Tekijänoikeustuomiot ihmisoikeuksien vastaisia? ”Close, but no cigar”

Ruotsin piraattipuolueen kantaisä Rick Falkvinge blogasi pari päivää sitten Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen eli EIT:n Ashby Donald ja muut v. Ranska -tuomiosta (tuomion englanninkielinen lyhennelmä ja kommentaari tässä, alkuperäinen ranskankielinen tuomio tässä).

Kirjoituksessaan Falkvinge katsoo, että:

  1. tuomiollaan EIT vahvisti, että tekijänoikeudet ovat ihmisoikeuksien, erityisesti sananvapauden kanssa ristiriidassa; ja
  2. koska tekijänoikeus on tavallisen lain tasolla ja sananvapaus taas ihmisoikeus, sananvapaus syrjäyttää tekijänoikeuden; ja täten
  3. ketään ei voida tuomita tekijänoikeuksien rikkomisesta, elleivät perusoikeuksien rajoitusedellytykset tuomitessa täyty.

Perusoikeuksien rajoitusedellytykset taas ovat 1) rajoituksella täytyy olla hyväksyttävä peruste 2) rajoituksen tulee olla lakiin perustuva ja 3) rajoituksen täytyy olla demokraattisessa yhteiskunnassa välttämätön (necessary).

Ainakin omassa Facebook-kaveripiirissäni linkit Falkvingen kirjoitukseen lentelivät ympäriinsä hurraavilla kommenteilla ryyditettynä – ”A considerable step in the right direction” ja niin edelleen.

Minusta kuitenkin kuulosti oudolta, että ihmisoikeustuomioistuin olisi alkanut soveltaa perusoikeuksien rajoitusedellytyksiä tuomiotasolla. Kävinkin lukemassa tuomion kommentaarin Falkvingen tekstin luettuani ja noh… eihän se nyt ihan niin mennyt. Lue koko artikkeli…

Satunnaisia havaintoja ”Chisugatesta”

Suurin ”Chisugate”-kohu on jo laantunut ja tapauksesta on jo kirjoitettu paljon. Jos joku tekijänoikeusasioista kiinnostunut on kuitenkin asunut luolassa viimeisen viikon, kerrattakoon tärkeimmät:

Eräs perheenisä kertoi Facebookissa, että hänen 9-vuotias tyttärensä oli vahingossa ladannut torrenttina Chisun uuden levyn, kun oli halunnut kuunnella sitä ennen ostoa. Lataus oli kuitenkin huomattu TTVK ry:n valvonnassa ja nämä olivat lähettäneet isälle ”sovintokirjeen”, jossa vaadittiin maksamaan 600 euroa ja pysymään asiasta vaiti, tai tapaus selvitettäisiin sektorilla poliisi/käräjäoikeus. Isä ei suostunut. Eräänä päivänä sitten paikalle saapuikin kaksi poliisia kotietsintälupien kanssa ja ilmoitti, että isää epäillään tekijänoikeusrikoksesta ja takavarikoi tyttären ”Nalle puh -tarroilla koristellun läppärin”.

Kuten sanoin, tapausta on käsitelty laajasti eri blogikirjoituksissa sekä uutisissa, mutta muutama asia on mielestäni jäänyt vähän liian vähälle huomiolle. Lue koko artikkeli…

Osta nyt ihania Suklaaunelma® 200 g Herkullisen Pehmeä -konvehteja!

Viestintäkonsulttikaverini Katleena Kortesuo kampanjoi kovasti täsmätekstin puolesta. Täsmäteksti ei sinällään ole mitään magiaa, vaan kuten Katleenan kirjoituksistakin käy ilmi, se on selkeää ja ennen kaikkea luettavaa tekstiä. Se on siis kapulakielen vastakohta.

