaja löytää materiaalia. Tämä tosin lienee nykyaikaa.

Kantaja hakee jotain muuta(kin) kuin rahaa

Lopulta pitää muistaa koko tekijänoikeuskirjetoiminnan muoto. Jotkut ovat katsoneet, että siinä ei ole kyse piratismin torjunnasta vaan rahankeruusta. Itse totean, ettei kysymys mitenkään välttämättä ole joko – tai, vaan sekä – että.

Oikeudenkäynneillä on kuitenkin vähän eri rooli kuin kirjeillä, sillä ne ovat kantajille strateginen, ei taktinen työkalu. Oikeudenkäynneillä kantaja pitää yllä pelotetta siitä, että oikeuteen voi oikeasti joutua, vaikka todennäköisyys onkin pieni.

Mutta olennaisempaa on kuitenkin huomata, että kantaja ei arvo oikeudenkäynnin kohteeksi johtuvia ihmisiä, vaan ne ovat tarkkaan tiedusteltuja ja valikoituja.

Olen lähes varma siitä, että jokaisessa oikeudenkäynnissä oikeudenhaltijoilla on aina taustaintressi varsinaisten oikeudenkäyntivaatimusten lisäksi. Tarkoitan siis sitä, että oikeudenhaltijat selvästi pyrkivät luomaan itselleen edullista oikeuskäytäntöä.

Jo pitkään on näyttänyt siltä, että oikeudenhaltijat yrittävät saada oikeudessa läpi keissin, joka ikäänkuin ohimennen vahvistaisi säännön siitä, että liittymänhaltija vastaa kaikesta liittymän kautta tapahtuvasta lataamisesta, ainakin oman perheensä osalta. Tällaista sääntöä ei ole, mutta sellaisen syntyminen olisi oikeudenhaltijoille lottovoitto, joka mahdollistaisi kirjetoiminnan laajentamisen.

Nähdäkseni tämä selittää sen, miksi oikeudenhaltijat ottavat välillä myös keissejä, jotka eivät ole heidän kannaltaan läpihuutojuttuja. Voitto olisi heille moninkertainen ilo.

Loppudisclaimer

Vielä lopuksi todettakoon, että vastaajaa edusti Turre Legal -lakiasiantoimisto, jonka palveluksessa olin viime vuoden loppuun saakka. Turre Legalin näkemyksen jutusta löydät Turre Legalin blogista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.