AI-taide ja tekijänoikeus

AI-taide kiinnostaa. Mistäkö tiedän? Siitä, että tuskin mistään muusta aiheesta on minulta pyydetty kirjoitusta niin useasti kuin tästä. Ensialkuun on kuitenkin pakko laittaa muutama disclaimeri, sillä AI-taide herättää paljon intohimoja.

Ensinnäkin tämä kirjoitus käsittelee lähtökohtaisesti sitä, mitä tekijänoikeuslaki tällä hetkellä sanoo AI-taiteesta. Kaikki oikeustieteellinen analyysi ja laintulkinta on nimenomaan tulkintaa, mutta pyrin tulkitsemaan lakia mahdollisimman neutraalisti. Juridiikan kielellä puhuttaisiin lainopillisesta tai oikeusdogmaattisesta lähestymistavasta. Kyseessä ei siis ole kannanottoni siitä, miten asioiden tulisi olla, vaan miten ne nähdäkseni ovat.

Toisekseen analyysini koskee lähtökohtaisesti lakia. Laki on yhteiskunnallisen toiminnan minimitaso ja ihmisiltä on mahdollista edellyttää moraalisesti korkeatasoisempaa toimintaa kuin mihin laki velvoittaa. En siis lähtökohtaisesti kommentoi sitä, onko tekoälytaide ”artistietiikan” mukaista, onko se taidetta ylipäänsä tai muutakaan vastaavaa kysymystä.

Kolmanneksi, tarkastelen asiaa nimenomaan suomalaisen juristin näkökulmasta. USA:ssa laki on huomattavan erilainen. Siellä esimerkiksi fair use -doktriini on merkittävässä asemassa tekijänoikeutta ja myös AI-taidetta koskevassa keskustelussa. Euroopassa, Suomi mukaan lukien, fair usea ei lähtökohtaisesti tunneta, vaan tekijänoikeus perustuu tekijän yksinoikeuksille ja noiden oikeuksien rajoituksille.

Lue koko artikkeli…

Yle, sitaatit ja parodia

Olette varmaan jo kuulleet – perussuomalaisten Tampereen-kaupunginvaltuutettu Joakim Vigelius teki Youtubeen videon, jossa hän syytti Yleä ja sen Jälkiviisaat-ohjelman vieraita Anna Perhoa ja Maryan Abdulkarimia kaksoisstandardeista, kun nämä kehuivat Elokapinaa Mannerheimintien tukkimisesta, mutta tuomitsivat Convoy Finlandin samasta asiasta.

Ylen juristien mukaan video ei ollut sitaatti eikä sallittua parodiaa, joten se loukkasi Ylen tekijänoikeuksia. Youtube poisti videon Ylen vaatimuksesta. Annoin Helsingin Sanomille kommentin aiheesta, mutta nähdäkseni kokonaisuus ansaitsee kokonaisen kirjoituksen.

Oliko kyseessä parodia? Oliko kyseessä sitaatti? Miten Ylen olisi pitänyt toimia?

(Disclaimerina: tämä ei ole kirjoitus siitä, onko Elokapinan toiminta hyväksyttävämpää kuin Convoyn. Kirjoitus käsittelee nimenomaan Vigeliuksen videon oikeudellista analyysia ja Ylen toimintaa, ei Convoyta tai Elokapinaa sinänsä.)

Lue koko artikkeli…

NFT – ihmiskunnan tuho vai tulevaisuus?

Jos olet seurannut teknologiauutisointia, olet varmasti törmännyt kirjainyhdistelmään ”NFT”, mikä tulee termistä non-fungible token. Olet ehkä kuullut, että NFT-taidetta on myyty miljoonilla. Ja ehkä tiedät, että NFT:t liittyvät jotenkin lohkoketjuteknologiaan. Mutta mitä NFT:t oikeastaan ovat ja mitä oikeudellisia vaikutuksia niillä on?

Selvästi NFT:t ovat jotain tärkeää, sillä välillä niistä povataan jotakuinkin ihmiskunnan pelastajaa, kun taas toisten mielestä ne ovat lähinnä pyramidihuijaus.

On aika sukeltaa syvemmälle.

Lue koko artikkeli…

Tekijänoikeuskirje markkinaoikeudessa – oikeudenhaltijat hävisivät

Merirosvo

Vajaa kuukausi sitten markkinaoikeus antoi tekijänoikeuskirjetapauksessa ratkaisun MAO:299/19. Vastakkain olivat liittymänhaltija (vastaaja) ja Crystalis-yhtiö (kantaja). Markkinaoikeus ei löytänyt näyttöä siitä, että vastaaja olisi jakanut Black Sails -sarjan jaksoja vertaisverkossa ja vapautti vastaajan. Oikeudenhaltijoiden maksettavaksi tuli vastaajan vajaan 20000 euron oikeudenkäyntikulut.

Miten markkinaoikeus päätyi ratkaisuun?

Lue koko artikkeli…

Fanitaide, parodia ja fanitaide parodiana

BM-Ankat

Aina välillä tulee vastaan erilaisia faniteoksia, joihin on liitetty jonkinlainen ”This is intended as a parody”-disclaimer. Disclaimerin tarkoituksena mitä ilmeisimmin on välttää erilaiset väitteet tekijänoikeusloukkauksista. Herää kysymys, voiko fanitaide olla parodiaa.

Usein tällaisilla disclaimereilla ei ole sitä vaikutusta kuin niiden käyttäjät toivoisivat, mutta miksi? Vilkaistaanpa taas lakia ja oikeustiedettä.

Olen aiemminkin kirjoittanut fanitaiteesta ja hahmon tekijänoikeudesta, mutta kirjoituksen jälkeen on tullut jonkin verran uutta dataa aiheesta ja toisaalta aiempi kirjoitukseni ei käsitellyt parodiaa lainkaan.

Joten olkaa hyvät.

Lue koko artikkeli…