Järkyttyneenä Katleena kertoi minulle, että asiakaspalvelijoiden täsmätekstikoulutuksessa asiakas oli todennut, että ”mitäs me nyt tehdään, kun meidän juristit juuri neuvoivat, ettei kirjoitusasusta saa livetä!” – juristit olivat nimittäin kertoneet, ettei firman asiakaspalvelussa missään tapauksessa saa kirjoittaa näin:

Osta nyt Herkullisen Pehmeitä Suklaaunelmia 200 gramman pakkauksessa!

Lakiveijareiden mukaan ainoa hyväksyttävä tapa oli kirjoittaa näin:

Osta nyt Suklaaunelma® 200 g Herkullisen Pehmeä -konvehteja!

Katleenan kysymys oli hyvä: miksi juristit neuvovat kirjoittamaan tällä tavalla? On selvää, että juristimainen kapulakieli on äärimmäisen huonoa kieltä.

Lyhyesti kyse on taistelusta tavaramerkin vesittymistä vastaan. Lue koko artikkeli…

Torrent-lataajilta eivät tekosyyt lopu – mutta onko sillä väliä?

Suuresti diggaamani Jussi Pullinen kirjoitti Hesariin kolumnin ”Torrent-lataaja, on maksun aika”. Kolumnissaan Pullinen toteaa, että koska musiikin ja TV-sarjojen sekä elokuvien saatavuus on nykyisten nettipalvelujen tai viimeistään tulevien Netflixin ja HBO Nordicin vuoksi pudonnut murto-osaan, netistä tekijänoikeuden alaista materiaalia latailevien pitäisi alkaa kaivaa kuvetta.

Ja se on totta. Vanhat selitykset siitä, että ”materiaalia on vaikea saada” eivät enää pidä paikkansa, kun tavara on saatavilla kohtuuhintaan ja helposti. Edes suomalainen kuluttaja ei joudu odottamaan uusia sarjoja vuosi- tai edes kuukausitolkulla, vaan ne ovat saatavilla virallisesta lähteestä jo parin tunnin odottelun jälkeen.

Se, että syyt waretukselle ovat kadonneet, pitää paikkansa joidenkin osalta. ”Joidenkin osalta” onkin tässä se pointti. Kuten kolumnin tiimoilta käydyissä twitter-keskusteluissa tulikin ilmi, esimerkiksi paljon kehuttu piratismintappaja Spotify ei tarjoa juuri mitään pääasiassa alakulttuurimusiikkia kuuntelevalle ihmiselle. Ja alakulttuurilla en nyt tarkoita metallia, vaan esimerkiksi omalla kohdallani erittäin relevanttia animepoppia tai toisen keskustelijan hehkuttamaa kansanmusiikkia.

On tietysti hyvin mahdollista, ettei Spotifystä löydy kaikkia underground-metallinkaan kuumimpia nimiä. Kun ei seuraa ”skeneä”, on vaikea sanoa, mistä jää paitsi. Sen tietävät vain oikeisiin piireihin kuuluvat. Joka tapauksessa säännönmukaisuus on selvä: mitä pienempien piirien kamaa, sitä vaikeampi sitä on Spotifystä löytää.

Spotify-kaappausAnimepopin yksi kovimmista nimistä ja saatavuus nollan luokkaa.

Sama ongelma on tietysti myös visuaalisen viihteen kanssa. En usko, että HBO Nordic tai Netflix tarjoavat esimerkiksi animenkatsojalle juuri mitään. Toki tälläkin saralla on jo jonkin verran streamauspalveluita yms., mutta useat niistä eivät toimi Suomessa. Enkä usko, että tilanne on parempi muiden alakulttuuriviihteen harrastajien kohdalla.

Esteenä lienevät lisensointiongelmat, mutta nämä eivät lähtökohtaisesti kansalaista kiinnosta. Kansalaista kiinnostaa, kuinka helposti materiaali on saatavissa ja kuinka helppoa sitä on käyttää, eli kuinka nopeasti materiaalin saa ladattua ja onko siinä käyttöä rampauttaavaa DRM:ää tms. Se ratkaisee, kilahtavatko kolikot kassaan vaiko eivät.

