Päivän pahastumisannos on saatu Ilta-Paskan uutisesta, jossa kerrottiin, että Ruotsin tuomioistuimet ovat vapauttaneet 27-vuotiaan miehen syytteistä koskien 13-vuotiaan tytön raiskausta, koska ”tyttö oli hyvin kehittynyt”. En linkkaa uutiseen, koska en halua tukea paskaa uutisointia.
Pahastuminen sinällään on ymmärrettävää. Ei ole millään tavalla hyväksyttävää, että raiskaajat juoksevat vapaana. Vielä vähemmän hyväksyttävää on, että lasten raiskaajat juoksevat vapaana. Ja kaikista vähiten hyväksyttävää on, että lasten raiskaajat juoksevat vapaana, koska ”13-vuotiaan vartalo oli hyvin kehittynyt”. Vähemmästäkin oksettaa. Ja sitä kun luuli, että Ruotsi on oikeusvaltio…
Juristivaistoni hälytti kuitenkin heti, kun näin tätä uutista linkkailtavan. Kyseessä on kuitenkin Ruotsi, jonka seksuaalirikoslainsäädäntö on ehkä yksi maailman tiukimmista. Tuntui hyvin epätodennäköiseltä, että tällaisessa tapauksessa tekijä pääsisi kuin koira veräjästä. Arvelin, että vain yksi syytekohta oli hylätty, ja mies tuomittu toisen kohdan mukaan. Oikeassa olin.