Kansalaista ei voisi vähempää kiinnostaa, johtuuko saatavuusongelma lisensointiongelmista vai planeettojen asennosta.

Alakulttuuriharrastajaa harmittaa, sillä internet on rakenteeltaan lähtökohtaisesti kansainvälinen. Kun iskin graduni nettiin, pistin sen sinne täysin tietoisena siitä, että sen voi ladata kuka tahansa, oli tämä sitten supisuomalainen, jenkki tai japanilainen. Se, että olisin alkanut rajoittaa teoksen lataajakuntaa näiden maantieteellisen sijainnin tai kansalaisuuden perusteella, olisi vaatinut minulta ylimääräistä panosta.

Tätä vasten J-pop-harrastajista tuntuukin lähinnä halventavalta, kun iTunesista ei voi ostaa omaa suosikkimusiikkiaan, niitä kun ei vain ole Suomen iTunesissa myynnissä. Fyysisessä kaupassa tämä olisi täysin ymmärrettävää, sillä vähän myyvä alakulttuurimusiikki vie hylly- ja varastotilaa paremmin myyvältä kamalta. Netissä tätä rajoitetta ei kuitenkaan ole, vaan kaiken musiikin pitäisi lähtökohtaisesti olla kaupan kaikkialla!

Harmilliseksi asian tekee se, että rahojaan tyrkyttävä asiakaskunta olisi olemassa, mutta kun ei suostuta myymään, raha ei vaihda omistajaa. Toki muitakin kanavia on, mutta niiden merkitys tulovirtojen kannalta on vain heikompi… eli kaikki häviävät.

Voidaan tietysti esittää kysymys, onko alakulttuuriharrastajilla lopultakaan mitään konkreettista merkitystä. Nämä ovat jo määritelmällisesti pienten piirien edustajia ja täten näiden merkitys markkinoiden kannalta on pieni, ellei jopa mitätön.

Ei laiton latailu ollut 90-luvulla suuri ongelma, kun warettaa osasivat vain tosinörde-luokan bittivelhot. Isoksi ongelmaksi laiton latailu muuttui vuosituhannen vaihteessa, kun keskimääräisen kaduntallaajan ymmärrys tietoverkoista kasvoi ja kun ohjelmat muuttuivat niin helpoiksi käyttää, että laittomasta latailusta tuli koko kansan huvia.

Voidaankin miettiä, ovatko kansanmusiikkiwarettajat, animeharrastajat tai muut underground-kulttuurin kuluttajat oikeudenhaltijoiden kannalta suuri ongelmaryhmä. Valistunut arvaukseni on, etteivät ole, vaan että 99% sisältöteollisuuden ongelmista ratkeavat sillä, että isi maksaa Joni-Petterille tai Janna-Riinalle Spotifyn ja Netflixin, Pullisen Twitter-vastausta luovasti lainatakseni.

Mutta olisi se silti kivaa ostella J-poppia ilmestymispäivänä. Nyt siihen ei ole mahdollisuutta.

(Pullisen jatkokirjoitus ja nettikeskustelun satoa aiheesta Hesarissa täällä.)

Tekijänoikeusalan uudet, innovatiiviset palvelut ja maksutavat

Jotkut olivat ilmeisesti saaneet viimeisimmästä kirjoituksestani kuvan, että olen vaatimassa tekijänoikeuksien alasajoa. Tästä ei kuitenkaan ole kyse.

Viimeisimmän kirjoituksen kommenttiosiossa arcatan totesi hyvin:

”Mitäköhän olen yrittänyt sanoa [sillä että tekijällä on oikeus saada työstään korvaus]?

Ehkä sen, että teoksen tekijällä on oikeus vaatia tekemästään työstä korvaus, ja sen, että yhteiskunnan on oltava sellainen, että korvaus on mahdollista saada.”

Olen täysin samaa mieltä. Jonkinlainen suoja luovan työn tekijöille on nähdäkseni paikallaan. Täysin eri asia taas on, millainen tämä suoja käytännössä on. Esimerkiksi piraattimyönteiset tahot ovat ehdottaneet, että kaikki epäkaupallinen kopiointi tulisi sallia: niin kauan kun joku ei tee rahaa sinun teoksellasi, sinulla ei ole oikeutta kieltää kopiointia tai puuttua toimintaan.

Täysin erilaisen järjestelmän oli kehitellyt eräs juristikaverini, joka lähestyi asiaa täysin eri näkökulmasta: systeemi nimittäin voisi toimia esimerkiksi siten, että kaikki yksityinen kopiointi lähtökohtaisesti kiellettäisiin (ks. Lakiasiaintoimisto Shikaani: Yksi ratkaisu hyvitysmaksukiistaan: yksityisen kopioinnin lopettaminen). Vaikka ko. kirjoitus koskeekin lähtökohtaisesti hyvitysmaksuja, idea sinänsä pätee.

Missään nimessä nykyinen tekijänoikeusjärjestelmä ei ole ainoa mahdollinen.

Kyse on vain siitä, millaisia järjestelmiä laaditaan. Joidenkin julkisuudessa olleiden keskustelijoiden rivien välistä on ollut pääteltävissä, että jos tekijänoikeusjärjestelmää lähdetään muuttamaan, artistien saamien korvausten tai kuluttajien maksamien hintojen tulisi pysyä samoina. Näin ei kuitenkaan ole, sillä muutos keikauttaa venettä aina johonkin suuntaan.

Siis varmaa on, että kun järjestelmää muutetaan, joku saa rahaa enemmän ja joku saa rahaa vähemmän. Joku joutuu maksamaan enemmän ja toinen vähemmän. Jos asioita lähdetään muuttaamaan, niillä asioilla on taipumuksena muuttua!

Usein tekijänoikeuskeskustelussa kaivataan ”uusia, innovatiivisia palveluita ja maksutapoja”, joita pidetään jonkinlaisina taika-aseina tekijänoikeusteollisuuden ongelmiin.

Ne uudet, innovatiiviset palvelut ja maksutavat ovat kuitenkin jo olemassa ja niiden nimet ovat mm. Spotify, iTunes ja Steam. Kaikkien perusajatuksena on, että musiikki tai pelit ovat saatavilla hyvin kohtuullista maksua vastaan milloin vain, missä vain. Maksu onnistuu luottokortilla tai poikkeustapauksissa esimerkiksi maksuseteleitä ostamalla.

Batcard!Kuva Charles Wiriawan @ Flickr, CC BY-NC-ND 2.0. On muuten jotakuinkin pähein kortti ikinä.

En näe mitään estettä sille, miksei tällaisia Suomessa voisi olla. Lauri Rechardt on sivunnut asiaa Kauppalehden blogissaan. Rechardtilla on toki vahva tausta tekijänoikeusjärjestöjen puolelta, mutta kirjoituksessa on paljon asiaa: sopimusoikeudellisen osaamisen puute, väärinkäsitykset ja kyräilymentaliteetti eivät varmasti ainakaan edesauta neuvotteluja.

Mutta väittäisin, että taustalla on näitä perustavanlaatuisempi ongelma. Jos osapuolten näkemykset lisenssien tai muiden käyttöoikeuksien käyvistä hinnoista ovat täysin poikkeavat, ei kauppaa luonnollisestikaan tapahdu (miettikää vaikka netti-TV:tä, Elisa Viihdettä jne.) eivätkä teokset tule nettikauppaan/-palveluun ollenkaan. Eikä ole ihme, etteivät ihmiset osta netistä, jos ladattava kopio on samanhintainen tai jopa kalliimpi kuin fyysinen tuote. Sinällään toki kuuluu oikeudenhaltijan toimivaltaan olla myymättä oikeuksiaan, jos tarjottu hinta on liian alhainen, mutta tällaisissa tapauksissa kaikki häviävät.

Ja nimenomaan kaikki, sillä nykyisenkaltainen tekijänoikeus on tunnetusti ongelmissa. Siitä huolimatta, että laiton lataaminen on laitonta, sitä tapahtuu ja paljon. Valistus ei ole näyttänyt tuottavan tulosta.

Näin lakimiehen näkökulmasta katsottuna minusta menee nykypäivänä epärehellisyyden puolelle selittää asiakkaalle, että tekijänoikeus suojaisi tämän tuotetta kuluttajakaupan puolella (firmojen välillä tilanne on muuten aivan toinen), koska käytännössä sitä ei juurikaan kunnioiteta. Toki se jonkin verran voi hillitä käytöstä, mutta pelkästään sen varaan ei missään tapauksessa kannata laskea.

Tekijänoikeus ei nähdäkseni ole itseisarvo, päinvastoin. Tekijänoikeus on suureksi osaksi välinearvo, jonka funktio on mahdollistaa rahan tekeminen. Tällöin taas näkisin, että tärkeintä on ottaa rahaa sieltä mistä sitä saa.

Nyt luovan työn tekijät korvat hörölle, sillä annan pari ilmaista vinkkiä:

  • Myy kaikkialla. Unohda ajalliset rajoitukset (”nettikauppa auki vain 06 – 23!”). Unohda maantieteelliset rajoitukset (”voit ostaa vain EU:n alueella!”). Mahdollista streamaus aina kuin mahdollista. Kuluttajaa ei kiinnosta, miten olet porrastanut julkaisupäiväsi maailmanlaajuisesti: hän haluaa tuotteen juuri silloin kun sen ensijulkaisu USA:ssa tai Japanissa on tapahtunut.
  • Myy reilusti. Unohda DRM (”voit kuunnella vain tällä ohjelmalla ja ottaa vain 3 kopiota!”). Unohda rajoitetut lataukset – kun asiakas on ostanut, biisin/leffan/pelin pitää olla ladattavissa aina ja koko ajan. Jos palvelu suljetaan, anna ihmisten ladata biisit yms. talteen. Myy netissä halvemmalla kuin fyysisissä kaupoissa, tai ihmiset kokevat sinun huijaavan.
  • Myy kaikilla mahdollisilla tavoilla. Luottokorttien tulee olla käytettävissä. Mahdollista PayPal. Mahdollista tilisiirrot. Mahdollista BitCoin. Mahdollista kaikki maksupalvelut, mitä voit. Kaikilla ihmisillä ei ole kaikkia maksutapoja, mutta useimmilla on ainakin jokin maksutapa.

Nämä kohdat ovat nähdäkseni äärimmäisen tärkeitä ja niihin pitää pyrkiä aina ja koko ajan. Muuten kaikki häviävät, jälleen kerran.

Ihmiset ovat kyllä valmiita ostamaan, mutta heille pitää myös myydä. Radiossa kuultujen hittibiisien pitää olla iTunesissa ostettavina. Jos kuluttaja saa tiedon leffan siirtymisestä nettilevitykseen, tulos ei saa olla ”tämä tuote on ostettavissa vain USA”:ssa. Ei voi olla niin, että luottokorttimaksua ei tarjota. Siirtymiskynnys Piratebayn tarjonnan ääreen on äärimmäisen matala ja siksi tavaran pitääkin olla myynnissä koko ajan.

Jo arkijärki kertoo, että myynnin maksimoimiseksi pitää myydä paljon ja kaikkialla ja kaikilla mahdollisilla tavoilla. Ostaminen tulee tehdä kuluttajalle mahdollisimman helpoksi.

Tässä ei nähdäkseni ole mitään uutta tai innovatiivista. Nuo toimintatavat pitää vain ottaa käyttöön.